Heitä, jotka yhteiskunta ajoi syrjään ja ovat yksinäisiä.
Täällä muita vihattuja ihmisiä?
38
773
Vastaukset
- Anonyymi
Minä en koskaan kelvannut. Pitää olla sopiva. Minä en ole. Koitin yleensä korvata epäsopivuuttani yrittämällä entistä enemmän. Mutta ei. Ok ymmärsin lopulta. Ei väkisin. Yksin on nyt hyvä.
- Anonyymi
Sinä olet fiksu!
- Anonyymi
Lue Hermann Hessen kirja Arosusi
- Anonyymi
Lasketaanko se jos vihaa itseään ja omaa typeryyttään?
- Anonyymi
En tiedä, kutsuisinko nykyistä tilannettani ihan noilla sanoilla, että olenko vihattu. Mutta ainakin olen syrjäytynyt, yksinäinen ja täysin yksin. Ystäviä minulla ei juurikaan ole. Tai ei siis ole yhtään.
Ja haluaisin päättää elämäni lopullisesti. En kuulu tänne, enkä tähän maailmaan. Ajatus ja päätös elämän lopettamista on vain vahvistunut entisestään. Tuskin jatkan enää montakaan päivää tästä eteenpäin, Kaikki syyt elää ja olla olemassa ovat kadonneet täysin.- Anonyymi
Myös minun elämäni on tällä hetkellä aika p*****stä typerien valintojen vuoksi. Työ on ainut mikä pitää minut tolkuissa. On minulla ystäviäkin, mutta en pysty puhumaan heille pahaa oloani joten vietän vapaa aikani yksin toivoen että kukaan ei soita tai tule käymään. Yksinolossa huono puoli on se että mietin surkeuttani ja saan itselleni ahdistuneen olon. Odotan juttu hetkeä tukihenkilöni kanssa, mikä toivottavasti helpottaisi edes vähän oloani koska en ole valmis luopumaan elämästäni. Toivottavasti et vielä sinäkään, ystävä hyvä.
- Anonyymi
Se on sitten oma henkilökohtainen asiasi.
- Anonyymi
Edelliseen lisäten: itsemurha on alkanut tuntua entistä houkuttelevammalta.
Tuntuu, että minulla ei ole enää mitään annettavaa, eikä minkään "uusien, ihanien asioiden kokemista". Unelmia minulla ei enää ollut vuosikausiin.
Eikä minun mielestäni itsemurhan tekemisessä ole mitään väärää eettiseltä, uskonnolliselta, tai moraalisesti ajateltuna.
Miksi täällä pitäisi kärsiä? Ja elää pelkän tyhjänpäiväisen olemassaolemisen takia? Ajelehtia vain päivästä toiseen? Ja elää epätyydyttävää elämää?
Ja koska Suomessa ei esim. lainsäädäntö anna mahdollisuuksia ja lupaa eutanasiaan, eikä kukaan siinä auta, niin sen lopullisen ratkaisun joutuu tekemään itse. Ainoa, oikeastaan enää päätettävissä oleva asia on se, että milloin sen ratkaisun toteuttaa käytännössä. - Anonyymi
Ei elämässä mitään vikaa ole yleensä. Elämä ei vain vastaa odotuksia. Vika on siinä.
- Anonyymi
Olen sontaseppo. Juon enimmäkseen kiljua ja korvikkeita, mutta kelan tilipäivänä ostan kassillisen keskaria. Minulla on asunto ja kaikki tarpeellinen yhteiskunnan puolesta. Meitä syrjäytyneitä harvoin muistetaan paitsi tämä hallitus.
- Anonyymi
Sanoppas muuta. Juuri nämä yhteiskuntaa syyttelevät yksilöt ovat usein niitä kaikkein vaativimpia ja ylimielisimpiä. Valittavat vaikka katto pään päällä ja ruokaa tulee tekemättä mitään. Eivät kestäisi päivääkään omillaan.
- Anonyymi
No eipä taida hänen kaljarahansa maksaa yhteiskunnalle edes sen vertaa, kun se pääministerin kuuluisa aamupala.
Sitäpaitsi pitäähän hienoilla menestyvillä ihmisillä olla aina joku heikompi osainen potkittavana, jotta tuntisi itsensä arvokkaammaksi. Sinustakin tuntuu nyt varmaan tuon purkauksesi jälkeen paremmalta, kun löytyi joku itseäsikin alhaisempi elämänmuoto, johon purkaa impotenttia raivoasi. - Anonyymi
Nimimerkillä sontaseppo kirjoittanut taisi olla kyllä joku trolli. Ei kukaan kehuskele sillä, että juo kiljua, tai korvikkeita ja että kelan tilipäivänä ostaa kassillisen keskaria.
Tekstin läpi kuultaa selvästi provosointi, tai lapsenomaisuus.
Miten kukaan voi oikeasti ottaa tosissaan moisen sepustuksen? Ja että se menee vielä jonkun kohdalla läpi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eipä taida hänen kaljarahansa maksaa yhteiskunnalle edes sen vertaa, kun se pääministerin kuuluisa aamupala.
Sitäpaitsi pitäähän hienoilla menestyvillä ihmisillä olla aina joku heikompi osainen potkittavana, jotta tuntisi itsensä arvokkaammaksi. Sinustakin tuntuu nyt varmaan tuon purkauksesi jälkeen paremmalta, kun löytyi joku itseäsikin alhaisempi elämänmuoto, johon purkaa impotenttia raivoasi.Kun näitä kaljaa kittaavia luusereita tai työnvieroksujia on useita niin maksaa enemmän kun mainitsemasi ”ministerin aamupala”. Aina otetaan joku kaukaa haettu esimerkki ja sillä verukkeella oikeutetaan itselle vastikkeeton yhteiskunnan siivellä lorviminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimimerkillä sontaseppo kirjoittanut taisi olla kyllä joku trolli. Ei kukaan kehuskele sillä, että juo kiljua, tai korvikkeita ja että kelan tilipäivänä ostaa kassillisen keskaria.
Tekstin läpi kuultaa selvästi provosointi, tai lapsenomaisuus.
Miten kukaan voi oikeasti ottaa tosissaan moisen sepustuksen? Ja että se menee vielä jonkun kohdalla läpi?Hänhän ei missään vaiheessa kehuskellut. Päinvastoin syyttää yhteiskuntaa rappioitumisestaan.
Missä sisälukutaitosi on?
Joten sinä se tässä luulet omiasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun näitä kaljaa kittaavia luusereita tai työnvieroksujia on useita niin maksaa enemmän kun mainitsemasi ”ministerin aamupala”. Aina otetaan joku kaukaa haettu esimerkki ja sillä verukkeella oikeutetaan itselle vastikkeeton yhteiskunnan siivellä lorviminen.
Edelleenkin vaikka kelan rahoilla eläjiä olisi miljoona, tämän kyseisen henkilön ylläpito ei maksa yhtään enempää.
Mitä taas tuon oletetun lorvimisen aiheuttamiin kuluihin tulee: työttömyyteen liittyvät sosiaaliturvan menot olivat THL:n viimeisimmän raportin mukaan kaikkiaan vajaa 4 miljardia, josta valtion ja kuntien yhteenlaskettu osuus on n. 50%. Tähän sisältyy myös ansiosidonnainen, jota siis ei voi pitkäaikaistyötön saada. Ottaen huomioon, että tuet ovat täysimääräisesti veronalaista tuloa, nämä kulut eivät käytännössä vastaa edes kahdeksaa prosenttia bruttokansantuotteesta.
Kuinkahan paljon siis kuvittelisit verokuormasi kevenevän, jos lakkautettaisiin työttömyystuki ja toimeentulotuki, jolla tämä henkilö oletettavasti "lorvii"? Ja jos näin tehtäisiin, ihanko tosissasi kuvittelet, etteivät poliitikot keksisi sille rahalle jotain muuta käyttöä?
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021052130984 - Anonyymi

http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021052130984Korjaus: Lukema siis ei vastaa edes prosenttia bktsta, en tiedä mistä tuo kahdeksaa tuohon tuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänhän ei missään vaiheessa kehuskellut. Päinvastoin syyttää yhteiskuntaa rappioitumisestaan.
Missä sisälukutaitosi on?
Joten sinä se tässä luulet omiasi.Toki arvostan työssäkäyviä, sillä ilman heidän verojaan en voisi toteuttaa itseäni vailla taloudellisia huolia ja työvelvoitetta. Kiitos heille sontaseppojen tukemisesta..
- Anonyymi
"olen sontaseppo"
Miksi trollaat eläkeläisopettajana netissä joka päivä? Ja pidät itseäsi KD-uskovana miehenä? - Anonyymi
Miksi trollaat KD-uskovaisena ja eläkeopettajana joka päivä netissä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleenkin vaikka kelan rahoilla eläjiä olisi miljoona, tämän kyseisen henkilön ylläpito ei maksa yhtään enempää.
Mitä taas tuon oletetun lorvimisen aiheuttamiin kuluihin tulee: työttömyyteen liittyvät sosiaaliturvan menot olivat THL:n viimeisimmän raportin mukaan kaikkiaan vajaa 4 miljardia, josta valtion ja kuntien yhteenlaskettu osuus on n. 50%. Tähän sisältyy myös ansiosidonnainen, jota siis ei voi pitkäaikaistyötön saada. Ottaen huomioon, että tuet ovat täysimääräisesti veronalaista tuloa, nämä kulut eivät käytännössä vastaa edes kahdeksaa prosenttia bruttokansantuotteesta.
Kuinkahan paljon siis kuvittelisit verokuormasi kevenevän, jos lakkautettaisiin työttömyystuki ja toimeentulotuki, jolla tämä henkilö oletettavasti "lorvii"? Ja jos näin tehtäisiin, ihanko tosissasi kuvittelet, etteivät poliitikot keksisi sille rahalle jotain muuta käyttöä?
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021052130984Oletko vajaa?
” Edelleenkin vaikka kelan rahoilla eläjiä olisi miljoona, tämän kyseisen henkilön ylläpito ei maksa yhtään enempää.”
Kyseisen henkilön ylläpito ei tietenkään maksa enempää, mutta kun näitä on monia, tulee veronmaksajille aika sievoinen summa kustannettavaksi.
Jos kaikki lopettaisivat työnteon, ymmärtäisit mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Verotus kevenisi kyllä siis varmasti jos jokaisella olisi velvollisuus ottaa osaa yhteiskuntaan ja sen toimimiseen. Nyt on liian helppoa ihmisillä vain päättää että työt ei maistu. Onneksi kuitenkin tätä menoa voi olla että tuet lakkautetaan kun ottajia on enemmän kun antajia. Tai ainakin pienennetään. Voi olla että se motivoisi töihin teitä.
”Lähes puolet julkisista menoista kuluu sosiaaliturvaan, josta taas noin puolet koostuu eläkkeistä. Muita merkittäviä julkisia menoeriä ovat muun muassa yleinen julkishallinto, terveydenhuolto ja koulutus. Esimerkiksi koulutukseen käytetään noin 10 prosenttia julkisista menoista.”
Siinä sulla kylmää faktaa mihin veroeurot menevät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki arvostan työssäkäyviä, sillä ilman heidän verojaan en voisi toteuttaa itseäni vailla taloudellisia huolia ja työvelvoitetta. Kiitos heille sontaseppojen tukemisesta..
Arvoituksesi loppuu siinä vaiheessa kuuta kun rahat alkaa olla juotuna. Olet ihmisen irvikuva.
En vaihtaisi sekuntiakaan elämästäni tuollaiseen kituutteluun jota elämäsi on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleenkin vaikka kelan rahoilla eläjiä olisi miljoona, tämän kyseisen henkilön ylläpito ei maksa yhtään enempää.
Mitä taas tuon oletetun lorvimisen aiheuttamiin kuluihin tulee: työttömyyteen liittyvät sosiaaliturvan menot olivat THL:n viimeisimmän raportin mukaan kaikkiaan vajaa 4 miljardia, josta valtion ja kuntien yhteenlaskettu osuus on n. 50%. Tähän sisältyy myös ansiosidonnainen, jota siis ei voi pitkäaikaistyötön saada. Ottaen huomioon, että tuet ovat täysimääräisesti veronalaista tuloa, nämä kulut eivät käytännössä vastaa edes kahdeksaa prosenttia bruttokansantuotteesta.
Kuinkahan paljon siis kuvittelisit verokuormasi kevenevän, jos lakkautettaisiin työttömyystuki ja toimeentulotuki, jolla tämä henkilö oletettavasti "lorvii"? Ja jos näin tehtäisiin, ihanko tosissasi kuvittelet, etteivät poliitikot keksisi sille rahalle jotain muuta käyttöä?
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021052130984Poliitikot eivät ole mitään kaikkivaltiaita jotka voivat vain ottaa veroeurot mielivaltaisesti palkoista. Ehkä keksii, mutta jotain järkevämpää.
Itse henkilökohtaisesti en halua tukea omista rahoistani ihmisiä joille ei työ maistu.
Sulla ei tietenkään eläkkeestäsi tai toimeentulotuestasi mene kauheasti veroja mutta tässä voit huviksesi kokeilla ja nähdä mihin verot käytetään:
https://yle.fi/uutiset/3-9843545
Tämän enempää en kanssasi väittele. Mulla on mun mielipide joka ei muutu sillä että sinä yrität puolustaa yhteiskunnan tuottamattominta osaa. Se fakta ei miksikään siitä muutu, että jos kaikki eläisivät näin ei koko yhteiskunta pyörisi.
Hyvää jatkoa pienillä tuilla kituuttamisen kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun näitä kaljaa kittaavia luusereita tai työnvieroksujia on useita niin maksaa enemmän kun mainitsemasi ”ministerin aamupala”. Aina otetaan joku kaukaa haettu esimerkki ja sillä verukkeella oikeutetaan itselle vastikkeeton yhteiskunnan siivellä lorviminen.
Onko sitten miljardeja asaekaupalla tai huumekaupalla tai lääketeollisuuskaupalla tai ihmiskaupalla tai pornoa tai seksiä ostavat tai muuten heikoimmista hyötyvät aidatussa kartanossa asuvat arvokkaampia
Jotka siis välillsesti tai suiraan elää tappamalla mutta laillisesti
Tällainen itsemurhan ihannointi voi sitö olla jos parhaita ihmisiä yllytetään. Taustalka voi olla trollitehdas tai tylsistynyt kartanon loinen joka roikkuu kuin takiainen myymissään ihmisissä ja heille myymissän hoidoissa (huumeet lääkkeet aseet...)
Parhaita ovat ne jotka vöhiten käyttää tilaa ja resursseja. He ovat anteliaita kun jöttpvät muilekin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko vajaa?
” Edelleenkin vaikka kelan rahoilla eläjiä olisi miljoona, tämän kyseisen henkilön ylläpito ei maksa yhtään enempää.”
Kyseisen henkilön ylläpito ei tietenkään maksa enempää, mutta kun näitä on monia, tulee veronmaksajille aika sievoinen summa kustannettavaksi.
Jos kaikki lopettaisivat työnteon, ymmärtäisit mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Verotus kevenisi kyllä siis varmasti jos jokaisella olisi velvollisuus ottaa osaa yhteiskuntaan ja sen toimimiseen. Nyt on liian helppoa ihmisillä vain päättää että työt ei maistu. Onneksi kuitenkin tätä menoa voi olla että tuet lakkautetaan kun ottajia on enemmän kun antajia. Tai ainakin pienennetään. Voi olla että se motivoisi töihin teitä.
”Lähes puolet julkisista menoista kuluu sosiaaliturvaan, josta taas noin puolet koostuu eläkkeistä. Muita merkittäviä julkisia menoeriä ovat muun muassa yleinen julkishallinto, terveydenhuolto ja koulutus. Esimerkiksi koulutukseen käytetään noin 10 prosenttia julkisista menoista.”
Siinä sulla kylmää faktaa mihin veroeurot menevät.Minun henkilökohtaiseen talouteeni sillä ei ole mitään vaikutusta, olipa näitä "lorvimisen mahdollistavia" tukia olemassa tai ei. Itse lorvin ihan pääomatuloilla, joista maksan lähes kolmanneksen veroa.
Myöskään sillä miten paljon sosiaaliturvaan kokonaisuudessaan menee rahaa ei ole tässä yhteydessä merkitystä. Kuten siteeraamasi tekstikin osoitti, työttömyyteen liittyvät sosiaaliturvamenot eivät ole merkittävä kuluerä. Sosiaaliturvaan menee 72,1 miljardia, josta 4 miljardia on työttömyydestä johtuvia kuluja. Vain 50% jää kunnan ja valtion maksettavaksi- ja siitäkin palautuu heti merkittävä osa ennakonpidätyksenä. Eli käytännössä jäädään alle kahteen miljardiin. Tämä summa menee kulutukseen, mikä osaltaan tukee taloutta.
Vaikka työttömyysturva siis lakkautettaisiin, sosiaaliturvaan menisi silti 68 miljardia- ja samalla tietysti verotulot pienenisivät. Tässä maassa ei myöskään ole sellaista sosiaalitukimuotoa, johon ei liittyisi tiukkoja ehtoja, velvoitteita ja valvontaa. Jos teitä oikeanlaidan epattoja oikeasti kiinnostaisi muukin, kun ideologinen suuvaahdossa öyhöttäminen, niin epäilemättä olisitte jo tietoisia tästä kaikesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänhän ei missään vaiheessa kehuskellut. Päinvastoin syyttää yhteiskuntaa rappioitumisestaan.
Missä sisälukutaitosi on?
Joten sinä se tässä luulet omiasi.Kirjoitustyyli kertoo ja paljastaa itse kirjoittajastaan jotakin, aina. Eli kyllä se nyt vaan taitaa olla enemmän trolli, kuin oikeasti mikään kaljaa kittavaava ja sairaseläkerahat juovat "sontaseppo".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitustyyli kertoo ja paljastaa itse kirjoittajastaan jotakin, aina. Eli kyllä se nyt vaan taitaa olla enemmän trolli, kuin oikeasti mikään kaljaa kittavaava ja sairaseläkerahat juovat "sontaseppo".
Siis kittaava, ei kittavaava...
- Anonyymi
Koen olevani vihattu. En ole ikinä tietoisesti tehnyt tai tahtonut kenellekään pahaa. En ole tehnyt rikoksia, ja silti tuntuu, että olen pahempi kuin pahimman luokan tappajat, joilla on laajat ystäväpiirit ja ymmärtävät sukulaiset ympärillään. Itse olen kuin spitaalinen, jonka seuraa kartetaan. En vain tiedä, miten olla "oikein" ihmisten seurassa...
- Anonyymi
Sinussa ei ole mitään vikaa. Ihan oikeasti. Usko pois! Enemmän sitä syytä ja vikaa on niiden joidenkin ihmisten asenteissa ja arvomaailmassa.
Minä ainakin arvostan ja välitän sinusta. Vaikka en ole sinua koskaan nähnyt ja tavannutkaan.
Olisin mielelläni tavannut sinut kasvotusten ja jopa halannut sinua. Teen sen nyt sitten näin tämän palstan välityksellä. 💗 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinussa ei ole mitään vikaa. Ihan oikeasti. Usko pois! Enemmän sitä syytä ja vikaa on niiden joidenkin ihmisten asenteissa ja arvomaailmassa.
Minä ainakin arvostan ja välitän sinusta. Vaikka en ole sinua koskaan nähnyt ja tavannutkaan.
Olisin mielelläni tavannut sinut kasvotusten ja jopa halannut sinua. Teen sen nyt sitten näin tämän palstan välityksellä. 💗Oletpas ihana ihminen 🤗
Kiitos paljon kauniista sanoista. Kaikkea hyvää elämääsi 💛 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletpas ihana ihminen 🤗
Kiitos paljon kauniista sanoista. Kaikkea hyvää elämääsi 💛Kiitos vaan itsellesi! Ja sitä samaa toivotan Sinulle myös. 🙂
- Anonyymi
Yhteiskunnallinen agenda ei paljastu jokaiselle, mutta taivastenvaltakunnan kutsu on voimassa.
- Anonyymi
Varmaan nää rokotevastaiset on sellaisia syrjäytyneitä ja pikkukaljassa kirjoittelee katkerana näitä salaliitto ja 5g sirujuttuja foliohattu päässä
- Anonyymi
Näyttäisi siltä että ainoa tapa välttyä valtamuunnoksen tartunnalta on totaalinen erakoituminen.
- Anonyymi
Jep, erakoita on aina ollut. Minulle riitti kaikki se mitä olen kokenut, viihdyn nk. poissa kaikesta.
Kaupungissakin voi olla erakko, kerrastalo kyttääjät ja pihapoliisit on haittana. Tähän voi vastata olla puhumatta. On se helpotus kun niistä pääsee eroon. - Anonyymi
En voi sanoa olevani vihattu, koska se vaatisi vihaajiltani jonkinlaista henkilökohtaista tuntemista. Mutta jollain tapaa syrjäytetty kuitenkin, koska kuulun jonkinlaiseen vähemmistöön. Mielestäni nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.
- Anonyymi
Kyllä!
Oma tarina alkoi tässä lapsuudessa. Äiti yliholhoava mutta tunne-elämäänsä raottamaton henkilö, vaati ja pakotti minut aikoinaan musiikkikouluun ja myöhemmin yliopistoon, haukkui ei-akateemiset työt vaikka itse ei ollut käynyt edes kansakoulua. Isä tunteeton alkoholisti jolla oli useita naisia samaan aikaan.
Koko ala-aste koulukiusaamista. Väkivaltaa, uhkailua, haukkumista, häpäisyä.
Aikuisiällä asenteeni muuttui. Enää ei jumalauta kiusata ja poljeta. Minusta tuli suorasanainen työelämässä ja tästähän sitten olen saanut esihenkilöiden vihat ja simputuksen harteilleni. Jatkuu edelleen. Ilmenee vähättelynä, eristämisenä ja mielipiteitä ei oteta koskaan huomioon.
No mitäpä tästä seurasi? Minusta on tullut totaalinen ihmisvihaaja, viihdyn parhaiten yksin. Parhaat kaverit ovat luonnon linnut. Ne eivät petä, kyykytä jne vaan kuuntelevat kun juttelen niille. Ihmiskunnasta en välitä paskaakaan, kuolkoot vaikka kaikki. Suren vain ihmisten hulluutta tuhota muu biosfääri. - Anonyymi
Minä jätin yhteiskunnan, niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569