Jokainen maksava asiakas haluaa pätevän itselleen sopivan näkijän. Yksi haluaa soittaa, toinen kirjoittaa. Ennustajan puhe- kuin kirjoitustyylikin vaikuttaa mieltymyksiin. Jaaritteleeko "turhia" vai käykö suoraan asiaan.
Jos onnistut löytämään ennustamisen lahjan omaavan auttajan, niin miksi otat yhteyttä vielä toisiin ennustajiin? Vai otatko?
Olen käyttänyt useampaa kuin yhtä ennustajapalvelua. Osa on nähnyt minulle asioita. Mielestäni käyttämällä eri näkijöitä, olen saanut tarkemman kuvan asioista, kuviot ovat selventyneet.
Käytätkö yhtä vai useampaa ennustajaa?
Miksi yht.otot useille eri ennustajille?
8
156
Vastaukset
- Anonyymi
Se on sillälailla, että varmistusta haetaan. Ei kuulu ei näy luvatut. Sit soitetaan toiselle.
Aika tekee tepposet. Vuosikymmen ja ylikin itselläni vierähti kerrottuihin asioihin. Malttia pitäs olla. Ne ekat pari näkijää kyllä jo tiesi, turhaan sitä muilta kyseli. Mutta tulipahan todistettua, että muutamia löytyy! Ja noinkin, yks näkee yhteen osa-alueeseen hyvin, toinen toiseen. - Anonyymi
No kertokaas kuka on nähnyt oikein? Itaekkin soittanut useammalle, mutta aikaa mennyt vielä niin vähän ettei voi kertoa onko kukaan nähnyt oikein...
- Anonyymi
Sen voi varmistaa sillä että menee sellaiselle näkijälle joka todella tiedetään aidoksi selvänäkijäksi. Minä en ole käynyt kuin kahdella ennustajalla, tästä jolla nykyisin käyn, sain tietoa lukemalla hänestä kirjoitetun artikkelin lehdestä. Se oli pitkä juttu ja sinä oli kuvattuna myös hänen maalaamiaan enkelitauluja, se todella teki vaikutuksen.
Sain hänelle ajan ja ero siihen ennustajaan jolla ennen olin käynyt, oli kyllä kuin yöllä ja päivällä.
Käyn aika harvakseen, kuitenkin nyt jo kuudetta vuotta, lähinnä jos jotain muutosta, esimerkiksi työelämässä. Toimin yrittäjänä alalla jossa on tärkeä tietää suhdanteitten vaihtelut. En viitsi laittaa nimeä koska täällä moititaan aina mainostamiseksi, mutta voin paljastaa että olen käynyt kyseisen näkijän vastanotolla Sastamalassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen voi varmistaa sillä että menee sellaiselle näkijälle joka todella tiedetään aidoksi selvänäkijäksi. Minä en ole käynyt kuin kahdella ennustajalla, tästä jolla nykyisin käyn, sain tietoa lukemalla hänestä kirjoitetun artikkelin lehdestä. Se oli pitkä juttu ja sinä oli kuvattuna myös hänen maalaamiaan enkelitauluja, se todella teki vaikutuksen.
Sain hänelle ajan ja ero siihen ennustajaan jolla ennen olin käynyt, oli kyllä kuin yöllä ja päivällä.
Käyn aika harvakseen, kuitenkin nyt jo kuudetta vuotta, lähinnä jos jotain muutosta, esimerkiksi työelämässä. Toimin yrittäjänä alalla jossa on tärkeä tietää suhdanteitten vaihtelut. En viitsi laittaa nimeä koska täällä moititaan aina mainostamiseksi, mutta voin paljastaa että olen käynyt kyseisen näkijän vastanotolla Sastamalassa.Tiedän ketä tarkoitat kun hänellä minäkin:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen voi varmistaa sillä että menee sellaiselle näkijälle joka todella tiedetään aidoksi selvänäkijäksi. Minä en ole käynyt kuin kahdella ennustajalla, tästä jolla nykyisin käyn, sain tietoa lukemalla hänestä kirjoitetun artikkelin lehdestä. Se oli pitkä juttu ja sinä oli kuvattuna myös hänen maalaamiaan enkelitauluja, se todella teki vaikutuksen.
Sain hänelle ajan ja ero siihen ennustajaan jolla ennen olin käynyt, oli kyllä kuin yöllä ja päivällä.
Käyn aika harvakseen, kuitenkin nyt jo kuudetta vuotta, lähinnä jos jotain muutosta, esimerkiksi työelämässä. Toimin yrittäjänä alalla jossa on tärkeä tietää suhdanteitten vaihtelut. En viitsi laittaa nimeä koska täällä moititaan aina mainostamiseksi, mutta voin paljastaa että olen käynyt kyseisen näkijän vastanotolla Sastamalassa.Ei ne aidotkaan aina onnistu. Ei edes Sastamalan näkijä.
Ongelma onkin, mistä tiedät oikeaksi? Mistä tiedät, että näkee juuri sinulle? Et mistään. Hyvä näkijäkin erehtyy ja silloin hänestä tulee ”huono” ja voi että kun parjataan palstoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne aidotkaan aina onnistu. Ei edes Sastamalan näkijä.
Ongelma onkin, mistä tiedät oikeaksi? Mistä tiedät, että näkee juuri sinulle? Et mistään. Hyvä näkijäkin erehtyy ja silloin hänestä tulee ”huono” ja voi että kun parjataan palstoilla.Kateuksissasi kirjoitat...? joku näkijänä esiintyvä joka koittaa selittää että ohoppista, nyt tuli pieni erehdys....joo...kuule, ei kannata vedellä "Sastamalan näkijää" mihinkään veikkausrinkiin, ainakin minun kohdalla on onnistunut. Joka kerta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kateuksissasi kirjoitat...? joku näkijänä esiintyvä joka koittaa selittää että ohoppista, nyt tuli pieni erehdys....joo...kuule, ei kannata vedellä "Sastamalan näkijää" mihinkään veikkausrinkiin, ainakin minun kohdalla on onnistunut. Joka kerta.
Sä olet kyllä ihme tyyppi. Ihan kuin maailmassa olis tämä yks näkijä, joka aina onnistuu kaikille. No ei onnistu. Ei erehtymätöntä ole olemassa. Ja ei, en ole kateellinen hänelle - en ole näkijä vaan palveluiden käyttäjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sä olet kyllä ihme tyyppi. Ihan kuin maailmassa olis tämä yks näkijä, joka aina onnistuu kaikille. No ei onnistu. Ei erehtymätöntä ole olemassa. Ja ei, en ole kateellinen hänelle - en ole näkijä vaan palveluiden käyttäjä.
Siis hetkinen. En ole missään kohdin esittänyt mitään sellaista etä olisi joku maailman ainoa näkijä. Varsinkin kun kommenttini tänne oli aivan ensimmäiseni. Koskaan.
Mielestäni totesin tuossa vain että ei kannata yleistää että kaikki erehtyisi, ja vedellä siihen mukaan tunnettua näkijää, kun ainakin minun kohdalla hän on joka kerran onnistunut. Ei ole ollut mitään moitittavaa. Olen saanut enemmän kuin osasin odottaa.
Mielestäni pitäisi olla jotakin perusteita jos alkaa selittämään että jollekin on sattunut erehtymisiä tai että joku näkee vaan jollekin.
Olen ollut aina tähän asti siinä kuvitelmassa etä näkijät näkee asioita. Piste. Eikä ihmisen pärstätaulun mukaan. Piste. Kaikki muu kuulosta paremminkin "huonon" näkijän propagandalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692762Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt162662Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242237Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052167Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072033MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5991897Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673