Miten on, abortin vastustajat?

Anonyymi

Oliko Suomi teistä aikaisemmin parempi paikka, kun naisilla oli vähemmän oikeuksia ja mahdollisuuksia?

47

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asiat oli hyvin kun abortteja ei tehty. Muulla ei ol väliä.

      • Anonyymi

        Ai ennen ei tehty abortteja? 😂 MOT??

      • Abortteja tehtiin laittomasti ennen vuoden 1970 aborttilakia joten taas valehtelit. Onneksi sen voi nykyään tehdä laillisesti.

      • Asiat taisi olla hyvin silloin kun abortit ja lapsenmurhat tehtiin miehen päätöksellä? Ei ollut ongelmia kun naiset ei puuttuneet oman kehoonsa?

        Abortteja, valitettavasti aina myöhäisvaiheessa on tehty niin kauan kuin ihmiset on lisääntyneet. Varhaisabortteja ei ole osattu oikein tehdä. Viime kädessä piti odottaa että lapsi syntyi jolloin lapsi surmattiin jos oli vammainen, väärää sukupuolta tai muuten epäsopiva tai isä ei muuten hyväksynyt lasta. Tämä jo Raamatun Lähi-Idässä ja antiikin aikana.

        Naiset suomalaisessa kulttuurissa teki lapsenmurhat siksi koska lapsen saaminen avioliiton ulkopuolella merkitsi sosiaalista syrjintää ja yhteisöstä pois sulkemista ja toimeentulon hankkimisen estettä. Mitään sosiaaliturvaa ei ollut. Avioliiton ulkopuolinen seksi oli usein ylemmässä asemassa tai työnantajan harjoittamaa aseman hyväksikäyttöä ja kun palvelussuhteessa jne oleva tuli raskaaksi hänet ajettiin palveluspaikasta eli hän menetti sekä työn että maineen. Mies ei saanut mitään sanktioita eikä elatusvelvollisuuutta jos kiisti isyyden. Mitään geenitestejä ei ollut tietenkään.

        Monet Seilin mielisairaalasaarelle eliniäkseen karkoitetut naiset oli tällaisia hyväksikäytettyjä ja raiskattuja tyttöjä jotka haluttiin pois silmistä. Varsinkin jos hyväksikäyttäjä oli silmäätekevä ja korkeassa asemassa.

      • "Asiat oli hyvin kun abortteja ei tehty. Muulla ei ol väliä."

        Tarkoitat kai, että laillisia abortteja ei niin paljon tehty? Abortteja on tehty laillisena Suomessa vuodesta 1950, melkein niin paljon kuin nykyäänkin laillisena ja jolloin sosiaaliset indikaatiot menivät mm. "sielulliset heikkoustilat" ja mielisairauksien piikkiin. Laittomat on vielä erikseen, kun ehkäisyä ei ollut ja aborttejakaan ei saanut virallisesti vaan niitä teki jotka osasi tekniikat.

        Mitä tarkoitat sillä ajanjaksolla, jota ihailet, jolloin "ei abortteja tehty"? Niitä on tehty niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa. Ollut niitä harvoja syntyvyyden säännöstelyn keinoja.

    • Anonyymi

      Tietysti oli, ja yhteiskunnalla valoisampi tulevaisuus kun lapsilla oli parempi lain suoja ja heille kuuluvat ihmisoikeudet. 1970 taannuttiin sitten valovuosia taaksepäin sivistyksestä pimeälle keskiajalle ja jotkut hinkuaa upota jopa vielä syvemmälle synkkyyteen..

      • Anonyymi

        Kansallako oli Suomessa asiat nykyistä paremmin esimerkiksi keskiajalla?

      • Anonyymi

        Syvää lisääntymisbiologian (harha)tietoa! Ei ollenkaan ihme, että aborttitrollaajat kirjoittavat mitä sattuu, kun heiltä puuttuu perustiedot ja tilalle on otettu mututrollit.

        Mutta tosiaan, ei solukasat tarvitsekaan ihmisoikeuksia, kun taas alkio/ sikiö tarvitsevat erityistä suojaa ihmisoikeuksia väheksyvien toimia vastaan.

      • Anonyymi

        Kansallako oli Suomessa asiat nykyistä paremmin esimerkiksi keskiajalla? Mitä sanot?

      • Anonyymi

        "Sen sijaan lapsen omanapaset murhaajat mitään oikeusia tartte, jälkiaborttiin vaan."

        Kannatat aborttia joka tehdään myöhään tai vasta lapsen synnyttyä? Ok.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Syvää lisääntymisbiologian (harha)tietoa! Ei ollenkaan ihme, että aborttitrollaajat kirjoittavat mitä sattuu, kun heiltä puuttuu perustiedot ja tilalle on otettu mututrollit.

        Mutta tosiaan, ei solukasat tarvitsekaan ihmisoikeuksia, kun taas alkio/ sikiö tarvitsevat erityistä suojaa ihmisoikeuksia väheksyvien toimia vastaan.

        "Ei ollenkaan ihme, että aborttitrollaajat kirjoittavat mitä sattuu, kun heiltä puuttuu perustiedot"

        No koetas ottaa sitten selvää asioista ennen kuin lähdet väittämään mitään vain luulopohjalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sen sijaan lapsen omanapaset murhaajat mitään oikeusia tartte, jälkiaborttiin vaan."

        Kannatat aborttia joka tehdään myöhään tai vasta lapsen synnyttyä? Ok.

        Lue nyt huolella ja ymmärrä mitä on kirjoitettu.
        Murhaajan uhri ei enää ole hengissä joten kuka jää enää jälkiabortoitavaksi?

        "ennen kuin lähdet väittämään mitään vain luulopohjalta."

        Ai niinkun tällaisia esim. "Näitä myöhäisaborttejahan on mitätön määrä, kun 97% raskauden keskeytyksistä tehdään ensimmäisen 9rv aikana eikös se jotenkin niin ollut, likipitäen? Ei ehdi kehittyä keuhkoja ei aivoja eikä mitään." XD

    • Anonyymi

      Saattoi joidenkin mielestä ollakin, koska miesten keski-ikä oli runsaat 100-200 v sitten runsaasti alle naisten eliniänodotteen. Se sama trendi jatkuu edelleen, vaikka ero pieneneekin. Se oli sitä aikaa,kun mies joutui tekemään metsätyöt ja muut raskaat ulkotyöt lähes käsivoimin ja naiset sitten fyysisesti kevyemmät kotihommat. Nykyisin miesten työtkin on kevyempiä kehittyneen yhteiskunnan ja lisääntyneen teknologian vuoksi.

      • Anonyymi

        "Se oli sitä aikaa,kun mies joutui tekemään metsätyöt ja muut raskaat ulkotyöt lähes käsivoimin ja naiset sitten fyysisesti kevyemmät kotihommat."

        Mistä ajanjaksosta on kyse? Kevyemmät kotihommat??? Tutustu kuule historiaan ja niihin "kevyempiin"hommiin.
        Metsätöitä ei tainnut tehdä kuin metsätyömiehet. Tämä kommenttisi kertoo oikeastaan vain siitä että naisten työpanosta on aina vähätelty. Eihän siitä ole edes maksettu mitään ennen kuin kodinhoitotyöstä tuli palveluammatti.... Sillä aikaa kun metsätyömies meni nukkumaan, metsätyömiehet muija teki vielä niitä töitä mitä ei päivällä kerinnyt.

        Ennen ei ollut mitään kodinkoneita vaan kaikki tehtiin itse. Naiset teki. Ilman palkkaa. Pyykit maalla pestiin ja huuhdeltiin rannassa myös talvella. Vedet kannettiin saunaan, siivous on ollut raskainta työtä mitä on ja on edelleen. Ei ollut imureita ei pesukoneita. Naiset siivosi ja teki ruuanlaittoon liittyviä töitä silloinkin kun miehet lepäsi ja odotti ruokaa ja piti ruokalepoa. Kaikki ruoka valmistettiin alusta saakka. Perunat kuokittiin maasta jne.

        Lastenoito oli vain naisten työtä. Vaippoja ei ollut jos ei niitä pessyt. Kun nainen oli synnyttänyt, meni takasi sin pellolle. Kun miesväki lepäsi, nainen tiskasi ja siivosi.

