Pitkästä..pitkästä aikaa minäkin laitan korteni kekoon

Eli jotain tänne keskustan palstalle.
Ja mieluista, sikäli että keskustalaisissa on nuorena vitsa väännetty, ja kerron siitä eräänkin esimerkin. Suomen kenties nuorin kunnanvaltuuston puheenjohtaja, joka jo kykyjään tuonut esille 19 vuotiaana.

Hän on kautta aikain Suomen nuorin kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Milla Veteläinen on iältään Suomussalmen uuden valtuuston nuorin, mutta luottoa löytyi. Nyt hän on kunnanvaltuuston puheenjohtaja vasta 19 vuoden iässä. (

Suomussalmella taidettiin alkuviikosta tehdä suomalaista kuntahistoriaa. Valtuuston puheenjohtajaksi nimittäin valittiin joukon nuorin, eli vasta 19-vuotias Milla Veteläinen (kesk.). Kesäkuun kuntavaaleissa alkuvuodesta 2002 syntynyt Veteläinen keräsi keskustalaisista eniten ääniä eli 127. Kunnan ääniharava hän ei kuitenkaan ollut, sillä kansanedustaja ja ex-ministeri Merja Kyllönen (vas.) sai kuntalaisilta 208 ääntä.

-Kuntalaisten osoittama luottamus vaaleissa ja sen jälkeen oman ryhmän suuri luottamus olivat kyllä yllätyksiä. Toki kun ehdolle lähdin, niin tavoitteena oli valtuuston päästä ja sen eteen töitä tein, Veteläinen toteaa.
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/w_1200,h_730,ar_1.6428571939468384,dpr_1,c_fill,g_faces/q_auto:eco,f_auto,fl_lossy/13-3-11980006
Aivan hyppy tuntemattomaan ei valtuuston puheenjohtajana aloittaminen ole. Veteläinen on toiminut aiemmin eri rooleissa Suomussalmen nuorisovaltuustossa.
Vaalien alla ylioppilaaksi päässyt tuore valtuuston puheenjohtaja näkee kotikuntansa hyvänä paikkana kasvaa ja kehittyä. Vaikka meno kylänraitilla on muuttoliikkeen takia vähentynyt, niin nuorten kuntalaisten tarvitsemat palvelut ovat hyvällä tasolla.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ddb8b351-9a4f-4d43-9c4e-3439c913928a

Sitten omaa kehuakin: nooo jos nyt kehuksi voi sanoa.
Nimittäin tänä kesänä on kasvimaa tuottanut ihan hirveitä määriä kasviksia mm porkkanat niin isoja ettei koskaan, omenapuut olleet ja osa yhäkin ihan notkollaan omenien painosta, samoin mm viinimarjat kasvaneet hyvin, pääosin mustaherukkaa, kylläkin niitäkin kastelin järvivedällä,jossa pumppu rannassa tulee letkulla pihaan.

8

210

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos joltain meni avauksesta Milla Veteläisen ikä ohi, niin otetaanpa sekin toistamiseen esille. Hän on nimittäin vasta 19-vuotias.

      • Anonyymi

        Saattoi hyvinkin mennä joltain ohi joten kerran vielä pojat. Minna Veteläinen on 19-vuotias.


      • Anonyymi

        Heh heh heh ja vielä kerran heh heh.


    • Anonyymi

      Passeli naimaikä -- nuoren nahka venyy. t: Jorma 30 cm.

    • Anonyymi

      Kyllänhän sillä harjoittelisi.

    • Anonyymi

      Suottaapi olla, että tämä nuori kyky muuttaa opintojen perässä piankin Suomussalmelta pois, joten katsotaan...

      Noista sadonkorjuu jutuista, tämä lopuillaan jo oleva kesä tarjosi myös luonnon antimia. Lakkaa (tai hillaa) korpisoilla oli vallan hyvin Keski-Suomen korkeudellakin, aukeammilla soilla kuivuus verotti. Mustikalla oli kuivuus myös kiusana, mutta sitäkin ihan hyvin niille, jotka osaavat luonnossa liikkua ja rehevämmän kasvupaikan katsoa.

      Puolukkaa tulee tolkuttomasti. Karpaloa samaten, sitähän keräillään vasta loppusyksystä kun pakkanen vähän puree ja mehustaa marjaa.

      Sieniä nousee sateiden myötä niinikään hulppeat määrät, tatit ja kanttarellit jo kerättävissä, suppilovahverot vähän myöhemmin.

      Niin ja kalaa, vaikka keskikesä oli helteinen, ja osa kaloista jurotti kylmissä pohjavesissä, niin nyt tuulet ovat sotkeneet vedet niin, että kala liikkuu ja käy pyydyksiin. Muikun ja siian kutu kohta edessä, nyt pääasissa kuhaa ja ahventa.

      Eipä siellä metissä ja kalavesillä näy viherpipertäjiä tai sosialisteja, he kun luonnossa eivät osaa liikkua saati ottaa syötävää sieltä.

      • Anonyymi

        Mistä metsässä erottaa viherpipertäjän tai sosialistin kepulasesta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä metsässä erottaa viherpipertäjän tai sosialistin kepulasesta?

        Hyvinkin helposti, ensin mainitut ei samoa metsissä lainkaan. Vihreätkin tulleet hovikelpoisiksi asvaltilla liikkujiksi. Vihreitä eimetsissä tapaa kuin ennen jopa telttailivat, nyt näin tämäkin Koijärveläinen>
        https://www.iltalehti.fi/asuminen/a/2012052815624187


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      828
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      523
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe