Alkukesän kuntavaalien yksi keskeinen puheenaihe oli työ. Hallitukselta on peräänkuulutettu voimakkaampia työllisyystoimenpiteitä ja niiden on viestitetty olevan maamme menestyksen elinehto. Myös kuntien ja kaupunkien kestävän talouden perusta ovat yritykset ja niiden mukanaan tuomat työpaikat.
Tällaisissa työhön ja työpaikkoihin liittyvissä toiveissa ei ole mitään väärää, ja ne ovat ymmärrettäviä varsinkin, kun pitkittynyt koronapandemia on haastanut yhteiskuntaa monin tavoin. Kipeydessään nämä koettelemukset muistuttavat siitä, että työ on suuri Jumalan lahja ja jokapäiväinen kiitoksen aihe.
Työn vastakohta on lepo. Jumalakin lepäsi, kun oli luonut maan (1. Moos. 2:3). Aina lepo ei ole kuitenkaan vapaaehtoista. Kun ihminen on työtön tai hän ei voi terveytensä vuoksi tehdä töitä, vapaa-aika ei välttämättä tunnu levolta, vaan siitä voi tulla taakka.
Pitkäaikainen työttömyys voi johtaa syrjäytymiseen ja masennukseen. On hyvä muistaa, että yhteiskunta ei ole vain menestyjien ja selviytyjien. Uskovaisen rukous on, että uusilla kuntapäättäjillä on halu huomata kaikki ihmiset ja antaa heille kuuluva ihmisarvo. Jumalan silmissä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.
Viime keväänä kouluja laitettiin jälleen paremmuusjärjestykseen, ja lehdissä oli juttuja erinomaisesti menestyneistä nuorista ja heidän saavutuksistaan. Mediassa nostettiin esille myös keskitasoa olevat nuoret, jotka kokevat olevansa harmaata massaa, näkymättömiä. Onko heille sijaa yhteiskunnassa, joka mittaa ja arvottaa ihmisiä heidän suoritustensa perusteella? Tuo uutinen hätkähdytti ja antoi ajattelemisen aihetta. Miten minä voisin omassa elämässäni edesauttaa sitä, että kaikki lähimmäiseni tulisivat nähdyiksi?
Raamattu opettaa, että saamme tehdä työmme niin kuin tekisimme sen Jumalalle (Kol. 3: 23). Martti Luther piti rehellistä työtä tärkeänä, mutta hän opetti myös kohtuullisuuteen. Ajallinen menestyminen ja rikkaus ovat Jumalan lahjaa, mutta uskovaisen ei kannata rakentaa elämäänsä niiden varaan. Joskus vähempikin työ voi riittää ja jättää elämässä sijaa tärkeämmille asioille. Raamattu muistuttaa: “Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi” (Matt. 6: 21).
Kristittyjen on hyvä valvoa siinä, etteivät puheenaiheemme keskity liiaksi siihen, mitä joku on saanut aikaan tai minkä aseman hän on yhteiskunnassa saavuttanut. Näissä keskusteluissa joku saattaa tahtomattammekin tuntea itsensä osattomaksi.
Jumalan valtakunta on täynnä armoa ja rauhaa. Se antaa levon työstä väsyneelle. Se lohduttaa sitä, jolla ei ole työtä. Se antaa ihmisarvon sillekin, joka ei koskaan kykene työhön. Jumalan silmien alla kukaan ei ole syrjäytynyt tai näkymätön. Ihmisen pelastuminen ei ole kiinni hänen saavutuksistaan tai työtehtävistään, vaan anteeksiantamuksen evankeliumi kuuluu jokaiselle. Elävä usko sydämessä on ihmisen ainoa todellinen aarre.
Tällaisissa työhön ja työpaikkoihin liittyvissä toiveissa ei ole mitään väärää, ja ne ovat ymmärrettäviä varsinkin, kun pitkittynyt koronapandemia on haastanut yhteiskuntaa monin tavoin. Kipeydessään nämä koettelemukset muistuttavat siitä, että työ on suuri Jumalan lahja ja jokapäiväinen kiitoksen aihe.
Työn vastakohta on lepo. Jumalakin lepäsi, kun oli luonut maan (1. Moos. 2:3). Aina lepo ei ole kuitenkaan vapaaehtoista. Kun ihminen on työtön tai hän ei voi terveytensä vuoksi tehdä töitä, vapaa-aika ei välttämättä tunnu levolta, vaan siitä voi tulla taakka.
Pitkäaikainen työttömyys voi johtaa syrjäytymiseen ja masennukseen. On hyvä muistaa, että yhteiskunta ei ole vain menestyjien ja selviytyjien. Uskovaisen rukous on, että uusilla kuntapäättäjillä on halu huomata kaikki ihmiset ja antaa heille kuuluva ihmisarvo. Jumalan silmissä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.
Viime keväänä kouluja laitettiin jälleen paremmuusjärjestykseen, ja lehdissä oli juttuja erinomaisesti menestyneistä nuorista ja heidän saavutuksistaan. Mediassa nostettiin esille myös keskitasoa olevat nuoret, jotka kokevat olevansa harmaata massaa, näkymättömiä. Onko heille sijaa yhteiskunnassa, joka mittaa ja arvottaa ihmisiä heidän suoritustensa perusteella? Tuo uutinen hätkähdytti ja antoi ajattelemisen aihetta. Miten minä voisin omassa elämässäni edesauttaa sitä, että kaikki lähimmäiseni tulisivat nähdyiksi?
Raamattu opettaa, että saamme tehdä työmme niin kuin tekisimme sen Jumalalle (Kol. 3: 23). Martti Luther piti rehellistä työtä tärkeänä, mutta hän opetti myös kohtuullisuuteen. Ajallinen menestyminen ja rikkaus ovat Jumalan lahjaa, mutta uskovaisen ei kannata rakentaa elämäänsä niiden varaan. Joskus vähempikin työ voi riittää ja jättää elämässä sijaa tärkeämmille asioille. Raamattu muistuttaa: “Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi” (Matt. 6: 21).
Kristittyjen on hyvä valvoa siinä, etteivät puheenaiheemme keskity liiaksi siihen, mitä joku on saanut aikaan tai minkä aseman hän on yhteiskunnassa saavuttanut. Näissä keskusteluissa joku saattaa tahtomattammekin tuntea itsensä osattomaksi.
Jumalan valtakunta on täynnä armoa ja rauhaa. Se antaa levon työstä väsyneelle. Se lohduttaa sitä, jolla ei ole työtä. Se antaa ihmisarvon sillekin, joka ei koskaan kykene työhön. Jumalan silmien alla kukaan ei ole syrjäytynyt tai näkymätön. Ihmisen pelastuminen ei ole kiinni hänen saavutuksistaan tai työtehtävistään, vaan anteeksiantamuksen evankeliumi kuuluu jokaiselle. Elävä usko sydämessä on ihmisen ainoa todellinen aarre.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." Mietin, missä minun sydämeni on, ja se taitaa olla läheisimpieni luona. Lisäksi mielen pohjalla on koko ajan usko ja sen tuoma kaipaus oikeaan kotiin.
Mukava lukea täältä kirjoituksia jotka ovat ihan tavallista ja oikeaa asiaa. Näihin voi yhtyä kaikessa.
Erkiseen on ne "pilkkajutut", joista saa vain pahan mielen !
Elämä olisi ihan sopuisaa, jos jokainen saisi elää omanlaistaan eloa, rauhassa ja sovussa.
Matteuksen evankeliumin 20 luvussa Jeesus kertoo vertauksen
viinitarhan isännästä.
Vaikka seon ennenkaikkea uskon näkökulmasta palkan maksua,
on se vertaus myös siitä kuinka myös työttömälle kuuluu
elanto.