        Kun mies rentoutui lehteä lukien, nainen teki käsitöitä. Oli ennen häpeä jos nainen lepäsi tai rentoutui. Pidettiin laiskana.

        Periaatteessa nainen oli töissä 24/7 kun mies vain sen normaalin työajan. Miehet ei kotitöitä tehneet eivätkä lastenhoitoakaan.

        Naurettavaa nykyaikana vedota miehen raskaampaan työhön kun kaikki tehdään koneilla ja miehet vain istuu koneen ääressä, tai kopissa. Vähäinen liikunta monen taudin syy.

        Naiset vieläkin tekee suuremman osan palkattomista kotitöistä vaikka elättävät puoliksi perheen.

        Sitten mies vielä ruikki mällinsä vaimoonsa että vaimo sai taas pelätä milloin tulee uusi suu ruokittavaksi kun ei entisiäkään enää jaksanut hoitaa. Jos vaimo ei väsymykseltään jaksanut miestään tyydyttää niin mies meni pirteänä ja hyvin levänneenä panemaan piikoja. Kun piika tuli raskaaksi joutui hän lähtemään talosta ja joutui tekemään laittoman abortin. Jos jäi kiinni, joutui vankilaan. Otettiin uusi piika että isäntä sai pantavaa. Ei ole ollut kaksista elämä naisille. Ennen ehkäisyä ja laillista aborttia ja oikeuksia.

        Aborttifanaatikko ei tiedä historiasta mitään. Hän vain googlettelee sujuvasti. 😀😀😀

        "Periaatteessa nainen oli töissä 24/7 kun mies vain sen normaalin työajan. Miehet ei kotitöitä tehneet eivätkä lastenhoitoakaan." Mikä oli raskaissa maatilan töissä, esim juuri metsätöissä "normaali työaika"? Höhlä, eihän siellä ollut mitään työaikaa. Metsiään ja maitaan mies hoiteli vähänkin varttuneiden poikiensa kanssa ja puut kaatoi, karsi, katkoi ja raahasi vielä kotiin tai lanssille ihan niin kauan kuin jaksoi ja sitten hoiti hevosensa ja kaikki laitteiden korjaukset, kun naisista ei ollut sellaiseen rääkkiin. Ja kesällä tietysti kaikki peltotyöt ja taksvärkit yms naapuriavut. Ilmankos siinä monen miehen henki menikin ja naisleskiä oli kylät pullollaan.

        Miehet poltti tupakkaa lähes poikkeuksetta useimmat joi viinaakin. Syötiin epäterveellisesti jne. Perunaa ja jauho kastiketta jne jotka nykyisin lähes pannassa Elämäntavat on suurimmat syyt suurempaan kuolleisuuteen.

        Mutta metsätyömies on vain yksi ammatti.... Pienviljelijöitä suurin osa maalla ennen kaupungistumista. Pirttiviljely oli joka torpassa eikä ollut ehkäisyä....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Periaatteessa nainen oli töissä 24/7 kun mies vain sen normaalin työajan. Miehet ei kotitöitä tehneet eivätkä lastenhoitoakaan." Mikä oli raskaissa maatilan töissä, esim juuri metsätöissä "normaali työaika"? Höhlä, eihän siellä ollut mitään työaikaa. Metsiään ja maitaan mies hoiteli vähänkin varttuneiden poikiensa kanssa ja puut kaatoi, karsi, katkoi ja raahasi vielä kotiin tai lanssille ihan niin kauan kuin jaksoi ja sitten hoiti hevosensa ja kaikki laitteiden korjaukset, kun naisista ei ollut sellaiseen rääkkiin. Ja kesällä tietysti kaikki peltotyöt ja taksvärkit yms naapuriavut. Ilmankos siinä monen miehen henki menikin ja naisleskiä oli kylät pullollaan.

        Naiset oli pellolla yhtä lailla kuin miehetkin. Joskus jopa kun ei ollut hevosta niin emäntä oli hevosen tilalla.

