Lihat ja maidot nurkkaan

Anonyymi

6

125

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä syön ihmiselle tarkoitettua ruokaa eli myös lihaa.

      • Niin minäkin.


      • Anonyymi

        Sinulle on kaksi vaihtoehtoa säilyttääksesi terveytesi ja silti pitäytä tottumuksissasi.

        1. Lisää terveelliseen ruokaan keinotekoista verta, eli hemiä saadaksesi siihen tarvitsemasi vernmaun
        2. Pure huuleesi saadaksesi siitä verenmakua terveellistä ruokaa syödessäsi.


    • Anonyymi

      Ruuan maku ja halukkuus sen syömiseen syntyy syömiskertojen määrästä. Siksi ihmiselle on "muka" vaikeata muuttaa tottumuksiaan. Tutkimusten mukaan noin kymmenen kertaa syömällä uutta ruokalajia syntyy siihen sellainen tottumus, että se maistuu ns. hyvältä.
      Toisaalta miksi me kaikki emme siirtyisi teveellisempään ruokavalioon vieläkin helpompaa tietä, eli aloittamalla lihan korvaamisen härkäpavusta ja kaurasta tehdyllä nyhtökauralla, joka maistuu täysin liharuualta. Nyhtökaurasta saamme kaikki tarvitsemamme proteiinit, hiilihydraatit ja hivenaineet mitä saamme myös lihaa syömällä.
      Tulevaisuus on kuitenkin lähellä ja tulemme siirtymään nyt pois lihatuotteista ja sitten siirrymme pois myös peltotuotteista. Jo nyt on pitkällä monet ruuan valmistustavat, joiden tekemisestä puuttuu koko maataloussektori kokonaa.

    • "Lignaanit ovat fenolisia yhdisteitä ja niitä on muun muassa marjoissa, hedelmissä, täysjyväviljassa, pavuissa ja siemenissä."

      Arvelisin että keput syövät marjoja keskimäärin enemmän kuin muiden puolueiden kannattajat, koska ydinkannatusalueillaan metsät ovat lähellä ja asuvat yleisesti omakotitaloissa, joiden tonteilla kasvaa marjapuskia.

      • Anonyymi

        Juuri tuli maalla käytyä poimimassa puolukat itselle ja maalla asuvalle samnaikäiselle, joka ei enää pysty itse marjassa käymään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe