Olimme vaimon kansssa viettämässä kapakkailtaa ja seuraamme jäi vaimon nuori työkaveri, vähän yli parikymppinen mies. Kun oli kotiin lähdön aika, vaimo kutsui työkaverinsa meille jatkoille. Olimme kaikki "iloisella päällä". Seksiinhän se johti ja kävi selvästi ilmi, että tämä vaimon työkaveri oli kiinnostuneempi miehistä kuin naisista, ja oltuaan ensi vaimoni kanssa, hän kävi minun takapuolen kimppuun ja sain ensimmäisen ja samalla ehkä viimeisen kerran maistaa aitoa munaa. Myöhemmin vaimo kertoi tienneensä työkaverinsa homoudesta ja kutsui piruuttaan hänet meille.
Vaimon työkaveri
Anonyymi
32018
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kelpais minullekkin tuollainen, ensin antais vaimo, sitten minäkin saisin samaa kullia sisääni. Vaimo ei vain ikinö suostuisi tuohon, että miehet harrastaisi seksiä keskenään.
Sellainen mies on lämpimätä paska joka tyrkyttää vaimoaan muille sonneille
Kelpaisi minullekin tuollainen. Vaimo on ilmaissut myös olevansa kiinnostunut katsomaan kuinka kaksi miestä harrastaa seksiä.
Vielä emme ole löytäneet sopivaa henkilöä.
Täydellisin tilanne olisi, jos nuoria miehiä olisi kaksi, jolloin olisi mahdollista antaa vaimolle ensin aisaa joka reikään porukalla. Vaimon putsaamisen jälkeen sitten saisin imeä miehet kovaksi ja olla grillivartaassa vaimon katsellessa.