Tv:t ovat entistä huonompia

”Televisiot kehittyvät yhä ohuemmiksi, joten kunnon kaiuttimille eli hyvälle äänentoistolle ei yksinkertaisesti ole tilaa.”
Jotenkin näin kertoo eräs kauppaketju.
Tilanne todella on tämä. Tv:t ”kehittyvät” niin että ääni huononee. Markkinoinnissa puhutaan vain kuvan laadusta ja kehuskellaan laitteen ohuudella.
Seuraava askel on ohentaa laitteita lisää, jolloin kuvankin laatu kärsii. Sitten vain ostamaan tonnin lisänäyttöjä teeveen eteen. Nythän lisäkaiuttimien osto ”hyvään” televisioon on normitilanne ja kansa se maksaa.
7176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toisaalta ohut tv näyttää seinälle ripustettuna paremmalta kuin paksu. Tieteisvisioissa ja -elokuvissa näytöt on jopa integroitu seiniin ja peittävät koko pinnan. Näköradion tärkein tehtävä on välittää kuvaa, mutta totta on että ääni on tässä ohuuskehityksessä kärsinyt ja nykyteknologiasta ei ole löytynyt ratkaisua.

Pikkuvinkkinä että taulutv:n ääntä saa helposti ja halvalla hieman kohennettua kun kääntää (yleensä alaspäin suunnattujen) kaiuttimien äänen kohti katsomoa. Bassoja ei tyhjästä synny, mutta ainakin ääni on silloin selkeämpi.

Äänestä

Littutv:n kuvaputkitelkkaria heikompi äänenlaatu ei ole enää mikään uutinen, muutos tapahtui jo edellisellä vuosikymmenellä.

Nykyään suunta on keskihintaisissa laitteissa jo parempaan päin, kun ottaa äänenlaadun yhdeksi valintaperusteeksi. Vähän ohueksi ääni toki edelleen jää, johtuen pienten kaiuttimien fyysisistä rajoitteista.

Äänestä
  • Hieman hämmentävää miten tuollaisessa perus-LG:ssäkin saadaan muuten ohueen ääneen jonkinlaista tilavaikutelmaa - elokuvan taustahäly tai -musiikki tuntuu usein tulevan aivan jostain muualta kuin kaiuttimien suunnalta. Tässä on kyllä kovasti elokuva-/ohjelmakohtaisia eroja, joissain efekti on jopa häiritsevä.

    Äänestä

Oman Sonyni alla on kuusi vuotta ollut soundplate, olisiko äänialusta suomeksi (ei taida olla 😁), ja ääni on erinomainen. Tietysti se maksoi, mutta rahasta ei ole puutetta.

Puutetta sen sijaan on päivityksistä, jotka korjaisivat Sonyn viimeisetkin viat, mutta ne jäänevät haaveeksi.

Äänestä
  • Sanomasi siis on että rahalla saa... tai sitten ei.

    Äänestä

Ostin 2009 vuoden lopussa Sony KDL V5500 , naksautettu päälle käytännössä joka päivä

Hyvä ääni, kuvan laatu, värit! ja tv kuvan laatu. Liitännät. Näytön pinta ei ole peilaava. Hinta oli 6xx eur. Ei minkäänlaisia sirinoitä ja kuva samanlainen kuin 11 vuotta sitten. Ilmeisesti hyvät komponentit laitettu uutena.


Olen nähnyt muita ja kalliimpia telkkareita joissa rakeisempi kuva, värit ei luonnolliset, ääni selvästi huonompi.

Äänestä

Tulevaisuuden televisioissa ääni myydään lisävarusteena

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

”Televisiot kehittyvät yhä ohuemmiksi, joten kunnon kaiuttimille eli hyvälle äänentoistolle ei yksinkertaisesti ole tilaa.”
Jotenkin näin kertoo eräs kauppaketju.
Tilanne todella on tämä. Tv:t ”kehittyvät” niin että ääni huononee. Markkinoinnissa puhutaan vain kuvan laadusta ja kehuskellaan laitteen ohuudella.
Seuraava askel on ohentaa laitteita lisää, jolloin kuvankin laatu kärsii. Sitten vain ostamaan tonnin lisänäyttöjä teeveen eteen. Nythän lisäkaiuttimien osto ”hyvään” televisioon on normitilanne ja kansa se maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu