Voiko narsismi puhjeta aikuisena?

Anonyymi

En tiedä onko tämä narsismia vai jotain muuta, kriisiä ties mitä. Olin 15 vuotta avioliitossa, lapsia kolme. Vaimo oli tosi mahtava ja kiva sekä auttavainen, maailman rehellisin, enkä olisi ikipäivänä voinut kuvitellakaan hänestä mitään pahaa. Olimme monen mielestä unelmaperhe ja elämämme oli varsin monipuolista, aktiivista ja mukavaa, ilman suurempia riitoja, ja kahdenkeskistäkin aikaa oli.

Lopulta vaimo alkoi puhua eroajatuksista, rakkaus oli muka vain selittämättömästi loppunut, ei ollut kipinää. Yritin kaikenlaista huomionosoitusta ja muuta, mutta vaimoni vain vältteli minkä ehti. Hänellä oli hirvittävä kiire laittaa ero vireille, ja hän vain sanoi ettei saa kadonneita tunteita enää takaisin, ja mitään ei ole tehtävissä. Aavistelin että on joku toinen mies kaiken takana, mutta vaimo kielsi tällaisen ajatuksen, ja sanoi vielä kirkkain silmin että sellainenhan olisi tosi epäreilua ja väärin. Samalla hän myös alkoi syyllistää minua monista aivan naurettavista asioista, ja olemuksensa oli jo jonkin aikaa ollut muutenkin aivan eri mitä normaalisti. Hänellä meni jollain tapaa lujaa, ja oli ylimielinen sekä häikäilemätön. Tuntui kuin jokin paha henki olisi mennyt häneen, niin erilaiseksi hän lyhyen ajan sisällä muuttui. Hän tuntui jotenkin henkisesti hylänneen lapsensakin, kun viiletti siellä sun täällä aamusta iltamyöhään.

Kaikki paljastui kun vaimo osti itsellensä uuden puhelimen, ja antoi vanhan puhelimensa tyttärellemme. Hän oli poistanut whatsapin tottakai ja muutkin sovellukset ja puheluhistorian. Mutta oli unohtanut poistaa kuvat. Sieltä paljastui kuvaviestit sydänteksteineen ja pusuhymiöineen pidemmän ajan jaksolta. Ero oli siis laitettu jo vireille ja vaimo katseli jo uutta asuntoa itselleen.

Näytin whatsapp kansioon tallentuneet kuvaviestit hänelle, ja hän kiisti kaiken ja selitteli että ne ovat vain viestejä eikä mitään muuta ole. Että kai sitä nyt työkaverille voi lähettää paljastavia sänkykuvia jossa lukee kuvatekstinä "rakastan sinua". Että niinku ihan normaalia. Kysyin tästä että miksei ole kertonut minulle aikaisemmin, niin vastasi että halusi suojella minua, eikä halunnut että käsitän väärin. Okei...

Vaimo sai sitten uuden asunnon, mutta asui siellä lasten kanssa vain vuoroviikoin. Toiset viikot hän asusteli tuon uuden miehen luona. Ja valehteli vieläkin ettei mitään ole, ja korosti että nythän on vielä harkinta-aika. Ja kehui minua että olet hyvä lasten isä, mutta kumppanina ei sytytä. Okei..

Sitten eron tultua viralliseksi. Hän julkisti myös heti että hänellä nyt onkin uusi mies, tämä sama siis jonka kanssa pelehti jo ilmeisesti vuosia työpaikalla. Ja jonka kanssa lähetteli viestejä, ja ilmeisesti salaisia tapaamisia työpaikalla.

Kaiken tämän jälkeen, ja jo kiinnijäämisen yhteydessä, hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ensin oli kuin joku peto olisi hänen sisällään, mustamaalasi minua myös naapureille, tämän kuulin jälkeenpäin, aivan perättömiä mustamaalaamisia ja valeita. Sitten kaiken jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja yrittää muka olla hyvissä väleissä kanssani, ja ihmettelee miksen halua olla hänen kanssa tekemisissä muuta kuin pakolliset lasten asiat.

Tätä on vaikea pukea sanoiksi, mutta miten ihminen voi yhtäkkiä muuttua aivan eri persoonaksi. Jos 15 vuotta olet ihmisen kanssa joka päivä, niin kyllä siinä oppii tuntemaan kaikki ajatukset ja eleet. Nyt hän muuttui lyhyessä ajassa eri ihmiseksi, moni muukin on sanonut samaa. Itse en provosoitunut näistä valheista ja syytöksistä vaan pidin pään kylmänä, ihan vain lasten edun takia.

Mikä aiheuttaa sen, että näyttää kuin ihmiseen olisi mennyt jokin demoni sisälle? Että se ihminen ei ole enää sama mikä ennen. Olen lukenut netistä muitakin samantapaisia kokemuksia, ja kaikissa tuntuu että ihmiseen on mennyt yhtäkkiä jokin pahuus ja julmuus sisälle. Vai onko se vain pitkään pidäteltyä vihaa ja tunteidenkäsittelytaidon puutetta, joka sitten räjähtää joskus, ja seuraukset on tämänkaltaiset? Vai voiko uusi ihastuminen vain sekoittaa normaalinkin ihmisen pään, niin että on valmis hylkäämään kaiken vanhan ja hyppy tuntemattomuuteen houkuttaa?

4

756

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tiedä onko exäsi narsisti. Toisaalta hyväuskoisten silmissä narsisti vaikuttaa aina tosi mahtavalta ja kivalta sekä tuntuu huomioivan muut, on maailman rehellisin, eikä hänestä voi kuvitella mitään pahaa. Hänelle on tärkeää vakuuttaa, että hän elää unelmaansa.

    • Anonyymi

      Ihan kuin mun mies! Aivan käsittämätöntä. Ja koko ajan epäilen, että olen itse jotenkin väärässä. Että kuvittelen vain. Ja sitähän hän halunneekin.

    • Anonyymi

      Ota etäisyys ja pidä se, yhteys kokonaan poikki etkä lipsu.

    • Anonyymi

      Miksei vois?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4473
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3228
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2894
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2697
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    6. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2540
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2487
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2075
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1727
    Aihe