        Pahin oli kohtalo kun lapsia tuli joka vuosi kun isännän piti saada panna. Naisten ei oletettu seksistä välittävänkään, mutta se johtui vain siitä että naiset nukahti heti uupumuksesta kun laittoi maate mutkun kun isännällä alkoi himot hyrrätä. Ei ihme että jotenkin on jäänyt käsitys naisista ettei naiset edes välitä seksistä. 🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten mies vielä ruikki mällinsä vaimoonsa että vaimo sai taas pelätä milloin tulee uusi suu ruokittavaksi kun ei entisiäkään enää jaksanut hoitaa. Jos vaimo ei väsymykseltään jaksanut miestään tyydyttää niin mies meni pirteänä ja hyvin levänneenä panemaan piikoja. Kun piika tuli raskaaksi joutui hän lähtemään talosta ja joutui tekemään laittoman abortin. Jos jäi kiinni, joutui vankilaan. Otettiin uusi piika että isäntä sai pantavaa. Ei ole ollut kaksista elämä naisille. Ennen ehkäisyä ja laillista aborttia ja oikeuksia.

        "Ei ole ollut kaksista elämä naisille. Ennen ehkäisyä ja laillista aborttia ja oikeuksia."

        No siitähän se kaikki sivistys, mukavuudet, onni ja autuus jne. onkin ollut kiinni. XD Ylistysfanfaarit ja kunnian kumarrukset vapaalle mukavuustappamiselle!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei ole ollut kaksista elämä naisille. Ennen ehkäisyä ja laillista aborttia ja oikeuksia."

        No siitähän se kaikki sivistys, mukavuudet, onni ja autuus jne. onkin ollut kiinni. XD Ylistysfanfaarit ja kunnian kumarrukset vapaalle mukavuustappamiselle!!

        Onko sinusta huono asia, että ehkäisy on kehitetty?

        Pitäisikö naisten sinusta edelleen olla joka vuosi raskaana?

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinusta huono asia, että ehkäisy on kehitetty?

        Pitäisikö naisten sinusta edelleen olla joka vuosi raskaana?

        Mr X

        #tasaarvokeskustelu #uhri #uhrivalta #uhrihierarkia #naisasia #feminismi #gynosentrisyys #empatiavaje
        Tässä aika järkevää mietittävää tuollaisten muka-fiksujen heittojen sijaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        #tasaarvokeskustelu #uhri #uhrivalta #uhrihierarkia #naisasia #feminismi #gynosentrisyys #empatiavaje
        Tässä aika järkevää mietittävää tuollaisten muka-fiksujen heittojen sijaan.

        Löytyy miesten tasa-arvo-sivustolta, jos ei tuosta aukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        #tasaarvokeskustelu #uhri #uhrivalta #uhrihierarkia #naisasia #feminismi #gynosentrisyys #empatiavaje
        Tässä aika järkevää mietittävää tuollaisten muka-fiksujen heittojen sijaan.

        "No siitähän se kaikki sivistys, mukavuudet, onni ja autuus jne. onkin ollut kiinni. XD Ylistysfanfaarit ja kunnian kumarrukset vapaalle mukavuustappamiselle!!"

        Miksi itse syötät tänne tuollaisia typeriä heittoja? Jos jotakin väität tuollaisella järjettömällä tavalla, koeta itsekin saada vastattua sinulle esitettyyn kysymykseen!

        Mr X

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Periaatteessa nainen oli töissä 24/7 kun mies vain sen normaalin työajan. Miehet ei kotitöitä tehneet eivätkä lastenhoitoakaan." Mikä oli raskaissa maatilan töissä, esim juuri metsätöissä "normaali työaika"? Höhlä, eihän siellä ollut mitään työaikaa. Metsiään ja maitaan mies hoiteli vähänkin varttuneiden poikiensa kanssa ja puut kaatoi, karsi, katkoi ja raahasi vielä kotiin tai lanssille ihan niin kauan kuin jaksoi ja sitten hoiti hevosensa ja kaikki laitteiden korjaukset, kun naisista ei ollut sellaiseen rääkkiin. Ja kesällä tietysti kaikki peltotyöt ja taksvärkit yms naapuriavut. Ilmankos siinä monen miehen henki menikin ja naisleskiä oli kylät pullollaan.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/12102371/tarkea-haastattelututkimus-lain-syntyajalta

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/11758833/abortintorjunta-1950-60-luvulla

        Tässä olen koonnut niitä olosuhteita, missä naiset eli siihen aikaan kun seksi tarkoitti aina sitä että taas oli uusi lapsi helmoissa kohta.

        Elämä on ollut ennen kovaa kaikille. Miesten ja naisten terveyserot johtuu paljon juuri tupakanpoltosta ja väkevän alkoholin runsaasta käytöstä ja ravinnon puutteista. Miehet on olleet hitaampia keventämään ruokavaliotaan ja muuttamaan elintapojaan. Tupakka on suurin terveyshaitta ja kuolemaan johtavien sairauksien syy. Toki sosiaalisten olojen parantuminen, asumisolot ja työn keventyminen, terveydenhoidon, hammashoidon ja ehkäisyn kehittyminen on vaikuttanut myös.

        Muuten luin jostain tutkimuksen, tai otteen tutkimuksesta, jossa mainittiin naisten paremman sydänterveyden johtuvan mm. kuukautisista, kun veri uusiutuu. Hämärästi muistan, että kerran oli sellainen kirjoitus jollain uskonnollisella palstalla, jossa kiihkomielinen uskovaismies kertoi, että kuukautiset on Jumalan rangaistus naiselle, koska kuukautisista ei ole mitään hyötyä ja on vain muistutus naisen suuremmasta syntisyydesta tms. Mutta lääketiede on tutkinut, että on kyllä hyötyä. Vähän samalla periaattella kuin kuppaus on terveellistä. Jos joku tietää tästä enemmän niin kiinnostaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Periaatteessa nainen oli töissä 24/7 kun mies vain sen normaalin työajan. Miehet ei kotitöitä tehneet eivätkä lastenhoitoakaan." Mikä oli raskaissa maatilan töissä, esim juuri metsätöissä "normaali työaika"? Höhlä, eihän siellä ollut mitään työaikaa. Metsiään ja maitaan mies hoiteli vähänkin varttuneiden poikiensa kanssa ja puut kaatoi, karsi, katkoi ja raahasi vielä kotiin tai lanssille ihan niin kauan kuin jaksoi ja sitten hoiti hevosensa ja kaikki laitteiden korjaukset, kun naisista ei ollut sellaiseen rääkkiin. Ja kesällä tietysti kaikki peltotyöt ja taksvärkit yms naapuriavut. Ilmankos siinä monen miehen henki menikin ja naisleskiä oli kylät pullollaan.

        "Metsiään ja maitaan mies hoiteli vähänkin varttuneiden poikiensa kanssa ja puut kaatoi, karsi, katkoi ja raahasi vielä kotiin tai lanssille ihan niin kauan kuin jaksoi ja sitten hoiti hevosensa ja kaikki laitteiden korjaukset, kun naisista ei ollut sellaiseen rääkkiin. "

        Naistenko nekin olisi pitänyt mielestäsi hoitaa?

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Lue nyt kiihkossasi uudelleen, mistä oli oikeasti kysymys! "kun naisista ei ollut sellaiseen rääkkiin. " Siinähän se jo luki aivan selvällä suomenkielellä, idiootti! Mitä lisäselitystä kaipaat tuohon lauseeseen, jotta voisit sen ymmärtää?

        Palsta on hyvin osoittanut, että äärifeministinen "ajattelu" surkistaa kykyä ajatteluun ja oikeaan vuoropuheluun. Ja sen voin perustaa vain siihen kirjoitteluun, jota he julkaisevat täälläkin omina ajatuksinaan.

        Muuten kyllä pidän erittäin hyvänä ja suositeltavana, että ihmiset keskustelevat keskenään ja vaihtavat ajatuksiaan, vaikka olisivatkin aivan eri mieltä keskenään. Sehän on juuri sitä toisen kuulemista ja itse kuulluksi tulemista.

        Onneksi meilläkin on esim. Facessa ryhmä MIESTEN TASA-ARVO, joka paljastaa feministisen ajattelun kierouden ja sen salakavalan vääryyden, millä he harjoittavat misandriaa, miesten tietoista syyllistämistä ja suoranaista vihaa miehiä kohtaan. Siinä paljastetaan se äärifeministinen näkökulma, joka on irvikuva tasa-arvoisesta yhteiskunnasta.

        Minusta olisi hauska tietää miten naiset ovat polkeneet miesten oikeuksia ja esim miten sinä olet tullut naisten sortamaksi? Sitäkö se vain on, ettei naiset enää suostu poljettavaksi eli se on miehiltä pois? Siis miesten oikeus alistaa naisia.

        :))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palsta on hyvin osoittanut, että äärifeministinen "ajattelu" surkistaa kykyä ajatteluun ja oikeaan vuoropuheluun. Ja sen voin perustaa vain siihen kirjoitteluun, jota he julkaisevat täälläkin omina ajatuksinaan.

        Muuten kyllä pidän erittäin hyvänä ja suositeltavana, että ihmiset keskustelevat keskenään ja vaihtavat ajatuksiaan, vaikka olisivatkin aivan eri mieltä keskenään. Sehän on juuri sitä toisen kuulemista ja itse kuulluksi tulemista.

        Onneksi meilläkin on esim. Facessa ryhmä MIESTEN TASA-ARVO, joka paljastaa feministisen ajattelun kierouden ja sen salakavalan vääryyden, millä he harjoittavat misandriaa, miesten tietoista syyllistämistä ja suoranaista vihaa miehiä kohtaan. Siinä paljastetaan se äärifeministinen näkökulma, joka on irvikuva tasa-arvoisesta yhteiskunnasta.

        Pieni esimerkki malliksi feminstikiihkoilijoille:

        Miesten tasa-arvo ry
        8. syyskuuta kello 18.19
        Mitään perusteluita esittämättä Helsingin Sanomat väittää naisvihan yleistyvän myös Suomessa. Kyllä, ihan se sama Helsingin Sanomat, joka vasta pari viikkoa sitten ylisti kirja-arvostelussaan teosta, jossa miesvihaa kutsuttiin iloiseksi asiaksi. Näillä näytöillä miesviha on Suomessa selvästi suurempi ongelma. #tasaarvo #miesviha #misandria #vihapuhe #HelsinginSanomat #kaksinaismoralismi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lue nyt kiihkossasi uudelleen, mistä oli oikeasti kysymys! "kun naisista ei ollut sellaiseen rääkkiin. " Siinähän se jo luki aivan selvällä suomenkielellä, idiootti! Mitä lisäselitystä kaipaat tuohon lauseeseen, jotta voisit sen ymmärtää?

        Naisilla oli ihan tarpeeksi rääkkiä niissä lapsissa. Naisten rääkkiä ei vain ole liiemmin noteerattu. Moni mies, joka ei ole koskaan hoitanut lapsia tai tehnyt kotitöitä lapsiperheessä yllättyy kuinka raskasta se on kun on töissä 24/7 kun sitä kokeileekaan.

        Äitini kertoi esimerkin millaista oli ennen rakennustyömailla sodan jälkeen. Muurari seisoi paikallaan ja muurasi tiiliä, joita naiset selässään kantoivat portaita pitkin hänelle valmiiksi nokan eteen. Muurari sai isomman palkan ja huomiota työstään. Nykyäänkin joissain Afrikan kehitysmaissa naiset kantaa vedet pitkien matkojen päästä, viljelee maat, hoitaa lapset, ja yleensä kaiken raskaan. Miehet istuu kahvilassa juoruamassa ja vetämässä kamaa ja käyvät kaupungissa ehkä töissä, tuhlaavat palkan omiin tarpeisiinsa, prostituoituihin jne ja tartuttavat Aidsin muihin kun kondomia ei käytetä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni esimerkki malliksi feminstikiihkoilijoille:

        Miesten tasa-arvo ry
        8. syyskuuta kello 18.19
        Mitään perusteluita esittämättä Helsingin Sanomat väittää naisvihan yleistyvän myös Suomessa. Kyllä, ihan se sama Helsingin Sanomat, joka vasta pari viikkoa sitten ylisti kirja-arvostelussaan teosta, jossa miesvihaa kutsuttiin iloiseksi asiaksi. Näillä näytöillä miesviha on Suomessa selvästi suurempi ongelma. #tasaarvo #miesviha #misandria #vihapuhe #HelsinginSanomat #kaksinaismoralismi

        Wikipediasta löytyy miesviha-aiheeseen viittaavaa, varsinkin palstallta tuttua tietoa:
        "Miesviha eli misandria tarkoittaa miessukupuoleen kohdistuvaa vihaa tai syrjintää. Termi juontuu kreikan kielen sanoista misos (viha) ja andros (mies).

        Kirjassaan My Enemy, My Love (1992) Judith Levine tuo esiin, miten miesviha johtaa miesten kohtuuttoman yleistävään leimaamiseen lapsiksi, mammanpojiksi, pettäjiksi, hylkääjiksi, hyväksikäyttäjiksi, pedoiksi, perversseiksi ja tappajiksi.

        Individualistifeministi Wendy McElroy sanoo, että jotkut feministit ovat määritelleet uudelleen feminismin näkemyksen miehistä "kuuman raivon käännyttyä kylmäksi vihaksi miehiä kohtaan". Hänen mukaansa osa feministeistä pitää kaikkia miehiä raiskaajina ja feministit ovat liittoutuneet poliittisen korrektiuden liikkeen kanssa.

        Tutkijat Paul Nathanson ja Katherine K. Young analysoivat kirjoissaan Spreading Misandry ja Legalizing Misandry feminismin inspiroimaa miesvihaa. Christina Hoff Sommersin mukaan feministinen miesviha johtaa suoraan naisvihaan: osa johtavassa asemassa olevista feministeistä vihaa naisten enemmistöä, joka rakastaa miehiä, Hoff Sommers toteaa kirjassaan Who Stole Feminism: How Women Have Betrayed Women."

        Siis Helsingin Sanomat syyllistyy misandriaan? Okei, mutta miksi syytät naisia siitä?

        Tuommoisen vastapainoksi löytyy 1000 kirjaa yhtä kohti, joka kertoo koko historian olleen miesten harjoittamaa naisten sortoa. Eihän se ole mitään syyllistämistä, vaan ihan historiankirjoitusta. Ei asiaa voi sivuuttaakaan, kun ei kerran naisilla ole ollut juuri missään samoja oikeuksia kuin miehillä, vasta 1960-luvulla alettiin tajuta tämäkin asia.

        Eikä tarvitse kaivaa mistään 1990-luvulta kirjoja kun lukee vaan uutisia...

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Siis Helsingin Sanomat syyllistyy misandriaan? Okei, mutta miksi syytät naisia siitä?

        Typerää! Etkö tajua sellaista yksityiskohtaa, että HS kertoo uutisia ja tuo juttu oli Hesarin kooste naisten asenteesta miehiä kohtaan eli misandriasta, jota feministien äärisuunnat edustavat ja siis josta Hesari kertoo. Voihan se tietysti olla lehden toimittajankin sanomaa, mikä tietysti kertoo siitä, missä Hesari rämpii, miesvihassa. Sopii kyllä Hesarin henkeen tuo jo vuosia kestänyt äärifeministipropaganda ja miesviha. Siksipä aiemmin yli 20 vuotta tullut Hesari ei tule koskaan meille, kun tilaus loppui liki 10 v sitten.

        Tasapuolisuus ja tasa-arvoisuus eivät kuulu Hesarin henkeen.

        "Typerää! Etkö tajua sellaista yksityiskohtaa, että HS kertoo uutisia ja tuo juttu oli Hesarin kooste naisten asenteesta miehiä kohtaan eli misandriasta"

        Tsorge vaan ny hei... eli naisilla on vaan väärä asenne kun eivät hyväksy miesten harjoittamaa alistamista vai mitä tämä nyt on...

