Metsäpalon kulut kunnille

Anonyymi

Eikö tuulihuijjarit korvaa aiheuttamiaan vahinkoja?

107

1634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korvaukset tulee aikanaan muhkeiden maanvuokra- ja kiinteistöverotulojen muodossa. Eihän noin huonosti kasvanut metsä olisi ikinä puupeltona tuottanut sitä tuloa, mikä nyt on tulossa tuulivoiman rakentamisen kautta. Lisää vaan tuulivoimaa, siinä pelastetaan ilmasto ja kuntien ja kepuisäntien talous.

      • Anonyymi

        Miksi Matut ei lähteny sammuttaan metsä/maastopaloja, jotkut on sanoneet että sammuttakoot Suomalaiset, ei kuulu heille, ne vain nostaa Kelan/ Sosssulan rahaa tekemättä mitään !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Matut ei lähteny sammuttaan metsä/maastopaloja, jotkut on sanoneet että sammuttakoot Suomalaiset, ei kuulu heille, ne vain nostaa Kelan/ Sosssulan rahaa tekemättä mitään !

        Tollo! Ei sinne päästetty muita kuin ryhmiensä johdolla toimivia ammattiryhmiä. Mitä siellä kaikenlaiset osaamattomat tekisivät sotkemassa toimintaa? Yrittihän se yksi kaupunginvaltuutettu saada julkisuutta ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi, mutta palontorjunnan johto ilmoitti julkisesti, että hänen aikaansa ei pidä haaskata turhilla puhelinsoitoilla.

      • Anonyymi

        Seurakunnan metsää.

      • Anonyymi

        Ilmasto sillä raiskataan luonto vähentää hiilinieluja

    • Anonyymi

      Onko sulla varma tieto, kuka on syyllinen, ja oliko se tuottamuksellista, tahallista vai vahinko? Ennen kuin nimeät syyllisen, mieti oikein tarkasti.

    • Anonyymi

      Murha ei ole koskaan vahinko. Ja kyllä siitä tuomio rapsahtaa. Noin vertauskuvallisesti.

      • Anonyymi

        Kuka on murhattu? 😶

    • Anonyymi

      Urpot ropelin rakentajat saivat aikaan katastrofin, mistä pystymetsästä revitty?👹

    • Anonyymi

      Syyllistä ei ollut tarkoituskaan löytää, tässä nähdään mikä on edessä tulevaisuudessa, ei näytä vaikuttavan fanaattisiin tuulella käyviin, eikä tämä ole viimeinen metsäpalo minkä nuo vipperät tulevat tulevaisuudessa aiheuttamaan, metsänomistajien vakuutusmaksut tulevat nousemaan jos niitä enään edes myönnetään.

      • Anonyymi

        Tännehän oikein selvännäkiöitä on kertynyt, vesipäitä oikein. Luuletteko te tosiaan että joku tuulivoimayhtiö vaikuttaa palonsyyntutkinnan lopputulokseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tännehän oikein selvännäkiöitä on kertynyt, vesipäitä oikein. Luuletteko te tosiaan että joku tuulivoimayhtiö vaikuttaa palonsyyntutkinnan lopputulokseen.

        Shellin baarissa puhuivat, että metsäpalon vakuutuskorvaukset riippuvat palon syttymissyystä. Voi olla parempi, että se ei selviä, puhuivat.

      • Anonyymi

        Ei vaikutakaan, mutta syttymissyy saattaa vaikuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tännehän oikein selvännäkiöitä on kertynyt, vesipäitä oikein. Luuletteko te tosiaan että joku tuulivoimayhtiö vaikuttaa palonsyyntutkinnan lopputulokseen.

        Rahalla on tapana vaikuttaa asioihin, ohan näistä tuulilahjuksista ollut puhetta, käytä päätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tännehän oikein selvännäkiöitä on kertynyt, vesipäitä oikein. Luuletteko te tosiaan että joku tuulivoimayhtiö vaikuttaa palonsyyntutkinnan lopputulokseen.

        Osu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahalla on tapana vaikuttaa asioihin, ohan näistä tuulilahjuksista ollut puhetta, käytä päätä.

        Arvelet että poliisin ja pelastuslaitoksen palonsyyntutkiat on lahjottavissa🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osu...

        Ei osunu, jos näet joka asiassa salaliittoja sekä piilovaikuttamista niin suksi hoitoon.

    • Anonyymi

      Joka tapauksessa palo sai alkunsa tuulivoimatyömaalta. Kyllä syy selviää. Ja on helppo aika lähelle arvatakin. Aivan selvä tapaus.

      • Anonyymi

        Kerro toki miten se syttyi jos syy on sinulle selvä. Sytytitkö itse, vai satuitko muuten vain olemaan paikalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro toki miten se syttyi jos syy on sinulle selvä. Sytytitkö itse, vai satuitko muuten vain olemaan paikalla.

        Palopäällikön mukaan syttymispaikka on rajattu 100 neliön alueelle (pienen omakotitalon pohja) ,joten eipä tuossa enää epäselvää ole .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palopäällikön mukaan syttymispaikka on rajattu 100 neliön alueelle (pienen omakotitalon pohja) ,joten eipä tuossa enää epäselvää ole .

        Niin mistä se siis syttyi? Tupakka, nuotio kuumana käyvä nainen vai mikä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mistä se siis syttyi? Tupakka, nuotio kuumana käyvä nainen vai mikä.

        No, mitä siellä tuulivoimatyömaalla tehdään. Varmaan työntekijät osaavat kertoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, mitä siellä tuulivoimatyömaalla tehdään. Varmaan työntekijät osaavat kertoa.

        Niin että epäselvää ei ole? Käytkö sinä kysymässä mistä se syttyi ja tulet sitten kertomaan.

    • Anonyymi

      Oho, siis Kalajoen metsäpalon kustannukset jäävät kunnalle, vaikka palo lähti tuulivoimatyömaalta.

      Tästäpä tulee mieleen tuulivoimaloiden purku. Taitavat kustannukset jäädä maanomistajille, siis kunnille, yksityisille jne.

      • Anonyymi

        Mahtavaa päättelyä, tuon täytyy olla sitä naisen logiikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtavaa päättelyä, tuon täytyy olla sitä naisen logiikkaa.

        Sorry, jos säikäytin, mutta kannattaa avata tuulivoimaloiden purkukustannuksiin säästötili, talletus ehkä about 500 e/kk.

      • Anonyymi

        Näimpä. ja noissa tuulivoima yhtiön maanvuokraus sopimuksessa on kohta jossa Tuulivoima yhtiö sitoutuu ottamaan vakuutukset alueelle, olisi mielenkiintoista tietää mitä nämä vakuutukset kattavat ja onko niitä yleensä edes otettu, tässä alkaa metsänomistajana oleen ihmeissään jos toimiva voimala syttyy kuivana aikana☹️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sorry, jos säikäytin, mutta kannattaa avata tuulivoimaloiden purkukustannuksiin säästötili, talletus ehkä about 500 e/kk.

        Niin tuloja alkaa maanomistajalle tuleman vasta sitte ku tuulipuiston kaikki myllyt ovat toimimassa, samoin tuotot loppuu kun myllyt ei enään pyöri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tuloja alkaa maanomistajalle tuleman vasta sitte ku tuulipuiston kaikki myllyt ovat toimimassa, samoin tuotot loppuu kun myllyt ei enään pyöri.

        Tuulihatut luulevat että rahaa tulee koko 30 vuoden vuokra ajan, näin ei todellakaan ole käyttöikä jotain 15 vuotta, metsät kiinnitetty 30 vuodeksi ja iso riski että joutuu itse kustantaan purkamisen tai perillisten vastuulla purku ☹️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sorry, jos säikäytin, mutta kannattaa avata tuulivoimaloiden purkukustannuksiin säästötili, talletus ehkä about 500 e/kk.

        Jep saapi perikunnat mennä pankinjohtajan juttusille lakki kourassa kun pitäs saara purku rahat myllyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sorry, jos säikäytin, mutta kannattaa avata tuulivoimaloiden purkukustannuksiin säästötili, talletus ehkä about 500 e/kk.

        500 e/kk/mylly, jos vaikka 5 myllyä, niin 2500 e/kk kannattaa laittaa myllypurkusäästötilille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        500 e/kk/mylly, jos vaikka 5 myllyä, niin 2500 e/kk kannattaa laittaa myllypurkusäästötilille.

        Ei kannata laittaa latiakaan, kaupunkilaiset maksaa mielellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sorry, jos säikäytin, mutta kannattaa avata tuulivoimaloiden purkukustannuksiin säästötili, talletus ehkä about 500 e/kk.

        Naisen logiikka ja lapsen laskupää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        500 e/kk/mylly, jos vaikka 5 myllyä, niin 2500 e/kk kannattaa laittaa myllypurkusäästötilille.

        Toivottavasti sinäkin maksat kirkollisveroa🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata laittaa latiakaan, kaupunkilaiset maksaa mielellään.

        Kyllä maanomistaja on viime kädessä vastuussa. Lainsäädäntö menee niin. Tietysti lakeja voidaan muuttaa, mutta nyt näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisen logiikka ja lapsen laskupää.

        Sorry, olen aina ollut lähes kympin laskija ja muutenkin älykäs. Entäpä itse?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti sinäkin maksat kirkollisveroa🤣

        Arveletko, että sitä korotetaan jotenkin paikallisesti 🤑

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sorry, olen aina ollut lähes kympin laskija ja muutenkin älykäs. Entäpä itse?

        Suhteellisuudentaju sulta ainakin puuttuu kokonaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arveletko, että sitä korotetaan jotenkin paikallisesti 🤑

        Ei kai sentään, eikös sitä sanota että uskovaisten tavarat on yhteisiä. Tiedä vaikka kalajoen seurakunta alkaa maksamaan veronpalautuksia.

    • Anonyymi

      Vakuutukset korvaa mitä korvaa, täyttä vahingonkorvausta ei siitä suunnasta kuitenkaan tule. Itse palon sammuttamisesta aiheutuneet kulut menevät Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kautta jäsenkunnille maksettavaksi. Ja jäsenkunnissa veronmaksajat on se viimeinen taho, joka kustannuksista vastaa. Itse uskon ettei palon syttymissyy virallisesti koskaan selviä, tuulivoimapuistoja hamunneet kunnat eivät varmasti halua suututtaa tuulivoimaa rakentavia yhtiöitä sälyttämällä niiden maksettavaksi "ylimääräisiä kustannuksia". Veikkaan että kun palonsyy tutkinta valmistuu niin siinä syttymissyyn kohdalla lukee "tuntematon syy". Näin saadaan ikävä asia hoidettua pois päiväjärjestyksestä ja rakentaminen, bisnes ja korruptio saa rauhassa jatkua. Ja voihan olla että siinä sivussa saadaan aikaan vähän sähköäkin. Eli kaikki voittaa, tai ei ihan, veronmaksajat kuittaa laskun, mutta ainakin kaikki muut voittaa.

      • Anonyymi

        Voittaako tosiaan. Jotenkin tuntuu, että suuri osa häviää paljon.

    • Anonyymi

      ..näin käy ja yksi syy on ollut toiminnan huono johtaminen käytännön sammutustyössä ja sen organisointi. Ruokahuolto pelasi mutta muuten vain epämääräistä valitusta resursseista jne.. tähän saamme näköjään alkaa varautumaan jotta jos et itse saa hoidettua niin ylivieskasta ei löydy apuja..kohta muualtakaan

      • Anonyymi

        Ja, asiantuntemuksesi perustuu mihin? Shellin parlamenttiin, hevosmiesten uutistoimistoon, himangan puskaradioon??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja, asiantuntemuksesi perustuu mihin? Shellin parlamenttiin, hevosmiesten uutistoimistoon, himangan puskaradioon??

        Ottaako tosiasiat lujille, tuo palohan pyrittiin hoitamaan mahdollisimman vähällä näkyvyydellä, aluksi sinne meni vain Raution vpk jolla loppui letkut kesken, sitten vain odoteltiin lisää letkuja mutta tuli ei odotellut se levisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottaako tosiasiat lujille, tuo palohan pyrittiin hoitamaan mahdollisimman vähällä näkyvyydellä, aluksi sinne meni vain Raution vpk jolla loppui letkut kesken, sitten vain odoteltiin lisää letkuja mutta tuli ei odotellut se levisi.

        Älä nolaa itseäsi enempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottaako tosiasiat lujille, tuo palohan pyrittiin hoitamaan mahdollisimman vähällä näkyvyydellä, aluksi sinne meni vain Raution vpk jolla loppui letkut kesken, sitten vain odoteltiin lisää letkuja mutta tuli ei odotellut se levisi.

        Näin tuntui olevan, mutta ei kastelukannulla mahdottomia. Tässäkin jutussa olisi kannattanut lähteä totuudesta, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Eli heti kaikki keinot käyttöön.

    • Anonyymi

      Järkeen. Siihen joka puuttuu tuulihatulta.

    • Anonyymi

      Kysykää Käännänkylän isännältä ,sieltä tulee varma selvitys.

    • Anonyymi

      Kiittäkää Kalajoen keskustaa, se porukka on sallinut tuulimyllyt Kalajoelle. Kiitos Raili ja kiitos Jukka!

      • Anonyymi

        Voihan kehveli oikein Kalajoen oma kansanedustaja "ehdokas" joka ei koskaan tule sinne pääsemään, naisella pitää olla tietyt avut.

      • Anonyymi

        Keskusta se on painostanut tuulivoimaloiden rakentamiseen muissakin kunnissa. Inhoan keskustalaista kuntapolitiikkaa.

      • Anonyymi

        Älkää nyt unohtako kiittää kauniisti myös Kalajoen Kokoomusta. Kyllä sieltä aina ääni johtajalle tipahtaa äänestyksissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan kehveli oikein Kalajoen oma kansanedustaja "ehdokas" joka ei koskaan tule sinne pääsemään, naisella pitää olla tietyt avut.

        Näin on. Naisella tulee olla tuuheat, pitkät ja elinvoimaiset hiukset ainakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. Naisella tulee olla tuuheat, pitkät ja elinvoimaiset hiukset ainakin.

        Juu ei se pälvikalju ole oikein muodissa, mutta kalajokiset kyllä on tykästyny koska äänestävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu ei se pälvikalju ole oikein muodissa, mutta kalajokiset kyllä on tykästyny koska äänestävät.

        Kukahan hitto semmoistakin äänestää? Eipä taida kukaan kehdata tunnustaa. Onneksi on äänestyssalaisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan kehveli oikein Kalajoen oma kansanedustaja "ehdokas" joka ei koskaan tule sinne pääsemään, naisella pitää olla tietyt avut.

        Tukka olis kiva - jos sitä olis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan hitto semmoistakin äänestää? Eipä taida kukaan kehdata tunnustaa. Onneksi on äänestyssalaisuus.

        Onneksi on kohta viimeisetkin äänestäjät haudassa.

    • Anonyymi

      Kalajaska kertoo että tiistaina on räjätänyt omiaaikojaan yksi loukkaantunut.

      • Anonyymi

        Räjähtänyt. Kuka vuoti tämän julkisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räjähtänyt. Kuka vuoti tämän julkisuuteen.

        Vuotasit sinäkin jos olisit räjähtänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räjähtänyt. Kuka vuoti tämän julkisuuteen.

        Väärä järjestys alihankkijan räjäyttäjällä. Ensin porataan ja sitte vasta räjähteet. Nalli kivellä ja siihen tärryyttää niin kivikasan altahan sitä ihtensä löytää.

    • Anonyymi

      Ihminen on keskimäärin tyhmä ja ennen kaikkea ahne olento.
      Ei kai muuten ole selitettävissä,että tuulihuijarit ovat onnistuneet höynäyttämään maanomistajia näinkin laajalti.

      • Anonyymi

        Niinpä, kirkkovaltuustoa myöten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, kirkkovaltuustoa myöten.

        Niinpä,kirkkovaltuustossa kuten ei kunnanvaltuustossakaan eivät joudu henkilökohtaisesti vastuuseen tyhmistä päätöksistä joten jälki on sen mukaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä,kirkkovaltuustossa kuten ei kunnanvaltuustossakaan eivät joudu henkilökohtaisesti vastuuseen tyhmistä päätöksistä joten jälki on sen mukaista.

        Muistakaa äänestää Railia ja kumppaneita vastakin. Kalajoen keskusta on hyvä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistakaa äänestää Railia ja kumppaneita vastakin. Kalajoen keskusta on hyvä!

        Luonto Kosti, ahne seurakunta sai näpätyksen sitten rukoillaan juu....

      • Anonyymi

        Joo, tyhmyys on mahdollistanut räjähdysmäisen tuulivoimarakentamisen. Mukana myös piittaamattomuus muista ihmisistä, mutta sekin voi liittyä tyhmyyteen.

    • Anonyymi

      Madollisuus tuokin. Toinen saattaisi olla tuulihatun huolimattomasti sammutettu savuke.

      • Anonyymi

        Juu, Lidlissä kaljaa ja makkaraa ostamassa nämä rakentajat ja sätkä sauhuu jokaisella, ei tara Suomeen veromarkkoja pahemmin jäädä ku kalijasta ja makkarasta, heikko on tämä Tuuli hattujen väittämä työllistävä vaikutus.

        Sumutusta, rahamiesten osaamisaluetta.

    • Anonyymi

      Tuulihatut eivät vaikuta mitenkään älykkäiltä, raha edellä mennään, ympäristö luonto ja asumisviihtyvyys ei paina mitään, vain oma etu on etusijalla kaikessa tulevaisuudesta viis.

      • Anonyymi

        Aivan, kuntien päättäjät tuulihattujen tuulihattuja. Korvien välissä käy aika vinkka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, kuntien päättäjät tuulihattujen tuulihattuja. Korvien välissä käy aika vinkka.

        Tuo tuulihattu on niin kertakaikkisen mielikuvitukseton ja lapsellinen nimitys että sitä ei kannata käyttää. Vaikutat vajaalta sitä viljellessäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo tuulihattu on niin kertakaikkisen mielikuvitukseton ja lapsellinen nimitys että sitä ei kannata käyttää. Vaikutat vajaalta sitä viljellessäsi.

        Keksitään uusi ilmaisu. Mitä mieltä olet sanasta siipiveikko? Vanha tuttu sana uudessa yhteydessä. Siitä käy ilmi, että siivellä eletään monessakin mielessä 🥳

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keksitään uusi ilmaisu. Mitä mieltä olet sanasta siipiveikko? Vanha tuttu sana uudessa yhteydessä. Siitä käy ilmi, että siivellä eletään monessakin mielessä 🥳

        Siipiveikko on hyvä, käytetään sitä. Mulle tulee tuulihatusta mieleen se leivonnainen ja yksi Sanna- niminen nuoruuden ihastus, aina kun kävin sitä riiaamassa se oli leiponut mulle tuulihattuja. Ai että ne oli hyviä, täytetty kermavaahdolla ja mansikkahillolla.

    • Anonyymi

      Kuuluuko mitään uutta metsäpaloon?

    • Anonyymi

      Käräjiä ootellessa.

    • Anonyymi

      Mitä sitten vaikkei tuulivoimayhtiö korvaa paloa? Kalajoella on rahaa, vaikka lainata muille. On Revon Sähkön myyntitulot ja Himangalta säästyneet esiopetustilojen rahat. Sekä vielä kylpylän remontista ylijääneet, nyt rakennetaan uusi kylpylä yrittäjä vetoisesti.

      • Anonyymi

        Säästöpossut siis esiin.

      • Anonyymi

        Niin ja Raitista tai Loistosta saadaan hieman tonttivuokratuloja. 😂

      • Anonyymi

        Kalajoki ja jokilaaksojen pelastuslaitos on kaksi eri asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalajoki ja jokilaaksojen pelastuslaitos on kaksi eri asiaa.

        Silti yhtä huonoja molemmat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalajoki ja jokilaaksojen pelastuslaitos on kaksi eri asiaa.

        Eipä niinkään, Kalajoki on Jokilaaksojen pelastuslaitoksen osakaskunnat ja siten velvollinen korvaamaan metsäpalon kustannuksia osuutensa verran. Tosin pelastustoiminnan on siirtymässä kunnilta ja kuntayhtymiltä maakuntien järjestämisvastuulle sitten kun aluevaalit saadaan vuoden 2022 alkupuolella pidettyä. Jos nyt kitkuteltaisiin ja vetkuteltaisiin laskujen maksamisen kanssa siihen asti, niin saataisiin ehkä pelattua nämä kulut jonkun toisen maksettavaksi.

        Ei niitä kukaan maksa, ei ainakaan vakuutusyhtiöt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä kukaan maksa, ei ainakaan vakuutusyhtiöt.

        Todetaan vaan, että olkoot nyt vahinkopalo vielä tämän kerran. Mutta onko Erkki vielä ehtinyt kertoa omista vaikutelmistaan tämän palon suhteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todetaan vaan, että olkoot nyt vahinkopalo vielä tämän kerran. Mutta onko Erkki vielä ehtinyt kertoa omista vaikutelmistaan tämän palon suhteen?

        no kenekä ne pitäs maksaa,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no kenekä ne pitäs maksaa,

        maksakoon ne kunnat kenen alueellapaloi kaikista selvinasia,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maksakoon ne kunnat kenen alueellapaloi kaikista selvinasia,

        Ennen oli ennen ja nyt on nyt.

    • Anonyymi

      Käräjillä ratkiaa. Pittäähään syylinen löytyä.

      • Anonyymi

        kuka se sitä käräjille ajaa,onko sulla varaa tulla torpatuksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuka se sitä käräjille ajaa,onko sulla varaa tulla torpatuksi.

        Onhan noita asioiden ajajia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan noita asioiden ajajia

        Ajajaa eli kuskia sitä tarvitaankin. Ajettava asia tässä tapauksessa on kait auto.

    • Anonyymi

      Veronmaksajien piikkiin meni tuokin, ei puhettakaan että Tuuli firma joutuisi vastuuseen, aluksi syttymissyy oli päivänselvä sitten se yllättäen muuttui, hieman homma haiskahtaa.

      • Anonyymi

        Tuuli firma

    • Anonyymi

      Ohisalo lupas rahhaa että myllyt pyöriin hinnalla millä hyvänsä.

      • Anonyymi

        sama maksaako kunta vai valtio,loppupelissä aina maksaja on veronmaksaja,

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      52
      1916
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1668
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1347
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      219
      1278
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      338
      1163
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      315
      1075
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1067
    Aihe