Nyt jälkikätteen aateltuna elämä oli ihmeitä täynnä,
mahdollisuusksia rajattomasti tarjolla, pilvinpimein,
mutta,
sen ajan nuori (itse) tekee valintoja hyvin kapeakatseisesti,
ei huomaa kaikkia mahdollisuuksiaan, vaikka huomaiski
rajottaa itse omaa elämäänsä,
sen ajan nuoren ihmisen elämä oli rajoittunutta , rajoitettua monin eri säänöin ja opetuksin,
nuoren ihmisen elää kulkee hyvin kapeaa polkua
eikä välttämättä huomaa
elämäki on o l e m a s s a
mutta
sitä ei nuori ihminen tajua silloin
kun ihminen nuoruuden huumassa rakentaa omaa elämäänsä,
nuorena ihminen elää elämänsä kiivainta aikaa,
työteliästä ruuhkavuosia,
nuorena ihmisellä on tunne, kaikki mahdollista,
koko maailma edessä,
ihminen pyrkii tekemään aina elämässään oikein ja oikeita valintoja,
mutta
onko ne oikeita valintoja koko elämän kannalata katsottuna,
lopulta elämä muodostuu yksilölle kapeakatseisista sattumista,
näin jälkeenpäin vanhana vain ihmettelee omaa rajallisuuttaan,
ja sitä
kuinka kaikki mahdollisuudet ohitti ,
tuijottaen opittuihin, opettettuihin sääntöihin,
ei koskaan uskaltanu tarttua tilaisuuteen,
ei uskaltanu katsoa mitä olisi kehittyny harha-askekeesta uuden elämän polkunsa varrella,
vaikka kaiken tajusi tiesi olevan mahdollista,
puuttui vain rohkeus uuteen,
no
nyt aurinko paistaa, on syksy jälleen,
vanha elää yksin loppuelämäänsä ,
niillä viimesillä voimillaan mitä vielä on jäljellä,
kaikenlaisia muistoja, ihania, joskus pelottaviaki
muistoja pyörii päässä menneitä muistellen,
elämä on eletty, kokonaisuutena katsottuna hyvä loistava rikas elämä
myötä ja vastoin käyminiseen,
luulisin keskivertoa heimen parempi oli elämämme,,,, kiitos luojalle,,
kaikessa vajavuudesamme
olemmehan alkeellisen suomen sota-ajan lapsia , vanhuksia nyt,
elämme elämämme loppuaikoja,,,
usein menneitä muistellen,,,,
mahdollisuusksia rajattomasti tarjolla, pilvinpimein,
mutta,
sen ajan nuori (itse) tekee valintoja hyvin kapeakatseisesti,
ei huomaa kaikkia mahdollisuuksiaan, vaikka huomaiski
rajottaa itse omaa elämäänsä,
sen ajan nuoren ihmisen elämä oli rajoittunutta , rajoitettua monin eri säänöin ja opetuksin,
nuoren ihmisen elää kulkee hyvin kapeaa polkua
eikä välttämättä huomaa
elämäki on o l e m a s s a
mutta
sitä ei nuori ihminen tajua silloin
kun ihminen nuoruuden huumassa rakentaa omaa elämäänsä,
nuorena ihminen elää elämänsä kiivainta aikaa,
työteliästä ruuhkavuosia,
nuorena ihmisellä on tunne, kaikki mahdollista,
koko maailma edessä,
ihminen pyrkii tekemään aina elämässään oikein ja oikeita valintoja,
mutta
onko ne oikeita valintoja koko elämän kannalata katsottuna,
lopulta elämä muodostuu yksilölle kapeakatseisista sattumista,
näin jälkeenpäin vanhana vain ihmettelee omaa rajallisuuttaan,
ja sitä
kuinka kaikki mahdollisuudet ohitti ,
tuijottaen opittuihin, opettettuihin sääntöihin,
ei koskaan uskaltanu tarttua tilaisuuteen,
ei uskaltanu katsoa mitä olisi kehittyny harha-askekeesta uuden elämän polkunsa varrella,
vaikka kaiken tajusi tiesi olevan mahdollista,
puuttui vain rohkeus uuteen,
no
nyt aurinko paistaa, on syksy jälleen,
vanha elää yksin loppuelämäänsä ,
niillä viimesillä voimillaan mitä vielä on jäljellä,
kaikenlaisia muistoja, ihania, joskus pelottaviaki
muistoja pyörii päässä menneitä muistellen,
elämä on eletty, kokonaisuutena katsottuna hyvä loistava rikas elämä
myötä ja vastoin käyminiseen,
luulisin keskivertoa heimen parempi oli elämämme,,,, kiitos luojalle,,
kaikessa vajavuudesamme
olemmehan alkeellisen suomen sota-ajan lapsia , vanhuksia nyt,
elämme elämämme loppuaikoja,,,
usein menneitä muistellen,,,,
Vastaukset 21
Vanhimmat
Vanhuus on hankalaa aikaa,
joku päivä muistaa vain hyviä tapahtumia
hyviä asioita,
elää onnensa kukkuloilla, joka oikeesti onki totta,
koska elämä on hyviä ja huonoja aikoja,
joku toinen päivä vyöryy kaikki kärsityt vääryydet ja kauhut päälle,
ja pelottavat asiat,
siinä vanhus yksin itkiä tuhertaa surujaan ja muistojaan,
koettuja kärsimyksiä, vääryyksiä,
suree välillä koko elämän kaarta,
Me tämän ikäiset olimme nuorina sen ajan tapojen puristuksissa. Piti noudattaa perheen ja paikkakunnan tapoja. Monissa maalaispitäjissä oli jo oppikouluun meno monien mielestä turhaa herraskaisuutta. Erikoisesti puettu henkilö kohtasi tuimia katseita.
Monet nuoret eivät osanneet karistaa näitä vanhoja asenteita harteiltaan, vaan jäivät kotikonnuilleen. Myöhemmin sitten huomasivat, että mahdollisuudet toisenlaiseen elämään olivat menneet.
Omia lapsiamme emme enää sitoneet niin jyrkkiin sääntöihin. Lapsemme saivat lähteä interreilaamaan junamatkoille Eurooppaan, heidän aikanaan alkoi oppilasvaihto toisiin maihin, kielitaito kehittyi, kouluttautuminen ei ollut enää ylivoimaisen kallista. Työtilaisuuksia aukeni jo keskikoulun käyneille kaupungissa. Enää ei ollut turhan herraskaista, vaikka pienituloisenkin perheen lapsi opiskeli korkeakoulussa asti. Mentiin Ruotsiin ja tultiin lomille uudella Volvolla.
Ja ne kotiin jääneetkin saivat TV:n kautta uutta tietoa maailmalta, ja opittiin matkustamaan seuramatkoilla ulkomaille. Kielitaitoa ei tarvittu, kun yhdessä mentiin.
Nyt on taas maailma muuttunut. Me ikääntyneet emme enää varmaankaan selviäsi etätöissä ja jatkuvassa koulutuksessa, kielitaitovaatimuksissa ja tietokoneen hallinnassa.
Kuule, rauhassa me vaan elellään, seurataan maailman melskeitä TV:n ruudulta ja hyppyytellään lapsenlapsenlapsia polvella. Kaikki on nähty ja koettu.
Nyt ollaan vaan.
Onko viisasta elää vanhaksi,
uskoisin ihmisen pitkä ikä johtuu kehittyneestä lääketieeteelisistä
syistä,
kysymys kuuluuki,
onko viisasta hoitaa ihmisä pitkäikäiseksi,
kun työkyvyttömyys alkaa kuitenkin ihmisen olessa 60
riippuu yksilöistä,
joillaki työkyvyttömyys alkaa jo aikasemmin,
sitten vanhukset yksin avuttomina murehtii maailman menoa,
yksinäiset vanhukset turhautuu turhaan elämään
voimattomuudessaa,
tällä palstalla kyllä vaikuttaa " teko-pirteät " vanhukset mukavilla komenteillaan,
se tietenki kohentaa kanssa vanhusten mielialaa, mutta se kuitenki on lopulta vain petos, kukaan vanhus ei oikeesti nauti vanhuudesta
voimen henkentymisestä, ja lopulta avuttomaksi tulostaan,
sori
mutta johonki haluu purkaa myös alakuloisempia ajatuksiaan,
näihin komenteihin ei tarvi kenekää vastata,
eikä edes lukea jos ei asia kiinosta,
jokatapauksessa kaunis päivä
aurinko ilahduttaa alkavaa syksyä,
onko kesää vielä jäljellä,, voi kysyä,,
Ilman syvällistä filosofointia ja analysointia on aivan viime aikoina välähdellyt mieleeni varhaisten vuosikymmenten mokat ja epäoikeudenmukaisuudet.
Olisivat saaneet jäädä sinne unholaan missä ne olivat vuosikymmenet.
Tuon turhempaa en voi kuvitella.
Kun kunto ja terveys ovat moitteettomia niin jotain jäynää on kai oltava?
Niin, mutta miksi vasta nyt vanhana avuttomana yksin
miksi nyt nousee ne vääryydet ja epäoikeudenmukaisuus päivänvaloon,
kun ikinä niihin ei ole normi elämässä sen kummemmin kompastellu,
miksi se koettu vääryys nyt pukkaa päivänvaloon,
sitä ihmettelen,,
onneksi vielä pääsee ovesta ulos ja näkee että maailma on vielä ennallaan,,,
Kokemani vääryydet liittyvät oman äitini suhteeseen minuun. Äiti-lapsi tunnesiteet olivat niin vahvat, että tarvittiin ajallista etäisyyttä ja oman elämänsisällön muuttumista ennen vähittäistä "heräämistä"!
Taustana se, että olin sotasairaalasta palanneen haavoittuneen miehen "vahingonlaukaus" ja se tuli selväksi jo varhaislapsuudessa.
Mokat olivat omaa aikaan saannosta ja sinänsä ymmärrettäviä. Niiden tunkeminen mieleen on turhaa, myöhäsyntyistä itsekritiikkiä.
En tunne itseäni avuttomaksi enkä muista riippuvaksi. Ainakaan vielä.
Mainitsin terveydestäni. 26 kohtaisen "verinäyttelyn" yhdessäkään osassa ei ollut mitään huomautettavaa.
Tuohon "näyttelyyn" on nyt yli puoli vuotta.
Sen jälkeen olen tarkistuttanut Hb: 156.
Paastosokeri 4,4 ( 4 - 6 )
Verenpaineet 116 / 67
Sotaajan lapsena olen kokenu kaiken,
sen alkeellisuuden, köyhyyden, kyläyhteisöllisyyden, ihmisten sinnikyyden,
työtä työtä työtä oli sen ajan elämä, ja taas työtä,
oman aikuiselämäni perustin vain hyvien muistojen varaan,
sotaajan kuhuja en ikinä muistellut
eikä meillä muisteltu
vaikka puoliso oli sota-orpo
hänen isä kuoli sodassa,
--
mutta nykyisin itkeskelen muistoiisani joskus,
suren huonompia aikoja,
kai se kuluu vanhuuteen,
Minun äitini vihasi minua koko ikänsä. Olin pilannut hänen elämänsä syntymällä
tähän maailmaan. Hän ei koskaan tajunnut omaa osuuttaan asiaan.
En minä olisi halunnut tulla siihen maailmaan johon tulin.
Toivoin jo lapsena, etten olisi syntynyt koskaan. Äitini viha pilasi elämäni.
Se oli niin voimakasta ja jatkuvaa.
Tämän ikäisten ihmisten vanhemmat olivat aina oikeassa. Heitä piti kunnioittaa ja totella. Heidän arvostelemisensa oli täysin mahdoton ajatus. Syyllistämällä kasvatettiin lapset niin kotona kuin koulussa.
Moni tiukan kasvatuksen saanut kannatti aikanaan "vapaata kasvatusta", joka puolestaan jätti lapset kasvamaan oman onnensa nojaan.
Moniin asioihin saamme koulutusta vuosikausia, mutta lähimmäisenrakkauteen ja toisen ihmisen ymmärtämiseen ei mitään ohjeita ole saatavilla.
Äläpä taas yleistä!
Kiitos!
Niin, vuodessa on: talvi, kevät, kesä ja syksy.
Niin on myös nomaalissa ihmiselämässä: lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus.
Nyt elämme kait vanhuuden aikaa. Muita aikoja voimme kuitenkin muistella.
niimpä
ja olihan lapsuudessa ja pitkin elämää myös ihania hyviä aikoja,
muistellaan niitä,
niitten hyvin muistojen voimalla voi jatkaa tätä vanhuutta loppuun asti,,
Kattelin vanhoja valokuvia,
silmään pisti kreikan reissulta valokuva,
meillä sattui siinä olemaan 25 vuotis hääpäivä,
silloin olimme nuoria ja kauniita,
valokuva oli otettu lähes neljäkymmentä vuotta sitten ,
kivoja muistoja nousee pintaan vanhoja valokuvia katsellessa,
joskus olimme ihan oikeita ihmisiä,
nyt vanhuksia,
Olette oikeita ja kauniita ihmisiä vieläkin. Ei pidä vertailla vaan ottaa huomioon ihminen kokonaisuutena. Ihanaa että teillä on vielä toisenne ja pitkä yhteinen taival. Onnea elämäänne, kaunista syksyä.🍁
Joillaki lomamatkoilla oli Aira Samuli matkaoppaana,
hänestäi on yksi valokuva ryhmän oppanaa,
olimme jossaki jossa hän esitteli näkymiä ja paikallista historiaa,,,
siiitä on aikaa ja paljon,,,
Sanotaan että aika kultaa muistot. Ei pidä paikkaansa.,
Synkkiä muistoja on niin lapsuudesta kuin myös työelämästä ja perhe-elämästä.
Totta. Ei synkistä muistoista eroon pääse kokonaan, vaikka kuinka psyykkaisi itseään.
Parhaita vuosia ovat ollaat viimeksi kuluneet vuodet.
On saanut olla terve. On saanut tutustua vieraisiin ihmisiin.
On saanut olla yhä enemmän puolisosta erillään.
Minä taas iloitsen, kun saadaan nyt eläkkeellä olla paljon yhdessä puolison kanssa.
Mä en oikeestaan enään nauti suuremmin mistään,
ku puoliso kuoli,
ja itteki tuli vanhaksi ja monella eritavoin sairaaksi,
on vain semmosia pieniä mukavia aikoja silloin tällöin kun sattuu ettei ole kauheen kipeenä ja sattuu että pikkusen jaksaaki tehdä vielä jotain,
mutta enimmäkseen on paha mieli kun ei jaksa koko aikaa puuhailla, vaikka olisi kuinka paljon pikku puuhaa kotona, pölykoirat kasvaa suuriksi, pyykkikasa kasa kasvaa kummasti kohta valuu yli korin reunojen,
lattiaa en ole vuosiin jaksanu luututa joten haju ei ole kaikkein raikkainta enään asunnossa,
kai sitä pitää kuolla paskan keskelle lopulta
se kai on luonnonlaki vanhan ihmisen kohdalla,