        Mitä sinun oikeuksia on naiset vieneet kerro nyt se kaikille kun kiinnostaa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerää! Etkö tajua sellaista yksityiskohtaa, että HS kertoo uutisia ja tuo juttu oli Hesarin kooste naisten asenteesta miehiä kohtaan eli misandriasta, jota feministien äärisuunnat edustavat ja siis josta Hesari kertoo. Voihan se tietysti olla lehden toimittajankin sanomaa, mikä tietysti kertoo siitä, missä Hesari rämpii, miesvihassa. Sopii kyllä Hesarin henkeen tuo jo vuosia kestänyt äärifeministipropaganda ja miesviha. Siksipä aiemmin yli 20 vuotta tullut Hesari ei tule koskaan meille, kun tilaus loppui liki 10 v sitten.

        Tasapuolisuus ja tasa-arvoisuus eivät kuulu Hesarin henkeen.

        "Tasapuolisuus ja tasa-arvoisuus eivät kuulu Hesarin henkeen."

        Laita tähän luettelo nyt niistä medioista, jotka on mielestäsi tasa-arvoisia ja tasapuolisia kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "No siitähän se kaikki sivistys, mukavuudet, onni ja autuus jne. onkin ollut kiinni. XD Ylistysfanfaarit ja kunnian kumarrukset vapaalle mukavuustappamiselle!!"

        Miksi itse syötät tänne tuollaisia typeriä heittoja? Jos jotakin väität tuollaisella järjettömällä tavalla, koeta itsekin saada vastattua sinulle esitettyyn kysymykseen!

        Mr X

        Taas kaikki vastustajat on yksi ja sama, siellä trollin harhoissasi.. XD

    • Anonyymi

      Ei Suomikaan ole ollut ennen kummoinen paikka jos naisilta kysytään.Riippu mitä aikaa katsotaan. Joka puolella maailmaa naiset on toisen luokan kansalaisia ja Suomessa kuitenkin nyt aika hyvin kunhan aborttilakikin saadaan pohjoismaalaiselle sivistystasolle.

      • Anonyymi

        Pitää tietenkin kysyä naisilta jos halutaan tietää miten naiset on asiat joutuneet kokeemaan. Miehiltä voidaan sitten kysyä että mitä oikeuksia naiset on miehiltä vieneet.. 😆

        En minä ole miehiltä mitään vienyt ainakaan, teen töitä elätän itseni en käske kenenkään miehen elättää ja pidän hauskaa ja vielä miesten kanssa.Miehet on tykänneet kyllä ja kivaa on ollu.Seksiäkin on ollu ja aborttikin on kokeiltu kun miestä ei kiinnostanu mukulat.Eikä muakaan sen puoleen.Mikähän tässä on muka sitten niiin väärin tämän naisvihaajan mielestä.

      • Anonyymi

        "Yksi olennainen tekijä tasa-arvosta käytävässä keskustelussa on sen ymmärtäminen, että joillakin ihmisillä on enemmän UHRIVALTAA, kuin joillakin toisilla." Miesten tasa-arvo ry

        Niin onhan se kamalaa että naiset valittaa siitä että kohdellaan huonosti. Pitäiskö sille jotain tehrä?

        A. Naisten turvat pitää tukkia?

        B. Miesten pitää alkaa kohdella naisia vertaisenaan?

        C. . Muita ehdotuksia?

        D. Lopeta uhriutuminen eli tuoo äärifeministitrollauksesi.

      • Anonyymi

        "kunhan aborttilakikin saadaan pohjoismaalaiselle sivistystasolle."

        Keskiaikaan taantunut täysvapaa murhalaki ei voisi kauempana olla sivistyneestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        D. Lopeta uhriutuminen eli tuoo äärifeministitrollauksesi.

        Etkös se sinä ole se suurin uhriutujs täällä joka valittaa että naiset polkee miesten oikeuksia? Mitä oikeuksia naiset on sulta tarkkaan ottaen vieneet? Vai onko tuo vaan uhriutuvaa ulinaa?

    • Anonyymi

      Niinku miljardi vuotta sitte?

    • Anonyymi

      Abortit ovat kuuma keskusteluaihe ja sille löytyy sekä puolesta että vastaan puhujia.
      Näin kristillisestä näkökulmasta katsottuna kiinnostaisi tietää millä voisit perustella abortteja raamatun sanalla vai voitko ollenkaan?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6283
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4016
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2436
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1423
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe