Kuinka satuolentoihin uskova voi toimia lääkärinä?

Anonyymi

Esimerkiksi tämä rikosepäilty Räsänen, joka kysyy neuvoa potilaan hoitoon "yläkerrasta".

Lääkärin ammatin harjoittaminen perustuu tieteeseen, eikä satuihin. Siksi on outoa, että satuolentoihin uskovia henkilöitä päästetään toimimaan valelääkärinä ja vielä oikean lääkärin tittelillä.

Toki suurin osa sairauksista on korvien välissä, jotka eivät tarvitse mitään hoitoa. Ehkä ne lumelääkkeistä paranijat ovat samanlaisia satuolentoihin uskovia sairaita kuten vastaavat "lääkäritkin".

278

1158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi hellanlettas, olipa taas melkoinen itkupotkuoksennus fanaattiselta pikku ateistilta.
      Jumala ei ole satuolento. Ei sinulla ole mitään todisteita, että Räsänen on valelääkäri vaikka ei ole ammattiaan harjoittanut pitkään aikaan. Eikös hän ole kirjoittanut aikanaan 6 ällääkin yo.kokeista. Paljon on muitakin lääkäreitä ja tiedemiehiä jotka uskovat. Uskolla ei ole älykkyyden kanssa tekemistä. Ja päinvastoin, luotan että uskova lääkäri mieluummin todella välittää potilaasta ja tekee hommat huolellisesti, kuin joku ateistinen joka juoksee vain kovan palkan perässä ja huiskii satuolennoista fanaattisesti.

      • Anonyymi

        Jumala on satuolento kuten menninkäinen. Ja tuota juuri tarkoitin, että miten henkilö jolla viiraa noin pahasti päässä vielä aikuisenakin voi toimia lääkärinä, jossa pitää päätökset ja operaatiot perustaa faktoihin, eikä kyselemällä neuvoja satuolennoilta.

        Lääkärin pitää olle täysissä järjissään oleva henkilö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovathan monet lääkärit monikulttuuriinkin, tuohon äärimmäisen sairaaseen sadistiseen ääriajatteluun.
        Eiköhän nuo kannattaisi ensin potkia viroista pois ja katsella sen jälkeen muiden tilannetta.

        Mitenkäs ällähi? Onko satuolento?

        Monikulttuuri ei ole mikään uskonto, vaan ihmisten liikkumisen seurauksena syntynyt koktaili. Stadissakin kuulee väännettävän savoa, ja mikäli puhuja on siirtänyt kirjansa Helsinkiin, niin häntä kutsutaan hesalaiseksi.

        Ja kaikki Vihreät ja Demarit uskovat kuitenkin koraaniin, noitakin lienee paljon lääkäreinä, joten...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs ällähi? Onko satuolento?

        Ei ne tuohon uskalla vastata...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaikki Vihreät ja Demarit uskovat kuitenkin koraaniin, noitakin lienee paljon lääkäreinä, joten...

        Rehellinen demari on satuolento, joten heitä ei kannata uskoa eikä heihin kannata luottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on satuolento kuten menninkäinen. Ja tuota juuri tarkoitin, että miten henkilö jolla viiraa noin pahasti päässä vielä aikuisenakin voi toimia lääkärinä, jossa pitää päätökset ja operaatiot perustaa faktoihin, eikä kyselemällä neuvoja satuolennoilta.

        Lääkärin pitää olle täysissä järjissään oleva henkilö.

        Kerro mistä tämä koko universiumi on kotoisin ja kuka on sen suunnittelija ja luoja ellei Jumala itse?
        Mikään näin perusteellisesti suunniteltu ei voi syntyä ilman tekijää, ei autokaan ilman tekijää tehtaalla valmistu. Puhumattakaan universiumista. On naurettavaa luulla että alkuräjähdys ilman Jumalaa ja luojaa on totta.
        Mitään ei synny tyhjästä.

        Kerro missä päin taivasta se jumalasi asuu. Voin kokeilla katsella sitä sitten kaukoputkella.

        Sinulla on sekoajatukset, paha, että et itse huomaa sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on sekoajatukset, paha, että et itse huomaa sitä.

        Olette te uskikset ihme jänkääjiä. Mollaatte ihmisiä, jotka eivät usko satuolentoihin kuten te itse, niihin maahisiin tai vastaaviin. Kannatatte näemmä myös uskonsotia. Pitäähän ne oman pään sisällä mellastavat satuolennot saada kukkulan kuninkaiksi. Ei tuota sekavaa paatoksellista oman sadun tuputtamista mikään muukaan selitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs ällähi? Onko satuolento?

        Tietenkin. Hänhän on sama heppuli kuin lahkokristittyjenkin Jumala, mutta hänen suuhunsa on pantu hiukan toisenlaisia juttuja, jos kohta samojakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mistä tämä koko universiumi on kotoisin ja kuka on sen suunnittelija ja luoja ellei Jumala itse?
        Mikään näin perusteellisesti suunniteltu ei voi syntyä ilman tekijää, ei autokaan ilman tekijää tehtaalla valmistu. Puhumattakaan universiumista. On naurettavaa luulla että alkuräjähdys ilman Jumalaa ja luojaa on totta.
        Mitään ei synny tyhjästä.

        >Mitään ei synny tyhjästä.

        Eli mitä ainetta Jumalalla oli käytössään, kun Hän loi maailman ei-tyhjästä?

        Minulle Jumala ei ole satuolento eikä Häntä voi määritellä kuvailemillasi satuolentomääreillä, sinun menninkäiset ja muut ovat satuolentoja, mutta Jumala ei ole, Häntä ei voi määritellä ja asetella joksikin. Hän on näkymätön. On paljon asioita, joita ei voi ihmisaistein aistia, vaikka ne ovat olemassa. Kuten esimerkiksi häkä tai energia. Ne ovat olelmassa, vaikka niitä ei näe.

        Kyllä se on tiedossa, että te hihhuIoivat ristitte satuolentonne milloin miksikin. Sovitaan sinun olentosi olevan nimeltään sitten vaikka Jumala, kun se tuntuu olevan niin tärkeää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olette te uskikset ihme jänkääjiä. Mollaatte ihmisiä, jotka eivät usko satuolentoihin kuten te itse, niihin maahisiin tai vastaaviin. Kannatatte näemmä myös uskonsotia. Pitäähän ne oman pään sisällä mellastavat satuolennot saada kukkulan kuninkaiksi. Ei tuota sekavaa paatoksellista oman sadun tuputtamista mikään muukaan selitä.

        Mollaaja haukkuu muita mollaajia? Onko vähän rikkaa silmässä, vai oletteko todella noin omahyväisiä ja sokeita...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro missä päin taivasta se jumalasi asuu. Voin kokeilla katsella sitä sitten kaukoputkella.

        Sinulla ei valitettavasti ole sellaista aistia luotu, jolla voisit nähdä Jumalan. Jumala on jotakin, mitä pieni ihmismieli ei voi edes käsittää eikä ole tarviskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rehellinen demari on satuolento, joten heitä ei kannata uskoa eikä heihin kannata luottaa.

        Vaihtoehtoista totuutta kaupittelevan pölhöpopulistin absurdi kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on tiedossa, että te hihhuIoivat ristitte satuolentonne milloin miksikin. Sovitaan sinun olentosi olevan nimeltään sitten vaikka Jumala, kun se tuntuu olevan niin tärkeää.

        Jumala ei ole mikään satuolento. Eikä se että sinä et usko siihen, poista Hänen olemassaoloaan. Aistia ei voi kaikkea olevaista ihmisen vajavaisin aistein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei valitettavasti ole sellaista aistia luotu, jolla voisit nähdä Jumalan. Jumala on jotakin, mitä pieni ihmismieli ei voi edes käsittää eikä ole tarviskaan.

        Kirjoitit nyt kyllä itsesi pussiin, koska jos et ole kerran nähnyt jumalia, niin miten voit vakuuttavasti väittää sellaisia olevan olemassa? Uskot kun joku on niin väittänyt? Lähdekritiikki?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei ole mikään satuolento. Eikä se että sinä et usko siihen, poista Hänen olemassaoloaan. Aistia ei voi kaikkea olevaista ihmisen vajavaisin aistein.

        Ihmisen mielessä oleva olemassaolematon olento on satuolento. Jumalat, maahiset ynnä muut tontut ovat sellaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monikulttuuri ei ole mikään uskonto, vaan ihmisten liikkumisen seurauksena syntynyt koktaili. Stadissakin kuulee väännettävän savoa, ja mikäli puhuja on siirtänyt kirjansa Helsinkiin, niin häntä kutsutaan hesalaiseksi.

        Höpsistä pussiin.
        Monikulttuuri tarkoittaa tosielämässä sitä, että otetaan Suomeen tai mihin tahansa länsimaahan mahdollisimman paljon muslimimiehiä ja pyritään muuttamaan maa ääri-islamistiseksi kalifaatiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsistä pussiin.
        Monikulttuuri tarkoittaa tosielämässä sitä, että otetaan Suomeen tai mihin tahansa länsimaahan mahdollisimman paljon muslimimiehiä ja pyritään muuttamaan maa ääri-islamistiseksi kalifaatiksi.

        Monikulttuuria syntyy jo Suomen sisäisestä muuttoliikkeestä. Aiemmin mainitut savolaiset poikkeavat tavoiltaan paljonkin esimerkiksi hämäläisistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei valitettavasti ole sellaista aistia luotu, jolla voisit nähdä Jumalan. Jumala on jotakin, mitä pieni ihmismieli ei voi edes käsittää eikä ole tarviskaan.

        Huolestuttava perustelu. Juuri tuosta syystä kaikennäköinen uskonnollinen hurmoksellisuus sekä fanaattisuus elää. Ja mitä enemmän ihmisen oman käsityskyvyn ylittävät asiat saavat ihmiset luulemaan, sitä suurempi riski on taas joutua suuremmankin uskonnollisen konfliktin tielle. Vakaumus ei ole aina hyvä asia ihmiselle, koska se sokaisee näkemästä omat virheensä, joka johtaa taas siihen, ettei ihminen kykene hyväksymään toisinajattelua.

        Etenkin uskonnollisten teosten "oikea tulkinta" on kuin veteen piirretty viiva. Kuka voi sanoa olevansa optimaalisen objektiivinen, jotta teoksen kirjoitukset tulevat tulkituksi niin, että ne ovat "luojansa" näköisiä? Puolueellisuus johtaa helposti omanlaisiin tulkintoihin. Voisi jopa kuvastaa asiaa niin, että niiden tulkinnanvaraisuus on kuin loputon suo.

        Ei ole väliä, oletko äärimuslimi tai äärikristitty. Molemmat ovat fundamentalisteja omassa kuplassaan, jotka ovat valmiita vaikka listimään toisiaan. Ei länsimaisen uskonnollisen konservatiivisuuden päännosto siten eroa periaatteltaan mitenkään itäisemmästä uskonopista, jolla on kuitenkin yhteisiä piirteitä juuri uskonnollisissa kirjoituksissa ihan henkilöhahmoja myöten. Kysymys on juurikin tulkinnasta.

        Maapallolla elää liki 8 miljardia hyvinkin toisistaan poikkeavan uskonnollisen sekä kulttuurisen taustan omaavaa ihmistä. Toivottavaa olisikin, että sopu säilyisi mahdollisimman pitkälle. Tämä olisi esim. Räsäsenkin hyvä muistaa, kun käy taistoonsa globaalia "vihollistansa" vastaan (kultainen sääntö). Vääräoppisuuden sekä syntisyyden oikominen kun johtaa vain tilanteeseen, jossa yhden tietyn kansanryhmän ojentaminen johtaa ketjureaktioon. Mikä olisi se seuraava kansanryhmä, joka tulisi laittaa karsinaan vääräoppisuudesta tai syntisyydestä, kun edellinen on alistettu oman tahdon alle? Entä seuraava ja sitä seuraava....? Ja hups ollaankin tilanteessa, joka muistuttaa teemoiltaan hyvin pitkälle 30-luvun Saksaa, kun kansallissosialistit nousivat valtaan. Kyyti muuttui todella kylmäksi niillä kansanryhmillä, jotka eivät miellyttäneet vallankäyttäjiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monikulttuuria syntyy jo Suomen sisäisestä muuttoliikkeestä. Aiemmin mainitut savolaiset poikkeavat tavoiltaan paljonkin esimerkiksi hämäläisistä.

        Et erota nyt teoriaa ja tosielämää.
        Tosiasiallisesti:
        Monikulttuuri= ääri-islamistinen kalifaatti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et erota nyt teoriaa ja tosielämää.
        Tosiasiallisesti:
        Monikulttuuri= ääri-islamistinen kalifaatti.

        Monikulttuuri ei erottele kulttuuria. Se tarkoittaa vain eri kulttuureiden olemista samalla alueella. Suomessakin on "luonnostaan" vaikka kuinka paljon erilaisia kulttuureita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitit nyt kyllä itsesi pussiin, koska jos et ole kerran nähnyt jumalia, niin miten voit vakuuttavasti väittää sellaisia olevan olemassa? Uskot kun joku on niin väittänyt? Lähdekritiikki?

        Ei kaikkea voi nähdä, koska ihmisellä on rajalliset aistit. Energiaa, häkää emme näe, vaikka ne ovat olemassa. Minulle nämä asiat ovat päivänselviä, enkä oikein ymmärrä, jos joku ei ymmärrä, Ei kaikkia asioita tarvitse ymmärtää. Tyydy siihen.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Mitään ei synny tyhjästä.

        Eli mitä ainetta Jumalalla oli käytössään, kun Hän loi maailman ei-tyhjästä?

        Typerä vastaus. Miten evoluutiohoopoilu slittää luomakunnan hienot rakenteet, kun "käytössä" on vain sokeat luonnonvoimat ...eli miten puolustat evoidiotismiasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huolestuttava perustelu. Juuri tuosta syystä kaikennäköinen uskonnollinen hurmoksellisuus sekä fanaattisuus elää. Ja mitä enemmän ihmisen oman käsityskyvyn ylittävät asiat saavat ihmiset luulemaan, sitä suurempi riski on taas joutua suuremmankin uskonnollisen konfliktin tielle. Vakaumus ei ole aina hyvä asia ihmiselle, koska se sokaisee näkemästä omat virheensä, joka johtaa taas siihen, ettei ihminen kykene hyväksymään toisinajattelua.

        Etenkin uskonnollisten teosten "oikea tulkinta" on kuin veteen piirretty viiva. Kuka voi sanoa olevansa optimaalisen objektiivinen, jotta teoksen kirjoitukset tulevat tulkituksi niin, että ne ovat "luojansa" näköisiä? Puolueellisuus johtaa helposti omanlaisiin tulkintoihin. Voisi jopa kuvastaa asiaa niin, että niiden tulkinnanvaraisuus on kuin loputon suo.

        Ei ole väliä, oletko äärimuslimi tai äärikristitty. Molemmat ovat fundamentalisteja omassa kuplassaan, jotka ovat valmiita vaikka listimään toisiaan. Ei länsimaisen uskonnollisen konservatiivisuuden päännosto siten eroa periaatteltaan mitenkään itäisemmästä uskonopista, jolla on kuitenkin yhteisiä piirteitä juuri uskonnollisissa kirjoituksissa ihan henkilöhahmoja myöten. Kysymys on juurikin tulkinnasta.

        Maapallolla elää liki 8 miljardia hyvinkin toisistaan poikkeavan uskonnollisen sekä kulttuurisen taustan omaavaa ihmistä. Toivottavaa olisikin, että sopu säilyisi mahdollisimman pitkälle. Tämä olisi esim. Räsäsenkin hyvä muistaa, kun käy taistoonsa globaalia "vihollistansa" vastaan (kultainen sääntö). Vääräoppisuuden sekä syntisyyden oikominen kun johtaa vain tilanteeseen, jossa yhden tietyn kansanryhmän ojentaminen johtaa ketjureaktioon. Mikä olisi se seuraava kansanryhmä, joka tulisi laittaa karsinaan vääräoppisuudesta tai syntisyydestä, kun edellinen on alistettu oman tahdon alle? Entä seuraava ja sitä seuraava....? Ja hups ollaankin tilanteessa, joka muistuttaa teemoiltaan hyvin pitkälle 30-luvun Saksaa, kun kansallissosialistit nousivat valtaan. Kyyti muuttui todella kylmäksi niillä kansanryhmillä, jotka eivät miellyttäneet vallankäyttäjiä.

        Ei pidä ottaa noin vakavasti asioita. Ei tarvitse. Elä omaa elämääsi niin hyvin kuin voit äläkä pohdi liikaa, muuten pääsi sekoaa.

        Olen vähän liikaakin järki-ihminen. Kun on tasapainossa käsitystensä kanssa, ei tarvitse pähkäillä, Jokainen valitsee tapansa olla ja elää, pääasia, ettei vahingoita tai tee pahaa muille.

        Ei minua kiinnosta edes, mikä kukin on, jokainen taaplaa tyylillään. Kukaan ei voi toiselle sisäistä ymmärrystä antaa, itse täytyy herätä ymmärtämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mistä tämä koko universiumi on kotoisin ja kuka on sen suunnittelija ja luoja ellei Jumala itse?
        Mikään näin perusteellisesti suunniteltu ei voi syntyä ilman tekijää, ei autokaan ilman tekijää tehtaalla valmistu. Puhumattakaan universiumista. On naurettavaa luulla että alkuräjähdys ilman Jumalaa ja luojaa on totta.
        Mitään ei synny tyhjästä.

        Uskonnontutkijat puhuvat käsitteestä "Absolute". Se on se paikka josta me maan päälle tai muille galakseihin tulemme oppimaan ihmisen kaltaiseen fyysiseen ruumiiseen ja se on paikka johon palaamme kun "henkiolento" sisältämme jättää tämän kehon ja siirtyy taas sinne "Absoluteen". Absolute ei ole Jumalan nimi vaan kuvastaa enemmänkin sitä paikkaa joka on kaiken alkulähde. Se, mistä se on sitten tullut onkin jo ihan eri pohdinnan aihe. Selvää on, että me olemme vain mitättömän pieni osanen universumia eikä kukaan, parhaat tiedemiehetkään tiedä, mitä tuonpuoleisessa lopulta on.

        Kristittyjen Jumala on sama kuin kaikissa muissakin uskonnoissa, sillä on vain eri nimi ja eri uskontoja edustajat kirjat sisältävät vähän eri tarinoita. Ne kuitenkin opettavat kaikki samoja asioita ja arvoja lukuunottamatta ääriliikkeiden kirjoituksia, muokkauksia ja tulkintoja joita riittää jokaisessa uskonnossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mistä tämä koko universiumi on kotoisin ja kuka on sen suunnittelija ja luoja ellei Jumala itse?
        Mikään näin perusteellisesti suunniteltu ei voi syntyä ilman tekijää, ei autokaan ilman tekijää tehtaalla valmistu. Puhumattakaan universiumista. On naurettavaa luulla että alkuräjähdys ilman Jumalaa ja luojaa on totta.
        Mitään ei synny tyhjästä.

        Kerrotko kuka loi jumalan? Kuka loi sen joka loi jumalan.....
        Mistä se jumala haali kasaan tarpeet universumia varten?
        Omia sanojasi lainaten "mikään ei synny tyhjästä"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä ottaa noin vakavasti asioita. Ei tarvitse. Elä omaa elämääsi niin hyvin kuin voit äläkä pohdi liikaa, muuten pääsi sekoaa.

        Olen vähän liikaakin järki-ihminen. Kun on tasapainossa käsitystensä kanssa, ei tarvitse pähkäillä, Jokainen valitsee tapansa olla ja elää, pääasia, ettei vahingoita tai tee pahaa muille.

        Ei minua kiinnosta edes, mikä kukin on, jokainen taaplaa tyylillään. Kukaan ei voi toiselle sisäistä ymmärrystä antaa, itse täytyy herätä ymmärtämään.

        "Olen vähän liikaakin järki-ihminen."

        Satuolentoihin uskova aikuinen on hörhö, ei järki-ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikkea voi nähdä, koska ihmisellä on rajalliset aistit. Energiaa, häkää emme näe, vaikka ne ovat olemassa. Minulle nämä asiat ovat päivänselviä, enkä oikein ymmärrä, jos joku ei ymmärrä, Ei kaikkia asioita tarvitse ymmärtää. Tyydy siihen.

        Mittareilla voi mitata monenlaisia näkymättömiä asioita. Neutriinojen mittaaminen on aika vaikeaa, ja niitä vilistää myös uskovaisten lävitse jatkuvalla syötöllä. Satuolennon kuten jumalan olemassa olon voinee päätellä potilaasta mitatuista aivokäyristä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on satuolento kuten menninkäinen. Ja tuota juuri tarkoitin, että miten henkilö jolla viiraa noin pahasti päässä vielä aikuisenakin voi toimia lääkärinä, jossa pitää päätökset ja operaatiot perustaa faktoihin, eikä kyselemällä neuvoja satuolennoilta.

        Lääkärin pitää olle täysissä järjissään oleva henkilö.

        Eläppä 3kk. Raamatun mukaan , lue Uutta Testamenttia, vanhaa testamenttia et kerkiä käymään läpi ja ymmärtämään sitä.
        Rukoile ja kysy vilpittömästi Jumalalta mikä on totta....etsi totuutta vilpittömästi ja voit yllättyä
        Siitä mitä löydät... uskallatko heittäytyä etsimään totuutta ja kysymään aidosti vilpittömästi ilman ennakkoluulojasi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne tuohon uskalla vastata...

        Koska maailman valtava, väkivaltaisesti levinnyt musuväestö on täällä (vielä suvaitsevaistenkin onneksi) vähemmistöä, joten ovat raukkiksia joita pitää suvaita kaikkine kammottavuuksineen. Ei nämä ihan terävimmästä päästä ole vaikka muuta esittävät. Eikä muuta järkiargumenttia olekaan kuin tekeytyä vähän kuin persuja paremmaksi ja haukkua selvänäköisempiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monikulttuuria syntyy jo Suomen sisäisestä muuttoliikkeestä. Aiemmin mainitut savolaiset poikkeavat tavoiltaan paljonkin esimerkiksi hämäläisistä.

        Onko Suomen heimoilla oma lakinsa, kaikki tavat muista heimoista poikkeavat? Ilmeisesti tahtoisit, että tappelisimme keskenämme kuten tuolla muualla tehdään jotta tuntisit olosi kotoisaksi. Tai käytät käsitettä kulttuuri väärässä kohtaa väärällä tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on satuolento kuten menninkäinen. Ja tuota juuri tarkoitin, että miten henkilö jolla viiraa noin pahasti päässä vielä aikuisenakin voi toimia lääkärinä, jossa pitää päätökset ja operaatiot perustaa faktoihin, eikä kyselemällä neuvoja satuolennoilta.

        Lääkärin pitää olle täysissä järjissään oleva henkilö.

        Tuohon voikin sanoa että oletko sinä täysissä järjissäsi.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Tietenkin. Hänhän on sama heppuli kuin lahkokristittyjenkin Jumala, mutta hänen suuhunsa on pantu hiukan toisenlaisia juttuja, jos kohta samojakin.

        Ei ole sama.

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole sama.

        Uskontotieteilijöiden mukaan on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Suomen heimoilla oma lakinsa, kaikki tavat muista heimoista poikkeavat? Ilmeisesti tahtoisit, että tappelisimme keskenämme kuten tuolla muualla tehdään jotta tuntisit olosi kotoisaksi. Tai käytät käsitettä kulttuuri väärässä kohtaa väärällä tavalla.

        Selvitä itsellesi mitä tarkoittaa kulttuuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon voikin sanoa että oletko sinä täysissä järjissäsi.

        Meinaat että järjellisyyden määrittää satuolentoihin uskominen aikuisena?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olen vähän liikaakin järki-ihminen."

        Satuolentoihin uskova aikuinen on hörhö, ei järki-ihminen.

        Sinä et tunne minua etkä voi määritellä minua mutu-tuntuman perusteella. Tunnen itseni ja tiedän millä lailla suhtaudun asioihin. Uskon tieteeseen myös, mutta tiede ei voi selittää kaikkia asioita eikä se ole tarkoitukskaan.

        Kun vertaan toimintaani ja ajatuksiasin toisiin ihmisiin, toimin järkevästi. Ei se että uskon korkeimpaan voimaan tee minista järjetöntä. Sinulla on vielä opittävaa paljon tässä elämässäm sinun, kannattaisi avartaa näkemyksiäsi, niin ymmärtäisit elämää ja sen eri kokonaisuuksia paremmin. Tillistelet hyvin pienestä reiästä ja kapea-alaisesti asioita, ja sillä perusteella määräuttelet oman totuutesi. Se on hyvin vajavainen totuus.

        Sinulla on oma totuutesi ja minulla on oma totuuteni. Sinä et tiedä mikä se oikea totuus on, sitä ei tiedä kukaan ihminen, koska ihminen on hyvin pieni ja mitätön hiukkanen maailman kaikkeudessa, tomua ja tuhkaa tämä meidän fyysinen olemus.

        Minulle riittää oma totuuteni tähän elämään eikä minun tarvitse muilta kysellä mitään. Sinulla näyttää olevan etsinnässä oma totuutesi vielä, koska kyselet niin paljon. Jatka etsimistä, jos et avarra ja laajenna näköpiiriäsi, jankkaat samassa lähtökuopissa, missä olet nyt ja jankutat naiivisti yhtä ja samaa tarinaa satuolennoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mistä tämä koko universiumi on kotoisin ja kuka on sen suunnittelija ja luoja ellei Jumala itse?
        Mikään näin perusteellisesti suunniteltu ei voi syntyä ilman tekijää, ei autokaan ilman tekijää tehtaalla valmistu. Puhumattakaan universiumista. On naurettavaa luulla että alkuräjähdys ilman Jumalaa ja luojaa on totta.
        Mitään ei synny tyhjästä.

        Alussa ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen.
        Rukoilkaamme

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei ole mikään satuolento. Eikä se että sinä et usko siihen, poista Hänen olemassaoloaan. Aistia ei voi kaikkea olevaista ihmisen vajavaisin aistein.

        Jumalan pystyi aistimaan, haistamaan ym. 2000 vuotta sitten.
        Sitten tämä katosi niin hyvin, ettei mitään mitattavaa löydy.
        Uskova näkee hevonpaskassakin jumalansa luomistyön.

      • Anonyymi

        Lähinnä vaikuttaa islamistilta!
        Koska Allaah ei ole taruolento!
        Koska siitähän on oikein kuviakin olemassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et tunne minua etkä voi määritellä minua mutu-tuntuman perusteella. Tunnen itseni ja tiedän millä lailla suhtaudun asioihin. Uskon tieteeseen myös, mutta tiede ei voi selittää kaikkia asioita eikä se ole tarkoitukskaan.

        Kun vertaan toimintaani ja ajatuksiasin toisiin ihmisiin, toimin järkevästi. Ei se että uskon korkeimpaan voimaan tee minista järjetöntä. Sinulla on vielä opittävaa paljon tässä elämässäm sinun, kannattaisi avartaa näkemyksiäsi, niin ymmärtäisit elämää ja sen eri kokonaisuuksia paremmin. Tillistelet hyvin pienestä reiästä ja kapea-alaisesti asioita, ja sillä perusteella määräuttelet oman totuutesi. Se on hyvin vajavainen totuus.

        Sinulla on oma totuutesi ja minulla on oma totuuteni. Sinä et tiedä mikä se oikea totuus on, sitä ei tiedä kukaan ihminen, koska ihminen on hyvin pieni ja mitätön hiukkanen maailman kaikkeudessa, tomua ja tuhkaa tämä meidän fyysinen olemus.

        Minulle riittää oma totuuteni tähän elämään eikä minun tarvitse muilta kysellä mitään. Sinulla näyttää olevan etsinnässä oma totuutesi vielä, koska kyselet niin paljon. Jatka etsimistä, jos et avarra ja laajenna näköpiiriäsi, jankkaat samassa lähtökuopissa, missä olet nyt ja jankutat naiivisti yhtä ja samaa tarinaa satuolennoista.

        Kyllä nimenomaan tuollainen "korkeamman tason satuolentoon" uskominen kertoo sinun olevan hörhön, eikä minkään järki-ihmisen.

        Itse olet valintasi tehnyt, emme me muut.

      • Anonyymi

        Älykkyytensä tuotuna esille kahdessa ensimmäisessä sanassa. Pilkku sentään luonnistui järkevänä kolmantena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mistä tämä koko universiumi on kotoisin ja kuka on sen suunnittelija ja luoja ellei Jumala itse?
        Mikään näin perusteellisesti suunniteltu ei voi syntyä ilman tekijää, ei autokaan ilman tekijää tehtaalla valmistu. Puhumattakaan universiumista. On naurettavaa luulla että alkuräjähdys ilman Jumalaa ja luojaa on totta.
        Mitään ei synny tyhjästä.

        Tutustu kosmologiaan idiootti, on typerää verrata autoa kosmologiaan tai eläviin olentoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro missä päin taivasta se jumalasi asuu. Voin kokeilla katsella sitä sitten kaukoputkella.

        Kokeile Suuren attraktorin suunnalta. Hubble ei sitä näe, mutta toivottavasti kaukoputkesi on parempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan pystyi aistimaan, haistamaan ym. 2000 vuotta sitten.
        Sitten tämä katosi niin hyvin, ettei mitään mitattavaa löydy.
        Uskova näkee hevonpaskassakin jumalansa luomistyön.

        Sinä olet kuin kärpäsen pieraisu, jos edes sitäkään ja luulet kärpäsen pieraisun kokoisella ymmärryksellä tajuavan kaiken maailmankaikkeudesta ja siihen liittyvästä.

        Ymmärrä pienuutesi ja tyydy siihen. Ihmisen ei tiedä kuin sen, minkä tarvitsee tähän elämään.

      • Anonyymi

        Uskoohan moni myös tyhjästä syntyneeseen maailmaan, buaaahhaha!

    • Anonyymi

      Ateistinen evoluutioteoria edustaa tieteen sisälle pesiytynyttä modernia taikauskoa - - kuvitellaan että luomakunta loi itse itsensä.. miljardi x hokkupokkus.

      • Anonyymi

        Se on juuri näin. Todellisia uskonnollisia fanaatikkoja ovat ateistit -hehän määrittelevätkin itsensä uskontojen kautta.

      • Anonyymi

        Meillä luettiin koulussa raamattua värssy kerrallaan. Kirja siirtyi aina seuraavalle oppilaalle, kunnes koko porukka oli lukenut opettajan määräämän määrän. Ihmettelin satujen lukemista, kun oltaisiin voitu opiskella vaikka ruotsia, tai jotain muuta hyödyllistä.

        Heti kun perustivat eroakirkosta.fiin, niin lähdin uskovaisten porukasta. Ja kun minusta aika jättää, niin ruhoni voi dumpata vaikka lähimpään katuojaan muiden evoluution oikkujen ravinnoksi.

        Tuossahan sen näkee, se on ateisti joka ei arvosta elämää, luotua. Ei edes itseään, itseviha on sen verran suurta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossahan sen näkee, se on ateisti joka ei arvosta elämää, luotua. Ei edes itseään, itseviha on sen verran suurta.

        Omat mukavat vanhempani minut loivat, ja äitini teki kovimman luomistyön. Mikään haikara ei minua tuonut, kuten te satuihin uskovaiset luulette.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on juuri näin. Todellisia uskonnollisia fanaatikkoja ovat ateistit -hehän määrittelevätkin itsensä uskontojen kautta.

        Älä usko kristittyjen valhejumalaan
        Allahu Akhba

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omat mukavat vanhempani minut loivat, ja äitini teki kovimman luomistyön. Mikään haikara ei minua tuonut, kuten te satuihin uskovaiset luulette.

        Kuka uskoo muhinkin. Jotkut uskovat, että ihminen kehittyi verenkiertojärjestelmineen, keuhkoineen, silmineen, aivoineen alunperin lämpimästä lätäköstä evoluution myötävaikutuksella, vaikka solun biologinen ja biokemiallinen muutosprosessi on muutosta vastustava ja solujen mutaatiot ovat yleensä elinkelvottomia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omat mukavat vanhempani minut loivat, ja äitini teki kovimman luomistyön. Mikään haikara ei minua tuonut, kuten te satuihin uskovaiset luulette.

        Mistä aineista äitisi sinut leipoi? i. Laittoiko taikinaan venhäjauhoja, kananmunia ja sokeria ja kohotusaineeksi leivinjauhoa? Laittoi sinun alkusi sitten uuniin paistumaan ja sieltä uunista sinä sitten valmiina potrana poikana tulit ulos.

        Ei niin vaan äitisi munasolut hedemöitti isäsi sperman siittiöt , ja siitä syntyi alkio, joka kohdussa muodosti soluja ja erilaisti ne eri osiksi sikiötä. Äidin istukka ruokki sinua Ja niin sinä pienenä vauvana tupsahdit äitisi n. 9 kk odotusajan jälkeen äitisi peffasta maailmaan ja parun päästit, kun piti tulla lämpimästä ja mukavasta äidin kohdusta kylmään maailmaan ihmettelemään ja kummastelemaan mitä elämä oikein on ja mistä kaikki koko maailmankaikkeus sai alkunsa. Joku leikkasi sinua ja äitiäsi yhdistävän napanuoran ja siitä alkoi ihan sinun ikioma elämä.

        Solujen kehitysprosessi sikiöksi ja ihmiseksi on sekin ihmetyksen aihe. NIin hieno ja tarkoituksenmukainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on juuri näin. Todellisia uskonnollisia fanaatikkoja ovat ateistit -hehän määrittelevätkin itsensä uskontojen kautta.

        Jos ei usko satuolentoihin ei ole uskovainen. Ymmärretty?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuossahan sen näkee, se on ateisti joka ei arvosta elämää, luotua. Ei edes itseään, itseviha on sen verran suurta.

        Ei kuolut ole enää elävä, eikä ruumis tarvitse samaa kunnioitusta kuin elävä ihminen.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Ei kuolut ole enää elävä, eikä ruumis tarvitse samaa kunnioitusta kuin elävä ihminen.

        Kyllä ruumiskin tarvitsee kunnioitusta, vaikka on vain ns, kuoret ihmisestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ruumiskin tarvitsee kunnioitusta, vaikka on vain ns, kuoret ihmisestä.

        Sanoin tosin, että ei tarvitse _samaa_ kunnoitusta kuin elävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ruumiskin tarvitsee kunnioitusta, vaikka on vain ns, kuoret ihmisestä.

        Ruumis ei tarvitse enää yhtään mitään, siis kalmo. Jonkun sanonnan mukaan terve ruumis ei tarvitsisi edes töitä.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Sanoin tosin, että ei tarvitse _samaa_ kunnoitusta kuin elävä.

        Miten se kunnioitus eroaa elävän ja kuolleen välillä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten se kunnioitus eroaa elävän ja kuolleen välillä?

        Elävältä ei esimerkiksi irroteta elimiä epäkunnioittavasti puuduttamatta. 🤔

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Elävältä ei esimerkiksi irroteta elimiä epäkunnioittavasti puuduttamatta. 🤔

        Eipä koska elävä kokee kipua. Niinpä kai patologi voi tehdä ruumiinavauksen kunnioituksella, mutta ruumiinkin voi häväistä ja se on rikos. Mielestäni peruslähtökohta on, että kaikkea elävää ja mikä on elänyt pitää kunnioittaa, oli se luonto tai ihminen, ovat kunnioituksen ansainneet.

    • Anonyymi

      Jos sinulla on todisteita Räsäsen tekemistä hoitovirheistä, niin lyö todisteet pöytään!!

      • Hoitovirheitä ei voi tehdä, ellei toimi lääkärinä.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Hoitovirheitä ei voi tehdä, ellei toimi lääkärinä.

        Puhut paljon, mutta paskaa:
        Vuonna 1984 Räsänen valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta [5] ja työskenteli Riihimäen aluesairaalan sisätautien osaston lääkärinä vuosina 1985–1988, yksityislääkärinä 1988–1992 sekä valtion työterveyslääkärinä 1992–1995.[6]

        No anna tulla sitten niitä hoitovirheitä!

        Valelääkäritkin ovat osanneet hoitaa potilaitaan paremmin kuin jotkut laillistetut lääkärit. Tuurilla siis Räsäsen potilaatkin ovat jääneet hoidosta huolimatta henkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valelääkäritkin ovat osanneet hoitaa potilaitaan paremmin kuin jotkut laillistetut lääkärit. Tuurilla siis Räsäsen potilaatkin ovat jääneet hoidosta huolimatta henkiin.

        No sen valelääkärin tekemisten jäljiltä selvisi hoitovirheitä vaikka miten paljon.
        Mutta nyt niitä Räsäsen tekemiä hoitovirheitä, tuossa on kuitenkin 10 vuoden lääkärin työt, niitä hoitovirheitähän täytyy sitten olla vaikka miten paljon.
        No niin, anna palaa!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sen valelääkärin tekemisten jäljiltä selvisi hoitovirheitä vaikka miten paljon.
        Mutta nyt niitä Räsäsen tekemiä hoitovirheitä, tuossa on kuitenkin 10 vuoden lääkärin työt, niitä hoitovirheitähän täytyy sitten olla vaikka miten paljon.
        No niin, anna palaa!!

        Mitä valelääkäriä mahdat tarkoittaa? Minkälaisia hoitovirheitä teki?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut paljon, mutta paskaa:
        Vuonna 1984 Räsänen valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta [5] ja työskenteli Riihimäen aluesairaalan sisätautien osaston lääkärinä vuosina 1985–1988, yksityislääkärinä 1988–1992 sekä valtion työterveyslääkärinä 1992–1995.[6]

        No anna tulla sitten niitä hoitovirheitä!

        Repe Ruutikallo vastaa ilkeillä viisasteluilla tai vastaa uudella kysymyksellä...ei ole vaikeata kuvitella , mikä olisi kristittyjen kohtalo, jos tällaiset näennäissuvaitsevaiset pääsisivät diktaattoreiksi,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä valelääkäriä mahdat tarkoittaa? Minkälaisia hoitovirheitä teki?

        Eiköhän tuo kommentoija tarkoita Esa Laihoa, jonka nyt luulisi jokaisen tietävän , jos ei ihan pöntössä ole elänyt..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tuo kommentoija tarkoita Esa Laihoa, jonka nyt luulisi jokaisen tietävän , jos ei ihan pöntössä ole elänyt..

        Tätäpä juuri, niitä virheitä oli karmea litania, vaikka kaveri tehnyt juuri muuta kuin tehtaili lähetteitä sairaalaan, kun ei itse osannut mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä valelääkäriä mahdat tarkoittaa? Minkälaisia hoitovirheitä teki?

        Laihoa, kuten alla todetaankin:
        https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016062321783200

        No niin ja sitten niitä Räsäsen hoitovirheitä vaan pöytään.
        Anna palaa!!!

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laihoa, kuten alla todetaankin:
        https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016062321783200

        No niin ja sitten niitä Räsäsen hoitovirheitä vaan pöytään.
        Anna palaa!!!

        Huhuu, ei kuulu mitään, niitä Räsäsen hoitovirheitä nyt vaan pöytään!
        Hohoii!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huhuu, ei kuulu mitään, niitä Räsäsen hoitovirheitä nyt vaan pöytään!
        Hohoii!!

        Jos sinulla niitä on esittää, niin kerro ihmeessä. Ei täällä kukaan muu ole Räsäsen hoitovirheistä kirjoitellut.

    • Anonyymi

      Eihän Räsänen ole toiminut lääkärinä enää aikoihin, ei varmaan osaisikaan mitään. Silloin nuoruudessaan lääkärinä työskennellessään ei varmaan ollut näin pahasti uskontoon hurahtanut.

      • Anonyymi

        Niin eikös hän ryypännyt ja rellestänyt kuten tavallinenkin aikalaisnuori. Sittemminhän hän on yrittänyt kieltää juhlimisen nykynuorilta, kuten demareiden vanha päihteidenkäyttäjä Gutseniinakin.

      • Anonyymi

        Onneksi ei ateismiin hurahtanut.

      • Anonyymi

        Voi kuinka pikku fasisti tietää asiat kaukaa..hienua.

    • Anonyymi

      Kyllä on huonojakin läääreitä jotka eivät viitsi ajatella, minulta on mennyt monta tuttavaa lääkärin hölmöilyn takia esim laittoi liian pitkä ruuvit selkärangan tukilevyyn,
      Halvautui kirvesmiekin on viisaampi. minua ei lähetetty tarkempiin tutkimuksiin vaikka PSA oli 40 kun pääsin keskussiralaan sanottiin mikset tullut aikaisemmin.
      onneksi selvisin tuttavani oli 76v lääkäri sanoi ei se vanhalla miehellä etene . kesäkuussa todettiin joulukuussa henki pois, tällaiset lääkärit joutaa nuihin töihin

    • Anonyymi

      Jätetään satukirja huomioimatta ja myös siellä olevat sadunomaiset 10 käskyä.
      Tappaminen, varastaminen ja pettäminen on vain turhaa satumaista kieltelyä. Jopa säästämme paljon, kun vankilat ja oikeuslaitokset poistuvat satumaisesta käytännöstä.

      • Anonyymi

        "Tappaminen, varastaminen ja pettäminen on vain turhaa satumaista kieltelyä."

        Meinasitko että vasta satukirja keksi kieltää mainitsemasi temput?

        Kas kun meidän koirat eivät ole vielä syöneet meitä, vaikka eivät ole koskaan lukeneet kyseistä eeposta, ja ovat sentään petoeläimiä. Joskus kyllä kusettavat jonkun verran, kun varastavat jonkun esineen ja juoksevat se suussa karkuun.

      • Anonyymi

        Vankilastako kirjoitat, kun pidät noita elämisen tärkeitä perussäääntöjä turhina? . Mitä maailmasta tulisi jos kaikki varastaisivat, tappaisivat ja pettäisivät . Kaikki tekisivät vain pahaa, kukaan ei tekisi hyvää. Pian ihmiset olisivat tappaneet toisensa ja tuhonneet koko maailman. Mitä järkeä? Nuo 10 sääntöä ovat hyviä kaikille, oli uskovainen tai uskonnoton. '
        Siten maailma pysyy pystyssä, suurelta osin rauha ja sopu säilyvät.

        Miksi uskovaiset eivät itse sitten noudata noita ohjesääntöjään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi uskovaiset eivät itse sitten noudata noita ohjesääntöjään?

        Kyllä nuo 3 ovat niitä helpoimpia elämisen ohjeita. Muut käskyt ovat vaikeampia. Kukaan ei ole täydellinen, ihmiset tekevät ns. syntiä tahtomattaankin. Se on perussäänti ettei halua / tee tietoisesti pahaa toiselle.

        Perusohje ihmiselle on, että "tee toiselle mitä toivot hänen tekevän toiselle" tai "älä tee sitä toiselle mitä et toivo toisen tekvän sinulle". Joka kerta kun aiot tehdä toiselle jotakin sopimatonta mieti, olisko sinusta kiva, että "joku päättäisi sinun kivan elämäsi kesken kaiken tappaen sinut" tai että "haluaistko jonkun toisen ottavan sinulta luvatta sinulle tärkeän tavaran" tai "olisitko mielissäsi, jos kumppanisi" menisi jonkun toisen ihmisen kanssa sänkyyn".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi uskovaiset eivät itse sitten noudata noita ohjesääntöjään?

        Kun ihminen tulee uskoon hän pyrkii siihen että syntiä ei olisi. Mutta tekeekö ateisti niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ihminen tulee uskoon hän pyrkii siihen että syntiä ei olisi. Mutta tekeekö ateisti niin?

        Siis omassa elämässään uskova pyrkii niin. Hänellä kuitenkin on vielä se syntiinlangennut luonto, eikä hänkään synnittömäksi tässä elämässä tule. Kuitenkaan oikea uskova ei enää syyllisty suuriin rikoksiin kuten murhiin ym. Vasta taivaassa hän on täysin synnitön jos ihminen sinne pääsee. Tärkeintä on halu tehdä parannus synneistä. Suunta on tärkein. Onko sitä halua ateisteilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ihminen tulee uskoon hän pyrkii siihen että syntiä ei olisi. Mutta tekeekö ateisti niin?

        Synti on joku uskovaisten oma sana, kuten vihervassari on persujen ikioma sana.

        Tervejärkiset ihmiset tietävät mikä on oikein ja mikä väärin.

    • Anonyymi

      Aloitus on vihapuhetta ja maalittamista. Voisiko Toiviainen nostaa syytteen?

      • Anonyymi

        Vaatii aloitteen eli rikosilmoituksen.

    • Anonyymi

      Mikä kumman tarve ihmisillä on lyödä leimakirveellä Räsästä? Hänellä on täysi oikeus elää ja uskoa mihin itse tahtoo. Ihan samoin kuin aloittajallakin.

      Nyt viimeksi joku nobody veti herneet nenäänsä siitä, kun Räsänen esiintyi viihdeohjelmassa.

      Sitä se on, kun nykyään MINÄ ITSE ja OMA NAPA täytyy repäistä esiin kaiken kansan nähtäväksi - mikään muu ei ole tärkeää kuin MINÄ ITSE.

      • Anonyymi

        Niin metsä vastaa kuin Räsänen metsään huutaa.

      • Anonyymi

        Tässä kyseenalaistetaan hihhuIoivan lekurin oikeus harjoittaa ammattiaan. Räsänen oli vain esimerkkinä, koska hän on Suomen kuuluisin hihhuIoiva lekuri.

    • Anonyymi

      Eikö koko lääkärin toimi ole epäkristillinen?

      Jos uskoo, että Jumala on hyvä, kaikkivaltias ja kaikkitietävä, niin miten maailmassa kukaan voi sairastua tai loukkaantua ellei se ole Jumalan tahto? Jos sairastuminen tulee Jumalalta, niin onko oikein yrittää sairasta parantaa? Jos joku ansaitsee tulla parannetuksi, niin eikö hyvä Jumala hänet paranna?

      • Anonyymi

        Kaikella on tarkoituksensa. Ihmismielelle selittämättömiä. Ihminen ei elä paratiisissa, Ihmisen elämään kuuluu myös kärsimystä, se on osa ihmisen elämää. Jokaisella on oman kokoisensa kärsimystaakka kannettavanaan, jokaiselle sopiva.

        Onneksi on rukouksen voima. Rukous auttaa, kun se totista on. Sen tietää jokainen, joka on rukouksen voiman kokenut.

    • Anonyymi

      Joku uskoo Jumalaan, joku rehellisen poliitikon olemassa oloon. Vain toisen näistä olemassa olosta on todisteita.

    • Anonyymi

      Jumala on jotakin niin sanoin kuvaamattoman suurta ja ihmismielelle käsittämätöntä, jota sinunkaan hyvin pieni ja uhmakas ihmisjärki ei kykene ymmärtämään.

      Eikä sinun tarvitsekaan, katsele sinä vain niitä mielikuvitusolentoja, mitä olet tottunut kuvittelemaan, ne ovat maallisia mielikuvituksen tuotteita. Kuten kovin rajattu tiede, joka pystyy selittämään vain pienen osan todellisuudesta ja siihen se jääkin. Ihmisen ei ole tarkoituskaan ymmärtää kaikkea. Ihmisen järki on ymmärrykseltään juuri sopivan kokoinen tähän elämään, muuta se ei tarvikaan. Psyyke ei kestäisi, jos ihminen älyäisi liikaa.

      Jotkut näkevät yliluonnollisia asioita, keijuja, enkeleitä, valo-olentoja ja muuta. Heille nuo näyt ovat todellisia ja luonnollisia, meille ei-näkeville ne ovat paranormaaleja. En voi puhua muiden puolesta, mikä on totta ja mikä muuta. Täytyy todeta vain, että kaikilla ei ole taitoa aistia samalla tavalla asioita.

      • Anonyymi

        Koville se ottaa hihhuIia, kun kaikki eivät usko mielikuvitusolentoihin, kuten mainitsemiisi jumaliin, vaan ymmärtävät asioiden väliset yhteydet ja logiikan miksi mikäkin tapahtuu.

        Aivopesun tulostahan nämä hihhuIiuskovaiset ovat. Varmaan on kakarana uhattu väkivallalla, jos ei usko kuten isä käskee.

      • >Psyyke ei kestäisi, jos ihminen älyäisi liikaa.

        Tämä on täysin Teuvo Hakkaraisen ajattelun mukaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koville se ottaa hihhuIia, kun kaikki eivät usko mielikuvitusolentoihin, kuten mainitsemiisi jumaliin, vaan ymmärtävät asioiden väliset yhteydet ja logiikan miksi mikäkin tapahtuu.

        Aivopesun tulostahan nämä hihhuIiuskovaiset ovat. Varmaan on kakarana uhattu väkivallalla, jos ei usko kuten isä käskee.

        Et ymmärrä alkuunkaan. Kaikki on niin suurta ja käsittämätöntä, että sinun pieni ymmärryksesi ei sitä tajua. Mielikuvitusolento kuulostaa naiivilta, ei Jumala ole sitä miksi sinä Hänet kuvittelet.

        Mikä on "asioiden väliset yhteydet ja logiikka"? Usko on sisäsyntyinen, jos ihmisellä ei olisi tarvetta uskoa, se ei uskoisi. Jokainen uskoo johonkin, sinäkin. Tiede on vajavainen, sen selitykset ovat rajallisia. Ihmisen järki ymmärtää vain sen verran, kuin on tarpeen tässä elämässä, muutahan se ei tarvitsekaan.

      • Anonyymi

        Uskovaisten onahyväisyys on jotain käsittämätöntä. Heillä on ilmiselvästi vaikea hahmottaa missä heidän omat perustelemattomat mutu-käsitykset loppuvat ja heidän kuvitteleman Jumalan kaikkitietävyys alkaa.

        "Jumala on jotakin niin sanoin kuvaamattoman suurta ja ihmismielelle käsittämätöntä..."

        Jos uskovainen muistaisi olevansa vain ihminen, niin hänhän sanoo tuossa että ei itsekkään ymmärrä alkuunkaan mistä puhuu kun puhuu Jumalasta. Vai miten voi olla, että "ihminen" ei muka ymmärrä, mutta uskovainen ymmärtää?

        "Kuten kovin rajattu tiede, joka pystyy selittämään vain pienen osan todellisuudesta ja siihen se jääkin."

        Tiede tuottaa parhaita ja perustelluimpia johtopäätöksiä mitä ihmiskunnalla on käytössään. Sen todistaa lukemattomat tieteen sovellukset satelliiteista rokotteisiin ja internettiin. Mistä uskovainen on saanut viisauden ja pätevyyden asettua tieteen yläpuolelle ja kertoa missä on tieteen rajat?

        Uskovainen elää kaikkitietävyysharhassa.

        Älä viitsi vääristellä asioita. Minä en kuvittele satuolentoasi miksikään, kun ei sellaista ole olemassa kuten muitakaan satuolentoja. Se ettet sinä kykene käsittämään asioita ja edes kokoluokkia ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat samanlaisia.

        "Mikä on "asioiden väliset yhteydet ja logiikka""

        Esimerkiksi uuden eliön syntyminen ja siihen tarvittava toiminta. Te uskovaiset jänkät kuvittelette joidenkin jumalien olevan osallisena siihen. No eivät ole, satuolennot eivät osallistu mihinkään.

        Sinähän kumma olet, kun teet muistakin uskovaisia. Lienet niitä "koko kansan" edustajia.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Psyyke ei kestäisi, jos ihminen älyäisi liikaa.

        Tämä on täysin Teuvo Hakkaraisen ajattelun mukaista.

        Niin se vain on, jos psyyke kuormittuu liikaa, syystä tai toisesta, se sairastuu, ihminen voi jopa kuolla tuon seurauksena.

        En tiedä, mitä ja miten Teuvo Hakkarainen ajattelee. Se on selvää, että ihmisen psyykeen kestävyys on rajallista. On tarkoituksenmukaista aistien rajallisuuskin. Miksi pitäisi tietää enemmän, mitä tarvitsee tämän elämän läpikäymiseen? Ihmisellä on ihme tarve ihmetellä ja kummastella kaikkea, eikä kuitenkaan pääse puusta pitkälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovaisten onahyväisyys on jotain käsittämätöntä. Heillä on ilmiselvästi vaikea hahmottaa missä heidän omat perustelemattomat mutu-käsitykset loppuvat ja heidän kuvitteleman Jumalan kaikkitietävyys alkaa.

        "Jumala on jotakin niin sanoin kuvaamattoman suurta ja ihmismielelle käsittämätöntä..."

        Jos uskovainen muistaisi olevansa vain ihminen, niin hänhän sanoo tuossa että ei itsekkään ymmärrä alkuunkaan mistä puhuu kun puhuu Jumalasta. Vai miten voi olla, että "ihminen" ei muka ymmärrä, mutta uskovainen ymmärtää?

        "Kuten kovin rajattu tiede, joka pystyy selittämään vain pienen osan todellisuudesta ja siihen se jääkin."

        Tiede tuottaa parhaita ja perustelluimpia johtopäätöksiä mitä ihmiskunnalla on käytössään. Sen todistaa lukemattomat tieteen sovellukset satelliiteista rokotteisiin ja internettiin. Mistä uskovainen on saanut viisauden ja pätevyyden asettua tieteen yläpuolelle ja kertoa missä on tieteen rajat?

        Uskovainen elää kaikkitietävyysharhassa.

        Nuo kertomasi on ihan muuta kuin faktaa maailman kaikkeuden synnystä. En niitä kiistä. Toki uskon myös tieteeseen. Noita tieteen sovelluksia tarvitaan elämässä. Luonto toimisi omalla tavallaan vähän eri tavalla kuin ihminen. Pandemiatkin on tarkoitettu säätelemään ja tasapainottamaan maailman väestömäärää, Ihminen sohii siinä sitten omiaan, kun siltä tuntuu.

        Sinun ymmärryksesi asioista kuulostaa kovin pinnalliselta, syvällisyys siitä puuttuu. Jokainen ymmärtää omalla tavallaan, mutta maailma ja maailmankaikkeus on sitä mitä on. Tärkeintä jokaiselle on ihan oma elämä ja miten sen käyttää. Siihen voi eniten itse vaikuttaa. Vai voiko? Tuntuuko joskus, että joku vie ja menee sen jonkun mukana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitsi vääristellä asioita. Minä en kuvittele satuolentoasi miksikään, kun ei sellaista ole olemassa kuten muitakaan satuolentoja. Se ettet sinä kykene käsittämään asioita ja edes kokoluokkia ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat samanlaisia.

        Kyllä sinä määrittelet Jumalan joksikin satuolennoksi, jota se ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mikä on "asioiden väliset yhteydet ja logiikka""

        Esimerkiksi uuden eliön syntyminen ja siihen tarvittava toiminta. Te uskovaiset jänkät kuvittelette joidenkin jumalien olevan osallisena siihen. No eivät ole, satuolennot eivät osallistu mihinkään.

        Sinähän kumma olet, kun teet muistakin uskovaisia. Lienet niitä "koko kansan" edustajia.

        En kyllä näe tuossa ihan konkreettisesti olevan Jumalan mukana. Toki Luoja on luonut maailman. Joillekin se on alkuvoima.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä määrittelet Jumalan joksikin satuolennoksi, jota se ei ole.

        Minä en määrittele mitään, vaan minä niputan satuolennot saman termin taakse, koska jumalat ovat samanlaisia satuolentoja kuin muutkin kuvitteelliset mielikuvituskaverit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin se vain on, jos psyyke kuormittuu liikaa, syystä tai toisesta, se sairastuu, ihminen voi jopa kuolla tuon seurauksena.

        En tiedä, mitä ja miten Teuvo Hakkarainen ajattelee. Se on selvää, että ihmisen psyykeen kestävyys on rajallista. On tarkoituksenmukaista aistien rajallisuuskin. Miksi pitäisi tietää enemmän, mitä tarvitsee tämän elämän läpikäymiseen? Ihmisellä on ihme tarve ihmetellä ja kummastella kaikkea, eikä kuitenkaan pääse puusta pitkälle.

        >Miksi pitäisi tietää enemmän, mitä tarvitsee tämän elämän läpikäymiseen?

        Vaikka siksi, että heittelisimme toisiamme yhä kivillä maakuopista, jos kaikki olisivat aina ajatelleet noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovaisten onahyväisyys on jotain käsittämätöntä. Heillä on ilmiselvästi vaikea hahmottaa missä heidän omat perustelemattomat mutu-käsitykset loppuvat ja heidän kuvitteleman Jumalan kaikkitietävyys alkaa.

        "Jumala on jotakin niin sanoin kuvaamattoman suurta ja ihmismielelle käsittämätöntä..."

        Jos uskovainen muistaisi olevansa vain ihminen, niin hänhän sanoo tuossa että ei itsekkään ymmärrä alkuunkaan mistä puhuu kun puhuu Jumalasta. Vai miten voi olla, että "ihminen" ei muka ymmärrä, mutta uskovainen ymmärtää?

        "Kuten kovin rajattu tiede, joka pystyy selittämään vain pienen osan todellisuudesta ja siihen se jääkin."

        Tiede tuottaa parhaita ja perustelluimpia johtopäätöksiä mitä ihmiskunnalla on käytössään. Sen todistaa lukemattomat tieteen sovellukset satelliiteista rokotteisiin ja internettiin. Mistä uskovainen on saanut viisauden ja pätevyyden asettua tieteen yläpuolelle ja kertoa missä on tieteen rajat?

        Uskovainen elää kaikkitietävyysharhassa.

        Kirjoitan vain omasta puolestani. Muut voivat olla asioista ihan eri mieltä. En voi kirjoittaa muiden puolesta. Älä syytä muita minun kirjoituksistani. Näin minulle asiat ovat ns. kirkastuneet.

      • Anonyymi

        Linkki tietoon missä on todistettu jumalan koko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovaisten onahyväisyys on jotain käsittämätöntä. Heillä on ilmiselvästi vaikea hahmottaa missä heidän omat perustelemattomat mutu-käsitykset loppuvat ja heidän kuvitteleman Jumalan kaikkitietävyys alkaa.

        "Jumala on jotakin niin sanoin kuvaamattoman suurta ja ihmismielelle käsittämätöntä..."

        Jos uskovainen muistaisi olevansa vain ihminen, niin hänhän sanoo tuossa että ei itsekkään ymmärrä alkuunkaan mistä puhuu kun puhuu Jumalasta. Vai miten voi olla, että "ihminen" ei muka ymmärrä, mutta uskovainen ymmärtää?

        "Kuten kovin rajattu tiede, joka pystyy selittämään vain pienen osan todellisuudesta ja siihen se jääkin."

        Tiede tuottaa parhaita ja perustelluimpia johtopäätöksiä mitä ihmiskunnalla on käytössään. Sen todistaa lukemattomat tieteen sovellukset satelliiteista rokotteisiin ja internettiin. Mistä uskovainen on saanut viisauden ja pätevyyden asettua tieteen yläpuolelle ja kertoa missä on tieteen rajat?

        Uskovainen elää kaikkitietävyysharhassa.

        Evoluutiouskovainen on pahin esimerkki kaikkitietävyysharhasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en määrittele mitään, vaan minä niputan satuolennot saman termin taakse, koska jumalat ovat samanlaisia satuolentoja kuin muutkin kuvitteelliset mielikuvituskaverit.

        Noin puhuu rajoitttunut ihminen , joka ylläpitää satua selityksenä maailman olermassaololle - että se olisi syntynyt itsestään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en määrittele mitään, vaan minä niputan satuolennot saman termin taakse, koska jumalat ovat samanlaisia satuolentoja kuin muutkin kuvitteelliset mielikuvituskaverit.

        Se on sinun tapasi ymmärtää asioita, minä en ajattele niin.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Miksi pitäisi tietää enemmän, mitä tarvitsee tämän elämän läpikäymiseen?

        Vaikka siksi, että heittelisimme toisiamme yhä kivillä maakuopista, jos kaikki olisivat aina ajatelleet noin.

        Ei hyvään pyrkivä ihminen kivitä toista. Ihmisellä on omatunto, joka sanoo, mitä voi tehdä tai ei voi tehdä, Jo hyvin pienelläkin lapsella on omatunto, tosin lapsi kokeilee rajoja, mitä voi tehdä ja mitä ei.

        Omatunto voi paatua, jos sen ääntä ei kuuntele ja silloin kulkee liukkailla jäillä, kun ei ole mukana sisäistä ohjausta, Yleensä pahan tekeminen ei aiheuta hyvää tekijällekään, seuraukset ovat tosi ikäviä kaikille osapuolille. Eli sisäistä ääntä kannattaa kuunnella ja sen ohjausta noudattaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linkki tietoon missä on todistettu jumalan koko.

        Kuten sanoin, ihmisaistit ovat rajalliset ja näkymätöntä ei voi mitata. Yritä mitata jotakin muuta näkymätöntä omin aistein esimerkiksi häkää, onnistuuko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitsi vääristellä asioita. Minä en kuvittele satuolentoasi miksikään, kun ei sellaista ole olemassa kuten muitakaan satuolentoja. Se ettet sinä kykene käsittämään asioita ja edes kokoluokkia ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat samanlaisia.

        Ateistien omahyväisyys ja itseriittoisuus on jotain käsittämätöntä. He pitävät jopa omia mutu-käsityksiään tieteenä , ja esiintyvät mahtipontisesti väittäen ettei Jumalan olemassaolosta muka ole mitään viitettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin puhuu rajoitttunut ihminen , joka ylläpitää satua selityksenä maailman olermassaololle - että se olisi syntynyt itsestään.

        Missä olen väittänyt maailman syntyneen "itsestään"? Avaruudessa on paljon muutakin moskaa kuin yksi kämyinen maapallo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ateistien omahyväisyys ja itseriittoisuus on jotain käsittämätöntä. He pitävät jopa omia mutu-käsityksiään tieteenä , ja esiintyvät mahtipontisesti väittäen ettei Jumalan olemassaolosta muka ole mitään viitettä.

        No kerro ihmeessä joku viite jumaliesi olemassa olosta. Siis joku muu kuin oman pääsi sisällä kuuluvat äänet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo kertomasi on ihan muuta kuin faktaa maailman kaikkeuden synnystä. En niitä kiistä. Toki uskon myös tieteeseen. Noita tieteen sovelluksia tarvitaan elämässä. Luonto toimisi omalla tavallaan vähän eri tavalla kuin ihminen. Pandemiatkin on tarkoitettu säätelemään ja tasapainottamaan maailman väestömäärää, Ihminen sohii siinä sitten omiaan, kun siltä tuntuu.

        Sinun ymmärryksesi asioista kuulostaa kovin pinnalliselta, syvällisyys siitä puuttuu. Jokainen ymmärtää omalla tavallaan, mutta maailma ja maailmankaikkeus on sitä mitä on. Tärkeintä jokaiselle on ihan oma elämä ja miten sen käyttää. Siihen voi eniten itse vaikuttaa. Vai voiko? Tuntuuko joskus, että joku vie ja menee sen jonkun mukana?

        Pandemiaa ei ole "tarkoitettu" yhtään mihinkään. Todellisuus on kaoottista tapahtumien vyöryä ja "tarkoituksen" kuvittelu luonnonilmiöille on yksi animismin eli muoto. Pandemia, joka tappaa etupäässä yli 60-vuotiaita ei vaikuta ihmiskunnan kokoon mitenkään. Jos Rakastava Jumala haluaisi säädellä ihmisten määrää, niin hänen pitäisi keksiä keino tappaa hedelmällisessä iässä olevia naisia eikä ikääntyneitä ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ateistien omahyväisyys ja itseriittoisuus on jotain käsittämätöntä. He pitävät jopa omia mutu-käsityksiään tieteenä , ja esiintyvät mahtipontisesti väittäen ettei Jumalan olemassaolosta muka ole mitään viitettä.

        Taisi maininta omahyväisyydestä osua arkaan paikkaan?

        Yksi omahyväinen kuvitelma, joka on uskovaisten keskuudessa yleinen on se, että esimerkiksi tieteen tuli löytää universumin alkuerälle selitys, joka olisi jotenkin ihmisen intuitiivisesti käsiteltävissä. Universumin rakenne on ihmisjärjen vastainen, joten miten sen alku (jos sellaista on) olisi "järkeenkäypä". Jos tutustut edes pintapuolisesti kvanttimekaniikkaan niin huomaat että universumin perusosaset käyttäytyvät täysin intuitiomme vastaisesti.

        Universumilla ei ole velvollisuutta olla ihmiselle ymmärrettävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovaisten onahyväisyys on jotain käsittämätöntä. Heillä on ilmiselvästi vaikea hahmottaa missä heidän omat perustelemattomat mutu-käsitykset loppuvat ja heidän kuvitteleman Jumalan kaikkitietävyys alkaa.

        "Jumala on jotakin niin sanoin kuvaamattoman suurta ja ihmismielelle käsittämätöntä..."

        Jos uskovainen muistaisi olevansa vain ihminen, niin hänhän sanoo tuossa että ei itsekkään ymmärrä alkuunkaan mistä puhuu kun puhuu Jumalasta. Vai miten voi olla, että "ihminen" ei muka ymmärrä, mutta uskovainen ymmärtää?

        "Kuten kovin rajattu tiede, joka pystyy selittämään vain pienen osan todellisuudesta ja siihen se jääkin."

        Tiede tuottaa parhaita ja perustelluimpia johtopäätöksiä mitä ihmiskunnalla on käytössään. Sen todistaa lukemattomat tieteen sovellukset satelliiteista rokotteisiin ja internettiin. Mistä uskovainen on saanut viisauden ja pätevyyden asettua tieteen yläpuolelle ja kertoa missä on tieteen rajat?

        Uskovainen elää kaikkitietävyysharhassa.

        Tieteen eri oppisuunnilla on omat metodinsa hankkia ja tuottaa tietoa. Lisäksi Humen lain (Humen giljotiinin) mukaan tosiasioista ei voi johtaa moraalisia sääntöjä. Joten kuka ateistimoukka se kaikkitietävyysharhoissa elelee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koville se ottaa hihhuIia, kun kaikki eivät usko mielikuvitusolentoihin, kuten mainitsemiisi jumaliin, vaan ymmärtävät asioiden väliset yhteydet ja logiikan miksi mikäkin tapahtuu.

        Aivopesun tulostahan nämä hihhuIiuskovaiset ovat. Varmaan on kakarana uhattu väkivallalla, jos ei usko kuten isä käskee.

        Miksi ateisteille tuo satuolentokysymys on niin keskeinen. Eihän se todellisuudessa ole yhteiskunnassamme mitenkään merkitsevä eikä pakottava muille kuin asianosaisille. Noin aktiivinen vastustus on uskovaisuutta, ateismiuskoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä olen väittänyt maailman syntyneen "itsestään"? Avaruudessa on paljon muutakin moskaa kuin yksi kämyinen maapallo.

        Ateisti uskoo jotta vieras sivilisaatio on meidät luonut. Ufoihin ne uskoo vaikka ei ole nähnytkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ateisti uskoo jotta vieras sivilisaatio on meidät luonut. Ufoihin ne uskoo vaikka ei ole nähnytkään.

        Vieraisiin sivilisaatioihin ja ufoihin uskot näemmä sinä itse. Mutta elämän olemassa oloa jossain muualla päin universiumia ei voi myöskään poissulkea, koska elämä on pystynyt kehittymään myös maapallolle. Tarvitaan vain sopivat olosuhteet.

        Tiedoksesi, ettei kukaan ole meitä "luonut", vaan olemme evoluution tulos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pandemiaa ei ole "tarkoitettu" yhtään mihinkään. Todellisuus on kaoottista tapahtumien vyöryä ja "tarkoituksen" kuvittelu luonnonilmiöille on yksi animismin eli muoto. Pandemia, joka tappaa etupäässä yli 60-vuotiaita ei vaikuta ihmiskunnan kokoon mitenkään. Jos Rakastava Jumala haluaisi säädellä ihmisten määrää, niin hänen pitäisi keksiä keino tappaa hedelmällisessä iässä olevia naisia eikä ikääntyneitä ihmisiä.

        Luonto on tarkoittanut pandemian tasapainottamaan väkimäärää ja poistamaan siitä heikoimmat ja sairaammat. Ikäihmisiin pandemia iski eniten, lapsiin ja nuoriin korona vaikutti vähiten. Siksi suojelukin kohdistui juuri ikä-ihmisiin.

        Pandemiaa oli siellä suurin määrä, jossa oli ihmisiä eniten, Suomessa pääkaupunkiseudulla. Suomi on pärjännyt koronan kanssa siksi suhteellisen hyvin, koska maamme on harvaan asuttu.

        Jotkut uskovat eivät halua uskoa evoluutioon eli lajinkehitykseen. Itse uskon siihen, koska se kuuluu Luojan ja sitä kautta luonnon logiikkaan. Evoluutioon kuuluu elollisten keskinäinen taistelu olemassaolost. Luonnollisesti vahvat voittavat, heikot väistyvät. Se näkyy jo geeneissä dominoivat geenit porskuttelevat, resessiviset geenit väistyvät ja se tulee esiin ihmisen ominaisuuksissa esimerkiksi silmien, ihon värissä. Kummalta vanhemmalta on perinyt ne? Tietyt eläimet kuten rotta tai krokotiili on selvinnut lajjien keskinäisessä kamppailussa läpi vuosisatojen. Jättikokoiset ja kääpiöt ovat väistyneet lajinkehityksessä ja jäljelle on jäänyt suurin piirtein keskikokoinen ihminen, koska sillä on parhaimmat sopeutumistaidot.

        Kun seuraa luontoa jja kaikkea sen toimintaa, kaikessa näkyy tietty logiikka ja järjestys. Kaikella on tarkoituksensa. Voi pysähtyä ihmettelemään ja kyselemään kysymyksiä, miksi
        joku pieni yhteiskohta on niin tai näin, mutta jonkinlaisen vastauksen siihen löytämiseen tarvitsee laaja-alaisemman tarkastelun. Kaikkea ei voi ymmärtää ihmisjärjellä eikä tarvitsekaan.

        Mielestäni usko ja tiede ei sulje pois toisiaan, ne tukevat toisiaan.

        Luonto ei tarkoita yhtään mitään. Bakteerit ja virukset muuntuvat jatkuvasti, ja sopivassa tilanteessa ne pääsevät jonkun isännän matkaan, joka levittää niitä eteenpäin. Pandemia taas syntyy silloin, kun sopivia isäntiä on riittävän tiheässä, jolloin leviäminen on tehokkainta.

        Lajeja suojelee perinnän laajuus. Joku yksilö on alttiimpi jollekin, ja joku toinen toiselle. Esimerkiksi ihmisen dna:lla on enemmän variaatiomahdollisuuksia mitä on hiekanjyviä Saharassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieraisiin sivilisaatioihin ja ufoihin uskot näemmä sinä itse. Mutta elämän olemassa oloa jossain muualla päin universiumia ei voi myöskään poissulkea, koska elämä on pystynyt kehittymään myös maapallolle. Tarvitaan vain sopivat olosuhteet.

        Tiedoksesi, ettei kukaan ole meitä "luonut", vaan olemme evoluution tulos.

        Lämmin lätäkkö synnyttää keuhkot, verenkiertojärjestelmän, silmät, aivot, haiman, maksan, kilpirauhasen, munuaiset ja monet muut elimet ja toiminnot ja mahdollisti näiden kaikkien yhteistoiminnan tavalla, että eliö pysyy elossa. Tämä jos mikä vaatii uskoa, kun pelkkä solu pyrkii vastustamaan muutosta ja solujen mutaatiot ovat pääosin elinkelvottomia.

        Tarvitaan niin sanotusti riittävästi aikaa ja tupakkaa. Kaikki elämä maapallolla on lähtöisin yhteisestä esi-isästä, "viimeisestä universaalista esivanhemmasta", jonka nimi voi olla vaikka Luca.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Viimeinen_universaali_esivanhempi

        5 miljardia vuotta on lyhyt aika monimutkaisiin muutoksiin, kun solu vastustaa kaikin tavoin muutoksia ja elinkelpoisia mutaatioita ei niin vain synny jatkamaan elämää uusine järjestelmässä toumivine elimineen.

        Joo, joku julle pieraisee kaiken vajaassa viikossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luonto ei tarkoita yhtään mitään. Bakteerit ja virukset muuntuvat jatkuvasti, ja sopivassa tilanteessa ne pääsevät jonkun isännän matkaan, joka levittää niitä eteenpäin. Pandemia taas syntyy silloin, kun sopivia isäntiä on riittävän tiheässä, jolloin leviäminen on tehokkainta.

        Lajeja suojelee perinnän laajuus. Joku yksilö on alttiimpi jollekin, ja joku toinen toiselle. Esimerkiksi ihmisen dna:lla on enemmän variaatiomahdollisuuksia mitä on hiekanjyviä Saharassa.

