DNA ei määrää solujen erilaistumista

Ihmisen kehossa on yli 250 erilaista solutyyppiä. Kaikissa solutyypeissä on täsmälleen samat DNA-jaksot eli samanlainen genomi (poikkeuksen tekevät vain hermosolut ja T-solut). Tämä on loogista, onhan jokainen ihminen saanut alkunsa kahdesta solusta, jotka ovat liittyneet yhteen. Yksi solu on alkanut jakautua kahdeksi, neljäksi, kahdeksaksi jne. soluksi. Ihmisen kehossa on jopa yli 37 triljoonaa solua.

Solutyypit ovat hyvinkin erilaisia. Esim. lihassolut ovat pitkiä ja niillä on erityislaatuisia ominaisuuksia. Ihosoluilla on puolestaan ihan oma tehtävänsä ja ne ovat erilaistuneet mm. tuottamaan D-vitamiinia auringon UV-säteilystä.

Koska käytännössä jokaisessa solussasi on samanlainen genomi, on selvää, että DNA ei määritä solun erilaistumista eikä solun tehtävää. Solun erilaistumiseksi ja tehtävän määrittämiseksi se tarvitsee epigeneettisiä informaatiorakenteita, kuten DNA:n päälle (CpG, adeniini ja pelkkä C) kirjoitettavia metylaatioprofiileja, histonien (DNA:n pakkaajaproteiinit) häntiin kirjoitettavia markkereita kuten metylaatio, asetylaatio, deasetylaatio, fosforylaatio, ubikitinaatio, sumoylaatio jne.

DNA ei siis sanele solun fenotyyppiä. DNA ei silloin sanele myöskään kudostyyppiä, koska kudostyyppi rakentuu tietyntyyppisistä soluista. DNA ei sanele elimien rakenteita eikä muotoja. DNA ei myöskään sanele ruumiinkaavaa eli body plan:ia. Tämän todistaa mm. perhosen muodonvaihdos. Neljässä eri vaiheessa on täsmälleen sama DNA, mutta ulkoasu vaihtelee erittäin paljon välillä muna-toukka-kotelo-aikuinen perhonen.

7

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "DNA ei myöskään sanele ruumiinkaavaa eli body plan:ia. "

      Väittämän todenperäisyys on kenen tahansa helppo tarkistaa vaikka kuinka monesta lähteestä. Kyse on siitä, kumpi on oikeassa, planeetan tiedeyhteisö vai Suomi24:n kreationistipalstalla parkuva suomalainen uskovainen luokanopettaja. Koomista.

      • No alahan tarkistaa. Tuore tutkimus todistaa aloitukseni väittämät:

        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/27439862/

        Epigenetic patterns of histone modifications contribute to the maintenance of tissue-specific gene expression. Here, we show that such modifications also accompany the specification of cell identities by the NF-κB transcription factor Dorsal in the precellular Drosophila embryo...Our results link different modes of RNA polymerase regulation to separate epigenetic patterns and demonstrate that developmental determinants orchestrate differential chromatin states, providing new insights into the link between epigenetics and developmental patterning.

      • Anonyymi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        No alahan tarkistaa. Tuore tutkimus todistaa aloitukseni väittämät:

        Hmmm en osaa englantia sanaakaan, voitko suomentaa?

        Ensinnäkin, et näytä ymmärtävän tieteestä mitään, yksi tutkimus ei riitä todistamaan yhtään mitään. Toiseksi, olen varma ettei tuo tutkimus todista evoluution toimimattomuutta.

    • "Koska käytännössä jokaisessa solussasi on samanlainen genomi, on selvää, että DNA ei määritä solun erilaistumista eikä solun tehtävää."

      Näistä solujen erilaistumisista ja toisaalta solun palauttamisesta kantasoluksi on saatu ihan Nobelin palkintoja. Kaikki tarvittava informaatio on DNA:ssa, molempiin suuntiin - erilaistumiseen ja kantasoluksi palautumiseen.

    • Anonyymi

      Jep jep. Jokaiseen hedelmöittyneeseen munasoluun astuu ulkopuolinen yliluonnollinen lisätekijä, joka määrää kullekin solulle tehtävät.

      • Siemennesteessä on valtava määrä solunulkoisia vesikkelejä, jotka sisältävät koodaamattomia RNA-molekyylejä. Nämä vaikuttavat siihen, miten epigeneettiset informaatioprofiilit asettuvat alkionkehityksessä.

        Hakusanat: sperm vesicles rna molecules inheritance

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      51
      10113
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      118
      5882
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      68
      4535
    4. Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois

      Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul
      Maailman menoa
      7
      3402
    5. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      141
      3147
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      280
      2985
    7. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      149
      2810
    8. Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen

      haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota
      Maailman menoa
      63
      2743
    9. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      31
      2097
    10. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1767
    Aihe