Kolmilammilla koronaa sekä Riutanharjulla

Kolmilammilla ollut viime viikolla tanssimassa koronaa sairastanut tanssija. Kaikki altistuneet paikalla. Myös bändi.
Paikanpitäjä koittanut salata asiaa eikä viitsinyt ilmoittaa sivuillaan muuta kuin jakanut uusinta mainostaan. Vastuutonta järjestäjältä.
Riutanharjulla koronainen asiakas 7.8.
Muistakaa pitää taukoa tansseista paikallaolijat.
22675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kolmilammin lavalla tuuletus tapahtuu muutaman oven kautta eli ilma seisoo.

Veikkaan että viime viikko oli siellä niinsanottu koronalinko.

Äänestä
  • Toisen rokotuksen jälkeen tulee olla varovainen vain pari viikkoa ja sitten voi mennä baanalle. Todella hyvä että rokotukset puree.
    Sairaalahoidossa ei kaaosta kun vanhuksetkin on rokotettu.
    Säälittää vain he joilla piikkiä ei ole. Vaarantavat turhaan terveytensä. Korona on paha sairaus, se voi jättää elinikäiset vaivat joten piikkiä vaan kaikille ja maailma pelastuu.

    Äänestä

Kolmilammin koronalinko!
Onhan kaikki määrätty karanteeniin. Yrittäjä mainosti jo uusia tanssejaan. Tuskin kukaan menossa.

Äänestä
  • Tottakai tämä yrittäjä painaa hommia raha edellä välittämättä tanssijoiden terveydestä.

    Äänestä

  • Jos on kaksi koronarokotusta niin karanteenia ei tarvita ellei lähikontakti altistajan kanssa ole kestänyt puolesta tunnista eteenpäin. Seuratkaa nyt ju m alauta mediaa ettette ihan pystymetsässä uumoile.
    Tuskin kukaan täysin rokottamaton tansseihin lähtee koska se on todella vaarallista kun ei ole mitään suojaa ja laumasuojaa ei ole Suomessa vielä olemassa.

    Äänestä

  • Katsokaa! Kyökkitanssilääkettätieteitten erikoista asijan tuntia puhui!

    Äänestä

Riutanharjun järjestäjäkään ei ole informoinut missään mahdollista altistusta. Tuntuu olevan hämärää hommaa.

Äänestä
  • Joo, lehdistö ja hysteerikot hakemalla hakevat jotain uskontonsa tueksi!
    Ei näistä tule muuta kuin roskatietoa ja mitään tarkempaa ei tule.
    Siis uutisankkoja.!

    Äänestä

Kolmilammin tanssinjärjestäjä, K. Keihäs on varmaan PA ja tansseja on järjestettävä, asiakkaat uhraten, ettei joudu sossun luukulle.

Äänestä
  • Samaa mietin minäkin. Ja Riutan pitäjä myöskin. Koko kesä mennyt sielläkin huonosti.
    On helppo uhrata asiakkaat oman edun tähden. Rahat pois vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mietin minäkin. Ja Riutan pitäjä myöskin. Koko kesä mennyt sielläkin huonosti.
    On helppo uhrata asiakkaat oman edun tähden. Rahat pois vaan.

    Jos lavaisäntä nyt taipuu, niin kuka järjestää tansseja ensivuonna? Vouti vie vielä homeisen lavan.

    Äänestä

  • Paljon se Kimmo nykyään someen postaa tanssijuttuja. Kohta Kimmosta tulee semmonen somejulkkis.

    Äänestä

  • Ostin joskus tanssilipun K.Keihäältä Pesäkalliolla. Lipunmyyjällä oli punaiset silmät. Mies oli edellisenä yönä valvonut piiiitkään tai juonut viinaa.

    Varmaan KK oli vain valvonut myöhään ajattelin mielessäni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mietin minäkin. Ja Riutan pitäjä myöskin. Koko kesä mennyt sielläkin huonosti.
    On helppo uhrata asiakkaat oman edun tähden. Rahat pois vaan.

    Mitä tarkoittaa PA ?

    Äänestä

Hoh+hoh+mitä+kirjoittelua.+No,+ehkä+jopa+10%+käsitteli+aihetta+eli+tanssimistä.+Ehkä.Noista+altistuksista+voi+olla+montaa+mieltä,+jotkut+meistä+sairastuvat+helpommin,+jotkut+ei+sitten+millään,+vaikka+ovat+samassa+taloudessa+todennetusti+sairastuneen+kanssa.Altistuksia+on+turha+alkaa+enää+hysterisoimaan,+kun+meitä+2+kertaa+rokotettuja+on+jo+niin+paljon+tanssikansasta.+Tanssitaan.PS+Johan+oli+Kapiksessa+jo+toisena+torstaina+(päivätanzzuissa)+hirmusti+väkeä+ja+hyvä+tunnelma!!!!

Äänestä

Joku kertoi että Riutanharjulla on kuulemma ollut yks jalkapallon EM-kisaturisti tanssimassa, jonka olis pitänyt olla karanteenissa. Ei voinut kuulemma karanteeni vähempää kiinnostaa.

Äänestä

Ei ne järjestäjät ole vastuussa koronan levittäjistä vaan ne levittäjät itse vaarantaa toisten terveyden kohelluksillaan. Itsekkäitä minä minä paskiaisia on ollut aina ja tulee olemaan , sen näkee täälläkin kun näitä kommentteja lukee.

Äänestä
  • Kohta Korona ei ole enää vaarallinen tauti. Maskit poistuu ja muukin hössötys. Tanskassa tehdään jo näin.
    Toki kaikki rokottamattomat tulevat sairastamaan Koronan jossain vaiheessa mutta heitä on niin vähän että se ei rasita terveydenhuoltoa ja kuolinluvutkin pysyvät aisoissa (toivottavasti).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohta Korona ei ole enää vaarallinen tauti. Maskit poistuu ja muukin hössötys. Tanskassa tehdään jo näin.
    Toki kaikki rokottamattomat tulevat sairastamaan Koronan jossain vaiheessa mutta heitä on niin vähän että se ei rasita terveydenhuoltoa ja kuolinluvutkin pysyvät aisoissa (toivottavasti).

    Kaikki munasillaan tansseihin ilman maskia.

    Äänestä

Taikakuu heitti keikan Kolmiksella. Nyt koko Taikakuun porukka karanteenissa koronan takia.

Äänestä
  • " Oireet tässä(kin) tapauksessa ovat lieviä, " Eikös tuo ole tällä aikataululla mene siten, että Taikakuu altisti tanssijat Kolmilammella eikä toisinpäin.

    Äänestä

  • Alisteisessa asemassa olevat muusikot valitettavasti ovat olleet ja tulevat edelleenkin olemaan kaikissa koronapandemiaolosuhteissa täysin vapaata riistaa, koska työsuojelupiiritarkastaja ei tee elettäkään heidän hengenvaarallisten työskentelyolosuhteittensa kohentamiseksi. Ensimmäinen toimenpide, johon nimittäin työsuojelupiiritarkastajan ominaisuudessa alisteisessa asemassa olevien muusikoitten hengenvaarallisiksi käyneitä työskentelyolosuhteita kohentaakseni ryhtyisin, olisi määräys, että tästä hetkestä eteenpäin kaikki lava- ja ravintolatanssikeikat tulee hoitaa etätyönä teamsissa. Videotykki ja valkokangas orkesterinaitiossa takaisi jopa paremman keikka- ja tanssikokemuksen, kun muusikoitten ei tarvitsisi pelätä koronalinkojen asettumista orkesterinaition eteen taistelemaan eturivin tanssitilasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kolmilammilla ollut viime viikolla tanssimassa koronaa sairastanut tanssija. Kaikki altistuneet paikalla. Myös bändi.
Paikanpitäjä koittanut salata asiaa eikä viitsinyt ilmoittaa sivuillaan muuta kuin jakanut uusinta mainostaan. Vastuutonta järjestäjältä.
Riutanharjulla koronainen asiakas 7.8.
Muistakaa pitää taukoa tansseista paikallaolijat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu