Tätä siitä Marinin vetämän Viisikon vetkuttelusta seuraa

Anonyymi

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/cca58337-e374-472d-b0f0-5071a3ab7085

Ohjat sitten vaan omiin käsiin itsekukin, kun maan Hallitus on kykenemätön.

Osaavat vaatia tukirahoja pois kyllä ravintoloilta, mutta yhtä Koronapassia eivät saa aikaiseksi. Jännä, että kaikissa muissa sivistyneissä Euroopan maassa tuo on vaan onnistunut. Siellä ei toki olekaan maailman nuorinta naispääministeriä.

Marinin sanoin, hallitus ei kaikkeen kykene...tämä hallitus ei mihinkään.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jännä se on, että nämä sinun "sivistysmaasi" vetävät niitä koronapasseja pois kun ne toimivat huonosti.

      Koronapassi on susi jo syntyessään. Jos olisimme sellaisen pystyttäneet ennen Deltavirusta olisimme jo nyt kusessa.

      Suomi tehnyt kaiken oikein. Ensiksikin koronan deltamuunnos näyttää leviävän myös rokotettujen ihmisten kautta, vaikka rokotus helpottaakin taudin oireita. Tästä kerrottiin uutisissa viime viikolla (esim. Yle ja NY Times). Niinpä koronapassin koko pointti – rokotustodistus turvatoimenpiteenä – alkaa näyttää kyseenalaiselta.

      Vasta nyt alamme nähdä rokotepassin haitat. Onneksi Suomi ei ole mennyt tuohon vipuun.

      • Anonyymi

        Toki verrokkimaa Tanska käytti rokotepassia viime keväästä asti. Siellä tilanne on hoidettu hyvin ja korona poistetaan vakavien tautien luokituksesta kuun vaihteessa.
        Tanska on monessa suhteessa hyvä esimerkki, tehdään asiat ripeästi eikä jäädä hymistelemään.

        Voisi melkein sanoa Marinille että kuole pi#kä paska ja tajua jo lähteä!


      • Anonyymi

        Heh ja heh.

        Eihän Koronapassilla nyt enää mitä teekään. Fiksut maat ovat siirtymässä tosiaan jo pois tästä väliaikaisesta järjestelystä. Suomessa vasta selvitellään.

        Kuten selviteltiin maskien käyttöä, kuten selviteltiin ylipäätään koko koronan leviämistä.

        Suomessa odotetaan vielä 2-3 sitä hetkeä, että 80 % väestöstä olisi rokotettu. Alle 2 kuukauteen se ei ole edes mahdollista, pitää muistaa että ensimmäisen ja toisen rokotteen väliin pitäisi jäädä vähintää tuo 8 viikkoa ja nyt on ensimmäisen rokotteen osalta tuo tavoitelukema saavutettu, eli aikaisintaan tästä 8 viikkoa niin voidaan edes teoreettisesti kuvitella että kattavuus olisi tuo tavoiteltu. Sitä on vaikea nykysuosituksilla edes nopeuttaa kun 8 viikkoa ei muutu kolmeksi viikoksi vaikka rokotteita olisi miljoonaylimääräistä.

        Viisikko sääti tässäkin asiassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki verrokkimaa Tanska käytti rokotepassia viime keväästä asti. Siellä tilanne on hoidettu hyvin ja korona poistetaan vakavien tautien luokituksesta kuun vaihteessa.
        Tanska on monessa suhteessa hyvä esimerkki, tehdään asiat ripeästi eikä jäädä hymistelemään.

        Voisi melkein sanoa Marinille että kuole pi#kä paska ja tajua jo lähteä!

        Muiden ei tarvi, kun Tanskassahan se köpisjengi hääräili.


      • Anonyymi

        Naurettavaa.

        Eihän tuolla passilla tosiaan ole enää mitään virkaa kun rokotekattavuus on niin hyvä.


    • Anonyymi

      Koronapassi tuhoaa ravintola alan lopullisesti!!!

      • Anonyymi

        Niin, teet itse ruoat ja juot kotona poissa muiden silmistä.


      • Ainakaan meidän kaupungissa ei ole kaatunut vielä yhtään ravintolaa? Sen mitä Korona sai aikaiseksi, on että ravintola-alaa koettelee nyt työvoimapula.

        Kun maata tai maailmaa koettelee joku kriisi, on se sitten sota tai epidemia, kohtelee se kaltoin joitakin aloja. Tämä kriisi joka runteli kaikkia maita, on Suomessa selätetty suvereenisesti.

        On tietenkin harmi, että tapahtuma-ala ja ravintolat joutuvat kärsimään kohtuuttomasti. Se on kyllä myös alan tyyli koska siellä tapahtuu alkoholin anniskelua ja se jo sinänsä muodostaa vaaratilanteen.

        Mutta kuten aina, jos teet liian kovia rajoituksi, tulee valituksia, jos liian lepsuja, tulee myös siitä valituksia.

        Niimpä viranomainen tai hallitus ei voi tehdä yhtäkään päätöstä, etteikö siitä valiteta. Näin me ihmiset vain toimimme.


    • Anonyymi

      Koronapassi tuhoaa ravintola alan lopullisesti.

    • Anonyymi

      Koronapassi tuhoaa ravintola alan lopullisesti.

    • Anonyymi

      Koronapassi tuhoaa ravintola alan lopullisesti!!!

    • Anonyymi

      Koronapassi tuhoaa ravintola alan lopullisesti!!!

    • Anonyymi

      Ei toimi koronapassi Suomessa,kuten ei muissakaan maissa.

    • Anonyymi

      Italia lopetti jo monessa kaupungissa koronapassin,ei toimi.Asiakkaat vähenevät lopullisesti.

      • Anonyymi

        Niin, ja ravintolat ym kuolevat ja niin maakin ja ollaan kohta yhtä sivistymättömiä kuin erämaassa asuvat kamelinnu**ijat.


    • Anonyymi

      Koronapassi ei toimi,huono idea!!!

    • Anonyymi

      Koronapassi ei tule toimimaan!

    • Anonyymi

      Minun ravintolan liikevaihto kasvanut 42% vuodesta 2019,ei mitään vitun koronapassia.

    • Anonyymi

      Kas kun irakilaiset eivät julkaise Hesarissa kadonneita koronapassejaan, kun aina etsintäkuuluttavat niitä varsinaisia. Mistä hemmetistä ne niiden numerot muistaa/ tietää, jos ne on kadonneet? Varmaan ne ilmoitukset ovat joku niiden outo viestintäjuttu, ihmetelly sitäkin tässä monena vuonna..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4503
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3304
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2926
    4. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      18
      2857
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2747
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      44
      2617
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2295
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2105
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1751
    Aihe