Uskaltauduin hakemaan ja onnistuin pääsemään tradenomiopiskelijaksi "vanhoilla päivilläni", lähes nelikymppisenä.
Minulla on kuitenkin suuri huoli ruotsin kielen opinnoista (ns. virkamiesruotsi), sillä edellisen kerran olen opiskellut sitä 20 vuotta sitten, ja silloinkin vain vähän kauppiksessa melko laihoin tuloksin. Lähtötason on siis jag heter -tasoa.
Tiedän, että tasokokeen reputtavat pääsevät preppaamaan, mutta noinkohan preppauskurssikin on näin vähäisillä aiemmilla kieliopinnoilla liian vaativa?
Olisin kiitollinen, jos jollakin olisi kokemuksia aiheesta.
Mikäli kielestä on mahdollista saada vapautus, se saattaa sulkea ilmeisesti ainakin valtion työpaikkojen ovia. Se on harmittavaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jaa kieliopinnot aiheena. Olen ammattikorkeakoulun käynyt, hieman eri ala kuitenkin. Opinnoistani ei ole niin kauaa jäljellä vielä, oma kokemukseni oli, että kyllä siitä ruotsista pääsivät nekin läpi joilla se ruotsi oli heikommalla tolalla. Luulisin, että lähtevät kuitenkin liikkeelle aika perus kieliopista. Siis kannattaa vaan pysyä mukana siinä opetuksessa alusta alkaen ja muista, että kurssit ja kokeet voi aina uusia.
Menet sinne ruotsin kurssille heti eka vuonna. Jos et pääse heti läpi mene uudestaan. Aikaa on. Suorita joku toinen ruotsin kurssi siinä sivussa. Älä lintsaa tunneilta.