Nuoret, haluaisin kuulla kokemuksia osastohoidosta. Lapseni on lintsannut koulusta, kaikki keinot on tehty, mikään ei auta, kaikista hän luistaa. Hänellä ei ole enää kavereita, hän eristäytyy täysin. Hän ei vaikuta kylläkään eritysisen sairaalta. Oliko apua? Vai auttaako osasto parhaiten enemmän eggressiivisilla tai levottomilla nuorilla?
Kokemuksia nuoren osastohoidosta?
Väsynyt mutta rakastava mutsi
171187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei mt-hoidolla ole työkaluja moiseen. Vaikkakkin hoito järjestyisi, niin sairaalahoidolla on varmasti vieläkin negatiivisempi vaikutus. Sairaalahoito voidaan ja varmasti koetaankin kostona siitä, että on lintsaillut ja tästähän seuraa kostojen kierre. Lapsesi viimeisetkin mielihalut kouluihin ja yhteiskunan toimintoihin loppuu. Helpompaa on etsiä jokin keino piristää kaveria ja jatkaa elämää siitä mihin se on jäänyt.
hei, osasto hoidosta en osaa mitään sanoa.
mutta voin kertoa mikä ainakin sai minut lintsaamaan ja olemaan sulkeutunut.
olen nyt 20 vuotias.
niin asiaan;
äidin tuki on lapselle tärkeää, yritä olla lapsellesi enemmän kaveri niin silloin saat myös itse kuulla hänen asioistaan. minulla ja äitilläni on aika viileät mutta kuitenkin hyvät välit. siis tarkoitan että välimme ovat neutrit, emme juurikaan puhu asioista ja se saa minut tuntemaan itseni tärkeettömäksi. vaikka tiedän että äiti välittää.
uskon että itse olisin ollut ahkerampi koulussa enkä sulkeutunut niin paljon jos olisin äitini kanssa pystynyt asioista ja ongelmistani puhumaan ja pyytää apua eikä pitää kaikkea sisällä.
joten paras neuvo olisi että kuuntelet lastasi , menet hänen kanssaan shoppailemaan, kahville, leffaan.. ehkä kaljalle (riippuen lapsen iästä)
.. tämä kaikki voi kuulostaa sinusta turhalta ja naurettavalta mutta lapsesi olisi hyvin mielissään. sen voin taata.
tsemppiä sulle ! ja aurinkoista kevättä!
mä halusin kyllä melkein koko ajan lähteä sieltä pois, mutta näin jälkeen päin ajatellen siitä oli vain hyötyä: sain kavereita ja "vapauduttuani" osasin lopulta arvostaa vanhoja säilyneitä kavereitani enemmän ja niitä halusi myös hankkia lisää.
onko lapsellasi jokin mielenterveydellinen sairaus vai onko hän vain vaikea murrosikäinen?
Koulupelkoa hänellä on, se on määritelty, muuten en usko mitään sairautta olevan. Lähes kaiken avun on torjunut, koulussa on tultu paljon vastaan. Koulu jää kesken hyvin suurella todennäköisyydellä, taidot riittäisivät jonkunlaiseen todistukseen.
Minä olin osastolla keravan klondykessä ja näin myöhemmin ajatellen siitä oli mulle paljon apua. Jouduin sinne sen takia että en käynyt koulua lähes ollenkaan. Oltiin muutettu keravalle ja en ollut saanut kavereita täältä ollenkaan. Eristäydyin, en nähnyt missään mitään järkeä. Lopulta rehtori otti mut ja vanhemmat puhutteluun ja ehdotti osastoa. Aluksi ajattelin että ei helvetti en mä sinne halua, en mä ole mikään hullu! Mutta oltuani siellä vähän aikaa tajusin että se teki mulle vaan hyvää. Oli niin helpottavaa päästä puhumaan muitten nuorten kanssa kun ties että ne ei paheksu tai vähättele mun ongelmia. Siellä mulle alotettiin masennuslääkityskin. Nyt menee suht hyvin. Koulunumerot nousee pikkuhiljaa, menin jopa vähän aikaa sitten töihin! Numerot ei vielä kuulemma ole sitä mitä mun aivokapasiteetillä sais aikaan, joten kympin aion vielä nyt ysin jälkeen käydä. Joten ainakin osastohoidosta oli mulle ihan suunnattomasti apua. Kaikille ei ole. Mutta mä neuvoisin kokeilemaan. Jos kerrot lapselles että sä rakastat sitä ja sen takia joudut tekemään näin? Ainakin mulle se auttoi. Tiesin ettei äiti enää jaksais jos tämmönen jatkuis vielä kauan. Nyt äidillä ja mulla menee hyvin, me jutellaan enemmän. Huomaa että se arvostaa mua enemmän kun en vaan makaa sängyn pohjalla.
Mutta loppujen lopuks päätös on teidän.
Miten ja minne voi mennä? Ei oikein jaksa enää ja ajattelin että jospa jonnekin hoitoon meno auttaisi? Jos voisit kertoa tarkemmin asiasta?
On se sitten välinpitämättömyyttä, pelkoa taikka vöäsymystä, niin ei se osasta asiaan vaikuta millään keinolla. Jokainen arkipäivän sekunti osastolla on pois kouluajasta, joten epäilen etteivät ota sairaalaan.
Tuntui helpottavalta lukea kokemuksistasi. Alan olla aika puhki, ja välit kärjistyvät aina enemmän. Kuitenkaan en voi ihan sovinnolla jättää nuortani sängyn pohjalle, joten sitten syntyy tätä teatteria: luuhaa jossain muualla. Pahalta tuntuu... Hän on kuin nurkkaan ahdistettu saaliseläin tällä hetkellä.
Osastolle laittaminen tuntuu silti todella pahalta, joten meilläkin pitää olla hyvät perusteet ja usko, että hoito auttaa juuri meidän lastamme.
Millaista osastolla oli? Mitä hoitopäiviin kuului? Paitsi tietysti sairaalakoulua, eikös se kuulu kuitenkin peruskouluikäisen hoitoon? Terapiaa, retkiä, muuta yhdessäoloa? Mitkä asiat koit positiiviseksi, mitkä kielteisiksi? Kavereita sait uusia, ja osasit arvostaa entisiä?
eiks semmosia ole? Jos hän on täysin eristäytynyt maaailman menosta niin kyllä sitä taustalla on jonkinlaisia mt ongelmia joihin ei välttämättä löydy kotivinkkejä.
Hyvät kokemukset nuorisopsykiatrisella osastolla olosta. Itse olin vakavan masennuksen takia. Olin jo 17 vuotias, joten minun ei tarvinnu sairaalakoulua käydä, kuten muut siellä olevat minua nuoremmat. Kun olo oli parempi, aika tuli pitkäksi. Mutta sieltäpäin voi lähteä harrastuksiin ja kaupungille kun kunto sallii. Joskus vuokrattiin leffoja, tehtiin pizzaa, joulun aikaan pipareita,valettiin kynttilöitä ym. Jokaisella oli jotain pieniä hommia; kukkien kastelu, akvaariokalojen hoito jne. Ja oman huoneen siivous.Hoitajat olivat mukavia, nuoria tai ainakin nuorenmielisiä! paikkoihin voi joutua jonottamaan enkä usko että pelkällä koulupinnauksella pääsee hoitoon, tosin onhan siinä varmaan taustalla aina jotain, jos ei koulussa viihdy.Avohoidossa pyritään hoitomaan aika pitkälle.Siellä paikassa missä minä olin, oli periaatteena ettei lääkehoitoa ensisijaisesti.
Hyvät muistot jäänyt, sieltä sain kipinän itsekin opiskella sairaanhoitajaksi.
hyviä kokemuksia osastohoidosta, nuorihan on siinä kokonaisvaltaisessa hoidossa. Ei pelkän keskusteluterapian varassa, esim. 1 krt/vk. Jos se ei suju, niin jää varmaan aika orpo olo.
fiksuista vastauksista, lisääkin saa vielä tulla.
Itse asiassa tilanne on mennyt entistä pahemmaksi, joten pitään punnita vaihtoehtoja. Mutta auttaako hoito hyötyä, jos joutuu painostamaan. Muussa tapauksessa voi olla, että on odotettava niin pitkälle, että nuori on jo lopullisesti syrjäytynyt tai sairastunut vakavasti.
Vaikeita ajatuksia, vaikeita asioita päätettäväksi.
Ja koita jaksaa,ajatuksin sinulle voimia lähetän!
Tunnen kyllä itseni välillä hirviöäidiksi...Kun kerran lapsella on noin kamala olo...
toivottavasti parempaa alkaa olla näkyvissä...
Olen aika ymmällä nuoreni suhteen. Olimme täysin poissa arkisista kuvioista, ja hän käyttäytyi hienosti, nautti matkastamme. Mietinkin, onko hän sairas, vai onko koulussa sittenkin jotain todella pelottavaa. Ihan kuin toinen ihminen. Mutta taas se eristäytyvä sama nuori kotona, silti olimme me läheiset ihmiset hänen kanssaan. Ei se mun mielestä meidän vika ole, ainakaan yksistään ole, vanhempiahan syytetään... Tosi upea nuori mies!!!!
Löytyiskö muita kokemuksia vielä, asia alkaa olla akuutti, ja olemme koko perhe tiukilla. Tuleva potilas ei ole erityisen innostunut.
Olisi ihan mukava kuulla varsinkin myönteisistä kokemuksista.
Miten usein vanhemmat voivat vierailla? Onko se suotavaa vaiko ei?