Varjobudjettini

1. Jos jää työttömäksi kolmen kuukauden ajan niille jotka kykenevät itse itseään auttamaan 2000 euroa kuussa käteen. Tämä kattaa kaikki tuet. Tämän jälkeen tuet veks ilman lääkärin lausuntoa.
2. Ensimmäiset puoli vuotta työssä puhtaana 2000 euroa käteen samalla kuuden kuukauden koeaika.
Tämän jälkeen kaikille minimipalkka 2800 euroa ja tasavero 20 prosenttia. Samalla kannustetaan työn liikkuvuuteen mm. antamalla työasuntovähennys perheettömille sekä kasvattamalla verovähennyksissä matkakulujen osuutta. Lapsiperheiden ylenmääräinen paapominen lopetetaan ja lähdetään siitä että vanhemmat kantavat taloudellisen vastuun lapsistaan. Mm. suurituloisten lapsilisät poistetaan. Samoin poistetaan asuntolainojen korkovähennysoikeus.
3. Puolustusmäärärahoja kasvatetaan tuntuvasti ja aloitetaan vihdoin neuvottelut NATO-jäsenyydestä.
4. Yliopistojen pääsykokeissa luovutaan ja USA:n malli kaikki sisään ja vuoden kuluttua heitetään ne pihalle joille raaka työnteko ei maita.
5. Pääomaverotusta ja osinkoverotusta lasketaan.
6. Maakuntamalli roskiin ja kuntia pakkoliitoksilla yhteen sekä kunnantalojen raju saneeraus.
7. Kaikista alle 20 euron lääkeostoista poistetaan
KELA-korvaus korvausluokasta riippumatta. Kuten kohdassa 1 viittasinkin yleinen toimeentulotuki poistetaan mutta kunnille jätetään mahdollisuus harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen.
8. Sairaseläkkeelle pääsyä helpotetaan.
9. Kehitysapu lakkautetaan koska se valuu marxilaisille diktaattorille.
10. Valtion varallisuutta kasvatetaan yritystoiminnalla ja työnteolla velan oton ja julkisen sektorin kasvattamisen sijaan.

15

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Arvaatko edes itse kustannukset? Ja kuka haluaa USA mallia mihinkään? Kun ei se toimi.

      Kyse ei ole (päinvastoin kun luulet) haluttomuudesta töihin. Siihen ei auta joku fiksaus työttömyystukeen. Ei. Jos lääkäri ei halua pääkaupunkiseudulle töihin, ei se johdu nistään työttömyystuesta. Se johtuu vaan siitä, että sairaanhoitaja tai lääkäri ei halua asua Helsingissä.

      Kaupankassa tai siivooja ei mitenkään voi elää Uudellamaalla. Ei. Ei hitsari tai kukaan.

      Pakko maksa parempaa palkkaa jos haluaa sinne työntekijää.

      Jos Polvijärvellä asuu joku työtön rakennusmies omakotitalossa, miksi hän muuttaisi Helsinkiin?

      Suurin ongelma työttömyydessä on nuorten mielenterveysongelmat. Joka kymmenes nuori kärsii siitä. Mitä teet?

      • Anonyymi

        Suurin ongelma työmarkkinoilla on nimenomaan työnantajien palkanmaksuhaluttomuus, kun demareiden, kokoomuksen ja sinisten suosima 9 €/pv korkeintaan puolen vuoden ajan on ensisijainen työllistämiskeino.
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008247215.html
        Demarijohteiset työkkärit eivät todellisuudessa ole missään yhteydessä työttömiin, kuten kirjoituksesta tulee julki.

      • Varmasti nuorilla on todellisia mielenterveysongelmia.
        Ei välttämättä lääketieteelliset kriteerit täyttävissä normaaleissa alakulon ja pitkästymisen tunteissa juuri työ saattaisi olla parasta lääkettä.
        Rintamalta tulleilla nuorilla ei ollut aikaa vatvoa liikaa itseään.
        Oma valinta jos on rakentanut omakotitalon Polvijärvelle.

