Onko Martinan suhde tuhoon tuomittu Hannun kanssa...

Iltalehti 15.8. 2019, Martinan sanoin: nykyään, kun Martina lukee avoimia suhdehaastatteluja, häntä hirvittää kyseisen julkkiksen puolesta. Luen niitä koko ajan ja olen kauhuissani. Mun mielestä suhde on tuhoon tuomittu, kun annat sen julkisuuteen! Hän sanoo. Mitä tekee leijonaemo, 4 kk yhdessäolon jälkeen, antaa SUHDEHAASTATTELUN Me Naisiin, somesta melkein päivittäin saa lukea hänen ja Hannun suhteesta. Että näin.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kuka enää on kiinnostunut Martinasta, ei kukaan, täysin turha ikääntynyt julkisuuden henkilö. Ei hänen sanomisillaan ole mitään painoarvoa.

Äänestä
  • Eipä kuulu sulle! Tämä on julkkisjuorut palsta, ja Martina julkisuuden kipeänä haluaa siellä pysyä! Saapi kirjoittaa myös vanhoja juttuja, mitä on joskus sanonut, vai onko kiellettyä?

    Äänestä

  • En tiennytkään, että julkisuuteen on ikäraja? Minkä ikäiset saavat olla julkisuudessa? Aika moni kuitenkin seuraa oman ikäisiään. Ole hyvä ja kerro, että mikä se ikäraja on?

    Äänestä

MARTIINA MARTIINA MARTIINA.Martinsa etkö perkele, keksi jo vihdoinkin jotain muuta, vai eikö äly hoi riitä muuhun.!!!!!!!

Äänestä
  • 👍👍👍🕳️💨.

    Äänestä

  • Itse lausuu oman nimensä "Marttiina". 😂😂🤭

    Äänestä

Jos Hannu on oikeesti syyllinen niin meneeks niillä poikki vai kehtaaks se vielä hellustaa Handeee?

Äänestä
  • Mitäs sitä täällä kyselet, laita kysymys suoraan asianomaisille.

    Äänestä

  • Tämä Martta täti kehtaa mitä vain, kai olet jo sen huomannut !

    Äänestä

Jos järjellä on varustettu, niin poikki!

Äänestä
  • 🕳️💨🕳️💨👄🤣!!!

    Äänestä

  • M ja H- ei eroa koskaan.!!?!!

    Äänestä

Rakkautta vain ♥️🔥 halutaan lisää suukkoja ja paljon kuvia lisää instaan.🌷

Äänestä

Sokeasti ei pidä uskoa kenenkään syyttömyyden vakuutteluihin vain sen takia että on "rakastunut".

Äänestä
  • Huolehdi vaan omista miehestäsi, elä kanna huolta asioista jotka ei kuulu sinulle millään lailla.Eikös asia kuitenkin ole näin loppujen lopuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huolehdi vaan omista miehestäsi, elä kanna huolta asioista jotka ei kuulu sinulle millään lailla.Eikös asia kuitenkin ole näin loppujen lopuksi.

    Taas on " elä " päässyt ääneen !!!! oppisit edes kirjoittamaan....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huolehdi vaan omista miehestäsi, elä kanna huolta asioista jotka ei kuulu sinulle millään lailla.Eikös asia kuitenkin ole näin loppujen lopuksi.

    Omista miehestäsi😄

    Äänestä

Olet ahkeroinut oikein kahden aloituksen voimin ? Mene hyvä ihminen hakemaan apua itsellesi. Asab !

Äänestä
  • Suosittelen myös sinulle !

    Äänestä

  • Mitä Asab tarkoittaa?

    Äänestä

  • Se on asap = as soon as possible.

    Äänestä

Koska tämän ihmisen puheet ja teot ovat kohdanneet.

Äänestä
  • Mene sinne mustaan putkeen, mistä olet tullutkin häirikkö.🕳️🖤

    Äänestä

  • Marttiina puhuu höpöhöötä.
    Rakastaa niin omia kuviaan ja sitä, että pääsee lehteen esittämään ihan muuta kuin on.
    " Oma show " pyörii lakkaamatta ja totuus on kaukana siitä.

    Äänestä

Sun nyt vaan täytyy hyväksyä se, että Martinasta kirjoitetaan, ja tullaan kirjoittamaan tänne JULKKISJUORUT palstalle. Jos noin paljon ottaa kupoliin, niin häviä täältä. En jää kaipaamaan sinua!!!!

Äänestä

Martiina on harvinaisen ärsyttävä ja vastenmielinen ihminen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Iltalehti 15.8. 2019, Martinan sanoin: nykyään, kun Martina lukee avoimia suhdehaastatteluja, häntä hirvittää kyseisen julkkiksen puolesta. Luen niitä koko ajan ja olen kauhuissani. Mun mielestä suhde on tuhoon tuomittu, kun annat sen julkisuuteen! Hän sanoo. Mitä tekee leijonaemo, 4 kk yhdessäolon jälkeen, antaa SUHDEHAASTATTELUN Me Naisiin, somesta melkein päivittäin saa lukea hänen ja Hannun suhteesta. Että näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu