Otin minimitunnit työssä.
Nyt pääsen puoliltapäivin
usein kotiin. Kohta on
53 vuotta mittarissa. Tämä
lepo on ihan o.k.. Palkka on
tietysti peruspalkka, mutta
hyvin tuolla toimeen tulee.
Nyt pääsen puoliltapäivin
usein kotiin. Kohta on
53 vuotta mittarissa. Tämä
lepo on ihan o.k.. Palkka on
tietysti peruspalkka, mutta
hyvin tuolla toimeen tulee.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Viisaasti tehty. Ajattelen samoin. En tee minäkään duunissa kuin sen välttämättöman.
kustannuksia.
kuka sen tietäis kun ei osaa povata
on duunit ennenkin vähentänyt.
Minulla petti selkä ensin ja kun se tuli kuntoon ja työ odotti tekijäänsä sain infarkti. Sehän pistikin arvot uuteen järjestykseen. Nyt elelen hissukseen ja odottelen mitä tulee ei ainakaan vähään aikaa työt.
niin kun pomo ei enää vanhoja oikein duuniin halua.
vanhat vähennetään ja otetaan poikia duuniin
ei ole selkävaivoja eikä muutakaan
niin kävi repellekin.
Niin en tunne teollisuuslaitosten toimintatapoja, saattaa olla, että siltä helpollakin pääsee/joutuu pienimille tuntimäärille.
Kyllä vaativat suunnittelu,mainos,-markkinointi,-rautainen myyntitykin työ on päinvastoin.
Tunnen moniakin alan henkilöitä, lähinnä kyllä miespuolisia jotka aina vain iän karttuessa padansivat tulostaan. Noin niinkuin ihan pilkaten peittosi nuoremmat jalkoihinsa. Eli ei kaikessa työssä ikäkään ole este, vaan se onkin juuri toisinpäin, monesti vankka elämänkokemus/työkokemus diskaa vastavalmistuneet, ekonomit sun muut taloustieteiden poijjaat. Kokeilkaapas jotakin tulosvastuullista, niin siinäs sen näette.Tarkoitan juuri sellaisia aloja, joissa jonkinmoinen pohjapalkka ja provisioits se kokonaisanio näkyy. Siinä ei vielä lähempänä 70 ikävuottaankaan oleva ole liian vanha tehtävinsä.
Tuosta tutkielmasta olisi tilastoja ja taulukoita vaikka kuinka. Sairaus tietenkin este, se täysin ymmärrettävää ja heille pitäisinkin suoda kunnon varhaiseläke, siks verran varmaan ovat sen eteen raataneet, ei suinkaan mitään minimikorvauksia jos tosiaankin on niin että joutunut, vapaaehtoisuus tietenkin eri asia. Vaan eikös uusi lakiehdotus vain kirsitele veroja sun muita kustannuksia, että suuretkin ikäpolvet saisivat edes jonkinmoisen eläkkeen. Nykynuoriso kun taitanee olla vähän suorastaan työtäpelkäävää laatua. Elelevät mieluimmin korvauksilla ja sosiaalin avuilla.
No ei teitenkään voi yleistää mutta valitettavan monien harrastus on tuo em.
Ikävää se eritoten heille itselleenkin.