Uusi vuosi Levillä. Leijonaemo lähtenyt AVIOMIEHENSÄ ja heidän 1 vuotiaan lapsensa kanssa viettämään Uutta Vuotta. Mutta, hups vaan, kun leijonaemo rakastuikin salaman lailla toiseen mieheen. Siinä unohtui aviomies ja 1 vuotias lapsi. Sellainen leijonaemo!
Palataanpa menneeseen leijonaemon kanssa
Anonyymi
33629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Unohdin, että kotiin tultiin seuraavana päivänä, vai 2 päivän päästä polvet ruvella. Sellainen leijonaemo. Lapsesta viis, kun salaman lailla rakastuttiin toiseen mieheen.
Rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa, kun se iskee salaman lailla ihmiseen.Se ei tee ainakaan ihmisestä millään lailla huonoa. Muuttivat yhteen asuu ja vasta 2v- päästä tapaamisesta saivat ihanan tyttäriensä . On sitten Suomessakin paljon huonoja naisia, pettävät koko ajan puolisoktaan ja eroavat heti .On paljon vaimoja, jotka rakastuu toiseen mieheen ja jättävät lapsensa kokonaan lapsen isälle.Se on ikävä asia lapsille.
Puolisoitaan.
Totuus kuitenkin on, että kun suhde Thermaniin alkoi olla jo taputeltu, niin ykskaks olikin raskaana ????
Kyllä oli kätilö oikeassa.
Ja pim pom.
J taas näitä yli 10vuoden takaisia juttuja. Eikös näiden pitäisi olla "julkkisjuoruja", eikä vanhojen asioiden vatvomista vuodesta toiseen. Mua ainakin kyllästyttää ikivanhat jutut. On niitä tuoreempiakin juoruja. Ootko vähän pakkomielteinen Martinasta ja teet kirjanpitoa hänen ns. mokistaan? Ei vaan jaksa enää tuota.
Kirjoitathan sinäkin Sofian Lontoon ajoista, mitä eroa...
En todellakaan ole minä kirjoittanut sellaisesta yhtään mitään. En edes ole muistanut, että sellaistakin aikaa on ollut. Jaksaako niitstä menneistä kukaan niin tarkkaan muistaa? Sen enempää Martinasta kuin Sofiastakaan. Vastasit väärälle ihmiselle.
No hulluhan se täällä taas huutelee. Onko ihan oma aloitus? Mene kehumaan lokkia jonnekkin.
Täällä ei tietääkseni ole rajaa, että jutun pitää olla korkeintaan vuoden vanha. Mutta kerro nyt mielipiteesi leijonaemon Levin reissusta?
Kerro nyt pim pom mielipiteesi leijonaemon käyttäytymisestä Levillä....
En näe siinä yhtään mitään ihmeellistä, rakastuivat ja muuttivat yhteen asuu Stefanin kanssa.Tätä tapahtuu koko ajan, et aviossa olevat tapaavat toisen miehen ja eroavat.Toisillla on montakin lasta ja jättävät lapsensa sit lapsen isälle kokonaan.Turha väittää et oli ylläripulla oikeasti tytär, Stefan olisi voinut jättää Martinan jo silloin , kun olivat vuoden yhdessä ja ei odottanut vielä vauvaa. 🌷
Jo joku taas on ollut kiehumispisteessä, koska on jouduttu poistaa viesti heti pois. 10vuotta vanha asia ja vieläkin jotain henkilöä ottaa asia noin kovasti sisimpäänsä.
Minä näkisin että tuo Martinan vainoaja on sairaalloisesti rakastunut Martinaan, vaikka nainen onkin. Mikään muu ei selitä tuota vuosikymmenen kestänyttä äärimmäistä vainoamista.
No vaikka niin, että mitä hemmettiä se Stefan siellä Levillä sotkeutui naimisissa olevaan naiseen, jolla on lapsi ja itsekin oli parisuhteessa. Olisi varmaan jatkanut parisuhdettaan exän kanssa, mutta Esko ilmoitti tilanteen Stefun exälle, joka jätti Stefanin siihen paikkaan. Sitä mieltä olen tuosta Levin reissusta. Että melkoinen pukki se Stefan.
Sofian kohdalla tämä on tuomittu, jopa kun on ollut avosuhteessa, Niko R. Niko N kanssa olivat laittaneet eron vireille senajan tapahtumien perusteella on leimattu.
Nyt aviossa olleikkekkin tapahtuu?
Psyyke vaan on ollut henkilöllä huonossa hapessa kai koko elämäänsä ajan, ei voi muuten ymmärtää et vainoaa 10v- ja vielä samaa henkilöä.
Toki tuo Stefanin exä kommentoi että Stefan oli pettänyt häntä jo heidän suhteensa aikana useamman kerran. Heidän suhteensa taisi kestää jopa 4 vuotta. Eli aina on Stefan ollut pettäjä ja on pettänyt jo tässä viimeisimmässäkin suhteessa.
Kyllä ja tuommoinen ukko haaveilee tekevänsä lisää lapsia. Täysin moraaliton pelimies.
Sieltähän se taas tuli, vainonnut 10 vuotta 😂
Jankkaa jotain 10-12 vuotta vanhoja asioita päivät pitkät.
Eihän sitä koskaan tiedä vaikka Eerikäinen & Aitolehti sopineet, että kumpi löytää rahakumppanin niin heti kiinni, sen verran huono oli heidän taloudellinen tilanteensa , vuokrat maksamatta ja kaikki mahdollinen ulosotossa.
Molemmat varsinaisia luusereita .
Sinähän puhut kuin Anne-Mari Berg aikoinaan.
Ja ihan kun tarkemmin ajattelee, nin eihän sitä koskaan tiedä miten itse olet laskenut elämäsi. Että löytäisit vaikka varakkaan puolison. Ai niin, ethän sä vaan saa ketään, et köyhääkään.
Mene nyt sen sofias kans jo helvettiin täältä.
Aloittajalla on taas vaikeaa.
Todellakin.
Sekoaa, ei sekoa, sekoaa.
Raivon vallassa mellastanut palstalla, lapsista, levista jne.
Eikö hänellä ole läheisiä jotka huomaisivat maanisen tilan?
Pitääkö olla huolissaan?
Palaa ihan itseksesi.
Miehen kipeä leijonaemo, piti saada vierasta, aviomiehestä ja lapsesta ei niin väliä.
Vaihtelu virkistää ja vuoroin vieraissa.😍
Palaa sinä omaan menneisyyteesi ja pysy siellä, edes hetken verran.
Aloituksista huomaa kuinka Martina on mennyt sairaaloisella tavalla jonkun ihon alle. Ei ole normia itseään vihaan kiihottaen kelata toistakymmentä vuotta samoja vanhoja stooreja yhä uudestaan ja uudestaan. Kun levy hirttää näin pahasti kiinni, se ei mitenkään ole tervettä. Asianosaiset ovat menneet yli tapahtumista, jotka olet tyypillisesti sairaalla tavalla vääristellyt, joten koeta nyt sinäkin irrottaa. Mikään kirjoittamasi kun ei oikeasti koske sinun elämääsi millään tavalla. Ymmärrä nyt viimein.