Epäilen Numbaa.

Sain lukea aivan pöyristyttävän vakavan syytöksen minua kohtaan seikasta, että en koskaan epäile Numbaa, jonka kaltaiseen syytökseen ei ole olemassa mitään todisteellisia todisteita tueksi vaikka näyttötaakka on väitteen esittäjällä.

Minä olen rehellinen mies, minä en valehtele, minä ainoastaan jekkuilumielellä ja hieman aivopesuakin harjoittaen tosin tunnustan joskus vähäisen antavan ns. valkoisia vähäpätöisiä totuudesta hieman poikkeavia totuustietoja.

Minä vahvasti epäilen tuota Numban Kuksajuttua ja hän siitä jopa valokuvankin julkaisi kuten Neitomme myöskin omastaan Viroilaisesta, tosin vierellä ollen hopeakantinen tinakansikolpakko.

Mutta tätä Numban Kuksaa tarkemmin tarkasteltaessa huomaa että ei sitä voi sanoa aidoksi Kuksaksi kuten ei voi sanoa myöskään Neidon 9.90 euron puukippoa.

Numban Kuksaa tarkasteltaessa eri kuvakulmista niin on huomioitavissa, että se ei ole käsityön tulos kuten aidot Kuksat on.
Se on selkeästi porattu koska juomalle tarkoitettu alue on pyöreä.

Aitoa käsintehtyä Kuksaa ei ole porattu koneellisesti, vaan kaiverrettu käsityönä, jolloin kuten minun Kuksastani on havaittavissa, että se ei ole pyöreä, ei sisältä eikä ulkoa.

Suuri epäilykseni ja mielipiteeni siis on, että kumpikaan Neito eikä Numba saisi kirjoittaa Kuksaansa isolla Koolla, vaan ainoastaan pienellä koolla, koska heidän kuksansa ei ole luokiteltavissa tasolle, että saavuttaisivat arvostetun Kuksakastin vaatimukset.

Toiset ihmiset kuuluvat kymppikerhoihin ja toiset kertovat kuuluvansa 300 kerhoihin, mutta on olemassa myös Kuksakerho.
Arvostettuun Kuksakerhoon ei ole mahdollista liittyä esimerkiksi kuten facessa Neidon kaveriksi kysymällä saanko olla sun kaveri, vaan liitymissäännöt on toiset.

Ensinnäkin sinulla tulee olla Kuksa joka luokitellaan oikeaksi Kuksaksi, sitten sinulla täytyy olla kerhon jäsenen puoltava lausunto kelpoisuudestasi ryhmään.
Mikäli pohjatiedoillasi yllät valintaprosessin jatkovaiheeseen sinut kutsutaan face to face tapaamiseen tänne Thaimaahan, mutta koska sellainen matkustaminen on nyt vähän niinkuin näin hauskasti sanoen on jäissä ennen riemujuhlien alkamista, niin siihen asiaan voimme palata sitten joskus tulevaisuudessa.

On minulla toinenkin epäilyksenaihe Numbaa kohtaan ja se on se. että en minä usko sellaista hänen kertomaansa, että .... tai antaapa olla koska kahden asian käsittelyssä rakkaalla on yksi asia liikaa.

Ai että mitenkö täällä Chiang Maissa muuten menee, no tulee tuossa opiskeltua hieman Twi-kieltä meda wo ase baabaae.

6

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voin vallan hyvin kirjoittaa pienellä, tosiaan ostin sen yhdeltä jyväskylän kirpputorilta, kahdella eurolla, kun palstalla oli puhetta moisista, jälkeen päin kun sitä katselin pohjassa oli hintalappu joku halpakauppa jyskästä, hinta 6,90... samaisen firman nettikaupassa oli myynnissä samainen kuksa, ja valmistusmaa thaimaa, hauskaa...

    • Anonyymi

      Eikö kukaan sano, että tuu näyttää se kuksas tänne ... Oletteko Te kaikki
      Jossakin savo Pattayalla vai ? Tuu kaljalle !

    • Anonyymi

      Minä epäilen hullua miekkamiestä.

    • Anonyymi

      Kysy itseltäsi jahtimakkara että kirjoittaako terve rahamies tuollaisia juttuja Pattayan matkailusivustolle?

      • Anonyymi

        Hei ja kiitos kommentista.
        Olen todennut että elämä kaipaa pientä vaikkapa hulluutta joskus jos sinä koet sairaaksi kaikkea mikä sinulle ei sovi.
        Päädyin kirjoitukseeni luettuani epäilyksesi minua kohtaan ja sinun kirjoituksesi johdosta, siis siitä että sinä vaivaudut kirjoittamaan noita listojasi totean ensinnäkin että rahalla ei ole näissä kirjoituksissa mitään osaa eikä arpaa sekä että, en usko kenenkään tervepäisen pitävän sinua terveenä.
        Kiitos kuitenkin kommentistasi matkailusivustolle .... jossa matkailuaiheita ehkä promille.

        Joko googlasit Twi-kielen ja alat kirjoittamaan jostain gamppihampeista matkailusivustolle?

        S


    • Kerran epäilin numbaa kun se sanoi olevansa lento kabteeni jolla 8000 tunnin lentokokemus... kysyttiin millä se on lentänyt niin mokoma rölli vastasi että hydro kopterilla yli sentin korkeudessa tikka kosken lento kenttää kuivattaen ja sää havainto pallolla liihottaen samalla kun se on tarkkaillut citi marketin thaimaalaisia nais asiakkaita työkseen ja seurannut niitä parkki paikalle saakka.
      Sitten hän kertoi että on ihan oikeesti näin ja olihan se sitten uskottava. Kunioitan häntä tosi paljon vaikka hän on nuorem bi kuin minä.
      Selvitellään tässä juuri poliisi bäällikkö wombatan kanssa neidin henkilöllisyyttä passissaan näkyvän osittaisen korvan perusteella. Tehdään huume ratsia sitten sinne ja otan mukaan valtion dopparit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      78
      4321
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      175
      3434
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      126
      3323
    4. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2764
    5. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      220
      2570
    6. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      20
      2225
    7. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      43
      2038
    8. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2026
    9. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      29
      1974
    10. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1923
    Aihe