Toki kilpa- ja harrastusurheilulla on suomessa sijansa.

Urheilun mitätöintiä on ollut ainakin antiikin ajoista asti. Urheilun halveeramisella ei pitkälle pötkitä, kuten tälläkin palstalla parhaillaan yritetään.
Viikon lopulla on Ruotsi-Suomi maaottelu ruotsissa. Odotan sitä innolla. Se nyt vaan sykähdyttää vanhaa penkkiurheilija penaa.
281
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meitä immeisiä ja mielipitteitä urheilusta on niin monta kuin on miestä j a naista.

Olen kanssasi samaa mieltä, me tarvitaan
leipää ja sirkushuveja ja toisille nuo sirkushuvit ovat vaikka oopperaa ja toisille urheilua tms. saman kulttuurielämyksen alle mahtuvat.

Kulttuuria ei voida asettaa samaan laariin ja usein raha otetaan keppihevoseksi puolustamaan urheilun kielteisyyttä. Mutta jos katsotaan musiikkia tai balettia tai kirjallisuutta, kaikista löytyy omat miljonäärinsä ja sillä ,että stadionilla hilluu joku rocktähti tai urheileeko siellä maailman parhaat urheilijat, onko sillä paljon eroa.

Urheiluun liittyy niin paljon eri lajeja, että jokainen löytää omansa harrastaa ja seurata toisten puurtamista lajin parissa.

Tykkään seurata hyviä urheilusuorituksia ja kannustaa omia joukkueitani.
Ja mielelläni menen paikan päälle, miten hieno tapahtuma Kalevan kisatkin oli tänä vuonna. Esiin marssi monta hyvää tulevaisuutta suomalaiselle urheilulle lupaavaa nuorta ja innokasta kilpailijaa.

Ensi viikonloppuna seuraan innolla Suomi- Ruotsi maaottelua , siinä kisailussa on oma tunnelmansa. paikan päällä olen useasti ollut kun se kisa on järjestetty Suomessa, mutta nyt se on Ruotsissa.

Peukkuja vaan kaikille kilpailijoille, nin suomalaisille kuin ruotsalaisillekin,
kaikki he ovat peukkunsa ja kannustuksensa ansainneet.

Äänestä

Kiinalaiset muuten jo 4000 v sitten huomasivat, että "Onhan aivan itsestään selvää, että joku juoksee nopeammin kuin joku toinen. Miksi siis kilpailla?"

Urheilun haitat olivat hyvin selvillä muinaisessa Kreikassakin vai oliko se Roomassa, kun valitettiin, että "Pitäisi olla, että on terve sielu terveessä ruumiissa". Siis jo silloinkaan ei ollut saati sitten nyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Urheilun mitätöintiä on ollut ainakin antiikin ajoista asti. Urheilun halveeramisella ei pitkälle pötkitä, kuten tälläkin palstalla parhaillaan yritetään.
Viikon lopulla on Ruotsi-Suomi maaottelu ruotsissa. Odotan sitä innolla. Se nyt vaan sykähdyttää vanhaa penkkiurheilija penaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu