Kun kukaan ei halua olla kaveri

Anonyymi

Olen 25v mies jolla on koko elämän ollut vaikeuksia saada kavereita tai ystäviä. Peruskoulussa ja lukiossa oli ns. koulukavereita joiden kanssa jutteli koulussa mutta ei heitä koskaan nähnyt koulun ulkopuolella eikä mitään syvempää yhteyttä ollut. Poikkeuksena ala-asteella saatettiin kutsua synttäreille mutta siihen se jäi. Armeijassa lukion jälkeen tuli hyvin toimeen porukan kanssa mutta ei sieltäkään kavereita jäänyt.

Armeijan jälkeen oli välivuotta ja tällä hetkellä opiskelen amkissa nyt toista vuotta. Ikävä kyllä kavereita ei ole tullut ja korona toki huonontanut mahdollisuuksia entisestään. Silti tuntuu että muut ovat tästä huolimatta löytäneet porukkansa. Nytkin alkanut lähiopetus tänä syksynä ja koululla porukka juttelee keskenään kuin olisivat aina tunteneet. Minua ei edes noteerata jos ilmestyn paikalle ja jos sanon jotain niin huomaa heti ettei ketään kiinnosta. Tuntuu että he lähinnä vaivaantuvat läsnäolostani. Ekana vuotena yritin tutustua henkilöihin myös whatsapissa kun etänä opiskeltiin ja koitin päästä mukaan porukoihin. Mutta eipä ketään kiinnostanut jutella tai tutustua. Kertaakaan kukaan ei myöskään ole kysynyt mukaan mihinkään niin vapaa-ajan hommiin kuin kouluhommiinkaan. Kaikille muille nämä asiat tuntuvat tapahtuvan luonnostaan.

Periaatteessa ainoa asia jonka vuoksi jaksaa on tyttöystäväni ja hän on ainoa sosiaalinen kontaktini pois lukien vanhempien ajoittaiset yhteydenotot. Kukaan muu kuin nämä kolme eivät omatoimisesti ole ottaneet yhteyttä vuosikausiin. Moni tuntuu ajattelevan että sinulla on parisuhde että kaikki hyvin etkä ole yksinäinen. Mutta eipä asia ole näin ja kavereitakin kaipaisi. Itsensä tuntee yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi kaikkialla muualla. Tyttöystävällä on kavereita joiden kanssa viettää välillä iltaa ja näkee useinkin ja itselläkin tekisi mieli puuhata kaveriporukalla kun niitä vain olisi. Välillä olen ollut mukana hänen kanssaan noissa illanvietoissa mutta sielläkin tuntuu että kukaan kaverinsa ei pidä minusta. Ovat kohteliaita koska olen kaverin mies mutta näkee että oikeasti eivät haluaisi minua mukaan. Näkee kun vertaa muiden näiden kavereiden miehiin niin tuntuu että ainoastaan minusta ei pidetä. Olen myös kysynyt tyttöystävältäni pitävätkö kaverinsa minusta ja tähän vastannut aina lyhyesti että pitää ja miksi kysyn eikä halua puhua enempää. Hän on myös moittinut minua siitä että en itse tee tarpeeksi kavereiden eteen mutta voin sanoa että olen kyllä yrittänyt niin hyvin kuin voin.

Ylipäätään on ihme että minulla on edes tyttöystäväni ja mukana oli varmasti paljon tuuriakin että osuimme yhteen. Ilman häntä olisin varmaan jo masentunut ja ties miten huonossa jamassa. En tiedä mikä minussa on vikana tosin tiedän että jotain erikoista minussa on oltava. Jo lapsena sain kuulla äidiltä kuinka on epänormaalia kun olen vapaalla vain kotona enkä kavereita näe eikä niitä ole ja oli tästä huolissaan eli ihan lapsesta lähtien kyllä oppinut että jokin itsessä mättää. Olen yrittänyt etsiä syytä mikä se on mutta en ole toistaiseksi keksinyt miksi ihmiset karttavat minua. Tyttöystäväni toki sanonut ensitapaamisesta lähtien positiivista ja hän onkin ainoa ihminen keneltä kunnon arvostusta saanut. Mutta tämä ei vain yksin riitä. Olisihan se kiva kun olisi vaikka äijäporukka jonka kanssa käydä kaljalla tai jotain mutta eipä vaan ole.

157

11725

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei mies sullahan on kaikki mitä itseasiassa tarvitset eli rakastava tyttöystävä todennäköisesti? Olet ilmeisesti oman tiesi kulkija ja hyvä vielä niin. Mulla oli vuosikymmeniä sitten kavereita mutta ne ovat kaikki jääneitä elämän varrella. Älä hae väenväkisin mitään uutta seuraa ainakaan mistään kapakoista tms. Työn tai harrastusten kautta niitä kyllä löytyy. Mene vaikka johonkin poliittiseen kokoukseen puolueeseen tms. Löydät taatusti samanmielisiä ihmisiä. Hyvä tapa on mielestäni myös on tämä palsta. Huomaat kovin erilaisia mielipiteitä ihmisillä melkein asiasta kuin asiasta ja hyvä vielä niin. Tsemppiä sulla on homma hanskassa tosiasiassa. Huomaat sen joskus myöhemmin takuulla.

      • Anonyymi

        Uskon niin, tsemppiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Onkohan nämä porukoituneet samaa tasoa kuin edellinen älisijä? Tekstisi ainakin vaikuttaa olevan ok ja tunnut olevan sellainen, jolla on myös ajatuksia päässä.
        Luulen, että tulee vielä aika, jolloin seuraasi hakeudutaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Kyllä sä joskus aidonkin vielä löydät.


      • Anonyymi

        SINÄ KIRJOITAT ASIJAA EN JAKSANUT LUKEA JA SISÄISTÄÄ KAIKKEA. MINÄKIN OLEN OMAN " TIENI KULKIA "" JA MEITÄ ON PALJON , , PÄÄ ASIJA ETTÄ VIIHTYY ITSENSÄ KANSSA. EI MULLA MUUTA ps : oli melkein pikku pakko kirjoittaa isolla kun oli ns,, henki päälä TSEMPPIÄ KAIKILLE YKSINÄISILE.


      • Anonyymi

        Netissä on kaverinhakupalstojakin tinderin ja mies-/naisseurahaun lisäksi.

        Tehkääpä ilmoituksia sinne. Siellä ei siis kukaan hae parisuhde/treffiseuraa vaan aikuisia uusia ystäviä.

        kaverihaku.net

        :)


    • Anonyymi

      Minä lähes saman ikänen 27 mutta itsellä ei ole sitä tyttöystävääkään. Kavereita ei oikeastaan ole ollut ikinä. Syynkin tiedän ja se on itsellä jonkin sortin autismikirjon häiriö tai persoonallisuushäiriö. Tarkemmin en tiedä eikä mitään ole diagnosoitu mutta tiedän että jotain tuollaista se on. Jo lapsena huomasin olevani erikoinen ja jo päiväkoti-ikäisenä vanhempien mukaan tykkäsin enemmän keskustella hoitajien kanssa kuin leikkiä muiden lasten kanssa. Minulla oli myös kuulemma outoja leikkejä. Mutta eivät vanhemmat koskaan mitään sen eteen tehneet että selvittäisivät mikä minua vaivaa. Liekö heitä hävetti eivätkä halunneet myöntää. Onnekas olen siinä että minua ei kiusattu koskaan paitsi että jäin porukoista pois tosin tykkäsinkin olla yksin. Kävin myös mutkan ammattikorkeassa mutta keskeytin sillä en kokenut pärjääväni ja oli liian rankkaa minun makuun. Varmaan sekin johtuu samoista syistä kuin yksinäisyys. Nykyään käynyt ammattikoulun ja teen työtä joka minulle sopivaa. En nykyään etsi kavereita enkä tyttöystävää olen jo hyväksynyt ettei niitä tule ja aika tottunut siihen jo on. Mutta tiedän täysin miltä tuntuu olla ulkopuolinen ja ehkä erikoinenkin. Itse osaan elää jo asian kanssa mutta olisihan se kiva tietää se oikea syy ja diagnoosi.

    • Anonyymi

      Jo heti ekassa kommentissa tuli tuo " sinullahan on kaikki hyvin, kun tyttöystävä....jne.

      Mutta eihän se niin ole. Jos ihmisellä ei ole hyvä olla ja haluaisi kavereita, niin kyllä se on ihmiselle ongelma.

      Aloittaja kirjoittaa, ettei kukaan ota omatoimisesti yhteyttä tai kukaan ei pyydä mihinkään mukaan.
      Kannattaisi yrittää itse ehdottaa, jos toiset on menossa jonnekin, kysyä reilusti, pääsisikö mukaan.

      On valitettavasti karvas totuus, että harvemmin kukaan tulee kotoa hakemaan mukaan menoihin, vaatii oma-aloitteisuutta.
      Aloittaja vaikuttaa ihan mukavalta kaverilta ainakin tekstin perusteella.
      Pitäisikö yrittää vähän enemmän luottaa itseensä, ja rohkeasti ehdottaa itse mukaan lähtemistä.
      Jos oletettavat kaveriehdokkaat on torjuvan tai välinpitämättömän oloisia, niin ei kannattaisi heti poistua paikalta, vaan yrittää päästä mukaan puheisiin.
      He saattavat huomata, että tuohan onkin ihan hyvä tyyppi.

      Yhtenä vaihtoehtona kyllä voisi olla joku harrastus, tietenkin koronatilanteesta riippuen. Mutta kyllähän nyt jo jotain jossain pääsee harrastamaan.

      Tulee pienoinen tunne, että itsetunto on heikohko, kun ajattelee, ettei kelpaa kellekkään.
      Onneksi on edes se tyttöystävä, ettei tarvitse olla täysin yksin/yksinäinen.

      • Anonyymi

        Ei harrastus aina tuo ystäviä.

        Itse lopetan harrastuksen juuri sen takia kun yhtään ystävää en saanu.


      • Anonyymi

        mutta onhan se oikein hyvä että on edes tyttöystävä, se pitää arjen ja ajatukset ruodussaan ,
        melankolinen vakavamielinen ihminen saakin olla yleensä yksinään , esi-isämme taisivat saapua Suomeen siksi että täällä sai olla ja elää rauhassa , 1950-luvulla 4/5 talouksista
        asui maaseutukylissä jossa oltiin eristyksissä , paitsi lapsia oli 5-20 kpl niin ei siinä ollut
        yksinäistä , nauttikoon jokainen siitä että täällä on turvallista , jokaisella asunto ja ruokaa
        pöydässään, jollakin jopa auto , 1992 lamassa momi yrittäjä tappoi itsensä sosiaalisen
        häpeän takia , älkää siis ottako liikaa lainaa itselle tai yritykselle kuten moni erehtyi ottamaan


    • Anonyymi

      Meinasin juuri kommentoida, että oot onnekas, kun sulla on tyttöystävä, kunnes luin siihen kohtaan, missä kirjoitit, että aina kaikki siitä sano "Sullahan on kaikki hyvin kun on tyttöystäväki...". Kyllähän niitä kavereitaki tarviis. Tai ystäviä!

      Mullakaan ei oikeastaan ole kavereita. Musta ainakin tuntuu, että mulla on tuttavia ja ystäviä. Kaks ystävää on sellasta, joitten kans vietän aikaa ja soitellaan paljon. He on miehiä ja itse oon 36-vuotias nainen (naisoletettu?). Nää kyseiset ystävät on ollu toinen jo 4 vuotta ja toinen 17 vuotta, että kaippa ne on ystäviä oikeesti, vaikka ovatkin miehiä ja välillä on ollu poikaystäviä(ei oo valitettavasti pysyneet), niin eivät oo ollu niistä mustasukkasia mun ystävät... Mulla välillä tuntuu kurjalta, kun naispuoleiset ystävät asuu tosi kaukana ja niillä on ihan eri elämäntilanne. Että ois kiva jos ois naispuoleisiakin ystäviä, joitten kans tehä asioita. Yks oli, kenen kans oltiin ku paita ja perse muutama vuosi sitte ja oli hauskaa yhessä, mutta hän kuoli autokolarissa... Nyt mulla on kaks uutta soittelukaveria naisia, jotka asuu vähän lähempänä. Ehkä heistä vois tulla ystäviä... He kuuluu uskonnollisiin yhteisöihin, niin en voi olla varma haluavatko vaan käännyttää mua lahkoihinsa? Ja sitten yhteen tosi kivaan naiseen oon tutustumassa, mutta meillä on molemmilla päihdeongelma (toisella huumeet, toisella alko), joten tavallaan voidaan olla toisillemme joko tosi hyvää seuraa, kun ymmärretään toistemme vaikeuksia, tai sitten tosi huonoa, että menee sekoiluksi.

      En nyt tiiä, miten voisin auttaa, kun tiiän tuon tunteen, että näkee jossain jotain tyyppejä, vaikka jossain harrastuksessa, mutta ei se tuttavuus vaan lähe syvenemään. Musta tuntuu, että nää ystävyyksien syntymiset on tosipaljo sattumankauppaa. Jossain vaan törmäät johonkuhun ja huomaatte, että synkkaa. ja se on ikävä, kun alkaa uskoa, että on jotenki huonompi, eikä kukaan oo kiinnostunu. Mullaki on ollu niitä tunteita paljo... ja se yksinäisyys...

      Ja mun mielestä on paljo vaikeempi mennä johonkin porukkaan mukaan, ku tutustua yhteen ihmiseen. Nuorempana, ku jossain isommissa porukoissa olin. Kyllä siellä oli 1 tai 2 kaveria, joitten kans tunsin, että ollaan kavereita ja joitten takia olin mukana. Muuta vaan nyt sattu olemaan siinä...

      Ei sitä tiijä missä se ystävä tulee vastaan. Rohkiasti puhheille ihmisten kans ja ikä ja sukupuolikriteerit pois, ellei tyttikses satu oleen kovin mustis. Tsemppiä!

    • Anonyymi

      En nyt mitenkään syyllistä sinua mutta kuinka sinä käyttäydyt esim siellä koulussa? Mistä asioista juttelet ja osoitatko kiinnostusta esim tapahtumiin?

      Sun pitää itse haluta osallistua ja tuoda se ilmi ja mennä mukaan. Ja puhua aiheista jotka opiskelutovereitas tai ikäisiäsi kiinnostaa. Ja rohkeasti oikeasti mennä mukaan ja kysellä ja vaikka tapahtumissa tutustua mikä on usein helpompaa kuin koululla.

      Valitettavan usein näissä vain on kyseessä se että istutaan vain kotona ja voivotellaan kun kukaan ei pyydä mukaan eikä pidä yhteyttä. Ei osallistuta omatoimisesti mihinkään ja koululla ollaan hiljaa eikä oteta kontaktia tai korkeintaan mumistaan muutama sana jotain paskanjauhantaa joka ei kiinnosta ketään. On aivan varma että jos opiskelijakavereillas on vaikeuksia edes muistaa olemassaoloasi saati nimeäsi ja ulkonäköäsi niin on aivan varma ettei sinua kukaan kaipaakkaan. Myös jos olet syrjäytyneen ja synkän oloinen niin oletetaan ettet sinä haluakkaan mihinkään osallistua. Kuka haluaa lähestyä synkkää ja negatiivista ihmistä? Se nimittäin näkyy ihmisestä jos on sellainen.

      Hyvin usein se on omissa asenteissa ja tavoissa se vika. Kuitenkin jo se että sinulla on tyttöystävä niin todistaa että sinusta voi kiinnostua. Epäilen ettet vain osaa toimia itse nyt oikein. Ehkä tyttöystäväs väitteissä on perää ettet yritä tarpeeksi. Hänhän se läheisin on joka tietää.

      • Anonyymi

        Edellinen näkemys juuri osoittaa osuvasti miksi ”Kaverit” tms tyhjännaurajat ja paskanjauhajat eivät koe olevansa kuin sinä (aloittaja); sillä sinun läsnäolosi muistuttaa heitä siitä falskista teeskentelystä ja pintapuolisuudesta joka on heidän turhan olemassaolonsa sisältö?

        Seurakunnista voit onnistua löytämään rehellisempää seuraa, jopa ystäviä, mutta parasta olisi ottaa Jeesus vastaan elämääsi, niin sinulla on ainakin yksi ystävä joka ei jätä eikä hylkää, vaikka itse toisinaan hylkäisitkin jopa itsesi, joka sentäs olet maailman paras tyyppi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen näkemys juuri osoittaa osuvasti miksi ”Kaverit” tms tyhjännaurajat ja paskanjauhajat eivät koe olevansa kuin sinä (aloittaja); sillä sinun läsnäolosi muistuttaa heitä siitä falskista teeskentelystä ja pintapuolisuudesta joka on heidän turhan olemassaolonsa sisältö?

        Seurakunnista voit onnistua löytämään rehellisempää seuraa, jopa ystäviä, mutta parasta olisi ottaa Jeesus vastaan elämääsi, niin sinulla on ainakin yksi ystävä joka ei jätä eikä hylkää, vaikka itse toisinaan hylkäisitkin jopa itsesi, joka sentäs olet maailman paras tyyppi!

        Seurakunnasta löytyy lähinnä syyllistäjiä.
        Vieläkin muistan kun nuori nainen soitti seurakunnasta ja alkoi moittimaan minua.
        Ja tästä on aikaa n 30 vuotta. Silloin lopullisesti ymmärsin että se seurakunta ei ole minua varten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen näkemys juuri osoittaa osuvasti miksi ”Kaverit” tms tyhjännaurajat ja paskanjauhajat eivät koe olevansa kuin sinä (aloittaja); sillä sinun läsnäolosi muistuttaa heitä siitä falskista teeskentelystä ja pintapuolisuudesta joka on heidän turhan olemassaolonsa sisältö?

        Seurakunnista voit onnistua löytämään rehellisempää seuraa, jopa ystäviä, mutta parasta olisi ottaa Jeesus vastaan elämääsi, niin sinulla on ainakin yksi ystävä joka ei jätä eikä hylkää, vaikka itse toisinaan hylkäisitkin jopa itsesi, joka sentäs olet maailman paras tyyppi!

        Aloittaja: älä ainakaan mihinkään uskontojuttuihin tai puoluetouhuun sekaannu. Sitten asiat vasta huonosti on.
        Jokin harrastus voisi olla hyvä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen näkemys juuri osoittaa osuvasti miksi ”Kaverit” tms tyhjännaurajat ja paskanjauhajat eivät koe olevansa kuin sinä (aloittaja); sillä sinun läsnäolosi muistuttaa heitä siitä falskista teeskentelystä ja pintapuolisuudesta joka on heidän turhan olemassaolonsa sisältö?

        Seurakunnista voit onnistua löytämään rehellisempää seuraa, jopa ystäviä, mutta parasta olisi ottaa Jeesus vastaan elämääsi, niin sinulla on ainakin yksi ystävä joka ei jätä eikä hylkää, vaikka itse toisinaan hylkäisitkin jopa itsesi, joka sentäs olet maailman paras tyyppi!

        En ikinä enää yritö olla uskovaisen ystävä kun ei hyväksynyt etten halua liittyä kirkkoon


      • Anonyymi

        Tällä ihmisellä ei ole mitään käsitystä mistä puhutaan. Aloit syyllistää ihmistä joka hakee täältä apua?
        Yksinäisyyden tunne, tunne siitä että jää tai jätetään ulkopuolelle on lamauttava. Tiedän omasta kokemuksesta.

        Yksi iso ohje jonka sain itse on että opettele arvostamaan itseäsi. Älä hetkeen ajattele muita, vain terveellä tavalla itseäs, tee asioita joista tykkäät ja joista saat hyvän mielen.. Mulla ja monella muulla samaa kokeneella oli lopuksi ongelmaa itsetuntemuksen kanssa. Jos huonosti tuntee itseään, muiden on vaikea tutustua kun ei oikein ole mihin tutustuisi.. uskon että ymmärrät mitä tarkoitan.
        Jokaikinen ihminen on arvokas, kavereilla tai ilman 🙂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen näkemys juuri osoittaa osuvasti miksi ”Kaverit” tms tyhjännaurajat ja paskanjauhajat eivät koe olevansa kuin sinä (aloittaja); sillä sinun läsnäolosi muistuttaa heitä siitä falskista teeskentelystä ja pintapuolisuudesta joka on heidän turhan olemassaolonsa sisältö?

        Seurakunnista voit onnistua löytämään rehellisempää seuraa, jopa ystäviä, mutta parasta olisi ottaa Jeesus vastaan elämääsi, niin sinulla on ainakin yksi ystävä joka ei jätä eikä hylkää, vaikka itse toisinaan hylkäisitkin jopa itsesi, joka sentäs olet maailman paras tyyppi!

        Jumala on jo tuttu. Mutta onko sen nimi jeesus vai budha vai mikä niin en ole kysynyt. Toisaalta tuskin vsstausta kamnattas edes odottaa. Nimi ei ole sopiva kysyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seurakunnasta löytyy lähinnä syyllistäjiä.
        Vieläkin muistan kun nuori nainen soitti seurakunnasta ja alkoi moittimaan minua.
        Ja tästä on aikaa n 30 vuotta. Silloin lopullisesti ymmärsin että se seurakunta ei ole minua varten.

        Olen samaa mieltä en ol eseurakunnalt saanut mitään vaikka olen avustanut kirkon korjaustakin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja: älä ainakaan mihinkään uskontojuttuihin tai puoluetouhuun sekaannu. Sitten asiat vasta huonosti on.
        Jokin harrastus voisi olla hyvä.

        -- älä ainakaan mihinkään uskontojuttuihin tai puoluetouhuun sekaannu.--

        Jos haluaa vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin niin puoluetouhu voi olla OK, mutta kuntatasolla voi liittyä myös puolueisiin sitoutumattomaan yhdistykseen tai perustaa vaikka oman puolueisiin sitoutumattoman yhdistyksen.

        Uskontojutut ovat eri asia kuin Kristus. Häneen kannattaa tutustua koska hän on elävä Jumala.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ikinä enää yritö olla uskovaisen ystävä kun ei hyväksynyt etten halua liittyä kirkkoon

        Minä löysin Kristuksen vasta kun olin eronnut kirkosta. Kuuluin siis alunperin evlut valtiokirkkoon. Uudestisyntymäni jälkeen olin vuosia ilman seurakuntaa, mutta kävin kyllä eräissä Vapaakirkon tilaisuuksissa. Lopulta liityin sitten Vapaakirkkoon jäseneksi samalla kun otin vesikasteen. Ei minusta ole koskaan tullut ahkeraa kirkossa kävijää. Mietiskelen mieluummin itsekseni, rukoilen ja pidän henkistä yhteyttä Kristukseen.

        Uudestisyntymän armolahjan voi saada monella tavalla, mutta ihminen ei sitä pysty toiselle antamaan vaan ainoastaan Jumala. Joku uskova ihminen kylläkin toimii usein (luulisin useimmiten) välittäjänä. Tärkeintä on aito tahto saada Kristus elämäänsä. Kristus itse sanoo, ettei hän hylkää ketään joka häntä avukseen pyytää.

        Jeshua Adonai (Jeesus Kristus) sanoo: "Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani." Ilm.3:20

        Aterioitseminen Kristuksen kanssa on hengellinen kokemus. Se on niin huumaava kokemus, että sitä ei oikein pysty kuvaamaan. Eikä siihen todellakaan tarvitse mitään ihmisen omia huumeita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä ihmisellä ei ole mitään käsitystä mistä puhutaan. Aloit syyllistää ihmistä joka hakee täältä apua?
        Yksinäisyyden tunne, tunne siitä että jää tai jätetään ulkopuolelle on lamauttava. Tiedän omasta kokemuksesta.

        Yksi iso ohje jonka sain itse on että opettele arvostamaan itseäsi. Älä hetkeen ajattele muita, vain terveellä tavalla itseäs, tee asioita joista tykkäät ja joista saat hyvän mielen.. Mulla ja monella muulla samaa kokeneella oli lopuksi ongelmaa itsetuntemuksen kanssa. Jos huonosti tuntee itseään, muiden on vaikea tutustua kun ei oikein ole mihin tutustuisi.. uskon että ymmärrät mitä tarkoitan.
        Jokaikinen ihminen on arvokas, kavereilla tai ilman 🙂

        -- Mulla ja monella muulla samaa kokeneella oli lopuksi ongelmaa itsetuntemuksen kanssa. Jos huonosti tuntee itseään, muiden on vaikea tutustua kun ei oikein ole mihin tutustuisi.. uskon että ymmärrät mitä tarkoitan.--

        Hyvin kirjoitettu. Itselläni oli nuorena samantapaisia "ongelmia". En itsekään tuntenut itseäni ja oman itseni täyteen tuntemiseen meni kauan aikaa. Kai siinä on vieläkin oppimista.


      • Anonyymi

        Joo. Ei synkkyyttä ole helppo arvioida toisesta ihmisestä.

        Kokemusta on, että minua on luultu synkäksi, vaikka en sellainen ole. Olen vähän introvertti. Tutussa seurassa en ole hiljainen. Uudessa seurassa kahden tai kolmen kesken en ole hiljainen. Tarkkailija olen isommissa uusissa porukoissa. Innostun tekemisestä, mutta en huuda intoani. Sanon, että hyvä idea, tulen mukaan ja kannustan. Huumorintajuni saattaa olla kuivaa ja älyllistä, hieman tummasävyistä joskus. En naura kovaan ääneen. Hymyilen. Kohteliaisuus on käsitetty itsevarmuudettomuudeksi. Ehkä jotkut ei vaan voi uskoa, että jotkut ei tee sitä vastentahtoisesti nöyryyksissään.
        Olen pohtivainen. En pidä väittelyistä, mutta hyväntahtoisesta mielipiteen ilmaisusta pidän.

        Olen törmännyt ennakkoluuloihin synkkyydestä ja ylpeydestä.
        Kaveriksi tultua he ymmärtävät, että en ole synkkä ja ylpeä siinä mielessä mitä ylpeydeksi negatiivisessa mielessä käsitetään. Olen aika optimistinen, en hermostu, kun muilla jo menee hermot.

        Olen miettinyt näkevätkö monet minut jotenkin ristiriitaisena hahmona ja siksi eivät osaa ottaa ihmisenä vastaan sellaisena kuin ilman mitään ennakkoluuloja näyttäytyisin.

        Hiljaisempi ihminen käsitetään synkäksi ja pelokkaaksi. Ja moni aikuinen pitää monia asioita nolona! Ihmettelen kuinka paljon moni ärsyyntyy muista, kokee jotkut uhkana, näkee jotkut ylimielisinä, uskoo monien olevan vilpillisiä, uskoo monien "esittävän" jne.

        Pointti oli, että monilla on ennakkoluuloja mm. synkkyydestä, ylpeydestä, ylimielisyydestä, tylsyydestä, osaamattomuudesta, huonosta itsetunnosta jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seurakunnasta löytyy lähinnä syyllistäjiä.
        Vieläkin muistan kun nuori nainen soitti seurakunnasta ja alkoi moittimaan minua.
        Ja tästä on aikaa n 30 vuotta. Silloin lopullisesti ymmärsin että se seurakunta ei ole minua varten.

        Seurakunnista voi löytää hyviä tyyppejä.
        Ilman syyllistämistä. Kyllä voi :)

        Esim. vapaakirkko, ev-lut, helluntaiseurakunta, one way-seurakunta, adventtikirkko, missio church, cityseurakunta, pelastusarmeija, family-seurakunta, jne.

        Tuomasmessu, nuorten aikuisten ilta, iltakirkko, musiikki, kahvila jne. toiminta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ikinä enää yritö olla uskovaisen ystävä kun ei hyväksynyt etten halua liittyä kirkkoon

        Kaikki Jumalaan uskovat on TIETYSTI aivan samanlaisia.

        Niin kuin uskomattomatkin!

        :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä ihmisellä ei ole mitään käsitystä mistä puhutaan. Aloit syyllistää ihmistä joka hakee täältä apua?
        Yksinäisyyden tunne, tunne siitä että jää tai jätetään ulkopuolelle on lamauttava. Tiedän omasta kokemuksesta.

        Yksi iso ohje jonka sain itse on että opettele arvostamaan itseäsi. Älä hetkeen ajattele muita, vain terveellä tavalla itseäs, tee asioita joista tykkäät ja joista saat hyvän mielen.. Mulla ja monella muulla samaa kokeneella oli lopuksi ongelmaa itsetuntemuksen kanssa. Jos huonosti tuntee itseään, muiden on vaikea tutustua kun ei oikein ole mihin tutustuisi.. uskon että ymmärrät mitä tarkoitan.
        Jokaikinen ihminen on arvokas, kavereilla tai ilman 🙂

        Tämä on viisas neuvo, kiitos siitä!

        Kun aidosti kiinnostut toisesta ihmisestä ja näytät kuinka ilahdut hänen tapaamisestaan, harva jää kylmäksi. Siitä voi jopa kehittyä ystävyys.

        Myös esim harrastuksen piirissä toiselle osoitettu arvostus saa hänet ehkä hakeutumaan seuraasi, tai sinä hänen seuraansa. Voit jopa oppia häneltä jotakin.

        Kaikki me haemme arvostusta, tavalla tai toisella.


    • Anonyymi

      Asiaa mitekään sen kummemin tutkimatta käy ilmi että kaverit vaihtuvat aina elämäntilanteiden sekä työpaikan mukaan.Ja lopussa on kavereita vain kourallinen joista mainittakoon perheenjäsenet sekä verisukulaiset jos hyvin käy.

      • Anonyymi

        Niin,työpaikka määrittelee kaveripiirin aika paljolti.Harva pitää yhteyttä esim.lapsuudenaikaisiin - alakoululaisiin kavereihinsa.Jos on vaikka "ydinperhe" niin se on jo paljon ja vie voimavaroja ettei pubikeikoille jää varsinaisesti aikaa.


    • Anonyymi

      Tuokin on osittain totta, että kaverit vaihtuvat juuri esim. työpaikan tai elämäntilanteiden mukaan.

      Monilla ihmisillä se/ne elämäntilanteet ovat suht vakaat, joissa ihmissuhteet ovat pysyvämpiä.
      Tietty, jos muuttaa jatkuvasti paikasta toiseen, tai elämään tulee mutkia matkaan, esim. päihdeongelmia, niin onhan se ilmiselvää, että kaveripiiri vaihtelee sen mukaan.

      On varmaan myös paljon ihmisiä, jotka eivät pidä työkavereiden kanssa yhteyttä vapaa-ajallaan, kuten myös heitä, jotka ovat yhdessä myös vapaalla.
      Se on jokaisen oma valinta.

      Parhaat kaverit ( enemmänkin ystävät ) aika usein pysyvät rinnalla elämäntilanteista riippumatta, ainakin jos välimatka ei muodostu ongelmaksi esim. tapaamista ajatellen. Vaikka onhan nykyään kaikenlaiset laitteet olemassa, voi yhteyksiä pitää etäisyyksistä huolimatta.
      Mutta onhan se paljon kivempi nähdä ihmisiä kasvotusten, eikös vaan ?

    • Anonyymi

      Mulla ei ole ollut kavereita lukion jälkeen oikeestaan yhtään. 36v mennyt ilman kaveria. Tyttöystäviä avopuolisoja vaimoja ja lapsia mutta kaveria ei ole ollut. Työkavereita joita nähdään vaan töissä. Semmosta on elämä.

      • Anonyymi

        Ihan sama. Olen n 60 v mies. Ei miespuolisia ystäviä tai kavereita. Naispuolisia kyllä ollut kun on nyt parisuhde, myös heidän kanssa ei juurikaan ole mitään.
        Oikeastaan en edes pidä miehistä. Suuri osa työkavereistakin on sellaisia että en koskaan haluaisi olla minuuttiakaan samassa paikassa.


      • Anonyymi

        Pakko kommentoida, jotenkin tuntuu siltä, että ihmisten yksinäisyys on sidottu suomalaiseen kulttuuriin sisälle. Ei saa jutella tuntemattomille, ei saa nauraa tyhjästä. Muissa maissa porukat lähtee yhdessä työpäivän jälkeen yksille. Suomipoika väijyy vapaallakin ja pohtii, viekö tuo hurmaava puhelias sälli multa työn, tyttöystävän vai vähintään itsetunnon?

        Joka tapauksessa, aloittajaa tuntematta, lienet ihan hyvä ihminen. Koska sinulla ei ole omia menoja, tyttöystävällesi ns. varma nakki. Mee ihmeessä jollekin kielikurssille! Tai harrastuspiiriin. Mistä olet haaveillut eniten? Et voi ainakaan menettäää mitään. Äläkä ole liian avoin. Ihmiset on 90 prosenttisesti susia.


    • Anonyymi

      Näinhän se on, erää kesäkuisena päivänä piti lähteä inttiin. Ketään en tuntenut siellä eikä yhtään kaveriakaan. Yksin piti pampparoida sekin sirkus läpi.

      Sitten opiskelemaan toiselle puolen Suomea, eipä sielläkään ollut yhtään kaveria.

      Sitten kansainvälistymään, oli sekin reissu. Yksin piti sekin piti käydä läpi.

      Sitten kotimaahan, töitä ja lisäopiskelua. Ei ketään.

      Ketään ei ole ollut kun lapsuus, nuoruus jäi taakse.

      Kaikki ihmiset vieraita. Äitikin sanoi että avioliittokin kautta mennään yhteen vieraan kanssa. Olivat he naimisissa tosin melkein 60 v.

      Sitä pitää vaan pärjätä itsensä kanssa, ei kai muuta.

      SYksy on tuli 3 pv sitten, aurinko paistaa. Lunta ja viileäkin luvattu. Yksin täällä kesämökillä ollaanollaan, huh hei.

    • Anonyymi

      Juu elämä on aika yksinäinen taival. Vaikka lähellä olisikin kaveria tai perhettä niin kyllä se vaan niin on seurassakin huomaa tosiasiassa olevansa yksin tässä.

      Olen nyt ajoittain jopa oppinut nauttimaan yksinolosta. Ei ketään häiritsemässä. Pitäsköhän tästä huolestua vai ei.

    • Jotenkin tuttu tilanne. En ole koskaan omannut kaveria. Koulussa ja töissä kylläkin tulee juteltua. Muttei koskaan vapaa-aikana.
      Joskus miettinyt että mitä sitä tekisi jos jostain ilmestyisi mahdollisuus saada kaveri.

    • Anonyymi

      Minä olen 55v nainen eikä mulla oo ikinä ollu miestä, tai kunnon parisuhdetta. Sellaisena kuin muut parisuhteen näkevät. Olisin iloinen kun saisin kelvata viimeinkin jollekkin miehelle tositarkituksella. Yksineläjyyden takia muunmuassa olen joutunut itsemurhamasennuksien takia eläkkeelle.

      • Anonyymi

        Kirjoitat että "sellaisena kun muut parisuhteen näkevät".
        Jokaisen kannattaa miettiä millainen parisuhde, tai suhde yleensä itselle sopii. Ei pidä yrittää mahtua muiden määrittelemään muottiin.
        Itselläni on ollut niin erilaisia parisuhteita ja suhteita että nei ei kaikkien raameihin mahdu.
        Mutta jos on edes jotenkin onnellinen niistä hetkistä, niin hyvä. Jos ei tunnu hyvältä niin sitten jotain muuta.
        En usko että kenenkään tarvii olla ihan yksin. Aina on mahdollisuuksia kun vähän laajentaa ajattelua.


      • Anonyymi

        Mitenhän saisin yhteystietosi, puh tai s.posti ? Olisi mukava vaihtaa ajtuksia. Ei täälläkään ole aina helppoa ollut.


    • Anonyymi

      Voisi kuvitella että aikuiselle ihmiselle olisi parisuhde ja siitä johtuva kaveri tärkeämpi, kuin joutavat jolkottajat ympärillä.

    • Anonyymi

      No voi että. Luin pari lausetta ja se siitä. Jos olet suomalainen ja rehellinen mies, niin minusta saat ainakin nettisellaisen.

    • Anonyymi

      Mä ymmärrän täysin, olen kokenut niin, siis noin 7 vuotta, ja päätin iloiseksi elä elämä yksin..Ei ole väliä kun muut ei huoma...
      Kirjoittaja minulle whatsApp 🤗 hyvänä ja positiivisuuttena..
      ESA P.
      WhatsApp numero on
      046 89 20 337

    • Anonyymi

      Kirjoita syvällisesti. Kirjoita oman elämäsi tuntemuksia ja talleta ne niin, että et joskus mustana päivänä repisi niitä. Säilytä ja lue omia tekstejäsi. Kirjoita lisää..... yhä vain. Tulee aika, jolloin pääset aikakusilehteen tai ties minne pikku kirjaen tekijänä huomioon otettavaksi. Olet niin hyvä ihminen.
      Terv.
      Isoisä

      • Anonyymi

        ♥️❤️🧡


    • Anonyymi

      Et ole yksin tällaisten asioiden kanssa. Moni käy läpi samanlaisia asioita elämänsä aikana. Itsekkin yritin armeijan jälkeen päästä omaan "äijä-porukkaan". Toistensa kanssa he pärjäsivät edelleen kotiutumisen jälkeen, itse olin ulkopuolinen heti kun maaatopuku siirtyi seuraavalle saapumiserälle. Nyt 10vuotta myöhemmin tiedän, ettei minun kuulunutkaan koskaan kuulua siihen ryhmään. Toki, ei ole muita kavereita nyt, kun oma veli ja tyttöystävä, mutta itselle tämä riittää. Toki aina välillä tulee ajatelleeksi että olisihan se kiva tavata joku samankaltainen ihminen kaveriksi jonka kanssa jakaa arkea ja mielenkiinnonkohteita.

      Isoin ongelma itsellä nuorena oli, että vertaillessa omaa elämää muitten elämään, tuli aina pääteltyä että itsellä ei ole kavereita koska muut ei tykkää musta. Ei se kuitenkaan näin ole ollut. En vain ole ollut "sitå tyyppiä" ketä hauskuttaa muita ja kertoo vitsejä. Olen ollut liian analyyttinen, hiljainen pohdiskelija, "tosikko", eikä moni ihminen vaivaudu tällaisten ihmisten kanssa sosiaaliseen kanssakäymiseen koska se usein vaatii heiltä epämukavuusalueella oleskelua. Nyt tosin en tarkoita sitä, että olisit kuin minä. Lähinnä tarkoitin että ei liiaksi kannata verrata omaa elämää muitten elämään. Ammattiavusta, eli terapiasta, oli itselle suuri apu itseni löytämisessä, sekä ymmärtämisessä. Löysin myös harrastuksia, joista tykkään. Sekin vaati itseltä tosin vähän rohkeutta yrittää uusia asioita, kun ei ollut ketään ketä ehdotti "mennäänkö kokeilemaan tätä".

      Lisäksi vielä, sinun nykyinen tilanteesi kuullostaa aika samalle kuin minulla 10v sitten. Yritin ystävystyä silloisen tyttöystävän kavereitten kanssa, ja kun ei onnistunut, oli vika aina kuulemma siinä etten yrittänyt riittävästi. Ei kyse ole aina yrittämisestä. Aina ei vain eri luonteentyypit sovi yhteen, ja väkisin siihen pyrkiminen johtaisi todennäköisesti sinulla yhtä pahaan oloon kun mitä yksinäisyys tuottaa, koska pysyy edelleen se ulkopuolinen olo.

      Muista antaa itsellesi armoa, koska ei sinussa mitään vikaa ole. Olet vain luonteeltasi erillainen kuin valtaosa, eikä sille mahda minkään.

      Oma ehdotus olisikin, että myös ulkopuolista apua, (esim koulun kautta?) kannattaisi kokeilla. En tosin tiedä miten AMK:ssa on tarjolla esim kuraattoreja vastaavaa? Itse kävin amiksen myöhään(armeijan jälkeen), ja silloin käytin kaupungin nuorille tarjoamaa sosiaali-palvelua psykologin muodossa, itselle tämä oli ehkä "paras päätös mitä olen koskaan tehnyt". Eihän se takuu ole että se toimii sinulle, mutta jos se kuullostaa houkuttelevalta ajatukselta niin kannattaa ilman muuta kokeilla.

      Tsemppiä, et ole tämän kanssa yksin.

    • Anonyymi

      Kuulostaa todella raskaalta, kaikki sympatia sinulle. Olet onneksi nuori, ja voit tehdä vielä paljon asian eteen:
      Ala kehittämään itsetuntoasi ja itseluottamustasi ja aloita heti. Et todennäköisesti tee mitään väärin, mutta ihmiset aistivat epävarmuuden ja huonon itsetunnon heti. He vaivaantuvat ja heillä on vaikea kommunikoida kanssasi, koska olet itse vaivaantunut ja epävarma. Se on raadollinen totuus sosiaalisesta maailmasta.
      Olen itse 41v,ja kärsin sosiaalisista ongelmista varsinkin nuorempana. Aloin kuitenkin tietoisesti kehittämään sosiaalisia taitojani ja elämäni on nyt täysin erilaista ja ollut jo pitkään. Youtubessa on sadoittain loistavia videoita siitä miten parantaa itsetuntoa ja mitkä ovat sosiaalisen elämän säännöt ja miten siellä pärjää. Youtubessa löytyy esim: Six pillars of self esteem. Todella hyvä ja avaa sinulle itsellesi tilannettasi ja ongelmiasi. Ja paljon muuta miten kehittää itseäsi. Olet selvästi alykäs ihminen, kaikki riippuu siitä miten kannat itsesi ja miten ajattelet itsestäsi. Olet varmasti nähnyt paljon ihmisiä jotka puhuvat suurimmaksi osaksi typerää hölynpölyä, ja silti ihmiset pitävät heistä. Sinun ja heidän eronsa on ainoastaan se, että he ovat anteeksipyytelemattomia ja tuntevat oman arvonsa. Heh! Ja siis se että sinä olet alykas. Ihmiset pitävät ihmisistä jotka pitävät itsestään.
      Aloita nyt, etsi ne videot tuesta ja rupea aktiivisesti toimimaan. Vannon, että jos teet tietoista työtä asian eteen puolikin vuotta, näet suuria muutoksia elämässäsi.
      Ja viela: Älä tukeudu liikaa naiseesi jos haluat säilyttää suhteen. Ala yksinkertaisesti etsimään tietoa, paranna itseäsi ja osoita teilläsi että olet mies joka on päättänyt muuttua siitä isommin tyttöystävälle puhumatta. Usko pois, myös tyttöystäväsi tulee katsomaan sinua täysin uusin silmin. Onnea ja muista että sinulla on joka päivä mahdollisuus olla parempi versio itsestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Das Deutsche Sex habt mich sehr mucket ACH JAA FI*K MICH HAARDER


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Das Deutsche Sex habt mich sehr mucket ACH JAA FI*K MICH HAARDER

        Tämäkin siis oli vinkki. Ei kettuinen viesti! ALOKAS vääpeli ilmoittautui


      • Anonyymi

        Juu, täs kirjoituksesa tältä tyypilt oli jotain ideaa. Eikä sitä niin paljon tarvitsekaan. Parempi pari hyvää kaveria kuin 10 kuspäätä :)


    • Anonyymi

      No ompa ikävää. Jokainen tarvitsee ja ansaitsee ystäviä. Itselläni on sama tilanne, olen vanhempi mutta tunnen samoin e minussa on jotain vikaa en tiedä mitä. Olen kiltti ja ystävällinen ja huomioonottava.

    • Anonyymi

      Sä tarttet tiiminvetäjän
      Sun ongelma on
      Se, että kukas sen uskaltais
      - - ei sul mitää - - kalja piristää
      kivasti iltamaa

    • Anonyymi

      Urheiluseuroista saa kavereita.

    • Anonyymi

      Mullakaan ei oo kaveria 😭😫

    • Anonyymi

      Tämähän on tätä minä minä maailmaa, jossa vain minä minä on tärkein. Leikitään neteissä ja mediassa maailmanomistajaa, ja luullaan olevansa maailman napoja.

      Ihminen unohtuu, koneet, netit valekasvot ja aito ihminen unohdetaan, koska kukaan ei voi hyvin. Eletään pintaliitoa, omahyväisyys kärjistyy ja eletään kuin kroisokset, tämä on vääristymä todellisuudesta.

      Nuoret ei kestä jos kone , netti katoaa ja ja ihmisestä ei niinkään väliä, kaverista sellaisia ovat monelle känny, netti, utopiamaailma, jokin kasvo ruudussa.

      Näitä ihmisiä on paljon ja varsinkin nuoria käytettään hyväksi ja manipuloidaan.
      Aitoja ihmisiä ei enää ole kaikki on vain utopiaa ja epätodellista maailmaa.

      Jokaista kiinnostaa vain oma napa ja minä minä, kun katsoo näitä tv-ohjelmia jonne kaikki reppanat pyrkivät ja luulevat olevansa maailmantähtiä ja siinä on haavemaailmaa kerrakseen ja ei muuta elämää, suurin osa työkyvyttömyys eläkkeellä kun ahdistaa ja ei uskalleta kohdata todellisuutta, aitoa minää.

    • Anonyymi

      Kukaan ei jaksa noin rasittavaa takertuvaa ihmistä pitkällä aikavälillä.

    • Anonyymi

      sulla on sentään tyttöystävä. itsellä on pari hyvää lapsuudenkaveria. mitään äijäporukkaa et varmaankaan saa ympärillesi ilman jotain opiskelutoimintaa, urheiluseuraa tai jotain vastaavaa.

    • Anonyymi

      Kyllähän sitä seuraa saa vähintään baarista kunhan osoittaa jotenkin olevansa kiinnostava/kiinnostunut muista. Tähänhän yksi kuuluisa fbi-negotiaattori antoi erityisen toimivaksi itseni toteaman vinkin, eli jos saat ihmisen vastaamaan kysymykseen, saat hänet periaatteessa tekemään mitä vaan. Pitää olla kiinnostunut ihmisistä, sillä itsestään puhumisesta he nauttivat kovin.

      Aurinkoista viikonloppua,

      Esko

    • Anonyymi

      Se on kurjaa kun tuntuu etteivät kavereista tule ystäviä. Onko näillä miespuolisilla opiskelukavereilla tyttöystäviä/vaimo? Voivat hyvin olettaa ettet halua lähteä, usein ihmisten oletukset ovat ihan vääriä, luulevat jotain mutta eivät tiedä. Vaikea neuvoa tekemään jotain kun en tunne sinua, mutta pyydä tyttöystävääsi kanssasi keskustelemaan asiasta ihan vakavasti. Niin että hän kuuntelee sinua, ole avoin mutta kerro asiat ihan niinkuin ne ovat todellisesti ja kärsit tilanteesta. Asia saattaa ratketa ihan keskustelemalla. Kysy tyttöystävältäsi miksi on sinun kanssasi, onko helpompaa rahallisesti vai välittääkö aidosti. Tässä pieni pohdinnan siemen. Omissa opiskelukavereissani oli muutama jotka vetäytyivät syrjään, kun kukaan ei tiennyt miksi niin ei kysytty. Se on iso epäkohta. Puhutko hiljaisella äänellä tai jotenkin eri murretta, jos eivät kaikkia sanoja ymmärrä. Esim sana: muka . Yksi tyyppi loukkaantui kun hänen kotipaikkakunnallaan sana oli negatiivisuuden perikuva ja täällä se tarkoittaa "oletko tosissasi" tai "ei kai sentään". Nämä ovat vain esimerkkejä joita ei tule ajatelleeksi. Tsemppiä.

    • Anonyymi

      Hei, itse olen kokenut samaa , ihmiset yleensä koettavat näytellä kohteliasta. Käytännössä he koettavat saada rahaa minulta. Myös Amk: n käyneet näyttävät oikean karvansa. Voisimme tutustua , jos keksin mikä sinussa on vikana niin ehkä se auttaa sinua ?
      Voit itse kertoa myös minulle jos havaitset minussa jotain vikaa. Olen Amk: ta käynyt itsekkin, yliopistossakin ollut, opiskellut.
      Minulla on jo useita ammatteja plakkarissa.
      Soita jos tykkäät tutustua. Olen mies , hetero .
      En siis etsi sänkykaveria. Muutkin yksinäisyyttä potevat voivat soitella : Nolla 45 35 4 seitsemän yksi nolla nolla. Seppo on etunimeni.

    • Anonyymi

      Tekstisi jäi mietityttämään vaikka usein en kommentoi. Kyllä ihminen kuuluu muiden seuraan. Ei se haittaa vaikka olisit vähän outo tyyppi. Aina löytyy jostain samanlaisia ja samanhenkisiä ihmisiä, kunhan löydät heidät. Olen itse onnekas kun olen päässyt mukaan peliyhteisöön, jossa on kymmeniä ihmisiä samalla paikkakunnalla, satoja koko suomessa. Jatkuvasti saan uusia kavereita, vaikka se kouluaikoina oli vaikeaa. Joistakin on tullut hyviä ystäviä, ja se on tärkeintä. On silti mukava tunne kuulua porukkaan ja olla tervetullut joukkoon.
      Mieti siis, kuka olet ja mistä tykkäät? Ootko nörtti vai urheilija, taitelija vai aktivisti, luontoihminen tai musiikkiheppu? Tykkäätkö eläimistä, niiden kautta on helppo tutustua. Ehkä joku urheilulaji? Sosiaaliset pelit, kuten nettipelit, larppaus, roolipelit? Jos tykkäät tv- sarjoista, kaikille löytyy netistä oma yhteisönsä. Ei oo mitään niin hullua, ettei joku muu tykkäis samasta.

      Feikkaus ja se että yrittää olla niinkuin muut ei auta, ensin pitää löytää oma ittensä. Jos et vielä tiedä, kaikenlaista voi kokeilla itsekseenkin. Internetistä löytyy yhteisöjä jotka auttaa alkuun, tapahtumiakin järjestetään taas. Kyllä sinä vielä paikkasi löydät, vaikka se vaatisi useemman yrityksen. Onnea matkaan!

    • Anonyymi

      Hienoa, että otit asa puheeksi. Asia on sinulle selvästi painava.
      Itselle heräsi ajatus, että vaikka oletkin löytänyt rakastavan tyttöystävä, rajoittaako tyttöystävä tajuamattasi sosiaalistumistasi. Onko tyttöystäväsi ymmärtänyt, että tarvitset muitakin ystäviä?

      Valitettavasti et varmaan ole ongelmasi kanssa yksin. Sosiaaliseen mediaan ja verkkopeliareenoille siirtynyt sosiaalisuus on tehnyt kokonaisesta sukupolvesta suorastaan kyvyttömän toimimaan ns. Livetilanteissa eli et todellakaan ole asiasi kanssa yksin. Toki toiset selviävät sosiaalisista tilanteista paremmin ulospäinsuuntautuneisuutensa ansiosta.

      Kannustan sinua jatkamaan sosiaalisten kontaktien luomista. ”Yrittänyttä ei laiteta” , ja joskus se hengenheimolainen kyllä varmasti löytyy. Ihminen ei tarvitse kuin yhden hyvän ystävän. Aikuisten maailmassa ystävyys perustuu valitettavasti ristiin annettuun hyötyyn eli olisi löydettävä se, joka haluaa hyötyä sinun ominaisuuksistasi ja jolta sinäkin tunnet saavasi jotain.

      Toivon todellakin, että opinnot jatkuisivat kaikilla livenä ja esim. Ryhmätöitä tehden. On luontevaa ehdottaa esim. Luennon jälkeen kahville menemistä.

      Äläkä mieti onko sinussa jotain vikaa. Ei varmasti ole. Oma poikani änkyttää joutuessaan uuteen porukkaan, mutta on kerännyt ympärilleen vuosien aikana monta eri ystävärinkiä. Ihmiset pitävät ystävällisistä hymyilevistä ihmisistä. Hymy on jo puolitie ystvyyssuuhteen luomiseen, koska hymyilevä ihminen on ikäänkuin aseeton ja näin ollen helposti lähestyttävä.

    • Anonyymi

      Sinun tyttöystäväsi voisi kyllä nyt hyväksyä sinut sellaisena kuin olet. Uskon ihan oman lapseni, nyt vähän nuorempi kuin sinä, esimerkillä, että se ei aina riitä, että itseKIN tekee jotain. Olet tehnyt, mutta kun ei niin ei.
      Odottele rauhassa, ja tee jotain mikä ikinä vaan tuntuu mielekkäältä. Jos tyttöystäväsi tykkää enemmästä biletyksestä yms. niin ala olemaan vaan reilusti itsekäs, etkä mene mukaan. Sinä aikana tee omia juttuja. Jos se ei tytälle sovi, niin kerro että on vapaa lähtemään.
      Voi ihan hyvin olla niin, että parisuhteesi vie sinun itsetuntoa matalaksi, ja ongelma onkin siinä (?)

    • Moi, ihmiset ovat erilaisia. Ei se ole mikään vika tai oire, että on oma itsensä - kaikki eivät ole ulospäin suuntautuneita. Mutta, onhan täällä monta, jonka kanssa keskustella. Olet siis jo hyvää vauhtia löytämässä ystäviä

    • Anonyymi

      En tiedä mikä on, kai ihmiset luulevat että kun olen parisuhteessa, ettei minulla ole aikaa muuhun. Olisi. Kaipaan yhteydenottoja. Toivoisin että sukulaiset soittaisivat mutta ei. Vanhempani sairauden vuoksi kaipasin entistä enemmän sukulaisilta tukea. Mutta aina olen minä joka ottaa yhteyttä. En ota enää, kun se on noin yksipuolista.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus ja samaistuin. Olen kymmenisen vuotta vanhempi eikä ystäviä. On puoliso, lapsia, työkaverit ja sukulaiset. Joskus asia vaivasi useinkin, nyt ehkä harvemmin. Mutta kyllä yksi ystävä olisi kiva. Siis nimenomaan ystävä, ei kaveri. Olen ollut opiskeluissa ja harrastuksissa miesporukoissa, mutta koskaan en tavannut ketään noiden ulkopuolella ja ystävystynyt. Joillekin se tuntuu käyvän helposti ja luonnollisesti; miksihän sellaisetkaan ihmiset eivät ota minuun kontaktia. Niin kai sitä itse pitäisi olla aktiivinen mutta helpommin sanottu kuin tehty.

    • Anonyymi

      Tule turkuun!

      • Anonyymi

        No ei ole onnistunut nimenomaan Turussa :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ole onnistunut nimenomaan Turussa :D

        Entäs opiskelijaseurakunta, harrastusryhmät, osakuntatoiminta? Niistä moni saa elämänmittaisia ystävyyssuhteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ole onnistunut nimenomaan Turussa :D

        Tuo kommentti olikin ironiaa, vaikkei milläänmuotoa ole tarkoitus ilkeillä.


    • Anonyymi

      Löysin tommosen kuin kaverihaku.net ehkä se vois auttaa

    • Anonyymi

      Hei, kiinnitin huomiota, kun sanoit äitisi ihmetelleen miksi ei ole kavereita. Vanhemmanhan kuuluisi tukea ja auttaa eikä arvostella ja jättää lasta/ nuorta yksin selviämään tunteistaan.
      Olisi tosiaan hyvä saada tukea esim. terapiasta sille, että on hyvä ja riittävä.
      On myös sattumaakin, keihin on törmännyt, niin kannattaa vain jatkaa sitkeästi löytääkseen samanhenkisiä ihmisiä eli pohtia, keiden kanssa oikeasti viihtyy. On ihan tavallista, että haluaa tavata omia kavereita ilman puolisoa, eli se ei tarkoita, että puolisossa olisi jotain vikaa. Esim. itse naisena tapaan naispuolisia ystäviäni enimmäkseen ilman miestäni, koska on tärkeää saada välillä pohtia ja tehdä naisten omia juttuja ilman miehiä. Syvällisiä ystäviä ei voi olla paljon, aikakaan ei riitä. 1-2 on ihan riittävä.
      Luota itseesi, äläkä väheksy itseäsi. Paljon sydämiä täältä sinulle !

    • Anonyymi

      Kokeileppa harrastuksen kautta. Yleensä harrastus kun on itellä mieluinen, sieltä voi löytyä samanhenkistä porukkaa ja saada ystävän.

    • Anonyymi

      Ei kannata syyllistää itseään,siitä ettei ole kavereita,ei ihmissuhteet ole helppoja ,hyväksy tilanne ja mene eteenpäin,koita avata portteja moneen suuntaan.kaikki voi muuttua yht'äkkiä,älä lannistu.

    • Anonyymi

      Suomessa on paljon yksinäisiä. Olisko joku tuollainen ryhmä mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin?
      On varmaan helpompi mennä tuollaiseen ryhmään jossa kaikki ovat ns. samassa tilanteessa.
      Netistä varmaan löytää.
      Tai joku harraste porukka? Mistä löytyisi samanhenkisiä?

      • Anonyymi

        Yksinäiset ja sulkeutuneet yhdessä. Mitä siitäkin kehittyy?


    • Anonyymi

      Hei aloittaja, osaan jossain määrin samaistua.
      Olen itsekin 25v, nainen tosin. Mulla on itsellänikin miesystävä ja jonkin verran kavereita ja ystäviä, mutta koen, että en ole oikeastaan ystävystynyt kenenkään kanssa vuosiin, vaan ihmiskontaktit jääneet aika pinnallisiksi.
      Mullakin on aina ollut jossain määrin vaikea tutustua ihmisiin ja äitini yritti minuakin hätistellä teini-iässä kotoa pois. Se ei kyllä yhtään auttanut silloin, vanhempani olivat eronneet tuolloin ja äiti repi minut väkisin mukanaan eri paikkakunnalle jättäen taakse tutun koulun ja kaverit. Tilalle tuli yksinäisyys ja ryyppäävä äiti ja pahasti masentunut, katkera isä. Tuntuu, että nämä teini-iän vuodet vaikuttavat vieläkin, kun yritän tutustua uusiin ihmisiin. Ahdistun helposti.
      Onneksi amiksessa opiskellessani tutustuin yhteen porukkaan ja ollaan vieläkin ystäviä melkein 10 vuotta tapaamisesta :) ilman näitä ihmisiä mulla olisi vain muutama lapsuudesta jäänyt ystävä.
      Voisi ehkä tutustua whatsappin kautta, mutta en mielelläni anna puhelinnumeroani näin julkisesti.

    • Anonyymi

      Et ole ainut jolla ei oikein ole ystäviä.

      Ole onnellinen ettet ole erilainen ja ettei sinulla ole adhd

    • Anonyymi

      Kyllä monella on asiat paljon huonommin. Nykyisin ei edes kännyssä keskustella, vaan joskus joku tekstari saattaa tulla. Sanoisin että olet täydellisessä onnehuumassa, mutta ymmärrät vasta myöhemmin.

    • Anonyymi

      Sanotaan että tarina on koskettava,mutta itse pitäisi olla aloitus kykyisempi..Sitä voi rohkeasti tuntemattomien kanssa ottaa puheeksi vaikka säästä keskustelun.Itse en ole kovinkaan sosiaalinen tapaus eikä minua ole haitannut yksinäisyys jos on kirjoja ja leffoja mitä kattella.Ei tietenkään voi väkisin tunkea kenenkään kaveriksi,ottaa muutaman askeleen hitaasti ja varmasti..kutsuu ihmisiä kylään vain muutaman ja katsoo mitä tapahtuu. Ei se helppoa ole mutta pikku hiljaa ystävystyy 😊

      • Anonyymi

        Minä en halua lähes tuntemattomasta kaveria. Haluan vain sellaisen jonka olen tuntenut hyvin kauan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en halua lähes tuntemattomasta kaveria. Haluan vain sellaisen jonka olen tuntenut hyvin kauan.

        Toi on hyvä periaate


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi on hyvä periaate

        Joskus se kauan tunnettukin on ollut uusi tuttavuus.


    • Anonyymi

      Hei,

      Onpa kurja lukea viestiäsi. Ymmärrän surusi yksinäisyydestä. Itse olen nainen ja sinua huomattavasti vanhempi, jaminulla on ystäviä (vaan ei parisuhdetta..). Luulen, että minulla on ystäviä siksi, että olen kiinnostunut muiden kuulumisista, osaan kuunnella ja olla empaattinen. Olen myös mennyt sellaisiin vapaaehtoisjuttuihin mukaan, jotka ovat sydäntäni lähellä. Sitä kautta on löytynyt samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa olen jakanut kiinnostukseeni liittyviä asioita ja sen myötä meistä on tullut ystäviä. Luuletko, että löytäisit jonkun harrastuksen/ kiinnostuksen kohteen kautta ensin ryhmän/ihmisiä, jouden kanssa sinulla olisi jotain yhteistä ja siitä sitten tuttavuudet voisivat syventyä ystävyydeksi..? Kaikenmaailman yhdistyksiä ja harrastekerhoja on pilvinpimein ja uudet ihmiset ovat aina tervetulleita, oli sitten kyse elävän musiikin yhdistyksistä tai kirjallisuuspiireistä ja kaikesta siltä väliltä. Tsemppiä sinulle syksyyn, olen valuuttunut siitä, että pian asiasi ovat paremmalla tolalla, heti kun olet löytänyt samanhenkisiä ja samoista asioista kiinnostuneen yhteisön. You can do it!

      • Anonyymi

        Aika pätevän oloinen postaus. Hienoa kun paljon ystäviä omaavat täällä koittavat auttaa sillä hehän tämän asian juuri osaavat. Itse en edes yritä neuvoa tässä asiassa ketään kun en ystävistä oikein mitään tiedä.

        Mutta jos on omiin oloihinsa vetäytyvä tai ihmisiä pelkäävä niin se ei ole hyvä jos ystäviä haluaa. Itse en edes halua. En jaksa kun yksin on tottunut jo olemaan. Tykkään tehdä asiat just niinkun haluan. Puhun itekseni ja nauran kun naurattaa ja itken kun itkettää. Ei voi toisen ihmisen kanssa olla oma itsensä. Pitää aina varoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika pätevän oloinen postaus. Hienoa kun paljon ystäviä omaavat täällä koittavat auttaa sillä hehän tämän asian juuri osaavat. Itse en edes yritä neuvoa tässä asiassa ketään kun en ystävistä oikein mitään tiedä.

        Mutta jos on omiin oloihinsa vetäytyvä tai ihmisiä pelkäävä niin se ei ole hyvä jos ystäviä haluaa. Itse en edes halua. En jaksa kun yksin on tottunut jo olemaan. Tykkään tehdä asiat just niinkun haluan. Puhun itekseni ja nauran kun naurattaa ja itken kun itkettää. Ei voi toisen ihmisen kanssa olla oma itsensä. Pitää aina varoa.

        Suomalaisten kanssa on vaikea olla. Suomalaisia on vaikea ymmärtää.


      • Anonyymi

        Ovatko ihmiset kiinnostuneita samoista asioista? Yksi haluaa tehdä yhtä. Toinen haluaa tehdä toista. Toisena päivänä toista ja jonain muuna päivänä jotain aivan muuta.


    • Anonyymi

      Meitä ei olekaan aivan vähän, omituisten otusten kerho..
      No joo, leikit sikseen, mua laulatti.
      Aloittaja, haluan sanoa sulle. Sussa ei ole mikään vikana, sä olet oman tiesi kulkija todennäköisesti niin kuin minäkin. Mulla on iän myötä tullu kavereita muutama mutta hyvin harvassa tuntuvat olevan. Olen 38. Haluan sanoa että ole oma ihana itsesi! Tulet varmasti löytämään jostain saman henkisiä tuttavia kuin sinä itse oot. Kannattaa hakeutua sellaisiin harrastuksiin tai johonkin paikkoihin mistä voisi löytyä. Mutta väkisin tietenkään ei kannata etsimällä etsiä, toisaalta

    • Anonyymi

      Miehellä on keskimäärin 0,6 kaveria. Eli on lähes normaalia että kaveria ei ole. Kavereita ovat keskenään supersosiaaliset tyypit.

    • Anonyymi

      Netti kiusattu tulee kaveriksi ja kaikki lahtelaiset tarvitseeko ystävän netti kiusattu ei saa niitä.Tiedättekö et ?????????????????????????????? Toivottavasti ???????????????????????????? BBC lähtee kirje käyn erikseen viimässä ???????????????????????? Siitä leviää koko maailmaan tieto ???????????????? Ryhmä viesti mutten voi kertoa

    • Anonyymi

      Juu. Elin kaltaistasi elämää, kunnes tyttöystävä jätti ja nyt olen aivan pohjalla eikä täältä enää tunnu pääsevän ylöspäin. Pidä siitä tyttöystävästäsi kiinni äläkä ikinä päästä irti

      • Anonyymi

        Minut on jätetty monta kertaa. Ei se silti ole loppu, vaan uuden alku. Aina voi löytää uuden paremman, tai huonomman.
        Jos joku on jättänyt, ei suhde ole ollut kunnossa vaikka kuinka olet takertunut häneen.
        Joku vuosi sitten seurustelin ihan kivan ja kauniin naisen kanssa. Mutta tiesin että hänellä on mielenterveysongelma. Olis siis varuillani enkä päästänyt itseäni liikaa kiintymään häneen.
        Kun silmä vältti, oli hän heti toisen miehen kaulaan ripustautunut. No se loppu siihen. Mutta aina löytyy uusi kun kulkee silmät auki.


      • Anonyymi

        Voi hyvä ihme teitä miehiä. Meitä naisia on maailma täynnä ! Hyvistä miehistä on pulaa. Menkää Tinderiin, tansseihin, baariin, harrastuksiin tai kaupungille vaan. Katsokaa eteenne, me olemme täällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvä ihme teitä miehiä. Meitä naisia on maailma täynnä ! Hyvistä miehistä on pulaa. Menkää Tinderiin, tansseihin, baariin, harrastuksiin tai kaupungille vaan. Katsokaa eteenne, me olemme täällä.

        Siis missä?


    • Anonyymi

      Itselläni on tavallaan päinvastoinen elämä illuusio.
      Teen töitä ravintolassa (olen mies)eli elän vuorovaikutuksessa
      asiakkaitteni kanssa 24/7 koska olen empaattinen ihminen
      siitä syystä työt tulevat monesti asuuntooni
      mukaan.

      Pakko myöntää että työni puolesta olen tullut myös
      seksuaalisesti hyväksikäytetyksi?

      Siksi töitteni jälkeen itsestäni tulee ns sosiaalinen
      erakko.
      En kaipaa ihmisiä.
      Päinvastoin pakenen niitä.

      Mikäli kaipaat heitä niin elä vuorovaikutuksessa.
      JOs ihminen puhuu itsellesi niin kuuntele
      eläkä koskaan puhu päälle?
      Älä koskaan keskeytä kahden ihmisen keskustelua.
      Anna heidän aina puhua keskustelensa loppuun.

      Ole enempi kuuntelija, mikäli "kaverisi" eivät tätä
      osaa suorittaa olet heitä "korkeammalla tasolla
      ja vaihtaa huoletta "pöytä-seuruetta".

    • Anonyymi

      Kiitos ketjun aloittajalle kun otit yksinäisyys asiaa esille.itse kokenut samaa vuosikaudet.
      Muutaman hyvän kirjan olen yksinäisyydestä lukenut ja sitä kautta yrittänyt asiaa myös tarkastella omalla kohdallani. Mm kiintymyssuhde asioita .

    • Anonyymi

      sulla on jo niin paljon etten jaksa edes lähteä keskustelemaan

    • Anonyymi

      Introvertit jäävät usein huomaamatta koska ekstrovertit ovat niin täynnä itseään ja toisiaan etteivät mölinältään huomaa ihmistä joka arvostaa puheenvuoroja ja kohteliaisuutta. On vaikea mennä keskusteluun mukaan jossa 2-5 ihmistä huutaa toistensa suuhun eikä siinä ole minkäänlaista taukoa josta huomaisi että joku lopetti. Toinen aloittaa keskustelun päälle. Megafonin kanssa voisi onnistua.

    • Anonyymi

      SE on monen ongelma kun ei ole tarpeeksi ulospäin suuntautuva

    • Anonyymi

      Vaikea käsittää kun itsellä on satoja kavereita.

    • Anonyymi

      Sul on käynyt tuuri. Mun kaverit ole muuta kuin pelkkää skeidaa. Varastavat ja valehtelevat. Ja oma sisar yks pahimmista. Ole onnellinen olla ilman kavereita. Jos tarvitset seuraa,hommaa a dog,tai mee baariin istumaan

      • Anonyymi

        Persaukisilla vittuilevilla pellejuopoilla ei tee kukaan mitään.


    • Anonyymi

      Vaivaa olet totaalisesti nähnyt! Jos porukat ovat hyvin moninaiset, niin tilanne ei selity sillä, että ne olisivat niin suljettuja inside-jengejä kaikki, että kannattaisi miettiä heissä olevan syy.

      Mieti tuo lähestymiskulma. Entä jos kysyt opiskelupiirissä vain lyhyen nätisti, että "Hei, mulla ei ole täällä yhtään tuttua. Jos johonkin kahviporukkaan pääsisi vaikka kerraksi mukaan, niin nykäiskää hihasta. Kiitos.". Ja hymy perään, jos hampaat ovat ehjät. Ei ainakaan ole liian "tyrkky".

      Sitten kun joku kala nappaa, niin satasen panostus tohon tekemiseen ja olemiseen muiden kanssa. Jos tyylisi on kovin erilainen, aivan varmasti tulee hyljeksimisreaktio. Itse keskityin enempi kuuntelemaan ja kyselemään kevyesti, kun puolison tuttavapiiriin tutustuin. Jos "otat innokkaasti tilan haltuun", niin aivan varmasti jurppii muita niin, että uutta kutsua ei tule! Muista, että olet ringissä, jossa vanhat kaverukset antavat aikaa toisilleen. Ja se oikea määrä: välillä he haluavat olla ihan keskenään, siitä voit olla varma! Liiallinen tyrkky päällä ja äkkiä näyttäydytkin stalkkaajana tai muuten rasittavana. Haistele se oikea määrä, mihin/moneen tapaamiseen hyvä mennä. Jossakin vaiheessa tottuvat sinuun ja humahdat rinkiin. Sitten sulta kysellään aina, oletko lähdössä päivänä X johonkin.

      Itse olen varsinainen pökkelö kehonkieleni suhteen. Kannattaisi muiltakin kuin kaikkein rakkaimmilta kysäistä vinkkejä, mitkä jutut, eleet, äänenpainot yms. herättävät ärsytystä tai luovat luotaantyöntyvyyttä. Joku joskus minulle sanoi, että olen varsin etäinen, ehkä jopa pelottava tuijotuksineni, mutta kun tutustuu ja saa riittävästi juttua, niin huumori ja luonne muuttavat kokonaiskuvan tosi nopeasti. Uskomattoman arvokas vinkki, minkä sain! Ihan käytännön juttuna mietin nykyään aina, että minkä heiton sanon "icebreakerinä" ilman, että syntyy vaikutus hyypiöstä.

      Jos kukaan ei noteeraa, mitä sanot, se johtuu tod. näk. siitä, et vain ole keskustelussa samalla tasolla tai vaiheessa. Työpaikan keskusteluissa sama ilmiö toistuu, kun vaikeampaan asiaan osallistuu joku, joka ei osaa perusteita. Tai joku, jolle pitäisi kertoa tarina vuodesta 0 alkaen. Tai joku, joka vain käyttää väärää tyyliä - esimerkiksi heittää epäonnistunutta huumoria.

      Kaljottelu oli ainakin pitkän aikaa sitten aika kypsän kaverivaiheen juttu. Siis muiden kuin puliveijareiden. Itse yrittäisin keksiä jotain tuota ennen.

      Semmoinen perusjuttu, että aina auttaa, jos ulkonäkö ja haju sekä pöytätavat on likimain mitä tuolla porukalla, johon tutustuu. Voimakas hien tai kissanpissan haju missä tahansa ryhmässä tai tavis goottien keskellä: en tiedä miten toimii.

      Se, mitä kirjoitit, esimerkiksi, laittoi miettimään. Kirjoitatko whatsapp:iin "Olisiko kiva tutustua"? Minulle ainakin tosi karmiva-väreinen (creepy) kysymys . Vrt. "Tänään tuli se harjoitustyö. Ehdittäiskö porukalla katsoa tai kiinnostaisko ketään käydä pelaamassa erä säbää/frisbee-golffia sen jälkeen?"

      Saman probleemin äärellä minä kuin sinä, vaikka minulla vuosia miltei tuplat. Lapsuuden ystävät jossain. Perhe pitää kiireisenä, ja horisontissa näkyy lasten poismuuton jälkeinen hiljaisuus. Oma pääkoppa pistää jotenkin tosi aktiivisesti hanttiin, enkä saa aikaiseksi uusien aikuisystävien hankintaa. Tilaisuuksiakin on ollut. Jäänyt tuolla hetkellä vain puuttumaan sellainen sisäinen motivaatio. Jotenkin on vain jatkuvaa, väsynyttä arkea.

      Eli jaksa sinä nuorena vain puskea! Ota harraste toisen perään. Jos samoista asioista tykkää, niin miksei sitten jaksa muutenkin notkua yhdessä hetkittäin. Miljoonien kansasta kyllä tärppää.

    • Anonyymi

      Luulin ensimmäisen kappaleen aikana, että siinä kirjoittaa oma poikani. Seuraavassa kappaleessa tuli kuitenkin ilmi koulutustausta, joka on pojallani eri.

      Olin tuntenut nuoresta aikuisesta lähtien olevani jotenkin selittämättömällä tavalla erilainen. Opiskeluaikana oli joitakin ystäviä, mutta tiet veivät valmistuttua eri suuntiin ja toisaalta joskus tiivis kaveeraaminen oli tuntunut raskaalta. Sain pojan melko iäkkäänä. Päiväkodissa ja koulussa hänelle tuntui riittävän se yksi ja ainut kaveri. Jossain kolmannen ja neljännen luokan välissä heidän välinsä tuntuivat muuttuvan etäisemmiksi eikä kavereita käynyt - olin jo niin hilpeydellä odottanut, että meillä olisi eteisessä töistä tullessani läjä kavereiden lenkkareita ja jääkaappi syöty tyhjäksi. Yhteentörmäyksiä muiden lasten ja aikuisten kanssa ei ollut. Poika oli kohteliaan käytöksensä vuoksi naapuritätien ja opettajien suosikki.

      Monesti mietin, mikä meillä on. Tuntui kuin minua ja poikaani yhdisti joku muukin kuin läheinen sukulaisuus. Kun pojan isä kuoli pojan ollessa 16 vuotta, hän sairastui syömishäiriöön. Tilanteesta palaveerattiin ammattiauttajien kanssa. Erään kerran psykologi soitti palaverin jälkeen perään ja kysyi, mitä jos aletaan tutkia, onko pojalla Aspergerin oireyhtymä. Jätin työt sikseen ja googletin. Bingo!!! Siinä hetkessä loksahtelivat palaset paikalleen. Pitkien tutkimusten jälkeen poika sai diagnoosin. Minä ymmärsin vasta liki viisikymppisenä, miksi en ole samalla tavalla sosiaalinen kuin yleensä muut. Tuskin saisin kuitenkaan diagnoosia, mutta aivan selviä Aspergerin piirteitä on minussa ja niinpä on isässänikin - osin se on periytyvää. Oli valtava helpotus, kun ilmiöt saivat selityksen.

      Olisiko sinun tilanteessa tärkeää oivaltaa, mistä on kysymys? Kun se selviää, luulisin sen olevan helpotus. Ymmärrät itseäsi ja reaktioitasi paremmin. Tekstisi kuulostaa siltä, että olet vaarassa menettää itsekunnioituksesi. Sitä tarvitsee jokainen ihminen. Puhutaan neurobiologisista kehityshäiriöistä. Häiriö-sana kuulostaa pahalta, koska välttämättä ei ole kysymys muusta kuin siitä, että on oikeasti yksilöllinen persoona. Meiltä, pojaltani ja minulta sekä isältäni, tuntuu puuttuvan joku sosiaalinen palikka. Olen asiantuntijatyössä ja neuvon paljon ihmisiä ja saan todella paljon myönteistä palautetta asioiden hoitamisesta ja samat asiakkaat uudelleen ja uudelleen kääntyvät puoleeni. Vaikka asiakkaat tuntuvat tykkäävän ja arvostavan, työkaverit pitävät jotenkin etäisenä ja vieraana, vaikka olemme tunteneet vuosikymmeniä, keskustelemme asioista ja riitoja emme saa aikaiseksi. Jossain työpaikan ilmapiirin tutkimuksessa (Peili) sai palautetta pyytää kolmelta työkaverilta. Valitsin palautteen antajat yksistään sillä perusteella, miten pitkään olemme tunteneet. Ystävällinen, avulias ja 100 % asiantunteva, mutta toisaalta oli isku vasten kasvoja, että työkaverit tunsivat minut etäiseksi, itseriittoiseksi ja vaikeaksi oppia tuntemaan. Ja minä kun luulin olleeni hyvinkin avoin lörppö myös yksityisistä asioistani ja koskaan en ole vetänyt mitään roolia vaan ollut oma itseni. Luulin tulevani hyväksytyksi sellaisena kuin olin ja paljastui, että todellakaan niin ei ole.

      Olet onnekas, kun sinulla on tyttöystävä. Saman ikäisellä pojallani ei ole ollut ikinä, tiedän sen varmaksi. Joku saa hänestä vielä joskus todennäköisesti hyvin vakaumuksellisesti uskollisen, huolta pitävän ja hellän puolison - toivottavasti.

    • Aloittajasta en tiedä mutta itselläni se että ei olekoskaan ollut paljon kavereita johtuu täysin siitä että en vain jaksa sitä tyhjänpäiväistä paskanpuhumista, muutama ystävä on enkä heihinkään pidä paljon yhteyttä mutta oikea ystävyys ei vaadi jokapäiväistä yhteyttä.
      Saan jo työssäni enemmän kuin riittävästi kosketusta ihmisiin mikä kuormittaa suunnattomasti ja loppupäivästä haluan vain pois ihmisten läheltä omaan rauhaan.

      Aloittaja on 25v johon sosiaalinen paine vielä vaikuttaa, itselläni oli sama ongelma noin 30v asti ja vasta silloin aloin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen välittämättä muiden mielipiteistä.

      Ihminen voi yrittää näytellä jotain muuta kuin on mutta pidemmän päälle tämä on henkisesti erittäin raskasta. joten aloittajalle minun neuvoni on että ole oma itsesi äläkä yritä olla jotain muuta kuin olet niin silloin löydät ne ihmiset jotka sinusta oikeasti pitävät tai kiinnostuvat juuti sellaisena kuin olet.
      Toivon että tästä oli jotain apua

    • Anonyymi

      Minulla on aina ollut kavereita ja kaikki kaverisuhteet, joita on ollut tai on - ovat muodostuneet yrittämättä ja kuin itsestään.
      En osaa siinä neuvoa.
      Nykyään on kaksi sellaista hieman läheisempää ystävää ja sitten työkaverityyppisiä tuttuja.
      Olen aina mennyt ja ollut aktiivinen ja nykyään haluan usein olla yksin.
      Olla yksin voi olla eri, kuin olla yksinäinen.
      Aikuinen kyllä tarvitsee mielestäni aikuista keskusteluseuraa ainakin silloin tällöin.
      Varsinkin pienten lasten vanhrmmat usein ajautuvat joskus tilanteeseen, että kaipaavat välillä myös aikuisten seuraa.

    • Anonyymi

      Niin pitkä vuodatus, ettei lukea jaksa. Jos sulla kerran tyttöystävä niin keskity pimppaan se on ainoa joka ratkaisee. Kamasutraa vaan läpi, et tarvitse mitään mullilaumaa. Sulla asiat hyvin, saat pimppaa satoja kertoja vuodessa. Olet tosi onnekas.

      • Anonyymi

        Joo ei ihminen tietenkään muita ihmisiä tarvitse. Tekopillu toimis vielä paremmin.


      • Anonyymi

        Ja tuleviin lapisiinko!


    • Anonyymi

      Yksinäiset voisivat ostaa moottoripyörän ja liittyä johonkin moottoripyöräkerhoon, niitä on sellaisiakin joihin liittyvällä ei saa olla rikosrekisteriä, siellä sitten tapaat kerholla muita äijiä, juttelette saunotte ja teette reissuja

      • Anonyymi

        Voi helvetti millaista sakkia ne on.


      • Anonyymi

        Polkupyörä on turvallisempi liikuntaväline, sorry.


    • Anonyymi

      On mulla on kavereita

    • Anonyymi

      Tämä on mielenkiintoinen aihe, koska aiemmin on olut niin, että vanhukset ovat olleet yksinäisiä ja ovat kuulemma edelleen. Nyt näyttää kuullun ja nähdyn perusteella tässä vuosien saatossa, että monet nuoret ovat yksinäisiä. Tämä on todella ikävää. Onko niin, että nuoret pakenevat somemaailmaan ja siellä heillä sitten on "kavereita",jotka tosin siis ovat virtuaalisia eivätkä välttämättä lainkaan sellsia kuin itsestään kertovat.
      Mieleen tulee ajatus, että jos kännykkä ja tietokoneyhteydet jostain syystä tuhoutuisivat joutuisivat ihmiset ihna OIKEASTI ruvettava sosiaalisiin kontakteihin.
      Toivokaamme siis, että näin kävisi.
      Mutta,mutta,kyllähän tosiaan harrastusten kautta yleensä löyttää ystäviä,koska se että ne joita harrastuksissaan tapaa harrastavat samaa lajia ja ovat siis potentiaalisia YSTÄVIÄ.Kannattaa kokeilla.Tsemppi Sinulle,vaikutat tosiaan iksulta kaverilta ja uskon, että kavereita löytyy. Ei kannata olla "kaverityrkky" se ei onnistu ;)

    • Anonyymi

      Lähde rohkeasti mukaan esimerkiksi ravintoloiden visailuihin. Ensin vaikka katsomaan, yleensä johonkin porukkaan mahtuu mukaan.

      Karaokessa käy kaikenlaista väkeä, osa ei edes juo mitään, tulevat vaan laulamaan. Yleensä tosi sosiaalista porukkaa. Mene laulamaan, jos yhtään siltä tuntuu.

      Liity johonkin höntsä urheiluporukkaan. Joka kaupungissa on jos jonkinlaisia ja tasoisia juoksu ha peliporukoita. Aloita lavatanssiharrastus, kursseilla on aina pulaa miehistä.

      Ihmiset tutustuu nykyään paremmin netissä ja ovat kasvokkain vähän hukassa. Jos ei ole sisaruksiakaan, niin missäpä oppisi?

      Älä luovuta, moni muu kärsii samasta ongelmasta, ilman mitään syytä.

    • Anonyymi

      Tunnen voimakasta surua lukiessani tekstiäsi ja minusta tuntuu tosi pahalta puolestasi. Tekstistäsi välittyy ainakin minulle kova kaipuu kohdata toisten ihmisten kanssa ja tulla näkyväksi, mikä on yksi ihmisen perustarpeista. Tuntuu pahalta, että ainakin käsitin sinun menevän ihmisiä kohti, mutta kokemuksesi tuntuu olevan se kerta toisensa jälkeen, että kukaan ei tunnu tulevan sinua kohti eikä sinun tosia kohti menemistä edes tunnuta noteerattavan. Yksinäisyyden ja yksin jäämisen kokemus on yksi musertavimmista kokemuksista, laumaeläimiä kun olemme enemmän tai vähemmän. Sinusta tuntuu varmasti todella, todella pahalta. Ymmärrän täysin tarpeesi & kaipuusi kuulua johonkin kaveriporukkaan ja löytää samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa elämän hetkiä - jaettu ilo on paras ilo. Haluan sanoa sinulle, että minä näen sinut tämän tekstin kautta, jota sanoitat niin hienosti ja minusta on valtavan hienoa, että kirjoitit ja näit vaivan laittaa ilmoille sen, miltä sinusta TUNTUU, koska sillä ON väliä. Se on jälleen yksi mahdollisuus tulla nähdyksi & saada jonkinlaista vastakaikua- taas pyrkimys mennä kohti toisia. Et lamaannu, käperry itseesi etkä luovuta - tätä kutsutaan rakentavaksi/positiiviseksi agressioksi, jota me kaikki tarvitsemme elämässä pärjätäksemme. Uskon lopulta käyvän niin, ettei yrittänyttä laiteta. En tiedä enkä osaa sanoa, miksi jotkut ihmiset jäävät yksin eikä kukaan soita tai pyydä mukaan tai tunnu olevan kiinnostunut itsestä - se on todella traagista, mutta niin vaan meitä on. Minulla on itselläni kyllä joitakin ystäviä, mutta ei minullakaan koskaan montaa kaveria/ystävää ole ollut varsinkaan siinä mielessä, että olisi pyydetty paljon ulos tms ja minäkin olen suurimmaksi osaksi viikonloput ollut aina kotosalla eikä niitä kutsuja ulos ole koskaan kauheasti tullut. Olen myös pitänyt bileet joskus, jonne leivoin roppakaupalla pizzaa ja tein tarjottavia yms, mutta sinne tuli 2 ihmistä. Onneksi edes he, mutta koin häpeää ja minua nolotti - miksi juuri kukaan ei halunnut tulla minun bileisiini. Jos ne olisivat olleet sisareni, siellä olisi ollut väkeä pilvin pimein. Haluaisin sanoa sinulle, että ihmisarvo on itseisarvo - sinulla ON väliä, olet arvokas sekä rakastettava ilman ensimmäistäkään tekoa, saavutusta ja siitäkin huolimatta, jos/kun välillä mokaat. Toisaalta myöskään onnistumiset eivät tee sinusta sen arvokkaampaa kuin jo olet ihan vaan siitä syystä, että olet olemassa. Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan yksinäisyyttä niin pitkään. Haluaisin kuitenkin uskoa, että tässä maailmassa on varmasti samanhenkisiä ihmisiä kuin sinä, jotka innostuvat sinusta ja arvostavat sinua ansaitsemallasi tavalla, ne pitää vaan löytää. Minulle sanottiin joskus samaa kaikista yksinäisimpinä vuosinani. Minulla ei ollut edes kumppania tuolloin. Oma isäni joskus sanoi vertauskuvallisesti minua lohduttaakseen, että kyllä joka junavaunuun nousee ennen pitkään aina joku matkustaja, oli välissä kuinka
      monta tyhjää asemaa tahansa. Vakka kantensa löytää. Ajattelen, että jos koet sen olevan mahdollista, niin mitä, jos kokeilisit kääntää hetkeksi fokuksesi itseesi sen sijaan, että menisit muita kohti. Miettisit, että jos ei ole ketään, ketä voisi pyytää föliin, niin mitä sinä haluaisit silti tehdä riippumatta muista ihan vaan oman itsesi vuoksi syystä, että se tuo sinulle hyvän olon, voimaannuttaa tai tekee onnelliseksi. Ja sitten vaan pidät huolta omasta onnellisuudestasi sisällyttämällä niitä asioita, joiden koet sitä lisäävän, jokaiseen viikkoosi. Jännästi välillä, kun lakkaa yrittämästä ja menemästä muita kohti ja oivaltaa, että itseasiassa mä oon aika ihana ja arvokas ihminen ja jos en kelpaa muille tällaisenaan tai mun kanssa ei haluta olla, niin se on sitten heidän häviönsä eikä sitä tarvitse yrittää edes ymmärtää tai kääntää niin, että minussa täytyy olla joku vika. Sen sijaan keskittyy vaan siihen, mitä oma sydän halajaa tehden niitä asioita. Omasta onnellisuudesta ja hyvinvoinnista olemme kaikki itse vastuussa vaikka tottakai ihmiskohtaamiset ovat yksiä voimaannuttavimmista asioista elämässä. Niiden kautta tulemme myös näkyviksi - toisen hyväksyvä katse. Onneksi sinulla on tyttöystävä, joka tuntuu arvostavan sinua ja sanoittavan myös sitä. Ehkä, jos vaan haistatat mielessäsi w#tut niille, keneltä et saa vastakaikua ja teet itse niitä asioita, joista pidät, esim käyt salilla, aloitat kiipeilyharrastuksen, vaelluksen, extreme-urheilun tai jonkun vapaaehtoistyön, mikä saattaa tuoda merkityksellisyyttä elämääsi (plus että sitä kautta voi myös kohdata aidosti ihmisten kanssa vaikka ne eivät aina olisikaan omanikäisiä) niin saattaa olla, että jokin
      yhtäkkiä notkahtaakin universumissa tai energioissa ja sinua kohti aletaankin tulla yhtäkkiä ja monesta suunnasta vaikka näennäisesti mikään varsinaisesti sinussa tai ominaislaadussasi ihmisenä ei olisikaan muuttunut. En tiedä, halusitko varsinaisesti mitään "neuvoja" täällä keneltäkään vai vaan tulla nähdyksi kipeän kokemuksesi kanssa. Jokatapauksessa olet 💎

    • Anonyymi

      yksinäisyys johtuu kansantaudistamme MELANKOLIA kun ei jaksa viihdyttää muita ihmisiä , osasyynä lienee vähälapsiset perheet , 1 tai 2 lasta perheessä niin niistä sitä
      eniten tulee yksinäisiä , suurperheessä aina voi kaveerata sisarusten kanssa , myös vanhempien avioerot vaikuttaa lasten luonteenlaadun kehitykseen , eronnut äiti ei
      ehdi antaa aikaa lapsilleen kun pitää miellyttää uutta puolisoaan , ehkä siihen tulee
      vielä sisarpuoliakin jotka sotkee pasmat , huonompaan suuntaan ollaan menossa .
      avioerot lisääntyy ja lapsiluku vähentyy , mutta jokaisen kannattaa nauttia tästä
      rauhasta ja hyvinvoinnista eikä ketään jätetä taivasalle , olkaapa yksinäiset edes
      siitä tyytyväiset .

    • Anonyymi

      Myös aikuisena on mahdollista mennä autismin kirjon tutkimuksiin ja toimintaterapiaan. Älkää ajatelko, että teissä on jotain vikaa. Jos lapsesta asti ollut yksin, ei ehkä sosiaalinen rentous ja taidot ole kehittyneet tarpeeksi. Siihen voi saada apua.

      Itselleni on aina ollut helppoa tutustua ja saada kavereita, mutta pyrin juttelemaan myös hiljaisemmille ihmislle jotka jäävät yksin. Kannattaa jutelle ihmisille heistä ja heidän kiinnostuksen kohteista. Myöskin harrastuksiin kannatataa hakeutua, jos löytyis samanhenkistä porukkaa.

    • Anonyymi

      Homma menee niin että vähitellen ne lapsuuden kaverit jää useammalta pois kun aletaan seurustelemaan ja ns vakavoitumaan työ ja perhe juttuihin.Sitten on näitä jotka ei löydä suuntaa elämässä.Jostain syystä ne entiset kaverit ei pidä yhteyttä.Tuohon ei ole vakivastausta.Ne kai ukottuu ja muuttuvat tylsiksi persaukoiksi😁

    • Anonyymi

      Joku rikollinen lähti poliiseja karkuun eilenä iltana Lahti Metsäkangas eli minun netti kiusantekijä juoksi jonnekin klo.22.45 eli nyt lahtelaiset oletteko nähneet eli 5 linkku otitko kyytiin tähän aikaa viimeinen pysäkki Hakkapeliitta katu minne karkasi tekijä joka julkaisi kuvia myös musta.Silmät auki oliko eilenä joku Metsäkangas tuohon aikaa ja näki juoksijan illalla juoksi lähden talon pehissa tuohon aikaa hakkapeliitakatu 8 vastapäisen talo parkkipaikalla juoksi.Minne auton kyytiin lähti.

    • Anonyymi

      Itse lopetin kaiken yhteydenpidon jokaiseen "ystävään" kun vihdoin tajusin ettei ne oikeita ystäviä ole koskaan olleetkaan, vai miltä kuulostaa sellainen narsisti joka ensin esittää hyvää kaveria, ja kun joku kolmas tyyppi ilmestyy mukaan seurueeseen, tai nainen, alkaa esittäminen ja minun haukkumiseni jotta saadaan se uusi tyyppi nauramaan.Varastaa minulta,puhuu paskaa selän takana,valehtelee.
      Toiset "kaverit" vetää päihteitä kaksin käsin ja olen aina kuskannut heitä sairaalaan, lääkäriin, kauppaan, apteekkiin jne kun minulla oli auto ja halusin auttaa.Edes kiitosta ei koskaan ole tullut.Olen pienistä rahoistani ostanut herroille ruokakassejakin kun olivat dokanneet rahansa ja jääkaappi tyhjä.Ei kiitosta tai mitään merkkiä siitä että arvostavat minua.

      Varkaita,narkkeja,narsisteja,selkäänpuukottajia,valehtelijoita.

      Kiitos ei.

      Kivi putosi sydämeltäni kun lopetin yhteydenpidon.
      Nyt olen vapaa.Kun kukaan ei pääse kyselemään minulta mitään, eivät voi puhua samalla tavalla paskaa selkäni takanakaan.Juoruja ei tule kun ei ole mistä juoruta.

      Rahatilannettani ei pääse utelemaan ja nettiin raivoamaan kun tietoja ei anneta.Aiemmin jopa nettipalstoille tuli vinkumista miten minä en olisi ansainnut jotain jonka ostin ja minun,vähävaraisen ei tulisi ostella sellaista mikä saa muut kateelliseksi.

      Tuntuu siltä että kunhan minulla menee huonommin kuin heillä, se riittää heidän onneensa.
      Outoa sinänsä kun normaalisti ihminen osaa olla iloinen jos jollekin ystävälle sattuu hyvä asia.Nyt minun tulisi olla ojassa jotta he voisivat tuntea ylemmyydentunnetta ja elämänsä paremmaksi.

      Sain asiani järjestettyä kun minua ei kokoajan oltu dissaamassa ja painamassa alas.

      Enää en halua ainoatakaan "ystävää".

      Kun menen johonkin, minun ei tarvitse kysyä kenenkään muun mielipidettä vaan voin valita suoraan sen paikan mihin menen.Oli se rockfestari tai ravintola,valinta on aina omani.

      Joitakin ihmisiä on koittanut hakeutua kaverikseni, mutta se tuntuu niin oudolta että en ole vain halunnut pitää mitään yhteyttä.Tuskinpa menettävät hekään mitään siinä.

    • Anonyymi

      Itsekin olen aina ollut hiukan outo ja lähes ilman kavereita. Siihen olen jo vuosikymmenten myötä tottunut, Harrastusten kautta olen alkanut itse itseäni arvostamaan, ja myös kavereita saanut, joitakin. Olen kuitenkin oppinut arvostamaan omaa seuraani, mutta ei se käy heti. Ala ulkoilemaan, osta kamera ja ala kuvaamaan tms.

    • Anonyymi

      Heips.
      Itse oon pari vuotta sua vanhempi nainen ja hyvin samanlaisia tuntemuksia omassa elämässä. Viidenteen luokkaan asti meni hyvin, sen jälkeen ei oo koulussa ollut kavereita. Kokeillut 3 kertaa korkeakouluopintoja, ulkopuolisuus ei nyt ainut syy ollut ettei sopeutunut, mutta aiheutti voimakasta ahdistusta. Nyt olen kiitollinen siitä, että sain jälleen uuden mahdollisuuden opiskella, mutta tällä kertaa kokonaan verkko-opintoina, jotta ei tarvitse olla muiden ihmisten kanssa. Ei kyse ole siitä, etten halua tulla ihmisten kanssa toimeen, vaan siitä että tulen tosi masentuneeksi väkijoukossa jossa tunnen ettei kukaan pidä Musta. Joko muut on ilkeitä, tai sitten ne on täysin välinpitämättömiä ja saa tuntemaan kuin olisin näkymätön. Mullakin on kumppani, ja sun tavoin se on käytännössä ainut läheinen ihmissuhde elämässäni. Jäljellä olevan perheen kanssa välit on nykyisin ihan ok, mutta muuten en ole tekemisissä käytännössä kenenkään kanssa. Puolison perhe on aivan hirveä mua kohtaan eikä olla missään väleissä. Puolisolla on tasan yksi kaveri kenen kanssa tuun toimeen, en tiedä vaikka hänkään ei musta pitäisi mutta ainakin hän siinä tapauksessa piilottaa sen todella hyvin. Joskus pyydän puolisoani ehdottaa tolle kaverille että tulee tekeen meidän kanssa jotain, koska ihmissuhteet on niin vähissä ja melkein kaikki vapaa-aika tulee vaan lorvittua kotona - kyllä joitain juttuja kiinnostaisi tehdä, mutta ei niitä viitsi tehdä yksin. Ihmisiin on hirveän vaikea tutustua, niitä ei yksinkertaisesti kiiinnosta. En tiedä mikä Mussa on niin luotaan työntävää, mutta se on selvää etteivät muut pidä musta.

    • Anonyymi

      Noin se on mennyt itselläkin, vaikka ikää paljon enemmän. Kaikkeen tottuu. On vaimo ja lapset ja se riittää kyllä itse asiassa aivan mainiosti.

      Matkan varrelle mahtuu yrityksiä pitää yhteyttä joihinkin tyyppeihin, mutta kun ei oikeasti yhtään kiinnosta niiden jutut. Tosiasiassa haluan vain olla rauhassa silloin harvoin kun en ole perheen kanssa.

      Se taitaa olla vähän sellaista piilohomoilua se, että aikamiehellä on kaverilössi jonka seurassa viihtyy paremmin kuin kotona vaimon ja lasten kanssa.

    • Anonyymi

      avioliitossakin voi olla yksinäinen , oma mieheni oli kiinnostunut enempi sukulaisistaan kuin vaimostaan , mistään ei keskusteltu , joskus mies saattoi olla innokas seksiin mutta sekin loppui 5 aviovuoden jälkeen , jäljelle jäi vain työ , siinä en ehtinyt surra elämääni, seurustelu on useimmiten tyhjänpuhumista , puhutaan säästä ja tuoreimmista uutisista sekä yleensä maailmanmenosta , itse voi aloittaa keskustelun , kyllä muut ottavat sitten kantaa , luulenpa että yksinäisyys on emotiaanista laiskuutta, itse en monasti viitsi nostaa peppua sohvalta, itärajan takaa tulleet omaavat ylisosiaaliset taidot eli ovat lipeviä flirttailijoita ( monasti valehtelijoita )

      yksinäisen kannattaa juosta kaiken maailman opinto- ja harrastustunneilla , kyllä siellå aina jonkun ystävän saa , kun jakaa lahjoja niin varmasti löytyy ystäviä ,

    • Anonyymi

      tv ja netti on tehnyt meistä entistä epäsosiaalisimpia , siinä löytyy aina jotain mielenkiintoista seurattavaa , suomalainen on melankolinen me nsutimme rauhasta,
      onkin ihanaa kun naapurissa ei kukaan kalkata joka minuutti, etelä-Amerikassa ja Välimeren rantavaltioissa taas ihmiset ovat ylisosiaalisia jotka ei osaa olla yksin ,
      luoja varjele jos saisi sellaisen naspurin , yhtämittaista huutoa ja tappelemista

    • Anonyymi

      Kaverit, tyttöystävät ja tuntemattomat.

      Eikö nämä ole aika turhia konsepteja jotka vain rajoittavat mitä voit sanoa ja tuntea ketäkin kohtaan? Suurimmille henkilöille kaikki ovat tärkeitä.

      Elä elämää päivä kerrallaan. Yksinäisyys on pään sisässä. Yhdessäolo on elämien päällekkyttä

      ^ On mitä ajattelen, mutta en ole ihan varma olisiko pitkäaikaisemmat tuttavuudet kivoja sillä kehenkään ei oo silleen tutustunut syvemmin viimeiseen ~13 vuoteen. Kyllä niitä vanhoja on mutta eri kaupungeissa.

    • Anonyymi

      Tämä on ongelma yhteiskunnassa. Lähes kaikki kärsivät todellisten ystävien puutteesta. Yhteiskunta sitoo 5/7 pv viikossa. . 8 tuntia pitäis nukkua, 8 tuntia töissä, ja viimeisellä 8 tunnilla/pv pitää sisällyttää vessassa ja kaupassa käynti, matkat ja kaikki muut asiat. Hyvä että ehtii edes elää, saati sitten nähdä kavereita joilla kaikilla sama tilanne, joten tuskin aikataulut edes sopii. Sitä sitten 40 vuotta ja ollaan jo saattohoito vaiheessa. Mitä on jäänyt elämästä käteen? Tuskin muuta kuin kaipuu ystäviin ja perheeseen joita ei ole. Orjuutta elintason ajamanako?

    • Anonyymi

      Kehitä imutahtia ja peukalo-otetta.

    • Anonyymi

      Itse olen lievästi asperger ja samat kokemukset kuin aloittajalla. Saman ikäisten miesten kanssa ei tule oikein juttua. Töissä tulee toisaalta hyvin toimeen vanhempien ja vasta töihin tulleiden nuorempien kanssa. Minusta puuttuu joku saman ikäisten "äijäkoodi", mikä ei toisaalta haittaa naisia. Tai naisseuraa löytämistä.

    • Anonyymi

      Miehet jotka kulkevat omia polkuja

    • Anonyymi

      Minulla taas lukioaikoina oli "kavereita", jotka esittivät kavereitani vaikka eivät sellaisia olleet. Vasta myöhemmin tajusin, että todellisuudessa käyttivät minua vain hyväkseen ja selän takan puhuivat pahaa ja levittelivät ties mitä juoruja. Todella kaksinaamaista sakkia.

      Vaikka en koskaan ole ollut sosiaalisesti lahjakas tai "suosittu", elämäni paras päätös oli pistää välit poikki tällaiseen roskasakkiin.

      Joten muista: mieluummin yksin kuin huonossa seurassa.

    • Ole vaan suht tyytyväinen nykyiseen ja kenties niitä frendejä vielä sieltä tulee. Who knows. Yleensä ystävyydet päättyvät johonkin, ainoa 100 varma pysyvä asia elämässä on muutos. Että siltä pohjalta..

      Toinen on sitten alkomahooli. Sitä voi ottaa kohtuuden rajoissa ettei olla sos tilanteissa rentoja kuin rautakanget..

      Tsemppiä, mukavalta gubbelta vaikutat. 😀

    • Anonyymi

      Olisit iloinen että sulla sentään on tyttöystävä. Mulla on toistepäin sama huoli että kavereita mulla on aina ollut ja on edelleen paljonkin. Mutta se vakituinen nainen on hakusessa.

    • Anonyymi

      Voi olla vaikeaa päästä mukaan olemassaoloaan kaveriporukkaan, jonka kuviot ovat vakiintuneet. Voisit hakeutua tilanteisiin, joissa on ihmisiä uudessa tilanteessa, kuten joku kurssi, uusi hanke tai muutto paikkakunnallesi. Koulussa voisit katsella, onko siellä ihmisiä, jotka eivät ole huomion keskipisteessä ja kaikkien suosituimpia. Heillä voisi olla kiinnostusta tehdä jotakin yhdessä, vaikkei varmaan kannattaa kauhean epätoivoisen näköisenä yrittää. Koita olla monessa mukana, käydä mielenkiintoisissa tapahtumissa, kokeilla urheilulajeja (itsellä hyvä vaikutelma budolajeista), opetella hyödyllisiä taitoja kuten ensiapu. Tekemällä kiinnostavia asioita on suurempi todennäköisyys tavata samanhenkisiä ihmisiä. Jos ujous vaikeuttaa keskustelua, niin harjoittele: hakeudu koulun ohella vaikka asiakaspalvelutyöhön.

      Silti täytyy sanoa, ettei aikuisena ole oikein helppoa löytää sellaisia kavereita, joiden kanssa mennään yhtä jalkaa kaikkialle, niin kuin joskus ala-asteella. On lähinnä tuttavia, naapureita, harrastuskavereita ja joitakin vanhoja ystäviä, joita näkee välimatkan ja muun elämän takia harvoin. Monien sosiaalisessa elämässä on työllä ja suvulla keskeinen osa. Itse arvostan kyllä tällaisia vähemmänkin intensiivisiä kontakteja.

    • Anonyymi

      Mulla oli viimenen vaimo semmonen joka räpläs itekseen puhelinta koko ajan kotona ollessaan. Ei tehny mitään, ei ollu läsnä eikä puhunu paitsi narisi ja huusi. Reilun 10v aikana maksoi vuokrista yhden kerran 100e. Ruokaa osti joskus jos sattu itseä huvittaa eli maksoin perheen ruuatkin lähes yksin. Ei naisesta oikein kaveriksi ollut. Nyt on sitte ex.

      No ei kaveriakaan ole. Poika 12v tosta liitosta ja on nyt sen ikänen ettei halua vanhempien kanssa näyttäytyä. Eli ei siitäkään kaveria saa. Minä aika kalkkis jo.

      Toisaalta jos kaveri olisi niin mitä tehtäisiin. Nuorempana kun kavereita oli niin usein meni juomiseksi. Ja perseet aina. Syömässä ei käyty paitsi kun juodes tuli nälkä. Ja syödeski juotiin. Joskus köytiin reissuilla koti ja ulkomailla ja etupäässä juotiin. Yks kaveri oli jonka kans käytiin joskus kalas mut ei venettä mul enää. Sporttisten kamujen kans peladin tennistä ja kössiä mutta ei terveys sallinu enää aikoihin urheilua. Huoltoasemalla käytiin autolla kahvilla turisemas asioista mutta en jaksa puhua enää paljoa ylimäärästä.

      Mieluiten katon telkkaa ja kuuntelen musiikkia ja teen kotitöitä. Saatan ottaa hyvän snapsin pari joskus mutten enempää kerralla. Poika sitte minulla lähes joka vkl.

      En oikein tiedä mitä kaverilla edes tekisin. Mitä me tehtäs.

    • Anonyymi

      Monet seurat ja yhdistykset tarvitsevat aktiiveja pyörittämään toimintaa, hallituksen jäseniksi jne. Jos olet vähän vakavamman tyyppinen, voisi tämä sopia sulle. Mieti, mikä aihepiiri olisi lähellä sydäntäsi.

    • Anonyymi

      Olen autismin kirjolla lievästi sekä introvertti, erityisherkkä ja ehkä ADD vielä.

      Itsellä on vaikeuksia löytää kavereita, ollut aina.

      Tee Asperger-testi netissä?

      Youtubessa ym on ohjeita miten tulla ihmisten kanssa toimeen. Esim. small talkia voi opetella.
      Itse olen lukenut myös ihmisen käyttäytymisestä ja ruumiinkielestä, koska en aina ymmärrä toisia.

      Myös jos on epävarma, huono itsetunto tai pelkää ihmisiä, sekin vaikuttaa negatiivisesti omaan ruumiinkieleen. (jonka muut näkevät)

      Jännittäminen on normaalia, sen kanssa voi oppia elämään ja hengitä syvään.

      Harrasta jotain mukavaa, opettele uusia asioita. Harrastuksistakin voi löytyä kavereita.

      Toiv. selviää mikä on ongelma.

    • Anonyymi

      Sama juttu paitsi olen nainen ja 26. Ainoat ihmiskontaktit ovat vanhemmat ja isoäiti joten ole onnellinen että on edes se parisuhde. Kaikki eivät saa sitäkään

    • Anonyymi

      Yksin on hyvä olla. Ihmiset tuppaa olemaan idiootteja.

    • Anonyymi

      Hei rasmsu

    • Anonyymi

      Mee vaikka SPRn ystävätoimintaan mukaan. Sä oisit siis se ystävä jollekin vanhalle tyypille.
      Mun kaveri on tykänny ihan hirveesti mummofrendistään, joka on kuulemma sata kertaa kivampi kuin sen oma mummo. Ei se mitään hoitoduunia ole, vaan kaveruutta. Kaffetta tosin saattaa tulla juotua runsaasti.

    • Anonyymi

      Tehkää lapsia. Sit ei jää kavereille aikaa.

      • Anonyymi

        Tää on kyllä niin totta. 5. 3 alle kahen vuoden siis yhet kaksoset. Noin 10v en ehtiny ees telkkaa katsoo. Raskaimpina aikoina halusin vaan olla yksin ja rauhassa edes hetken. Ehkä se jäi jotenkin päälle kaikki.


    • Anonyymi

      Aloittajan tilanne ei ole mitenkään harvinainen. Olen itse jokseenkin samanlaista laatua aina ollut.

      Vuosikymmenten saatossa ei se asetelma siitä ole tuntunut muuttuvan muuksi. Vaikka itse kuinka olisin aloitteellinen ja ystävällinen muille, ei auta. Minua pidetään outona tai epäkiinnostavana tai jonain muuna vastaavana, eikä haluta tai kutsuta mihinkään. Olen huomannut, että joka porukassa on joku sellainen, joka kuuluu tähän kategoriaan ja jota jostain syystä kartetaan enempi kuin muita. Ihmiset ovat aika laumasieluja ja jos joku vähänkin poikkeaa totutusta, karttamisasetelma on valmis.

      Itse olen oppinut asian kanssa olemaan sujut yhä ennemmän, mitä vanhemmaksi tulen. Eihän se aina kivaa ole, kun ei kavereita löydy "outouteni" takia, mutta enimmän osan aikaa en sitä enää edes märehdi. Onhan minulla todistuksia kerran siitäkin, että minusta myös tykätään (aviopuoliso) - kuten se seurustelukumppani sinullakin todistaa siitä, että olet ihan ok ja rakastettava persoona.

      Mutta jos et halua tyytyä tilanteeseesi, niin kysy sinä jotakuta kaljalle tai järjestä illanistujaiset tai jotain muuta. Ala olemaan aloitteellinen siinä asiassa, mitä haluat elämääsi. Tuskin siinä muutakaan voi kuin ruveta tuumasta toimeen. Ja jos joku kieltäytyy, kysy seuraavalta.

      Onnea matkaan.

      • Anonyymi

        Työpaikallani kun pyydän jotakuta olemaan työparini, eipä ole halukkaita. Olen ihan hämmästyksissäni ja välillä jopa nauran heitä ajatuksissani. Olenkin ajatellut, että se on kyllä heidän oma häpeä, jos joku ei osaa olla erilaisten ihmisten kanssa ja halua tutustua uusiin, vaan pönöttää tutuissa ja turvallisissa. Miten sellainen ihminen voi ikinä selvitä esimerkiksi isommista elämänmuutoksista, jossa jokin tuttu ja turvallinen ykskaks häviää.


    • Anonyymi

      >> Jumala on jo tuttu. Mutta onko sen nimi jeesus vai budha vai mikä niin en ole kysynyt. Toisaalta tuskin vsstausta kamnattas edes odottaa. Nimi ei ole sopiva kysyä. <<

      Uskovia kritisoineet ja Jumalaan yhteyttä etsivät ihmiset:

      Kristitytkin ovat vain armahdettuja syntisiä ja tekevät kaikenlaista väärää vielä uskoontulonsa jälkeenkin. Muun muassa ovat myöntämättä omia virheitään ym. Jumala kasvattaa hitaan kaavan mukaan.

      Mutta Jeesus on raamatun mukaan sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän sanoi: "tule ja seuraa minua".

      Hän ei siis sanonut: "mene ja seuraa uskonlahkoja" tai "mene ja seuraa uskovia".

      Ilman Jeesuksen antamaa syntien armahdusta ei ole pääsyä taivaaseen, raamatun mukaan, joten älkää nyt ihmeessä jättäkö etsintää jonkun uskovan tai lahkon takia.

    • Anonyymi

      No ilman noita jee jee Jeesus pelastaa kin juttuja kyl voi pärjätä nykyään vallan hyvin. Mun aikuisella pojalla lienee jotain samankaltaisia ongelmia eli ei ehkä niinkään niitä ikäisiään kavereita eikä edes linkakaveria. Silti kohtuupalkkainen vakkari työ, sisarukset mutsi ja faija kyttää perään sekä oma koiran pentu. Toiset vaan on jotenkin enemmän sisäänpäin kääntyneet kuin toiset Itse olen ollut jotenkin yliaktiivinen ja kenties sosiaalinen. Harjoittelin small talkia Hietsun kirppareilla myyjänä vuosina 1990-2020 vain noin 350 kertaa vaihtelevalla menestyksellä. Hih.

    • Anonyymi

      Hei.
      Minulle saa kirjoitella, jos joku kaipaa juttukaveria/tukea.
      En toivoisi kenenkään kokevan yksinäisyyttä. En ole hihhuli tai muukaan sekopää. Olen tavallinen 29v ihminen.

      wyrusenda
      Gmail

    • Anonyymi

      40-kymppinen täti täällä moi!
      Olen itse saanut elämäni aikana todeta lähinnä sen, että ihmiset ovat enimmäkseen itsekkäitä,oman etunsa tavoittelijoita ja laumasieluisia selkäänpuukottajia,jos oma etu vaikkapa kaveriporukassa sitä "vaatii". Eli yleensä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa vaikuttavat monet negatiiviset tekijät, vaikkakin hyvyyttäkin mahtuu joukkoon.

      Vallitsevana tosiasiana voin luvata sinulle yhä enemmän pettymyksiä,jos jäät miettimään,kuinka kipeästi kaipaisit ystävää ja kaveria ollaksesi onnellinen.
      Olet vasta 26-vuotias. Tiedän, sana "vasta" ei kuullosta hyvältä,mutta koska olet yhä nuori ja lapseton,sinulla on varaa ja mahdollisuus tehdä suunnitelmia(ole nopea,aikaa ei ole rajattomasti).
      Opiskelu kannattaa aina-käy haluamiasi kouluja useampi vuosi,tutustu henkisiin asioihin, filosofioihin,tieteisiin,kädentaitoihin,historiaan,tutki menneitä sivilisaatioita,opiskele kieliä,myös muinaisia sellaisia-pakkoruotsia ei lueta mukaan näihin :)
      Matkustele. Unohda rahan ansaitsemisen pakonomainen tavoittelu ainakin hetkeksi-huolehdi fyysisestä ja psyykkisestä terveydestäsi, sillä sinua on vain yksi. Kirjoita ja unelmoi-toteuta se,mikä on käyttökelpoista. Äläkä koskaan ikinä milloinkaan ajattele olevasi jotakin vähemmän kuin ne muut,joilla on ystäviä ainakin näennäisesti jokaiselle sormelle. Tiedäthän sanonnan: Ei määrä, vaan laatu.
      Voit täyttää elämäsi niin monilla kiinnostavilla asioilla, ettet huomakaan,kuinka aika kuluu ja hups! Nuoruus opintoineen meni jo. Ei pidä yrittää ystäväystyä väkisin sellaisten ihmisten kanssa,joilla, kuten kuitenkin tulisit ajan myötä huomaamaan, ei ole sinulle juuri mitään annettavaa tai sinulla heille. Sinä löydät juuri oikeat ihmiset juuri silloin,kun on sen aika-tarvitset kuitenkin hiukan lisää elämän "lisäkoulutusta" ymmärtääksesi mitä tarkoittaa: "läheinen naapuri on parempi, kuin kaukainen veli".
      Keskity itsesi kehittämiseen, hyvän tekemiseen,rakkaisiisi (joita voivat olla myös satunnaiset kohtaamiset tuntemattomien kanssa,vapaaehtoistyö tms.), luontoon, oikeuden toteutumiseen tässä mädässä maailmassa, mutta muista myös kuunnella valikoidusti ja kyseenalaista terveellä tavalla se, mitä sinulle totuutena esitetään.

      Ja usko pois: sinä pävänä,kun kohtaat oikean ystävän, se tapahtuu kuin luonnostaan,ilman minkäänlaista yrittämistä,sillä pakonomainen tarpeesi löytää tuo ystävä,on jo poistunut tärkeämpien asioiden tieltä-jos et ensin viihdy itsesi kanssa ja ole valmis kärsimään niiden tavoitteiden vuoksi jotka tekisivät sinut onnelliseksi ja elämästäsi mielekästä kuolinvuoteellesi asti ja kypsyäksesi myös sisältä, jäät unelmiesi ja täyttymättömien toiveittesi vangiksi. Tahdotko tyytyä pinnalliseen elämään? Onko se elämällesi tärkein tavoite,että pääset kaveriporukassa kaljalle pari kertaa vuodessa tai frisbeetä heittelemään? Nyt rimaa vähän korkeammalle!

      Jokaisen on löydettävä rauha omasta sisimmästään ja uskosta johonkin itseään suurempaan-kaikki eivät sitä löydä, vaan he ottavat arvonsa mittareiksi ulkoisen aseman, rahan, vallan, menestyksen-lyhyesti sosiaalisen hyväksynnän-eivätkä saa eläessään aikaan mitään pysyvää tai pitkässä juoksussa mainitsemisen arvoista,kenellekään mitään hyödyllistä uskotteluistaan huolimatta. He jäävät lopulta omien ammatillisten ja soisaalisten tavoittaidensa vangeiksi-koko elämä sosiaalisen hyväksynnän etsintää, pinnallisia suhteita ja mitä sitten? Mitä he sillä saavuttivat? Kaikki riippuu sinun omasta arvomaailmastasi.
      Kliseisesti suosittelen sinua kuitenkin lukemaan muutaman omaelämänkerran,saadaksesi hieman perspektiiviä siihen,kuinka paljon,paljon huonommin asiat voisivatkaan olla ja mitä kaikkea voitkaan oppia heiltä,jotka ovat eläneet täällä ennen sinua ja minua. Olet kenties useita ikäisiäsi herkempi tai syvällisemmin ajatteleva yksilö ja kaltaistesi valitettavana osana on oppia sietämään erillisyyttä ja tyytyä hetkittäisin kohtaamisiin-se on maailma,jota laumasielut eivät voi ymmärtää,sillä heillähän on jo kaikki,mitä he omassa pinnallisuudessaan kaipaavat.
      Onnea matkaan.
      Ps.Jos tyttö-ystäväsi ei ymmärrä sinua/kerro sinulle totuutta, hän ei loppupeleissä kenties ole oikea laatuaan.
      Toivoo: Eräs Ranskan muukalaislegioonaan aikoinaan värväytyneen sotilaan rouva

    • Anonyymi

      ESCORT (ROOOWWWW)SAMMY
      pakkomainos rawsammi
      haluaa olla LUIKKARISI
      seuraavaan päivään
      SAMOIN
      IMANI MIAMI(?)
      JA
      IHOVSCHIZOPHRENIO

      OTTAA UHTEUS HERRA PERVER... MYRGGY UND DAS SCHEISE ANKKE FONIN HEDI

      escortsannara@mail2fun.com UTTAA OHTEUZ MIGEULI

      terveysvähemmistöinen flegmaattius ei aiheuta likaisia säväreitä

      mulla on kaasua. putsaan sillä wc joke peive. loori

      LOIRI!

      ET VARMANA pääse enää TÖIHIN jos mulle liikaa
      SE-LIT-TE-LET

      KOKLAA! EHHEHE. Taas lasilliset !

      Päivän uutinen laitakaupungin sanomissa: pil*u.net myy kaalimatoja halvalla
      Viikon pähkinä: Mitä tarkoitaa sanaa "Tump*aa läp**s"
      Viikon sana_arvoitus: (alaviiva tarkoittaa db:tä, kopioin MISSIS ACCESSISTA tän!)
      JARKON PIL*U on oikeasti, mitä
      JALLU oli liian reisi lehti! En uskonu mitää mitä siin oli! Kirjottele mulle vähemmän uskottavasti ni lippu on korkeella

      PUZI PUZI. Kauniit suomalaiset miehet

      • Anonyymi

        EI NYT NIITÄ Elämänfilosofioita vaan aitoja uhteuksia!

        OOH HOH HOO

        MUDENKI GU JAULENA

        JÖYLIPUGI dulee kylään muuden

        EI DU. DIH


    • Anonyymi

      Jos teet asioita, joista olet kiinnostunut, voit löytää jotain yhteistä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneet samasta asiasta. Ei siis niin päin, että etsiytyy johonkin saadakseen ystäviä, vaan tekee jotain, joka johtaa jossain vaiheessa samanmielisten tapaamisiin.

      Keskinäinen viestintä on avain. Kun se toimii, syntyy ystävyyttä.

      Voit, jos kiinnostaa pohtia tuollaista asiaa enemmänkin kokeilla tutustua sellaiseen kuin alkuajatus.

    • Anonyymi

      Voin kertoa ettet ole ainoa joka on itsekseen. Olen yli viisikymmentä ja samalla tavalla ns. Yksinäinen susi.
      Olen oppinut että kaikille ei vaan sovi porukassa oleminen... eikä se haittaa. Voi tulla hyvin toimeen erilaisissa tilanteissa ja juttuun porukassa kuitenkin tuntien olevansa silti yksin. Mielestäni kyse on luonteenpiirteistä. Jossain vaiheessa asiaa piti kummallisena ja se aiheutti paineita kun ei tuntenut sopivansa porukkaan. Enää ei ja onkin rennompaa tavata muita kun ei ota siitä liikoja paineita. Tsemppiä sinulle. Ps. Olet sellaisena juuri oikeanlainen.

      • Anonyymi

        Muuten sama paitti harvemmin tapaan enää ketään. Mutta se onvaan hyvä. Haluan olla rauhassa.


    • Anonyymi

      EI KANNATA
      kaveeraus ei toimi
      SUUNSOITTAJA
      saa hetken sananhelinää
      VAIKKA EI OLISIKAAN MIELIPIDEGUR-UH
      muut ei Saumessa SEHE MITHÄÄN
      ICH KANN DICH NICHT SEHEN
      ICH KANN NICHT ARWA MUUTA KUIN
      lotto
      keno
      p-veto
      KOULUSSA JUTELLAAN
      vain jos rahalliset erot eivät tule esteeksi
      YHTEISKUNNALLINEN ARVO
      määrittyy pitkälti ulkoisten vertailujen
      kautta
      MIKSI RUMAT EIVÄT KOSKAAN OLE ÄÄNEKKÄITÄ
      googleta fysiognomia

    • Anonyymi

      PITÄISIKÖ JATKEA
      ulkokuoresta päätellään asioita
      YHTEISKUNNALLISTA KYVYKKYYTTÄ
      saako se duunia helposti
      PYSYYKÖ SE SIINÄ
      paljon se on jo vedättänyt muilta
      YM
      älä puhu sisäisistä arvoista mulle
      ZAUMELAINEN

    • Anonyymi

      Hei kaveri! Anna elämäsi Jeesukselle. Pääset kuoltuasi taivaaseen. Luonnostaan mennään helvettiin. (luonnollinen mieli on liitossa langenneen enkeli ruhtinas Luciferin kanssa). Minä olen 59v . Ja vain 2 kertaa olen elämässäni seurustellut. Olen vielä poikamies. ole onnellinen, että sulla on tyttö ystävä.

      • Anonyymi

        Joo ole nyt onnellinen sillä jonainpäivänä siitä voi tulla vaimo...


    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. TV-lääkäri Pippa Laukka ottaa kantaa kauneusleikkaushuhuihin: "Parikymppisenä olisi ehkä..."

      Pippa Laukka on 51-vuotias ja hyvässä kunnossa. Huhuja Laukan kauneusleikkauksista ja hiuslisäkkeistä on kiirinyt. Laukalla on hyvä vastaus epäilyksii
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      4311
    2. Sofian uusi miesseuralainen

      Sofialla uusi miesseuralainen kun Stefan Isben kanssa Hangossa ja heppakisoissa, kukahan hän lienee?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      3065
    3. Hei Ohisalo, poliisi aloittaa yt-neuvottelut

      https://yle.fi/uutiset/3-12117065 Ns. poliisiministeriksi kutsuttavan sisäministerin vihreiden Ohisalon valtakaudella se nyt sitten tapahtui mitä kan
      Maailman menoa
      135
      1514
    4. Päätös epäasiallisesta käytöksestä

      otteita uusimmasta pöytäkirjasta: Judoliiton hallituksen tietoon saatetun ja useiden henkilöiden allekirjoittaman aineiston perusteella hallitus on to
      Judo
      45
      1325
    5. Minä vuonna kohtasit hänet ensimmäisen kerran?

      Oliko kohtaaminen duunissa vai siviilissä? Siinähän ne kysymykset tulivatkin. Olkaa siis hyvät ja vastatkaa. Ps. Rohkeimmat voivat kertoa pituutensa
      Ikävä
      83
      1186
    6. En minä sinua unohda

      Hyvää huomenta naiselle kauneimmalle! 💛
      Ikävä
      61
      832
    7. Anteeksi kaikki

      Anteeksi etten ollut veroisesi. Anteeksi että rakastuin. Anteeksi että yritin nähdä. Anteeksi että kirjoitin palstalle. Anteeksi että ajattelin sinua.
      Ikävä
      65
      809
    8. Onko teillä mitään ajatusta miten ajattelitte

      Edetä tai lähestyä ikävöimäänne ihmistä? Vai onko tämä kirjoittaminen se joka tyydyttää kaikki tarpeet? Ei aikomusta lähestyä mitenkään ?
      Ikävä
      66
      787
    9. Kävikö Martina Tukholmassa ottamassa botoxia otsaansa

      Viimeisessä story kuvassa näkyy aika selvästi pistoskohdat ja kuhmut, ja leuka on ihan ropollinen, täynnä näppyjä. Kyllä on huono iho, sitäkö se viher
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      771
    10. Kaiken sponssaava saapui

      Ja pilheet jatkuu. Paljokohan maksoi sivukuluina isäviikko, kun piti aisoissaan ton lokin Kämpissä...ettei tunnu niin pahalta jäädä kaikesta paitsi.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      751
    Aihe