Sensukka ei koskaan kritisoi eikä epäile numban juttuja.
Numba ei koskaan kritisoi eikä epäile sensukan juttuja.
Sensukka vastaa numban puolesta ja päinvastoin.
Numba alkoi vahingossa kertoa tarinaa sensukan kuksasta mutta muistikin yhtäkkiä ettei hänellä olekaan kuksaa eikä hän edes tiedä mikä kuksa on.
Kummallakin kukkatarha ja Hofnar harrastus.
Kummallakin samanlainen Jippo kaukoputki ja Hindunorsu.
Kummallakin salaiset V12 harrasteautot.
Molempia kiinnostaa mopedit ja niiden tekniikka.
Kumpikin ihailee amerikkaa ja pokkuroi titteleitä, potee herranpelkoa.
Molemmat kärsii megalomaniasta ja vainoharhoista. Molemmat satuilee.
Sensukka ei tiiä kellonaikaa Thaimaassa kuin lisäämällä tunteja Suomen kelloon ja sekin meni pieleen kun lisäsi kesäaikaan viisi tuntia kun piti lisätä neljä.
Kumpikaan ei tiedä kotipaikkakuntansa asioista.
Molemmat lopetti thaikielen kääntämisen helmikuussa 2020.
Kumpikin on paikalla yhtäaikaa ja poissa yhtäaikaa.
Kummallakaan ei ole keltaista kirjaa eikä Thai ID korttia.
Kummallakin on kolmikerroksiset talot, joka on kätevä kihtipotilaalle.
Molemmilla on jonkinlainen fetissi poliiseihin, virkamiehiin ja sotilaisiin.
Kumpainenkin esittää varsin vasemmistolaisia ja suvaitsevaisia aatteita.
Molemmat esittää varakasta mutta vaikuttavat selvästi rutiköyhiltä.
Kummallekin tapahtunut romahdus taloudellisesti, terveydellisesti ja mentaalisesti
Kumpikaan ei ole hankkinut mitään uutta pitkiin aikoihin, vaan päinvastoin sensukka on luopunut hammasklinikasta sekä ravintolakonsernista ja juomakaapin täyttäjän ammatista. Hänellä ei ole firmaa laisinkaan, mutta julistaa olevansa oikea liikemies. Numba luopui 840 neliön talosta ja vaihtoi sen mummon kanssa päikseen. Eli kummallakin on elämänmuutoksen tuulet puhaltaneet. Senseihän muutti pari vuotta sitten hesasta paraisiin miljoonahuvilaan samoihin aikoihin.
Molempien sijoitusasunnot ovat tarinoista kadonneet. Niitähän oli Chonburissa, Jomtienilla sun muualla. Jahtiseikkailut ovat loppuneet kokonaan sekä moottoripyörillä kurvailut salaisilla radoilla ja vaimo polvi maassa hurjastellen.
Kummallakin synttärit samana päivänä ja molemmille Kela tuntuu olevan todella tärkeä yhteistyökumppani.
Voidaan puhua siis identtisistä keskosista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kunnioitettavaa ja arvostettavaa paneutumista henkilöltä lempiaiheeseensa.
Jokainen toki itselleen valitsee mieleiset ajanvietteensä ja aloituksessa yksi sellainen.
Pattayan palstamatkailua parhaimmillaan.
Kiitos.
Kysy sensei jos palvelutalo tekisi tänä vuonna syysretken Savoon, eikä aina Keskisen kyläkauppaan.
Pohjois-Savo on valittu yhdeksi Euroopan ruokamaakunnaksi. European Region of Gastronomy on kansainvälisesti arvostettu tunnustus, joka myönnetään vuosittain yhdelle tai useammalle eurooppalaiselle alueelle. Tunnustus Pohjois-Savon ja Kuopion alueella on ensimmäinen laatuaan Suomessa.
Alueella ja sen keskiössä sijaitsevassa Kuopiossa on valtava määrä paikallisia laadukkaita raaka-aineita suosivia tasokkaita ravintoloita, joiden parista löytyy varmasti vaihtoehtoja vaativammallekin herkkusuulle – kotoisasta gurmeeseen tai pohjoismaalaisista perinneherkuista maailman makuihin.
European Region of Gastronomy kokonaisuudessa on jo nyt mukana yli 80 yritystä, tapahtumatoimijaa, oppilaitosta ja kehittämisorganisaatiota koko maakunnan alueelta. Yritykset saavat osaamista sekä konkreettista tukea tuotteidensa brändäykseen, tuotekehitykseen, markkinointiin, myyntiin ja vientiin osana pohjoissavolaista vastuullista gastromatkailubrändiä.
Maailman ruokamatkaliiton (WFTA) viime vuonna tekemässä tutkimuksessa 86 prosenttia matkailijoista kertoi, että heidän matkakohdevalintaansa vaikuttaa sen ruoka- ja juomatarjonta.