murhaajat!
USA:n sotahullut verikoirineen massapommittivat, raiskasivat ja teurastivat siviiliväestöä 20:n vuoden ajan.
Kuka heidät tähän oikeutti?
Nyt valta on kansalla ja hyvä niin.
Yksi asia on tässä hyvä jutska. USA kasvatti oopiumunikkopeltojen pinta- alan 20- kertaiseksi sitten vuoden 2001.
Näistä tulee klansalle parempi tulonlähde kuin konsanaan vasta löydetyistä massiivisista öljyesiintymistä.
Afganistanin urhea kansa ajoi pois maastaan imperialistiset ryöstäjät ja
2
112
Vastaukset 2
Olen tuumaillut Suomen miehitystä vastaavasti.
Miltä tuntuisi kun jokaisessa kadunkulmassa olisi vieraan maan sotilaita kysymässä papereitasi ja penkomassa perunakärryjäsi.
Välillä ampua pamauttelevat paksuna olevia ämmiä hengiltä kun luulevat että sillä on mahassaan pommi.
Välillä nuo maamme auttajat sitten pommittaisivat jonkun kylän kakaroineen maan tasalle koska siellä on nähty partaäijä ja sillä ehkä rynkky.
Tällä tavalla nuo miehittäjät sitten auttaisivat maatamme kohti vapautta ja demokatiaa.....- Anonyymi
Aloittajalla on taito ajatella myös tavallisen kansan kannalta. Valtamediamme toistaa orjallisesti jostain talibaneista. Mitä vittua, nehän edustavat koko kansaa.
Olen sitä mieltä että itsenäisten valtioiden olisi annettava olla eikä sinne pidä rynnätä sotavoimin. Hyökkääjä on aina väärässä ja häviää sotansa AINA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 103647
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?63504- 35472
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha70429- 152414
Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!21409Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät30394Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett38389Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust5381- 20371