Suomi tarvitsee huippuosaajia, mutta miksi Suomeen tulisi erikoisosaajia/huippuosaajia ?

Anonyymi

Jos on saanut huippuosaaja-nimityksen on varmasti niin viisas, ettei Suomeen tule.
Miksi tulisi tänne rasistiseen umpimielisten ankeuttajien maahan, kylmään kaamokseen, jonka katkaisee muutaman viikon kesä.
Miksi tulisi Euroopan pienipalkkaisimpaan ja kalliiseen maahan kituuttamaan ?
Monessa maassa palkka kaksinkertainen ja hintataso puolue suomen tasosta.

11

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten sen nyt ottaa.

      Tarkoitan termistöä. Toi ilmaisu tuo toki nopeesti mieleen jonkin ydinfyysikon, tai avaruustutkijan. Toki sellaisiakin olemassa, mutta aika vähän sellaisista huutavaa pulaa suomessa.

      Suomessa huutava pula vaikkapa koodareista, sairaanhoitajista, raksamiehistä. Toki net ammatteja nekin, tosiasiassa kuitenkin lähinnä duunariammatteja, ei mitään erikoisammattilaisia, vaikka toki ammattilaisia, metritavaraa kuitenkin.

      Ainahan ihmiset on liikkuneet töitten perässä, ei tämäkään asia mitenkään erikoinen ole. Erikoista lähinnä se, aiemmin suomalaiset on hakeutuneet ulkomaille, koska ulkomailla paremmin duuneja. Nyt suomessa ois tarjolla duuneja, mutta pitäis osata houkutella duunareita sitten vuorostaan tänne. Se ehkä vähän uus tilanne. Elintasoltaan pienenpiä maita kyllä löytyy, kyllä suomessakin löytyy siinä mielessä taloudellista houkutinta. Tähän asti haalittu lähinnä jotain marjanpoimijoita ja pitsanpaistajia, niitä saa aika helpolla. Suomi ei ehkä kuitenkaan oikein osaa markkinoida itseään "kultamaana" kilpaillakseen sitten ammattitaitoisemmasta väestä. Kieli yks suuri ongelma, suomessa melkein ammatissa, kuin ammatissa vaaditaan suomenkielen taitoa. Onhan noita juttuja mediassa, korkeekoulutettua ulkomaan eläjää siivoaa suomessa, koska just kielitaito ei ole riittävä omiin duuneihin.

      Joop. Kyllä suomi sinällään pystyy kilpailemaan työvoimasta, kuin mikä tahansa muukin äveriäs valtio. Paljon on valtioita, mistä mieluusti muutetaan ihan rahankin takia muualle duuniin. Mun mielestä tämä on kielipoliittinen ongelma, jolle ei oikein muuta voi, pitääpi lisätä mamujen kielikoulutusta rutkasti. Kun kielitaitoa tarvitaan jokatapauksessa työelossakin, vaikka työkieli sinällään ois vaikka englanti, tarvii sitä muutenkin kommunikoida duunissakin. Ja töitten ulkopuolella ei kyllä helpolla suomalaisten kans pääse juttuun, tai pysty hoiteleen asioitaan muuten, kuin kotimaisilla kielillä.

      Muistui mieleen "korkeasti koulutetut hoitajat" joitten ääniä kokoomus kalasteli aikanaan. Täysin samasta asiasta nytkin kyse. Se sitten lähinnä terminologiaa, jos "korkeasti koulutetut hoitajat" onkin nykyisin sitten "erikoisosaajia". Se ja sama, suomessa pula hoitsuista ja ulkomailtahan niitä pitäis haalia. Eikun kielikursseja pystyyn, jo alkaa hoitsuja suomeen tunkea. Eli erikoisosaajalla kai lähinnä tarkoitetaan nyt kielitaitoa.

      =DW=

    • Anonyymi

      Erikoisosaajaa, tarkoittaa se mitä vain
      ei tosiaankaan luulisi houkuttelevan Suomi.
      Meillä on liian suuret luulot,
      että tänne kaikki hinkuavat.

      Kun muualta tänne palaa
      ensimmäisenä huomaa ihmisten tylyyden,
      junttimaisen itseriittoisuuden.

      Stadissa on kohteliain väki,
      stadilaiset on joustavia ja ystävällisiä.
      Yleensä. Usein.

      Menepä esim. länsi-rannikolle.
      Kun tervehdit siellä iloisesti vierasta ihmistä
      se mulkkaa takaisin jurolla ilmeellä:
      "Mitä h*lvettiä toikin minusta haluaa"
      ja lähtee kiireesti vetämään poispäin suu tiukkana sanomatta mitään.

      • Anonyymi

        Stadin suomen ikävin paikka ihmiset painavat hirveällä vauhdilla,,minne lienee kiire?
        Sinne yksiöönkö seiniä tolloittamaan, vai lähibaarin tiskille nojailemaan?


    • Anonyymi

      Joillekkin Suomi voi olla ihanne maa jossa luontoa ja väljyyttä.

    • Anonyymi

      Afrikkalaistaustainen nainen kertoi mielipiteensä Suomesta: " Suomi olisi ihan hyvä maa kun ei olisi noita suomalaisia"

      Että semmosta.

      • Olenkin miettinyt, että monet ulkomailta Suomeen muuttaneet varmaankin ihmettelevät suomalaisten jöröä perusluonnetta. Mutta: Jöröltä vaikuttavat ihmiset saattavat olla hyvinkin mukavia ja rehellisiä, kunhan heihin tutustuu.


    • Anonyymi

      Kyllä Suomessa huippuosaajia täytyy olla, koska meidän koulutusjärjestelmää kehutaan maailman parhaaksi.
      Meidän koulutusjärjestelmää pitänee kait parantaa sen verran, että saamme ulkomaanvientiämme varten superhuippuosaajia. Kauppa se on, joka kannattaa.

    • Anonyymi

      "Jos on saanut huippuosaaja-nimityksen on varmasti niin viisas, "
      Tämä sama pätee myös suomalaisellekin, oitis häipyy tästä maasta, juurikin noista havannoista joita kerroit.

      Ei Suomi saa kun elätettäviä lisää, vaikka leipäjonot pitenee päivä päivältä!

      Onneksi oon jo niin vanha että, en näe sitä kun täällä taas taistelevat olemassa olon puolesta.

    • Anonyymi

      Sanoin ulkomaalaistaustaisille ihmiselle, jotka ihmettelivät suomalaisten pirullisuutta työpaikalla,että jos joskus tulee mahdollisuus palata kotimaahan, lähtekää. Tämä ei ole ihmisystävällinen populaatio. Susia toisilleen.

    • Anonyymi

      Hyvä houkutin on viisikon uusi maastapoistumis vero, tällä varmistetaan, että erehtynyt asiantuntija ei poistu enää maasta tai jos poistuu, niin verottajan kautta.

      Viisikon seikkailut jatkuu.

    • Huippuosaaja mielestäni tarkoittaa erikoisosaamista jollain alalla.
      Viisaus taas on jotain, joka voi olla mukana huippuosaamisessa, mutta jotain toista asiaa ei voi sisäistää ja ymmärtää.
      Joku, jolla ei ole mitään huippuosaamista, voi olla hyvinkin viisas.
      Mihin perustat väitteen ettei tänne tulla, kun hintataso on korkea ja palkka matala, huippuosaajille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      435
      6336
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      124
      3652
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      95
      2439
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1899
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      111
      1271
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      92
      1234
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1055
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      62
      1048
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      76
      950
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      41
      924
    Aihe