Myt kaikki lapualaiset asiakkaat toimikaa.
Pankki ei tarvitse Lapuaa, eikä me EPOPPIA.
Mennään asiakkaaksi Nordeaan tai koivunlehtipankkiin, niihin joillaa on konttori Lapualla, vain sillä tavalla varmistamme, että meillä on jatkossakin pankki omalla paikkakunnalla.
Pankki ei tarvitse Lapuaa, eikä me EPOPPIA.
Mennään asiakkaaksi Nordeaan tai koivunlehtipankkiin, niihin joillaa on konttori Lapualla, vain sillä tavalla varmistamme, että meillä on jatkossakin pankki omalla paikkakunnalla.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Okei, se on tätä kokoomusen ajamaa pska politiikkaa, Kasvukeskukset,vapaavuori sen isä.
Eivät osaa muuta tehdä kuin tapattaa kaikki ns.pienemmät 5.000-20.000 tuhannen asukkaan kaupungit.Ja niiden palvelut, kokkareet onkin jo 2015 hallitusvastuu aikanaan kepsujen ja persujen kera LOPETTAEET, niin Kelat, Te- keskukset, Poliisit, Verovirastot, Palolaitokset, kaikki ihmisen tärkeimmät palvelut, jotka varmaan kuuluu perustuslain mukaan jokaiselle, asumispaikasta riippumatta!! Lapualtakin veivät näin työpaikat ja palvelut Seinäjokeen!!#
Kyllä meinaan wttutaa tämä tunarointi.
Ja pankit ja vakuutusyhtiöt. Eurot kiiluu silmissä ja voittoja pitää saada hinnalla millä hyvänsä.
Ei ole palveluista näillä ymmärrystä saati tietoakaan!!
Saisitta hävetä.
ei tuo nyt niin vakavaa ole ,,kelan,vakuutusyhtiöiden,opop ja muiden vermeiden siirto muualle...nykyisin asiat hoidetaan verkossa ja puhelimella,,poliisi ,palokunta ja tk ovat paikkakunnalla ,,,mitä muuta tarvitaan HÄ ?
Ei vai. Siinä sitä kokkare taas valittaa kun ei saa lapualta loppujakin työpaikkoja neuvottua meneen sjoen velkaseen kuppikuntaan. Oon kuullut että kokkareet on kovia neuvomaan yrityksiä muuttamaan täältä pois.
Sakura oli saanut kuulemma hyviä neuvoja lapuan paikallis kokoomuslaiselta yy.yrittäjältä, et kuulemma kannattaa siirtä seinäjokeen sakurankirput.
Jotta näin hyvin kokoomuspolitiiikkooo pitää ,,hm,,hyvää huolta lapuan yrittäjistä,, lähtevät maksamaan veroja naapuriin,, aikahyvin kokoomuspoliitikolta, vai mitä?
Pitäisi palata Kekkosen ja punamultahallitusten aikaan, jolloin perheellä oli pappa-tunturi ja pari polkupyörää. Kukaan mitään ylellisyyttä ole ansainnut..
Kuulet varmaan ääniä päässäsäsi? Sen verran sekavia kirjoittelet.
Huomenna käyn vaihtamassa pankkia. Nordea taitaa lähteä seuraavaksi. Siksi vien rahani Tiistenjoen Osuuspankkiin
Ai molemmat kolikot ?
makuuta tosiaan niitä rahojasi tilillä DDDDDDD
S-Pankki on paras, sitähän muutenkin käytämme.
sinä käytät ei kukaan muu.älä yleistä
Puhutaan jo, että Tiisten pankki loppuu, eihän kylissä enää missään kyllä
pankkia ole, se on faktaa
millä+aloittaja+veti+kokoomuksen+mukaan+osuuspankin+lopetukseen?++itseasiassa+pankkien+konttorien+lopetuksella+ei+ole+mitään+poliittista+agendaa.+toiminta+on+vain+90%+siirtynyt+nettiin+konttoreita+ei+tarvita,+yritys+ja+suurasiakkaat+yleensä+asioivat+maakunnan+pääkonttoreissa.+pienemmät+asuntolainatkin+saa+jo+netissä.
Se on se sama joka vastaa kokoomuksella joka aloitukseen. Sama kuin kummelien "canada".
suuret kiitokset HEIKKI SUUTALALLE kun säilytti perinteiset pankkipalvelut lapualla,ja perusti itsenäisen koivunlehti POP pankin,eihän norreaan pääse eres sisälle varaamatta aikaa ja palvelumaksut on moninkertaiset pop pankkiin verrattuna
Kyllä kai sinne Pop-pankki laittaa jonkun toimipisteen joka olisi osan viikkoa auki
Aloittaja ei kyllä maininnut kokoomiksesta mitään.
Eikö kykypuolueen kannattaja ymmärrä kirjoitettua tekstiä. Lue aloitus uudestaan.
Lehtipankki on ja pysyy Lapualla ONNEKSI. Tosin on sielläkin hiljenny kun asiakkaat laitetaan palvelemaan itseään kotona !
EU-tukirahat Jussit sijoittavat Sjoen kerrostaloihin.
Mitä mailajussien sijoitukset tähän kuuluu
Eun peltotukiaiset 850 miljoonaa laitetaan tukitilan pyörittämiseen.
Kansallinen maataloustuki 1200 miljoonaa laitetaan sitten osakkeiden.autojen.koneiden kesähuviloiden ostoon.Niitä ei käytetä pellolle ruoantuotantoon.Tukirahat monilla pankeissa kun ei oo rahasta puutetta.
Tuet ovat syömätukia, jotta sinunkinlaiset kelasta palkkaa nostavat pystyvät syömään ja jää vielä kaljarahaakin.
Eli Kiinalaisille menee joka neljäs sianlihakilo tukisisilla tuotettua ylijäämäsikaa.
Viljat Viron Muugan sstamaan ja nekin ylituotantoa.Tänne ei saisi tuoda mitään.
Kelan pitääs nostaa palkkoja, heh,heh,heh,heh.
Tukiaiset anottava kelan luukulta niinkuin muukin kansa tekee.On siellä kokoomukselaisiakin jonossa ollut
Kuka laittaa rahansa johonkin wahlroosin nordeaan??? Surkea palvelu ja skandaaleja toisensa perään!
Juu, eihän sinne epopiin ole päässyt asioimaan, KUN ovet oli vain varauksella auki. Tai kun lopettivat rahan nostamisen, tai tilille panon.
Voi hyvää päivää mitä suhmurointia. Lopettakaa vain kaikki pankkinna seinäjoellakin, ja muuallakin KASVUKESKUKSISSA joita niin palvotte, kas KUN ne kaikki asiat voi teidän mukaan hoitaa netissä.!!
Tukiaisista tuli mieleen että yksi jätti tuen saaja on rakentanut oman kirkon pihalleen,se kun sieltä vielä puuttui !
Sitäkään ei saa mukahan kun lähärön aika koittaa.Nahkapuvus lähretään.
Ahnetta tukijullia Pietari rankaasoo portilla
Hiiliä joutuu lapioomahan mokoma.
Pienempi EU-tuki kuin tuöttömyyskorvauskin pienennettiin,
saadaan sitten väkeä työpaikoille.
me jourumma kaikki helevettihin
Pohjoismaiden nopeimmin kasvava pankki on OmaSp. Asiakastyytyväisyys huippuluokkaa. Lähimmät konttorit Hyllykalliolla, Kuortaneella ja Seinäjoella. Myös Alajärveltä konttori löytyy. Harkinnanvarainen vaihtoehto.
Poppipankin asiakkaana synnyin ja poppipankin asiakkaana kuolen sanokaa mitä sanotte
Mitä sitten?
Niinkuin sanoin mitä sanotte :)
Evvk. En ole siivooja, en lakaise viemääsi kuraa.
Hiljainen on kylätie
Joka kerran sun naurustas raikui
Hiljainen on kylätie
Jolla ennen sun laulusi kaikui
Se oli silloin, mutta nyt
Sydämes lienee kylmennyt
Kylätie on hiljainen
Niin hiljainen
Minä sijoitan rahani Alkoon. En tarvitse pankkeja
Kuka hö..ö vielä asioi nordeassa ? Onneksi sukulaisetkin tajus jättää ko pankin...
"Pienet" Säästöpankit ja Oma Oo niin niissä on tulevaisuutemme.
Olen säästäjä monessa suhteessa, saranoiden, lattian, pankin holvin jne.en pankkivirkailia.
Mihinkä te muka tarvitte niitä kiinteitä konttoreita, hä? Mä oon käyny pankis viimeksi 20 vuotta sitten, kun tupaa rakensin ja lainaa piti saada. Sen jälkeen ei oo ollu asiaa. Käykö joku muka oikeesti vielä pankis hakemas rahaa tai maksamas laskuja, hä?!
Pankissa pitää käydä välillä tuulettamassa säästörahoja etteivät homehdu kun rakennuksissa hyvin pitkälti kosteusongelmia.
taitaa olla tuo Nordeakin olla lähdössä Lapualta vuoden vaihteessa .
Joo mutta-kun SEINÄJOKI LOPPUU KOKONAAN, NURMO JA YLISTARO PERÄSEINÖJOKINEEN LÄHTEVÄT SIITÄ.
Jo nyt on seinäjoen keskustan vekseliaukio tyhjä ja kuopan päällä.
Epopin paikalka nyt uusi juottola...
Näin on hyvä. Ei saa kuitenkaan unohtaa Alkoa, vaan käydä sielläkin ahkerasti, niin varmistamme sen pysymisen paikkakunnalla.