        Kyllä luonto tarkoittaa paljonkin ja ihminenkin on osa sitä, Totta kai luonto muuttuu koko ajan tietyllä logiikalla ja kaikella on tarkoituksena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä luonto tarkoittaa paljonkin ja ihminenkin on osa sitä, Totta kai luonto muuttuu koko ajan tietyllä logiikalla ja kaikella on tarkoituksena.

        Luonto ei tarkoita yhtään mitään. Luonto ei ole mikään älyllinen olento.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuokin evoluutio-teoria on tuttu´ minulle ja jopa jollakin tavoin sopii Raamatun luomiskertomukseen. Ensin oli solut, meren elävät...... viimeisenä ihminen. 6päivää luomistyötä ja 7. päivä oli lepopäivä eli sunnuntai. Kaikki on loogista, järjestelmällistä.

      • Anonyymi

        Voi noita Liebermanin kaltaisia tiede-hoopoilijoita, selostavat mahtopontisesti ikäänkuin kuin olisivat itse olleet paikalla "vuosimiljoonien ajan". Tällaiset ovat pahimpia eksyttäjiä ja harhaanjohtajia.
        Oikea esitystapa olisi kertoa, miten hienoa suunnittelua ihminen edustaa, ei ole itsestään syntynyt tällainen olento.

        Se että viimeisenä luotiin ihminen on päivänselvä asia, elämään luomakuntaan. Ei se tietenkään tarkoita sitä , että ihminen olisi jokin kehityksen tulos! Ei Jumala tarvitse mitään järjetöntä evoluutiota, joka on pakkosyötetty kaikkien tajuntaan.

        Raamatun luomiskertomuksen järjestys on täysin absurdi: Kasvit luotiin ennen aurinkoa, linnut ennen maaeläimiä ja "karjaeläimet" erikseen villieläimistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että viimeisenä luotiin ihminen on päivänselvä asia, elämään luomakuntaan. Ei se tietenkään tarkoita sitä , että ihminen olisi jokin kehityksen tulos! Ei Jumala tarvitse mitään järjetöntä evoluutiota, joka on pakkosyötetty kaikkien tajuntaan.

        Jollakin tavalla kaikki on tapahtunut, miksi ei evoluutio olisi Luojan "käden työtä".

    • Anonyymi

      Minusta tälläkin palstalla kommentointi pitäisi perustua totuuteen. Mutta kuten tiedetään, kaikki pikkusielut voivat sanoa mielipiteensä ja lytätä tai haukkua kaikki muut, jotka eivät ole samaa mieltä. Tätä sanotaan ilmaisunvapaudeksi. Mutta tätä nykyä joka palsta on täynnä näitä "suvaitsemattomia", jotka haluavat hiljentää kaikki toisella tavalla ajattelijat. Saa olla vain yhtä mieltä, jonka tämä palstakiljuja esittää. Se kertoo vahvasti, että sivistys on kuolemassa ja kanssaihmisiä halutaan karsinoida yhä tiukemmin, joka paikassa. Ihmettelen suuresti, miten paha olo näillä " oikeassa olijoilla" onkaan päänsä sisällä. Vai onko siellä mitään ?

      • Anonyymi

        Omia mielipiteitä täällä kirjoitetaan eikä muiden. Paha on myös, että joku lyttää toisen ettei uskovaisuuden vuoksi kykenisi tekemään työtänsä, Pahinta morkkausta. Sitä myös ihmettelen, pitääkö ateistin aina julistaa ateistisuuttaan niinkuin se olisi joku saavutus ja haukkua uskovat maan rakoon.

        Tämäkin ketju lähti käyntiin uskovien haukkumisella. On tullut esiin, että ateisti ei tiedä uskovista mitään. Uskovat ovat suurelta osin ihan järkevää porukkaa ja elävät kunnollista ja hyvää elämää. Ja tarkoittavat muille myös hyvää. Hyvin harvinaista on joku hurmosusko.

        Ei usko ole mnkään normaali tekemisen este. Ammatilainen tekee työn sen mukaan, miten on opiskelussa alaa oppinut tekemään.

    • Anonyymi

      On paha sinulle, kun etsit "alakerran" neuvonantajaksesi. Ainakin ymmärryksesi antaa siihen oletukseen aihetta, että näin on.

      Sinulle on tiede jättänyt kertomatta, mitä tarkoittaa elämän kokonaisuus ja sen mukana elämän antajan kaikki moninaiset lahjat itse kullekin "että heidän ilonsa olisi täydellinen".
      Herra on kaiken tehnyt valmiiksi ja luonnolliseksi ihmisen elää ja iloita rauhassa maanpäälla ja siihen suojaksi Hän antoi noudatettavaksi 10 kallisarvoista käskyään.
      JOKAINEN käskyistä on tärkeä!
      Kristillinen kansamme on yksittäisten tahojen vääryyksien voimasta alkanut murentaa kansalaistemme oikeuskäsityksen. Luonnollinen oikean ymmärtävä omatunto on jo ihmisillä Luojan luomana jo luonnostaan pienestä pitäen.
      Se voidaan murentaa ja vääristää "tiedekoulutuksen" nimissä, kun tarpeeksi moni MEDIASSA (YLE) tekee tilaa "uudelle normaalille".
      Hän ei esim . lahjoita kallisarvoista lasta nuorelle terveelle äidille vain siksi, että tämä yllytettynä keskeyttää lapsen odotuksen ja menettää hänelle osoitetun ihanan ilonsa loppuelämäkseen. Kun jostakin syystä "asiantuntija" tuli tiedeperusteluineen "valaisemaan" nuoren ymmärrystä. Nainen on herkkä ihminen, ja hänet on helppo katkeroittaa ja masentaa. TIEDE AUTTAA , kun ensin tekee autettavia ja masennuslääketeollisuus kukoistaa nyt Suomessa ----- miksiköhän? Tiedeihmiset hyötyy suuret mammonat keksinnöistään, kuten masennuslääketiede!
      Mutta, lakimme rikkoo käskyn "Älä tapa".
      Samoin lakimme rikkoo käskyn "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - sen toteutus muuttui mahdottomaksi ateistisen päiväkotikeksinnön myötä. Muka oikeus lapsilla sinne enemmän kuin äitinsä hoitoon - luonnoton ja ilkeä toteutus luonnollisen äidinrakkauden rikkomiseksi.
      Entä hölmöin lakimuutos käskyyn "Älä tee huorin". Suomessa alettiin vapaasti levittää irstasta pornoa kuvineen jo heti vasemmistovallankumouksen jälkeen! Myös lasten katseltavaksi!!! Kehitys kehittyi nykyiseen mielettömyyteen, että vaaditaan jo pappien suostumusta rikkomaan käsky ...älä tee huorin. Ei riitä , että maamme laki teki sen huorinteon pahimmassa mielettömyydessä, vaan nyt pappien pitäisikin kuunnella IHMISTÄ ENEMMÄN KUIN JUMALAA!
      "Muista pyhittää lepopäiväsi". Suomi on tehnyt sunnuntain lähinnä kaupankäyntipäiväksi, kun perheille aika kortille koko viikon . Lapsille ja vanhemmille säädettiin vain pieni ilta-aika huomata toisiaan?? Ilo , rauha ja lepo-lepopäivä johdatettiin päihteiden, riettauden , ahdistuksen ja jatkuvan sairastavan stressin päiviksi---loppumattomana jatkumona ---jotta mammonajumalan palveleminen olisi täydellistä.
      Ehkä eniten suojeltu käsky edelleen tavalliselle kansalaiselle onkin "Älä varasta". Se koskee edelleen kaikkein varattomimpia.

      Tulet sinäkin vielä toteamaan kuka on KAIKKIVALTIAS.

      Vuoden 1933/38 käännös, vanha kirkkoraamattu, 5. Moos. 5:6-21
      10 käskyä
      5. Moos. 5:6 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
      5:7 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. 5:8 Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. 5:9 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; 5:10 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
      5:11 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
      5:12 Ota vaari lepopäivästä, niin että sen pyhität, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt. 5:13 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; 5:14 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin. 5:15 Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.
      5:16 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että kauan eläisit ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
      5:17 Älä tapa.
      5:18 Älä tee huorin.
      5:19 Älä varasta.
      5:20 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
      5:21 Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."[16]

      • Anonyymi

        Fanaatikko.

    • Anonyymi

      Suuri osa sairauksista on psykosomaattisia ja parantuvat mm. rukoilemalla.

      • Anonyymi

        Psykosomaattiset kokemukset eivät ole sairauksia, vaan oireita, jotka voi johtua jostain sairaudesta. Taustalla ei välttämättä ole mitään sairautta, sillä mm. pitkäkestoinen stressi voi aiheuttaa niitä. Mutta hyvin sä vedät... jatkakaa.

      • Anonyymi

        Helluntaioppia?

        Nyt menitte kiville.

    • Anonyymi

      Kuinka uskovaiset voivat toimia
      - liikemiehinä ja -naisina
      - opettajina
      - lääkäreinä
      - tiedemiehinä
      - astronautteina
      - farmareina
      - metalliteollisuuden työntekijöinä
      - elektroniikkateollisuuden työntekijöinä
      - junankuljettajina
      - laivan kapteenina
      - perheen isänä/äitinä

      kuinka jumaliin uskovat voivat edes elää??? Eikös jumalaan uskomisen pitäisi tehdä valtavaa tuhoa, kuin ydinpommi Hiroshimassa?

      • Anonyymi

        Tiede ei kysele sitä kuka sitä käyttää.
        Kone ei kysy kuka sen käynnistää, kuka nappia painaa.
        natzi on pakko olla ateisti, täi uskoa saatanaan. Pinochet sotilasdiktaattori on nykyisen talousjärjestelmän isä. Hirmu hallitsia .
        Evoluutio uskovat olevansa ahvenesta ja apinasta polveutuvansa, ja uskovat mainoksiin, ihan oikeesti ja täysin rinnoin.

    • Anonyymi

      Aloittaja voisi vielä lisätä, että kuinka sellainen, joka ei äänestä vasemmistoa, voi toimia lääkärinä?

      Lääkärinä voi toimia vain edistyksellinen, rauhaa rakastava ja kaikkia taantumusvoimia vastustava ateisti, joka ei pyri rikastumaan sairauksien kustannuksella, ei käyttämään länsimaisten kapitalististen lääketehtaiden tuotteita, joita myyvät isästä perk.eleestä olevat apteekkarit eikä varsinkaan suojamaskia, jonka tehoon hän ei voi ateistina uskoa, koska ei näe viruksien lentävän.

      Aktiivisena vasemmistolaisena ateistina hän uskoo vain tervaan ja saunaan, jos joku vain kustantaa lämmityksen ja tervan.

      • Anonyymi

        Vahva veikkaukseni on, että kommenttisi on väkevästi oikeistopopulismin värittämä. Uskonnollisuuden ja politiikan sekoittaminen keskenään ei ole kovin fiksua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahva veikkaukseni on, että kommenttisi on väkevästi oikeistopopulismin värittämä. Uskonnollisuuden ja politiikan sekoittaminen keskenään ei ole kovin fiksua.

        Vahva tietoni on, että kommenttisi on väkevästi vasemmistopopulistin saastuttama. Kaikki mikä ei ole vasemmistolaista, täytyy olla oikeistolaista. Realismin korvaaminen vasemmistolaisella vinoutuneella utopialla ei ole ollenkaan fiksua.

      • Anonyymi

        Jeesus oli porrrvari, mutta Raamatun sanaa on vääristelty. Esim siinä missä Jeesus muka jakoi leivän kaikille, hän oikeasti murisi ettei siitä riitä kaikille ja söi sen kokonaan itse. Eikä hän suinkaan ollut vihainen rahanlainaajille ja koronkiskureille, eikä kaatanut heidän pöytiään, vaan näytti niille kunnon porrrvarin tapaan peukkua.

    • Anonyymi

      Siinä mielessä väärin, että suurin osa maailman ihmisistä uskoo johonkin suurempaan kuin he itse. Tiedemiehet eivät osaa selittää mistä universumin alku sai aikansa ja on tutkittu, että ihmisen tietoisuus jatkaa olemista vaikka keho kuolisi. Jonkinlainen "jumala" on siis varmasti olemassa. Se, että Jumalalta rukoillaan vastausta tai parannusta lääketieteellisiin asioihin on hullua: Jos kristitty uskoo Jumalaan hän uskonee myös siihen, että Jumala on luonut lääketieteen ihan tarkoituksella. Joten siihen voi varmasti sitten myös luottaa pelkän rukouksen sijaan. Raamatun lukeminen Jumalan sanana on silkkaa typeryyttä: Teologiaa opiskelleet papitkin voivat missä tahansa Ev lut seurakunnassa kertoa, että raamattu on kirja joka on koottu lukuisista eri kirjoituksista ja kansantaruista vähän niinkuin Suomessa Kalevala, joka myös kertoo myyttistä tarinaa suomalaisten omista jumalolennoista ja hyvän ja pahan taistelusta. Raamattu on koottu ja sitä on jaettu ristiretkien yhteydessä henkilöille, maatalojen isännille, talonpojille, työläisille, jne. kun heille on myyty ajatus siitä, että maksamalla kirkollisveroa he pelastuvat koska kuuluvat kirkon suojeluksen piiriin. Sieltä on poistettu mm. muissa uskonnoissa esiintyvä jälleensyntymisoppi koska se olisi luonut vapauden sille, että tässä elämässä voi tehdä mitä vain ja sitten vaan syntyä uudestaan. Ja sehän ei tietenkään käynyt kirkonmiehille, jotka halusivat hallita pelolla kansaa.

      • Anonyymi

        Ilmankos kaikki sielunvaellusoppiin haksahtaneet vihaavat kristinuskon totuutta. Ei ole mitään kammottavaa sielunkiertoa - painajaismainen ajatus - vaan Jaumalan tuomio ylösnousemuksessa.

        Onko kristinusko ainoa oikea uskonto? Mitä vikaa on buddhalaisuudessa? Nehän eivät edes sodi yhtä innokkaasti kuin kristityt. Lehmäkin on heille pyhä.

      • Anonyymi

        "Se, että Jumalalta rukoillaan vastausta tai parannusta lääketieteellisiin asioihin on hullua: Jos kristitty uskoo Jumalaan hän uskonee myös siihen, että Jumala on luonut lääketieteen ihan tarkoituksella. Joten siihen voi varmasti sitten myös luottaa pelkän rukouksen sijaan".

        Usko se on noinkin uskoa. Jumala kuulee vanhurskaan rukouksen. Se ei tarkoita , että silti minun nimenomainen tahtoni HETI tapahtuu.
        Jeesus itse opetti rukoilemaan "Isä meidän...... tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niinkuin taivaissa....".
        SINÄ et voi kiistää kenenkään toisen uskoa, sen perusteella , ettei rukous täyty , että on hullua anoa Herralta parantumista. Nimenomaan Hän JOHDATTAA tiesi ja myös oikean lääkärin luokse. On olemassa vastavalmistuneita ja on olemassa vanhoja lääkäreitä , joilla on kokemustieto. Olen saanut rukoilemattakin sellaisia profetiavaroituksia , joka on pelastanut onnettomuuden kohtamiselta. Kun Jumalan johdatukseen saa luottaa , on turvassa nyt ja iankaikkisuudessa.
        Jeesus lupaa auttaa, Hän on Tie Totuus ja Elämä aivan jokaiselle ihmiselle, joka kääntyy väärältä tieltään ja tekee PARANNUKSEN väärinteoistaan (noudattaa 10 käskyä). Hän sanoo: Anokaa.....että teidän ilonne olisi täydellinen.
        TIEDÄN rukousvastauksia sairastumisten ja muun asian kohdalla ja ihmeitä. Pelkästään jo se on hauskaa, miten kadonnut tavara löytyy, kun rukoilee rankan etsinnän jälkeen. Kun ei aina huomaa, miten helposti asiat toimisi Jeesukseen turvatessa.
        Mitä tulee lääkäreihin ja heidän tietoonsa sekä kaikkeen tarpeelliseen tietoon; KAIKKI HYVÄ TULEE JUMALALTA. Kiitos ja aamen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kristinusko ainoa oikea uskonto? Mitä vikaa on buddhalaisuudessa? Nehän eivät edes sodi yhtä innokkaasti kuin kristityt. Lehmäkin on heille pyhä.

        Budhalaisuus on filosofia - ei uskonto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kristinusko ainoa oikea uskonto? Mitä vikaa on buddhalaisuudessa? Nehän eivät edes sodi yhtä innokkaasti kuin kristityt. Lehmäkin on heille pyhä.

        Hinduille lehmä on pyhä.

    • Anonyymi

      Kukaan ei edes tiedä, miten elämä on mahdollista. Siinä mielessä aloittaja voi painua sinne mistä on tullutkin.

    • Anonyymi

      Tiede on todistanut monta kohtaa raamatusta paikkaansa pitäväksi. Suurin osa sairauksista ei ole korvien välissä.

    • Anonyymi

      Miksei voisi? Uskoohan monet että ilmastonmuutos johtuu ihmisestä ja että koronaepidemia on totta.

    • Anonyymi

      Onhan se kummallista kun jollain yläpäässä viiraa niin sitä hoidetaan alapäätä leikkelemällä.

    • Anonyymi

      Koko Thl:n johto Husin johto satanisteja täynnä, muuta olekkaan. Ja muidenkin sairaanhoitopiiirien johto sekä lääkäriliitossakin paljon vapaamuurareita joiden palvonnan kohde on itse pääpiru lucifer eli Saatana (Perkele). Ihan kuin vaan.

    • Anonyymi

      Apt: 2:44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
      2:45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
      2:46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
      2:47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
      Herra siunasi: Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
      Jeesus on kommunisti, aito kommunisti, mutta anti kommunistit hylkäsi Jeesuksen,
      Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jeesus on kaikki,

      • Anonyymi

        Jeesus vaikuttaa käytöksensä perusteella lähinnä persulta. Välttelee töitä ja hörppii viiniä jätkälaumassa päivät pitkät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus vaikuttaa käytöksensä perusteella lähinnä persulta. Välttelee töitä ja hörppii viiniä jätkälaumassa päivät pitkät.

        Hyvä havainto. Nöyryytti vielä naisia kunnon persun tavoin: Pesetti humalassa jalkansa aina naisilla.

    • Anonyymi

      Meitsi epäilee jumalien majailevan mustissa aukoissa, joka vetää kaiken valonkin puoleen. Sen vuoksi gubbeja ei näe koskaan. Ihan hyvä nakkisuoja muuten tommonen musta aukko.

    • Anonyymi

      En yhtään ihmettele, miksi lääkärit ovat niin heikkotasoisia. Voiko sairauksiakaan ymmärtää, jos ei ymmärrä elämää?

    • Anonyymi

      #Lääkärin ammatin harjoittaminen perustuu tieteeseen, eikä satuihin. Siksi on outoa, että satuolentoihin uskovia henkilöitä päästetään toimimaan valelääkärinä ja vielä oikean lääkärin tittelillä.#
      Onko koronahässäkkä hoidettu tieteellisesti?
      Missä akateemisesti koulutettujen lääkärien 'tiede' piilottelee mNRA-piikkien haittojen analysoimiseksi?

      • Anonyymi

        Usko koronaan on pahimmanlaatuista hihhulointia! 😁
        Hirveätä maailmanlaajuista yliampuvaa joukkohysteriaa! Ei mitään tekemistä TIETEEN kanssa!

    • Anonyymi

      Ei ole häpeä olla uskossa uskoa elävään Jeesukseen Kristukseen .

      paljon on ihmisillä mielenterveys ongelmia suurin ja ainoa apu on Jumala
      ihmisen tarvitsee myöntää syntisyyden ja tunnistaa kaikki tekonsa Jumalalle
      katua ja pyytää anteeksi.
      eikä enää kulje samoja synninlätäköitä.

      siinä on käytännön tulos kun elää synnintiellä .
      ahdistaa ja voi huonosti.

      • Anonyymi

        Oletkin itse hyvänä esimerkkinä, miten pahoinvoiva trolli jakaa pahaa oloaan somessa....

    • Anonyymi

      Kun kiittää ja ylistää Jumalaa saa hyvän olon, terveen vastustuskyvyn, hyvät hormonit ja entsyymin iloinen mielen itselle ja iloksi muille. Tieteellinen tosiasia.

    • Anonyymi

      Mitä ulos annat itsestäsi se tulee sinun sisältäsi omia tunteitasi sinä vain ulos heität, ja paljasta itsesi,
      Kai ymmärrätte mitä projisointi tarkoittaa mikä on sen lähde; se on oma sielu sen vihainen olotila.
      Älä riko rauhaa alä melasta ja pauhaa!
      Jeesus rakastaa sinuakin.

    • Anonyymi

      Kristillisten puolueelle kansanedustaja P.Räsänen on muodostunut kiviriipaksi ahtaiden raamatuntulkintojen takia. KD:sta eroaa ihmisiä tästä syystä.
      Mielestäni se on hyvä suunta. Alas kiihkokristillisyys.

      • Anonyymi

        Alas kiihkohomouden tuputtaminen!

    • Anonyymi

      okkultismi ja pakanalliset uskonnot on kova sana satanismi fasismi natzit, häikäilemätön riistokapitalisti, ja usko mainokseen, se on salaista lisäveroa kansalta rosvousta.

    • Anonyymi

      Mikä satu tämä on että uskovainen lääkäri kysyisi yläkerrasta mitään. Tenttinyt lääkärinoikeutensa. Hoidettava ihminen ei ole satuolento eikä hoideta sellaisena. En ole mitenkään sinällään vastustanut homoja ym. koska oma asiansa, mutta tämä hillitön vääristely ja valehtelu saa sen aikaan enkä ole ainoa. Alkaa olla lahkomaisia piirteitä nyt kun ovat vaatineet ja saaneet huomiota. Ehkä on ollut todellinen syy painaa heidät kaappeihinsa.

      • Anonyymi

        Aito uskovainen ei usko tieteeseen, vaan pelkästään oman päänsä sisäisiin ääniin, jotka hän tulkitsee tulevan jumalilta.

    • Anonyymi

      Kukaan ei liene valittanut hänen työstään lääkärinä. Aloittaja korkeintaan.

      • Anonyymi

        "valittanu"

        milloinkahan Räsänen viimeks edes lääkärin työtä tehnyt ??

    • Anonyymi

      Hyvin voi toimia. Maailman ehkä pätevin urheilulääkäri Sakari Orava on uskovainen. Hänen pakeillaan ovat käyneet useat maailman tunnetut urheilijat, esimerkiksi David Beckham.

      • Anonyymi

        Aloittajalle suosittelisin jonkinlaista terapiaa. Hänellä on ongelma joka aiheuttaa hänelle päänvaivaa. Muille kuin hänen kaltaisilleen ei asia ole ikinä aiheuttanut mitään päänvaivaa.

    • Anonyymi

      Maailmassa olisi ihan kiva elää, jos kaikki ajattelisivat yhtä suvaitsevaisesti kuin minä itse ajattelen. Siksi en voi sietää suvaitsemattomia voimia, jotka pilaavat suvaitsevaisen elämäni.

      Tietysti sen verran voin joustaa, että suvaitsemattomia tarvitaan maksamaan meidän suvaitsevaisten elämisen kustannukset, mutta suvaitsemattomien pitää pitää suunsa kiinni.
      Ainakin niin kauan suvaitsemattomia tarvitaan kunnes on vihdoin siirrytty rahattomaan yhteiskuntaan ja suvaitsemattomista tulee pelkkiä turhakkeita.

    • Anonyymi

      tekoäly on viisampi kuin koko yhteiskunta yhteesä,
      mihin ihmisä enään tarvitaan?
      omistaminen on tärkeää, vahvat vaan saa elää.

      • Anonyymi

        Viisaus on eri asia kuin äly.

    • Anonyymi

      Mihin satuolentoihin uskova?
      Jumalan olemassaolo on tieteen ulkopuolinen asia.
      Tiede ei todista Jumalan olemassaoloa tai olemassaolemattomuutta.

    • Anonyymi

      Näyttää pikemminkin siltä että se satu on vain omassa päässäsi. Herää viimein!

    • Anonyymi

      Päivi ei ole koskaan kertonut uskovansa satuolentoihin. Ilma kristinuskon vaikutusta sinäkin todennäköisesti nussisit vuohia.

      • Anonyymi

        Jumalat ja enkelit kuuluvat satuolentoihin. Niitä kyllä nähdäänkin tietyissä psyykentiloissa, mutta ne ovat vain piilotajunnan tuottamia mielen tuotteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalat ja enkelit kuuluvat satuolentoihin. Niitä kyllä nähdäänkin tietyissä psyykentiloissa, mutta ne ovat vain piilotajunnan tuottamia mielen tuotteita.

        Ilmestyskirjan petoa pukkaa ja se on eräs uskonto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmestyskirjan petoa pukkaa ja se on eräs uskonto.

        Ilm. 13:15.

        Tuo kohta kertoo sen pedon toiminnasta nykyään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalat ja enkelit kuuluvat satuolentoihin. Niitä kyllä nähdäänkin tietyissä psyykentiloissa, mutta ne ovat vain piilotajunnan tuottamia mielen tuotteita.

        Usko sinä vain satuolentoihisi, muut uskovat muuhun.

      • Anonyymi

        Kirkonmiehet ovat iät ajat vastustaneet tiedettä, koska tiede vie pohjan satuolentoihin perustuvalta fantasiamaailmalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkonmiehet ovat iät ajat vastustaneet tiedettä, koska tiede vie pohjan satuolentoihin perustuvalta fantasiamaailmalta.

        Jäsenmäärältään maailman suurimmalla kirkolla, katolisella kirkolla on paljon omia yliopistojaan ympäri maapalloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäsenmäärältään maailman suurimmalla kirkolla, katolisella kirkolla on paljon omia yliopistojaan ympäri maapalloa.

        Varmasti. Eihän uskontokunnat sivistyksen kehittymistä ole onneksi voineet täysin estää. Vaan ei siitä ole kuin muutama sata vuotta, kun "noidatkin" piti hukuttaa tai polttaa elävältä, kun esittivät vaihtoehtoisia teorioita.

    • Anonyymi

      Sosialistilla se usko vasta kovaa onkin:
      Uskovainen uskoo vaikkei näe, mutta sosialisti uskoo vaikka näkee.

    • Anonyymi

      Jumala on toisten mielestä entiteetti.

      Ihmisillä on taipumusta luottaa itseään vahvempiin entiteetteihin, että niitä on olemassa, ja että on voimatonkin tämän tosiasian edessä.

      On olemassa vahvempaa kuin minä.

      Näytän teille minusta sellaisen:

      https://www.artstation.com/artwork/KawD4x

    • Anonyymi

      Räsänen ei ole toiminut enää ainakaan 25 vuoteen lääkärinä eli on menettänyt ammatillisen osaamisensa jo kauan sitten. On keskittynyt raskaana olevien naisten ja homojen vainoamiseen.

    • Anonyymi

      Voi olla suuren valtion päämieskin ja saada paljon enemmän tuhoa aikaan kuin yksilääkäri.

      • Anonyymi

        Mitä teki puolet eduskuntaa tänä kesänä? Antoi kuoliniskun kansallisvaltiollemme kun sinetöivät tämän vakautuspaketin. Se on hirmuinen ääriteko meitä kansaa vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä teki puolet eduskuntaa tänä kesänä? Antoi kuoliniskun kansallisvaltiollemme kun sinetöivät tämän vakautuspaketin. Se on hirmuinen ääriteko meitä kansaa vastaan.

        Asiat pitäisi laittaa oikeisiin mittasuhteisiin ennen kuin aletaan esimerkiksi Räsästä syyttämään yhtään mistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä teki puolet eduskuntaa tänä kesänä? Antoi kuoliniskun kansallisvaltiollemme kun sinetöivät tämän vakautuspaketin. Se on hirmuinen ääriteko meitä kansaa vastaan.

        Tämä oli suuri askel kohti kommunistista liittovaltiota. Silloin ei Suomea enää ole. Suomen tuhoamiseen ei pystynyt neukku, mutta niinhän sitä sanotaan että suurin uhka tulee sisältäpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli suuri askel kohti kommunistista liittovaltiota. Silloin ei Suomea enää ole. Suomen tuhoamiseen ei pystynyt neukku, mutta niinhän sitä sanotaan että suurin uhka tulee sisältäpäin.

        Eu:llahan on erittäin paljon yhteisiä piirteitä entisen neukkulan kanssa. Eräs joka oli puheenaiheena eli metsäpolitiikka. Sen eu haluaa sosiasoida täysin. Enää ei maanomistaja saa tehdä omalle omaisuudelleen kuten parhaaksi näkee. Eu:n politrukit näkee jopa yksittäisen puun kaadon halutessaan satelliittien avulla.

        Vielä toistaiseksi eu ei saanut tahtoaan asiassa läpi, mutta se aika tulee että se saa tahtonsa läpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eu:llahan on erittäin paljon yhteisiä piirteitä entisen neukkulan kanssa. Eräs joka oli puheenaiheena eli metsäpolitiikka. Sen eu haluaa sosiasoida täysin. Enää ei maanomistaja saa tehdä omalle omaisuudelleen kuten parhaaksi näkee. Eu:n politrukit näkee jopa yksittäisen puun kaadon halutessaan satelliittien avulla.

        Mitä maanomistaja tekee muutenkaan omaisuudellaan, jota ei saa mukaansa Taivaaseen?

    • Anonyymi

      Kaikesta voidaan tässä maassa keksiä rikos jos mielivaltaa käytetään.

    • Anonyymi

      Joillekin ateismi on uskonto, jota pitää levittää kaiken kansan keskuuteen.
      Tieteen avulla ei voi todistaa, että onko Jumalaa olemassa vaiko ei.

    • Anonyymi

      Jumalat ja enkelit kuuluvat satuolentoihin. Niitä kyllä nähdäänkin tietyissä psyykentiloissa, mutta ne ovat vain piilotajunnan tuottamia mielen tuotteita.

      Kun he ilmestyvät sillä olomuodossa he tuovat hyvää sanomaa maan päälle ja edistävät sivilisaation kehitystä yhä jalompaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaa kohti taivaan valtakuntaa, pois demonien mielivallasta.

    • Anonyymi

      Kristittyä uskonto ei haittaa lääkärintoimen tai tieteen harjoittamista. Suurin osa merkittävistä tieteen merkkihenkilöistä on ollut kristittyjä.

      Vakaumuksellisella ateistilla tämä uskonnollinen ismi sen sijaan rajoittaa tieteellisen toiminnan lähes täysin pelkäksi perusteiden hakemiseksi omalle uskolleen.

    • Anonyymi

      Laitan tähän kirjoitukseni uudestaan jotta se erottuisi paremmin pitkähkössä ketjussa:

      Hyvin voi toimia. Maailman ehkä pätevin urheilulääkäri Sakari Orava on uskovainen. Hänen pakeillaan ovat käyneet useat maailman tunnetut urheilijat, esimerkiksi David Beckham.

      • Anonyymi

        Tuolla ulkomailla ei olla niin ahdasmielisiä että kavahdettaisiin jonkun lääkärin uskovaisuutta. Tämä metsäläiskansa jota itsekin edustan, me ollaan ahdasmielisiä. Minä en kuitenkaan kavahda ihmisen uskovaisuutta millään tavalla. Se on ihana asia.

        Aivan kuin tämä kansa olisi pudonnut juuri puusta.

        Mitä se on keneltäkään pois jos joku uskoo korkeampaan Voimaan? Koskaan en ole kuullut että joku uskovainen olisi hoitanut työnsä huonosti. Asia on päinvastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se on keneltäkään pois jos joku uskoo korkeampaan Voimaan? Koskaan en ole kuullut että joku uskovainen olisi hoitanut työnsä huonosti. Asia on päinvastoin.

        Uskovaisella on kristillinen moraali ja se velvoittaa hoitamaan työnsä kunnolla. Otsasi hiessä tulet leipääsi syömään ja sitä rataa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovaisella on kristillinen moraali ja se velvoittaa hoitamaan työnsä kunnolla. Otsasi hiessä tulet leipääsi syömään ja sitä rataa.

        Mikä moraali on uskovaisella muslimilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se on keneltäkään pois jos joku uskoo korkeampaan Voimaan? Koskaan en ole kuullut että joku uskovainen olisi hoitanut työnsä huonosti. Asia on päinvastoin.

        Kyllä lääkärin ammatin hoitaminen pään sisäisiä ääniä kuuntelemalla on potilaan kannalta vaarallista. Ja mahdollisen hoitovirheen saa anteeksi rukoilemalla ja pyytämällä anteeksi satu-ukkelilta. Kovemmatkin rikokset voidaan hoitaa rippituolissa pois päiväjärjestyksestä. Sitten voidaan jatkaa taas samaa harrastusta kuin ennekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan kuin tämä kansa olisi pudonnut juuri puusta.

        Juurikin näin, mutta onneksi viimeisenä pudonneesta ryhmästä saatiin sentään jollakin tavoin koottua hallitus.

    • Anonyymi

      Uskovainen tekee työnsä Jumalalle, lähimmäisen parhaaksi, kuten kirjoitettu on:" Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi."

      Toinen tapa ei kristillinen : Tervehtynyt potilas on menetetty asiakas, - tervetuloa uudestaan ja uudestaan.

    • Anonyymi

      Miksi jonkun satuolento Muhammedin piirtäjä saa pelätä loppuikänsä kaulan katkeamista eikä kukaan suomalainen kyseenalaista tai sano tuota julkisesti muslimien tyhmyydeksi

      • Anonyymi

        Huomaatko Minkälainen vaikutuksen satuolento antaa todellisuuteen?
        Kannattaa uskoa mainoksiin! Ne on tieteellistä totta.

    • Anonyymi

      Lääketiede on yhtä kaukana tieteestä kuin taloustiede. Ainoana tavoitteena on jallittaa rahat eliitin taskuun uhkailemalla.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Missä Raamatussa käsketään vihamaan lähimmäisiä?

      • Anonyymi

        No siinnä Allaahin koraanissa käsketään vihaamaan tietenkin, kaikkea vääräuskoisuutta ja uskonottomuutta!
        Allaahakbar! Maashallaah! Inshallaah!

    • Anonyymi

      Luulenpa, että Räsäsen lääkärintaidot riittäisivät nykyään ainoastaan tarjoilemaan Uskovaisten Pastilleja vaivojansa vaikertaville?

    • Anonyymi

      Jos lääkäriin joudun, niin toivon totisesti että hänen maailmankatsomuksensa olisi kristillinen. Oikea uudestisyntynyt uskova, niin sitten olisi hoito luotettavaa. Kunhan puhuisi ymmärrettävää suomea, ei väliä vaikka olisi pakolainen.

      • Anonyymi

        Sama juttu, muuten voi äkkiä eutanasia olla tarjolla hoitovalikoimassa.

    • Anonyymi

      Room: 1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,

      Herra ei hyväksy mitään epäpyhää, Hänen kirkkautensa tuhoaa kaiken epäpuhtauden.

      • Anonyymi

        Kosto on alkanut. Koron poistaa turhanpäiväiset pois maapallolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kosto on alkanut. Koron poistaa turhanpäiväiset pois maapallolta.

        Vai että vahvemman rotuhygieniaa?
        Jumala on armon Jumala joka pelastaa arvottoman luuserin; tuhlaajapojan.

      • Anonyymi

        Tuskin tuhoaa Räsästä.

    • Anonyymi

      Kristinuskon heikkous on opetus lähimmäisen rakkaudesta.

      Kun suvaitsevaista, edistyksellistä, riistovapaata yhteiskuntaa rakennetaan ulkomaisella velkarahalla, niin sitä ei voi tehdä ilman luokkakateutta ja perinteistä luokkavihaa.
      Luokkien väliset ristiriidat ratkaistaan vain väkivallalla, joko psyykkisellä, kuten nyt Suomessa, tai fyysisellä, kuten muinoin esim.Neuvostoliitossa.

      Ei se Krista Kiurukaan turhaan keppiä kanna: jos ei hyvällä niin sitten kepillä...

    • Anonyymi

      Aloittaja ei ymmärrä mitä kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Miten ilmastonmuutokseen uskova voi toimia lääkärinä?

      • Anonyymi

        Siinä taas yksi tyhjäpää yrittää verrata satuolentoja ja mittausdataa keskenään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä taas yksi tyhjäpää yrittää verrata satuolentoja ja mittausdataa keskenään.

        Oliko Grönlanti (Greenland) ennen vihreä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko Grönlanti (Greenland) ennen vihreä?

        On se voinut olla, koska on kuulunut miljoonia vuosia sitten Euroopan mantereeseen. Varisnaista nimen syytä pitää kysyä Islannista karkotetulta Erik Punaiselta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se voinut olla, koska on kuulunut miljoonia vuosia sitten Euroopan mantereeseen. Varisnaista nimen syytä pitää kysyä Islannista karkotetulta Erik Punaiselta.

        "area of Greenland was covered with vegetation. They concluded that most, if not all, of Greenland must have been ice-free within the last million years, perhaps even the last few hundred-thousand years. "
        https://earthsky.org/earth/greenland-plants-discovered-melting-ice-sheet-video/

        Luonnollinen jääkausi on jälleen päättymässä, eikä sillä ole mitään tekemistä päästöjen kanssa.

        Luonnollinen jääkausi ei pääty muutamassa kymmennessä vuodessa ja tuhoa suurinta osaa ekosysteemistä. Vain suuren asteroidin törmääminen maahan ja ydinsota voi tehdä sen nopealla aikataululla.

        Uskovaiset ovat eläneet kuin pellossa ja saaneet aikaan liian nopeasti lämpenevän planeetan lisäksi luontokadon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä taas yksi tyhjäpää yrittää verrata satuolentoja ja mittausdataa keskenään.

        Tunnustakaamme yhteinen ilmastouskomme. Amen.

    • Anonyymi

      Kuinka moraalifilosofiaan uskova voi toimia tuomarina? Eikö lain pitäisi nojata pysyviin arvoihin?

    • Anonyymi

      Joko laki on kaikille sama tai se menettää merkityksensä pahoin pelkkään että tämän hulluuden lopussa on kansannousuja älkää sanoko etteikö teitä koitettu varoittaa?🤔🤨🙄

    • Anonyymi

      Oon kuullu että jotkut lääkärit jopa kuvittelevat maailmassa olevan viisaita vihervasemmistolaisia! Hekin saavat toimia lääkäreinä vaikka uskovat yksisarvisen kaltaisiin taruolentoihin! :DDD

      Eli antaa kaikkien kukkien kukkia!

    • Anonyymi

      Punavihreätkin ateistit ovat kovin kaksinaismoralistisia.
      Taleban vapautti kotimaansa suomalaisten ym. miehityksestä, mikä nyt ei kuitenkaan tunnu sopivan kenellekään edistykselliselle, muista puhumattakaan.

      Kuitenkin jo aikaisempi Talebanien hallinto osoitti edistyksellisyyttä. Talebanit mm. räjäyttivät Buddhan patsaat, koska eivät uskoneet satuolentoihin.
      Suomessa kuitenkin jopa taantumuksellinen lääkärikansanedustaja uskoo. Kuinka STM hyväksyy?

    • Anonyymi

      Persutkin taitavat olla sitten näitä uskovaisia höperehtijöitä, kun ovat tulleet suoltamaan tähänkin ketjuun satuja joistain kummista punavihreistä ja vihervassareista.

      • Anonyymi

        Uskovaiset löytyvät poliittisen kartan oikealta puolelta. Sivistynyt porukka on puolestaan vasemmalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovaiset löytyvät poliittisen kartan oikealta puolelta. Sivistynyt porukka on puolestaan vasemmalla.

        Muiden verovaroilla elävät yhteiskunnan elätit löytyvät poliittisesti vasemmalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muiden verovaroilla elävät yhteiskunnan elätit löytyvät poliittisesti vasemmalta.

        Kyllähän ne kovimmat yritystukien nostajat ovat perinteisesti olleet oikealla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovaiset löytyvät poliittisen kartan oikealta puolelta. Sivistynyt porukka on puolestaan vasemmalla.

        Kommunismi on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman. Ei kovin sivistynyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismi on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman. Ei kovin sivistynyttä.

        Ei ole myöskään mitenkään erityisen sivistynyttä rikkoa perustuslakia jatkuvasti ja surutta. Suomi vietiin eurostoliittoon perustuslakia rikkoen. Koronapassi rikkoo perustuslakia. Se rikkoo ihmisoikeuksia myös. Ei kuulosta sivistyneeltä.

    • Anonyymi

      Oikeus on rahalla ostettavissa, terve potilas on menetetty asiakas, huonon työn saa tehdä uudestaan, korjata ja korjata.

    • Anonyymi

      Lääketieteen ja ravitsemustieteen nerot ovat tehneet hyvää työtä, kun 60 % suomalaista käyttää reseptilääkkeitä.

    • Anonyymi

      Hyvin voi toimia. En muista kirjoitinko jo tähän ketjuun että Sakari Orava on maailman pätevimpiä kirurgeja ja hän uskoo Jumalaan. Hänen luona on käynyt hoitoa saamassa monet maailman urheilutähdet, esimerkiksi David Beckham.

      Tuolla ulkomailla ei olla niin puritaaneja sen suhteen mihin ihminen uskoo. Täällä ollaan.

      • Anonyymi

        Jos ihminen on kansainvälinen, ei hän mieti uskooko joku yliluonnolliseen tai korkeampaan voimaan vai ei. Tässä maassa näitä pikkusieluja riittää.

      • Anonyymi

        Mitäs punikit sanotte?

    • Anonyymi

      Todista ensin, että ovat satuolentoja.

    • Anonyymi

      Rikokseksi voidaan mielivaltaisesti tulkita ihan mikä tahansa asia. Näin myös toimintaan vihervassujen taholta.

      • Anonyymi

        Vihaatko lähimmästäsi kuin Päivi Räsänen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihaatko lähimmästäsi kuin Päivi Räsänen?

        Todista vätteesi. Miten Päivi Räsäsen opetus poikkeaa maailman valtakirkkojen, katolisen kirkon ja ortodoksisten patriarkaattien opetuksesta, joita opetuksia on luettavissa näiden kirkkojen katekismuksista ja muuttuu Päivi Räsäsen henkilökohtaiseksi vihaksi tiettyjä ryhmiä vastaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihaatko lähimmästäsi kuin Päivi Räsänen?

        Eihän vaarasta varoittaminen ole vihaa vaan rakkautta. Sille ei mitään mahda että kuulija ei usko vaaraan joka uskovien mukaan on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän vaarasta varoittaminen ole vihaa vaan rakkautta. Sille ei mitään mahda että kuulija ei usko vaaraan joka uskovien mukaan on.

        Otan esimerkin. Kun joku aikoo hypätä laiturilta järveen jota ei tunne, ja toinen ihminen varoittaa että siinä on kivi pinnan alla, se on kaikkea muuta kuin vihaa varoittaa häntä.

        Sama juttu kun kristityt varoittaa ihmisiä vaarasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otan esimerkin. Kun joku aikoo hypätä laiturilta järveen jota ei tunne, ja toinen ihminen varoittaa että siinä on kivi pinnan alla, se on kaikkea muuta kuin vihaa varoittaa häntä.

        Sama juttu kun kristityt varoittaa ihmisiä vaarasta.

        Olkoonkin että kuulija ei usko että se vaara on todellinen, uskova uskoo niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olkoonkin että kuulija ei usko että se vaara on todellinen, uskova uskoo niin.

        Tämä kuuluu uskonnonvapauden piiriin että kristityt uskoo kuten Raamattu edellyttää.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      52
      1916
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1668
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1347
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      219
      1278
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      338
      1163
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      315
      1075
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1067
    Aihe