    • Anonyymi

      Tuliko tämä varjobudjetti täysin selvänä ollessasi ja tosiaan, huomioitko, että on kolme-neljä lapsisia perheitä, joille tuo 1800 euroa ei riitä mihinkään. kahden tonnin bruttopalkalla voit pyyhkiä persettäsi.

      Niin, jos olet lapseton, omaan napaasi tuijottaja, ehdottelet juuri tuollaisia keskitysleiri tyyppisiä toimia.

      Sinun maailmasi on varmaan sieltä syntyisin, jossa vain hyvin toimeen tulevat voivat elää vapaasti ja omin ehdoin, muita kuritetaan , rankaistaan ja häväistään...että sä kehtaat.

      • Kyllä minä vaan kehtaan. Luutuneita ajatusmallejaa on hyvä välillä ravistella.
        Tuo mainitsemasi lapsiperhe voisi vallan hyvin elää niin että isä ja äiti saisivat suuremman osan palkastaan suoraan itselleen eikä rahoja kierrätettäisi totälitäristisiä piirteitä omaavan hyvinvointivaltion kautta.
        Miksi muuten työelämässä lähdetään aina siitä ajattelusta että kyllä se lapseton ihminen joustaa?

    • Vaatimasi 2800 euron minimipalkka ei ole mitenkään mahdollinen. Valtioko maksaisi palkkaa sen osuuden, mitä työnantaja ei kykene maksamaan vai pistetäänkö Suomen firmat konkurssiin?

      • Kun verotusta kevennetään ja turhia menoeriä kuten kehitysapu poistetaan rahaa riittää kyllä mutta se maksetaan pääosin siitä että itse itseään auttaa eikä sosiaalitukina jossa valtio päättää vapaiden kansalaisten rahojen käytöstä.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kun verotusta kevennetään ja turhia menoeriä kuten kehitysapu poistetaan rahaa riittää kyllä mutta se maksetaan pääosin siitä että itse itseään auttaa eikä sosiaalitukina jossa valtio päättää vapaiden kansalaisten rahojen käytöstä.

        Et vastannut kysymykseeni. Se koski palkkoja, eikä sosiaalitukia.

        Tarkoitatko että valtio maksaisi osan työnantajien palkkakuluista, jotta kaikki saisivat tuon asettamasi huomattavan korkean minimipalkan?

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Selitän kuin viisivuotiaalle. Jos yritystoiminta on kannattavaa ja työmarkkinat toimivat terveesti eli osaamisesta maksetaan ja valtio ei verota kuoliaaksi yrittäjää ja palkansaajaa silloin palkkoja voidaan todellakin nostaa ilman että ns. hyvinvointivaltio anastaa näitä rahoja itselleen ja jakaakseen yrittäjien ja palkansaajien omia rahoja verovähennyksinä ja sosiaalitukina. Ja tämä koskee myös työnantajan palkan sivukuluja. eli suomeksi sanottuna veroja.
        Minä näen ison kuvan. N..i sinä pilkkua jos haluat.

        PS. Eli sitä yritän sanoa että nyt hyvinvointivaltio anastaa oman tehottoman koneistonsa pyörittämiseen rahoja jotka kuuluvat valtion itsessään muodostaville yrittäjille ja palkansaajille!
        Ole tajuamatta jos haluat.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ainakin demariavustajien pyörittämiseen kuluu liikaa rahoja. Nekin voisi laittaa mm. yrittäjien tai kuntien työllistämisiin.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Selitän kuin viisivuotiaalle. Jos yritystoiminta on kannattavaa ja työmarkkinat toimivat terveesti eli osaamisesta maksetaan ja valtio ei verota kuoliaaksi yrittäjää ja palkansaajaa silloin palkkoja voidaan todellakin nostaa ilman että ns. hyvinvointivaltio anastaa näitä rahoja itselleen ja jakaakseen yrittäjien ja palkansaajien omia rahoja verovähennyksinä ja sosiaalitukina. Ja tämä koskee myös työnantajan palkan sivukuluja. eli suomeksi sanottuna veroja.
        Minä näen ison kuvan. N..i sinä pilkkua jos haluat.

        Nykyinen minimipalkka, jota virallisesti ei ole, on käytännössä puolet esittämästäsi. Sen tuplaaminen johtaisi väistämättä korkeampienkin palkkojen korottamiseen, koska kaikki ammattiryhmät vertaavat omaa palkkatasoaan "noihin ammattitaidottimiin", jotka saavat vain minimipalkkaa. Ei tätä korotuspainetta pelkistä periaatteellisista syistä estäisi edes palkkatulon verotuksen keventäminen. Osaatko kuvitella, mihin se johtaisi vientisektorilla? Eivät yrittäjät ja suuryritysten johtajat verotusta juurikaan pidä kilpailukykymme esteenä, vaan palkkatasoamme.

        Myös inflaatiomme lähtisi hirmulaukkaan, kun palkat kaksinkertaistuisivat kertaheitolla. Ja mikä hulluinta, minimipalkkatapauksessa valtion määräyksellä. Miksi olet hylännyt aiemman teesisi, että palkan tulee määräytyä työntekijän ja työnantajan kahdenkeskisessä neuvottelussa? Ja sen, että jos palkka ei työntekijälle riitä, ottakoon rinnalle toisen ja jopa kolmannen työn?

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        PS. Eli sitä yritän sanoa että nyt hyvinvointivaltio anastaa oman tehottoman koneistonsa pyörittämiseen rahoja jotka kuuluvat valtion itsessään muodostaville yrittäjille ja palkansaajille!
        Ole tajuamatta jos haluat.

        20 000 tilaa on olemassa vain nostaakseen tukia,

        ruis leipään ostetaan puolasta,
        kun suomijussi tuottaa vitosella euron rehut,

        tukijussit kiky-loikalle,
        näennäisvilijelijät poistettava muonavahvuudesta,
        on järjetöntä ottaa lainaa niiden elättämiseen...

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Nykyinen minimipalkka, jota virallisesti ei ole, on käytännössä puolet esittämästäsi. Sen tuplaaminen johtaisi väistämättä korkeampienkin palkkojen korottamiseen, koska kaikki ammattiryhmät vertaavat omaa palkkatasoaan "noihin ammattitaidottimiin", jotka saavat vain minimipalkkaa. Ei tätä korotuspainetta pelkistä periaatteellisista syistä estäisi edes palkkatulon verotuksen keventäminen. Osaatko kuvitella, mihin se johtaisi vientisektorilla? Eivät yrittäjät ja suuryritysten johtajat verotusta juurikaan pidä kilpailukykymme esteenä, vaan palkkatasoamme.

        Myös inflaatiomme lähtisi hirmulaukkaan, kun palkat kaksinkertaistuisivat kertaheitolla. Ja mikä hulluinta, minimipalkkatapauksessa valtion määräyksellä. Miksi olet hylännyt aiemman teesisi, että palkan tulee määräytyä työntekijän ja työnantajan kahdenkeskisessä neuvottelussa? Ja sen, että jos palkka ei työntekijälle riitä, ottakoon rinnalle toisen ja jopa kolmannen työn?

        2500 euroa ei oikein käy koska silloin käteen jäisi yhtä paljon kuin tuossa vuoden nolla verotuksessa.
        Eihän meillä ole ole infllatioita tai deflaatioita yhteisvaluutan aikana kun Keskuspankit voivat säädellä liikkeellä olevan rahan määrää.
        Idea palkankorotuksista olisikin se että ne eivät ole mikään keskitetysti sovittu automaatio. Eli palkankorotukset maksetaan vaan ansioista ja vaan niille jotka ne ansaitsevat. Vastaavasti huonoina aikoina palkansaajat suostuvat palkkojensa alentamiseen koska kyseessä on nimensä mukaisesti työmarkkinat jotka toimivat markkinatalouden ehdoilla.
        Puhumattakaan siitä positiivisesta vaikutuksesta että ihmiset saavat itse päättää rahojensa käytöstä eikä totälitäristinen kontrolliapparaatti.

    • Anonyymi

      Ranskalaisesta roskakuskista tulee entistä nopeammin ranskalainen vakiroskakuski

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1174
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe