Eli toimii päinvastoin kuin edellinen oikeistohallitus.
Kyseessähän on uusi arvonnousuvero, jonka tarkoitus on estää Suomessa kertyneiden myyntivoittojen verovapaa siirtäminen Suomesta vaikkapa laittamalla rahat vakuutuskuoreen ja nostamalla ne vasta sitten, kun on muutettu virallisesti asumaan ulkomaille.
Arvonnousuverolla varmistetaan, että omaisuuden myyntivoittoja voidaan verottaa siellä, missä asuessa ne ovat kertyneet. Lisäksi arvonnousuvero estää verovälttelyä järjestelyillä, joissa kirjat siirretään verokeitaaseen ennen omaisuuden myyntiä tai lahjoitusta.
Eli suomeksi se tarkoittaa sitä, että maamme eliitin laajasti harrastama veronkierto muuttuu huomattavasti vaikeammaksi. Eli LOISTAVAA toimintaa taas vasemmistohallitukselta.
Vasemmistohallitus estää veronkiertoa.
262
2203
Vastaukset
- Anonyymi
Kommunistithan on kyllä kieroja ja kateellisia polvesta polveen ja tämänkin tarkoitus on päästä toisten lompakolle nauttimaan ilman vaivannäköä. Myös matut täytyy elättää, eli siivellä.
- Anonyymi
Eli et ymmärtänyt sanaakaan avauksesta, mutta mussuttaa vaan pitää.
Löytyykö persuista ainuttakaan sen verran älykästä kommentoijaa, joka pystyisi ottamaan asiallisesti kantaa? Siis ilman "kommareita ja punikkeja". Minä en ainakaan ole yhtäkään vielä havainnut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli et ymmärtänyt sanaakaan avauksesta, mutta mussuttaa vaan pitää.
Löytyykö persuista ainuttakaan sen verran älykästä kommentoijaa, joka pystyisi ottamaan asiallisesti kantaa? Siis ilman "kommareita ja punikkeja". Minä en ainakaan ole yhtäkään vielä havainnut.En ole persu ,mutta en ole löytänyt yhtään älykästä kommentoijaa vihervasemmistosta.Vihervasemmisto on todellakin jatkuvasti muiden lompakolla, eivät anarkistit ym. suvakit ole koskaan rehellistä työtä tehneet ovat aina eläneet muiden siivellä.Nytten pilasivat sitten koululaitoksenkin omilla "koululutusohjelmillaan". Se että elokapinat käyvät koulussa aivopesemässä lapsia omiin valheisiinsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole persu ,mutta en ole löytänyt yhtään älykästä kommentoijaa vihervasemmistosta.Vihervasemmisto on todellakin jatkuvasti muiden lompakolla, eivät anarkistit ym. suvakit ole koskaan rehellistä työtä tehneet ovat aina eläneet muiden siivellä.Nytten pilasivat sitten koululaitoksenkin omilla "koululutusohjelmillaan". Se että elokapinat käyvät koulussa aivopesemässä lapsia omiin valheisiinsa.
No eihän oikeistolainen typeryys tosiaan rajoitu pelkkiin persuihin, kuten hyvin osoitit.
Yrittäisit edes olla jotain muuta kuin pelkkä aivoton oikeistotrolli samoine jankutuksineen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole persu ,mutta en ole löytänyt yhtään älykästä kommentoijaa vihervasemmistosta.Vihervasemmisto on todellakin jatkuvasti muiden lompakolla, eivät anarkistit ym. suvakit ole koskaan rehellistä työtä tehneet ovat aina eläneet muiden siivellä.Nytten pilasivat sitten koululaitoksenkin omilla "koululutusohjelmillaan". Se että elokapinat käyvät koulussa aivopesemässä lapsia omiin valheisiinsa.
Eikös Sipilä ja Persut leikanneet koulutuksesta, älä väitä ettet ole persu, koska valeuutisoit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eihän oikeistolainen typeryys tosiaan rajoitu pelkkiin persuihin, kuten hyvin osoitit.
Yrittäisit edes olla jotain muuta kuin pelkkä aivoton oikeistotrolli samoine jankutuksineen.Ei ne pysty, ei ole eväitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Sipilä ja Persut leikanneet koulutuksesta, älä väitä ettet ole persu, koska valeuutisoit.
No olkaa kommunistit nyt tyytyväisiä, kun kepukin on dipilöineen teidän kanssa vasemmistohallituksessa. Äkkiä nyt esittämään kaupunki asuntojen pakkososialisointia, sillä asunnon tarvitsijoita on paljon. Tosin pako pohjoisen suuntaan alkaa kohta, kun kustannukset on sietämättömät. Kiitos MARIININ ja kommunistien.
- Anonyymi
Porvarit ovat tunnetusti kieroja kuin korkkiruuvit ja imevät köyhiltä viimeisetkin rahat. Täytyy olla itseensä suuttunut joka äänestää porvareita
- Anonyymi
Kokoomus on jo luvannut, että tämä huippurikkaiden verovälttelyä estävä laki kumotaan heti, jos he pääsevät valtaan. Ja leikkaavat sosiaaliturvasta.
Tuo jo paljastaa sen, ettei kokoomus ole palkkatyöläisen vaan maamme rikkaimman 5% etuja ajava puolue.- Anonyymi
Kyllä kommunistit on sitten kieroja ja kateellisia. Aina ollaan muka oikeudenmukaisia, mutta pääajatus on vain itse kukkona tunkiolla oleminen ja hanakasti käydään toisten hankkimiin omaisuuksiin kiinni. Kateus, kierous ja katkeruus niitä kohtaan jotka heidätkin elättää ja aina toisten taskuilla.

Rikoshyöty takavarikoidaan ja käytetään vanhustenhoitoon ja Puolustusvoimien palkanmaksuun. Niin se vaan menee.
- Anonyymi
On heille vaikeaa, kun veronkiertoa yritetään hillitä, Suomella menisi todella hyvin, jos veronkiertäjät saataisiin kuriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On heille vaikeaa, kun veronkiertoa yritetään hillitä, Suomella menisi todella hyvin, jos veronkiertäjät saataisiin kuriin.
Ainakin paremmin kuin menee nyt. Kyllä merkittäviä summia rahaa valuu ulos maasta ja kansainvälisten sijoittajien hyppysiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kommunistit on sitten kieroja ja kateellisia. Aina ollaan muka oikeudenmukaisia, mutta pääajatus on vain itse kukkona tunkiolla oleminen ja hanakasti käydään toisten hankkimiin omaisuuksiin kiinni. Kateus, kierous ja katkeruus niitä kohtaan jotka heidätkin elättää ja aina toisten taskuilla.
Suomessa on ihan oikeakin kommunistipuolue, mutta eihän vajakkioikeistolainen ymmärrä mitään oikeasta elämästä. Iskä on opettanut, että kaikki vasemmistopuolueet ovat kommunisteja.
Jos luet historiaa, niin huomaat, että kommunistipuolueen suurin vihollinen oli SDP, joka ei kepun kanssa päästäneet kommunisteja koskaan hallitukseen.
Persut on nykyajan oikeistokommunistipuolue. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on ihan oikeakin kommunistipuolue, mutta eihän vajakkioikeistolainen ymmärrä mitään oikeasta elämästä. Iskä on opettanut, että kaikki vasemmistopuolueet ovat kommunisteja.
Jos luet historiaa, niin huomaat, että kommunistipuolueen suurin vihollinen oli SDP, joka ei kepun kanssa päästäneet kommunisteja koskaan hallitukseen.
Persut on nykyajan oikeistokommunistipuolue.Misä sariakuvasa opetetaa n histroriaa ?
kysy oikeistolainen 45 v - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on ihan oikeakin kommunistipuolue, mutta eihän vajakkioikeistolainen ymmärrä mitään oikeasta elämästä. Iskä on opettanut, että kaikki vasemmistopuolueet ovat kommunisteja.
Jos luet historiaa, niin huomaat, että kommunistipuolueen suurin vihollinen oli SDP, joka ei kepun kanssa päästäneet kommunisteja koskaan hallitukseen.
Persut on nykyajan oikeistokommunistipuolue.Ja vasemmistoliitto on kommunistinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kommunistit on sitten kieroja ja kateellisia. Aina ollaan muka oikeudenmukaisia, mutta pääajatus on vain itse kukkona tunkiolla oleminen ja hanakasti käydään toisten hankkimiin omaisuuksiin kiinni. Kateus, kierous ja katkeruus niitä kohtaan jotka heidätkin elättää ja aina toisten taskuilla.
Porvarit ovat tunnetusti kieroja kuin korkkiruuvit,etenkin kokoomukselaiset ja persut ja löytyy jopa työväestöstäkin ääliöitä jotka kannattavat näitä kokoomuksen paviaaneja ja persuja
Anonyymi kirjoitti:
Ja vasemmistoliitto on kommunistinen.
Ja Kokoomus ja persut ovat äärioikeistolaisia riistäjäpuolueita
- Anonyymi
Ruukkilutju kirjoitti:
Ja Kokoomus ja persut ovat äärioikeistolaisia riistäjäpuolueita
Ja jopa terrorismiin taipuvaisia, kuten juuri havaittiin. IKL-tausta näkyy.
- Anonyymi
Vasemmiston olisi kyettävä näyttämään yksi nykyaikainen vasemmistovetoinen valtio, joka vasemmistolaisen politiikan avulla on noussut taloudelliseen kukoistukseen ja hyvinvointiin.
Löytyykö Suomesta yhtään vasemmistolaista väriä tunnustavaa vasemmistojohtoista yritystä tai toimintoa, joka tuottaa taloudellista voittoa ilman valtion tukea?
Löytyykö Suomesta yhtään vasemmistolaista poliitikkoa, joka olisi siirtynyt jonkin suuryrityksen johtoon ja vastuuseen yrityksen toiminnasta. Joku vasuripunikki on saattanut saada poliittisen johtokuntapaikan, mutta se porukka ei tee päätöksiä , vaan ainoastaan nauttii hillotolpan nuolemisesta.
Onko maailmassa yhtään valtiota, joka vasemmistopolitiikan ansiosta ei olisi syöksynyt taloudelliseen lamaan ja lähes konkurssiin tai holhoukseen?
- Anonyymi
Ammattiliitoilla 270 miljoonaa veroa maksamatta, jos lasketaan 30%:n osinkovero 900 miljoonasta. Veronkiertoa. Harmaata taloutta. Paratiisiosinkoja.
- Anonyymi
Täysin oikeiston laatimien lakien mukaan toimittu. Eikö laki saakaan koskea kaikkia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin oikeiston laatimien lakien mukaan toimittu. Eikö laki saakaan koskea kaikkia?
Verojen ja kaikkien muidenkin vastuiden välttely on oikeiston ikimuistoinen etuoikeus.
Työnantajien pitäisi saada sähköpiiskan käyttöoikeus, se on listalla seuraavana kunhan paikallinen sopiminen on saatu läpi. - Anonyymi
Ja poroilla on piilossa verottajalta miljardeja ja vielä pitäis maksaa kaikenlaisia tukiaisia .ONNEKSI raamatussa sanotaan että rikas ei pääse TAIVAASEEN
- Anonyymi
Eli Sipiläkin joutuu maksamaan, vaikka piilottelee vakuutuskuorissaan.😁.
- Anonyymi
Toivottavasti. Eliitin veronkierto pitää saada kuriin.
- Anonyymi
Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen ei sulata kokoomuksen raivostumista valmisteilla olevaan maastapoistumisveroon.Honkonen muistuttaa facebook-päivityksessään, että jatkossa myös ”palmun alle” muuttavat suomalaiset maksaisivat Suomessa asumisen aikana kertyneistä sijoitusvoitosta verot Suomeen.– Mielestäni ei ole aivan oikeudenmukaista, että muiden suomalaisten kiltisti maksamat verot voi välttää siirtämällä kirjat ulkomaille ennen sijoitusten realisointia. Kokoomuslaiset ovat raivostuneet asiasta. Petteri Orpo antoi heti vaalilupauksen, että kokoomus kaataa veron valtaan päästessään, Honkonen kirjoittaa.Poliittisen ristiriidan taustalla ovat Honkosen mukaan erot paitsi kannattajakunnassa, myös ideologiassa.
– Kuten keskustan entinen puheenjohtaja Juha Sipilä on sanonut, verot pitää maksaa sinne missä tulos syntyy. Tai kuten keskustan perustaja Santeri Alkio totesi, kannatamme elinkeinon vapautta, emme keinottelun vapautta. Keskellä asiat on totuttu näkemään eri tavalla kuin oikealla.
Voiko enää paremmin todeta:kannatamme elinkeinon vapautta, emme KEINOTTELUN VAPAUTTA.- Anonyymi
Onko Keskusta palaamassa sittenkin keskustaksi? Olen äänestänyt Vasemmistoa siksi, että se on nykyisin siellä, missä Keskusta oli silloin, kun tätä maata rakennettiin ja kehitettiin. Kannata voimakasta ja laajaa pienomistusta ja maailmassa, jossa työ yhä vain vähenee automaation myötä, se on entistä tärkeämpi asia pitämään yhteiskunnan pystyssä ja ihmiset kyvykkäinä tarvittaessa myös puolustamaan tätä maata. Palkkatason pitäisi olla kautta linjan sellainen, että ihmiset pystyisivät säästämään siitä pesämunia ja hankkimaan omistusta.
Käsittääkseni tämän päivän Vasemmistollakaan ei ole mitään tuota vastaan, sillä marxismin dogmat on vaihdettu laajempaan vasemmistolaiseen ajatteluun, jossa keskiössä on ihminen ja hänen turvanaan oleva yhteiskunta, ei enää sokea oppi, jossa ihminen eli huonosti toimivaa yhteiskuntaa varten.
Ei Marx silti roskiin jouda. Kuten aina on ollut, Marx on edelleen tänäkin päivänä oikein osuva kapitalismin kriitikko. Häntä on syytä kuunnella, jos aikoo säilyttää kapitalismin. Vain typerys ja kapitalisti eivät ota opikseen virheistään.
Minulle se oikea Keskusta on se keskikokoisen maatilan omistajan puolue, joka hieman nuhjuisissa tavallisissa vaatteisaan joka kesä käy maatalousnäyttelyssä syömässä hernerokan armeijan kenttäkeittiöstä ja jolle verojen ja vastuiden hoitaminen on kunnia-asia.
En tiedä, oliko isäni tosiaan viimeinen sitä lajia. Rintamamies oli. Veteraanien kokoontumisessa, jollaisiin viimein vanhoilla päivillään suostui menemään, kaverinsa tuli kiittämään ehkä hengestään, mutta ainakin jalastaan. Oli astunut miinan päälle kentässä ja sen aikaisissa iskuri sytytti kun nosti jalkansa pois. Oli seisonut siinä paikallaan kun isä oli kaivanut miinan esille ja saivat niin, että iskuri ei lyönyt.
Kun katseli, kuinka eduskuntaryhmien johtajat rivissä kieltäytyivät progression kiristämisestä koronakulujen maksamiseksi, kokoomuksen ja kd:n limanuljaskat etunenässä, tunsin syvää inhoa. Tuolla mitättömien inisevien surkiaisten pckasakillako tämä maa aiotaan pitää itsenäisenä tai edes jotenkin asuttavana? Ja sitten seuraavaksi siellä kuorossa jeesustellaan, että kun velat jää lapsille... niinhän ne jää kun munattomista isistä ei ole maksamaan edes omia menojaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Keskusta palaamassa sittenkin keskustaksi? Olen äänestänyt Vasemmistoa siksi, että se on nykyisin siellä, missä Keskusta oli silloin, kun tätä maata rakennettiin ja kehitettiin. Kannata voimakasta ja laajaa pienomistusta ja maailmassa, jossa työ yhä vain vähenee automaation myötä, se on entistä tärkeämpi asia pitämään yhteiskunnan pystyssä ja ihmiset kyvykkäinä tarvittaessa myös puolustamaan tätä maata. Palkkatason pitäisi olla kautta linjan sellainen, että ihmiset pystyisivät säästämään siitä pesämunia ja hankkimaan omistusta.
Käsittääkseni tämän päivän Vasemmistollakaan ei ole mitään tuota vastaan, sillä marxismin dogmat on vaihdettu laajempaan vasemmistolaiseen ajatteluun, jossa keskiössä on ihminen ja hänen turvanaan oleva yhteiskunta, ei enää sokea oppi, jossa ihminen eli huonosti toimivaa yhteiskuntaa varten.
Ei Marx silti roskiin jouda. Kuten aina on ollut, Marx on edelleen tänäkin päivänä oikein osuva kapitalismin kriitikko. Häntä on syytä kuunnella, jos aikoo säilyttää kapitalismin. Vain typerys ja kapitalisti eivät ota opikseen virheistään.
Minulle se oikea Keskusta on se keskikokoisen maatilan omistajan puolue, joka hieman nuhjuisissa tavallisissa vaatteisaan joka kesä käy maatalousnäyttelyssä syömässä hernerokan armeijan kenttäkeittiöstä ja jolle verojen ja vastuiden hoitaminen on kunnia-asia.
En tiedä, oliko isäni tosiaan viimeinen sitä lajia. Rintamamies oli. Veteraanien kokoontumisessa, jollaisiin viimein vanhoilla päivillään suostui menemään, kaverinsa tuli kiittämään ehkä hengestään, mutta ainakin jalastaan. Oli astunut miinan päälle kentässä ja sen aikaisissa iskuri sytytti kun nosti jalkansa pois. Oli seisonut siinä paikallaan kun isä oli kaivanut miinan esille ja saivat niin, että iskuri ei lyönyt.
Kun katseli, kuinka eduskuntaryhmien johtajat rivissä kieltäytyivät progression kiristämisestä koronakulujen maksamiseksi, kokoomuksen ja kd:n limanuljaskat etunenässä, tunsin syvää inhoa. Tuolla mitättömien inisevien surkiaisten pckasakillako tämä maa aiotaan pitää itsenäisenä tai edes jotenkin asuttavana? Ja sitten seuraavaksi siellä kuorossa jeesustellaan, että kun velat jää lapsille... niinhän ne jää kun munattomista isistä ei ole maksamaan edes omia menojaan!Sipilän ja Saarikon keskusta on oikeistolaisinta keskustaa ikinä. Pienviljelijöiden etua he eivät ole koskaan ajaneet ja siksi keskustan kannatus laskeekin koko ajan. Lähtijöiden suunta näyttää vaan olevan kohti kokoomusta/persuja ja sehän vaan huonontaa heidän tilannettaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilän ja Saarikon keskusta on oikeistolaisinta keskustaa ikinä. Pienviljelijöiden etua he eivät ole koskaan ajaneet ja siksi keskustan kannatus laskeekin koko ajan. Lähtijöiden suunta näyttää vaan olevan kohti kokoomusta/persuja ja sehän vaan huonontaa heidän tilannettaan.
Sen takia Honkosen puheenvuoro ihmetyttikin ja tuntui niin raikkaalle, aivan kuin alkiolaisuus olisi heräämässä takaisin henkiin.
Rintamalinjojen molemmin puolin on aina järkeviäkin ihmisiä. Tuomioja totesi, että vaikka kaupungistumiskehitys oli suorastaan välttämätön, siitä maksettu inhimillinen hinta oli liian korkea ja se olisi pitänyt hoitaa hallitummin. Olen aina pitänyt Erkkiä viisaana miehenä ja hyvänä ihmisenä ja tuo lausunto vain vahvisti käsitystäni.
Nyt meillä on samankaltainen tilanne, paljon paljon pienemmäss mittakaavassa turpeen energiakäytön alasajon suhteen. Hallituksen asenne asiaan on aivan oikea. Käsittääkseni se on paljolti Liin ja Marinin ansiosta, vaikka ei Ohisalokaan mikään sellainen viherhirmu ole kuin vastustajat hänestä maalaavat. Obama teki merkittäviä virheitä ajaessaan alas hiilikaivosteollisuutta ja se nosti Trumpin valtaan.
Sitä vain olen miettinyt, että vaikka menneisyyden virheistä on opittu asennetasolla, niin käytännössä asian hoitaminen hyvin ei ole helppoa. Hallitus aivan oikein tavoittelee turpeen muun käytön jatkamista ja haluaa myös säilyttää option, että tiukan paikan tullen energiakäyttöön voidaan siirtyä takaisin jos huoltotilanne sitä vaatii. Miten nuo sitten saa onnistumaan käytännössä... en kadehdi hallitusta, kun se joutuu etsimään ratkaisuja näihin ei aivan yksinkertaisiin kysymyskiin.
Valtitut taloudelliset keinot vaikuttavat hyvin oikeilta, mutta pitäisikö suunnata myös tutkimusresursseja ja kenties pyrkiä Kekkosen saunaratklaisujen tapaisesti sitomaan yksityisiä toimijoita kehitystyöhön epävirallisia teitä? Näyttää vain sille, että nykyään sekä poliitikot että liike-elämä ovat eri maata, eikä tuollainen välitön yhteistyö enää onnistu, sitä kai pidettäiisiin jopa moraalittomana.
Yrittäjät ovat kuitenkin haasteiden edessä. Jollei koneita voi käyttää johonkin muuhun, ne hävitetään pois, eikä niitä hätätilan tullen äkkiä saada uusia. Osaaminenkin katoaa, mikä Suomessa on tapahtunut monilla aloille taloudellisen integraation imiessä aiemmin erittäin laadukasta ja maailmalla arvostettua, tosin kallista, tuotantoamme halpamaihin (kuten nähtiin hengityssuojainten osalta).
Savolaisena ajattelen, että rakenteiden ja tekniikan tulisi olla monitavoitteista. Silloin se pienin muutoksin soveltuu muuttuviin tilanteisiin. Siinä ratkaisutavassa on haasteensa, monikäyttöinen harvoin on optimaalista kulloiseenkin yksittäiseen tehtävään, joten pidemmän päälle se helposti aiheuttaa tehottomuutta ja tuotannollista tappiota. Tästä voisi varmaankin kehittää oman tieteenalansa, sillä vastaavanlaisia haasteita voi nousta esille muillakin aloilla. Mutta uusian tieteenalojen perustaminen on kai mahdotonta kun rahat ovat niin totaalisen lopussa, että niitä riittää enää vain suurituloisimmille tyhjäntoimittamiseen.
Mielenkiintoista vaan joskus pohtia näitä.
- Anonyymi
Veropohjaa kannattaakin laajentaa eliitin veronkiertoihin, koska se saattaa jopa pienentää rehellisten veronmaksajien veroja jatkossa.
- Anonyymi
Arvonnousuvero on askel oikeaan suuntaan, mutta täysin riittämätön estämään oikeistolaisen eliitin veronkiertoa.
- Anonyymi
Onneksi hallituksella on vielä kaksi vuotta aikaa estää veronkiertäjien keinoja.
Ja tietysti uusi Marinin 4-vuotiskausi aloittaa sen jälkeen.
- Anonyymi
Kokoomushan lirautti heti housuunsa asiasta. Kauheaa jos eliitti joutuu veroja maksamaan.
- Anonyymi
Kyllä Purraltakin varmaan hiukan tirahti. EK-mafian maskotti kun on.
- Anonyymi
Valitettavasti vasut elää juurikin niillä kokoomuksen ja perussuomalaisten tienaamilla verorahoilla ja siihen päälle kulttuurin rikastuttajatkin.
- Anonyymi
Jälleen yksi syy lisää äänestää jatkossakin vasemmistopuoluetta!
- Anonyymi
Marinin toinen hallitus aloittaa vuonna 2023. Sen vahvistaa opposition paniikki jo nyt .. .hehehehehe
- Anonyymi
Miten niin JÄLLEEN? Sanoisin ennemminkin, että vähissä on syytä äänestää vasemmistolaisia. Ei tämä yksi ns. hyvä päätös kumoa kaikkea sitä vahinkoa, mitä SDP ja kätyrit ovat yhteiskunnalle aiheuttaneet.

No mikäs sitä työväenvihaajaa sitten oikein kismittää hallituksen päätöksistä? Kikyn palkattomia työpäiviäkö yhä kaipaat?
- Anonyymi
Miten niin TAAS? Sanoisin ennemmin, että KERRANKIN jotain oikeasti hyödyllistä.
- Anonyymi
Taisit unohtaa tahallaan nämä vasemmistohallituksen saavutukset:
Sote saatiin valmiiksi, vanhustenhuollossa hoitajien aliresursointi on kielletty lailla ja jokaisen lapsen oikeus varhaiskasvatukseen on palautettu. Pienimpiä eläkkeitä on korotettu, työttömiä kepittänyt aktiivimalli on purettu, työttömien karensseja on lyhennetty, maksuton oppivelvollisuusuudistus on toteutettu, koulutukseen on satsattu, terveydenhuollon asiakasmaksuja ja lasten päivähoitomaksuja on alennettu ja tukien indeksijäädytykset on purettu.
Ja tämä kaikki on tehty tilanteessa, jossa koronan kurittamia yrityksiä on autettu 20 miljardilla eurolla työllisyyden hyväksi ja samaan aikaan kuntia on tuettu mittavasti, jotta koronalasku on saatu maksettua joka puolella Suomea.
- Anonyymi
Mielestäni ökyveneet pitää pistää verolle, sillä sehän on ihan vapaaehtoista toimintaa.
- Anonyymi
Kannatetaan!
- Anonyymi
Sipilän PersKokkare-hallitushan yritti saada voimaan lakia, joka antaisi anteeksi eliitin veronkierrot, jos ne vaan tunnustaisi. Ei vaan ehtinyt toteuttaa sitä muiden sotkujensa takia!
- Anonyymi
Veronkierron vaikeuttaminen onkin kaikkien rehellisten veronmaksajien etu. Siksi onkin ihmeellistä että jotkut puolueet vastustavat ko. toimia!
- Anonyymi
Rikas eliitti ei vaan halua maksaa veroja!
- Anonyymi
Sanna Marin maksatti ruokansa veronmaksajilla,
eikä halunnut maksaa veroja.- Anonyymi
Kaksi valhetta samassa lauseessa, joten kirjoittaja on ilmiselvästi persu.
- Anonyymi
Vasemmistoliiton johtaja ministeri Li Andersson piiskaa kokoomusta verovälttelystä:
”Elina Valtosen vanha pankkitili Jerseyn veroparatiisissa on klassinen esimerkki siitä, miksi veroparatiiseja on olemassa.
Kokoomuksella ei selvästikään näytä olevan minkäänlaista intressiä puuttua näihin rikkaan eliitin hyödyntämiin laillisiin tai lain harmaalla alueella oleviin verosuunnittelukeinoihin.”- Anonyymi
Li onkin suorapuheinen ja rehellinen kansanedustaja, joka ei eliitin edustajia koskaan kumartele.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Li onkin suorapuheinen ja rehellinen kansanedustaja, joka ei eliitin edustajia koskaan kumartele.
Vihervasemmiston yksi tärkeimpiä aatteita on, että ihmiset eläisivät kauemmin , jotta he voisivat maksaa kauemmin ja enemmän veroja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihervasemmiston yksi tärkeimpiä aatteita on, että ihmiset eläisivät kauemmin , jotta he voisivat maksaa kauemmin ja enemmän veroja.
Hyvinvointivaltion ylläpito vaatii verojen maksamista. Se on vaan totuus jonka vasemmistolaiset ymmärtävät ja suvaitsevat. Vain rikas eliitti ja ymmärtämättömät tollot eivät tajua asiaa ja ruikuttavat asiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinvointivaltion ylläpito vaatii verojen maksamista. Se on vaan totuus jonka vasemmistolaiset ymmärtävät ja suvaitsevat. Vain rikas eliitti ja ymmärtämättömät tollot eivät tajua asiaa ja ruikuttavat asiasta.
Minun ja monen muunkin mielestä koko hyvinvointijärjestelmä voitaisiin ajaa alas. Saataisiin myös verotus laskemaan.. He jotka käyttävät palveluita joutuisivat myöskin maksamaan niistä. Hyvin yksinkertaista. Näin toimitaan myös suuressa osassa maailmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun ja monen muunkin mielestä koko hyvinvointijärjestelmä voitaisiin ajaa alas. Saataisiin myös verotus laskemaan.. He jotka käyttävät palveluita joutuisivat myöskin maksamaan niistä. Hyvin yksinkertaista. Näin toimitaan myös suuressa osassa maailmaa.
Tuollainen sairas asenne maamme heikoimpia kohtaan on kovin yleistä oikeistolaisille, joille se oma napa on kaikki kaikessa ja muiden kärsimys on elämän suola.
Vammaiset, takuueläkeläiset, työkyvyttömät, työttömät jne. joutavat heidän mielestään vaikka kadulle asumaan ja kerjäämään elantonsa, kunhan vaan se oma verotus on mahdollisimman pieni.
Onneksi elämme demokraattisessa hyvinvointivaltiossa, jossa pidetään huolta myös heikoimmista. Se ei tosiaan ole monessakaan maassa itsestään selvää, eikä missään nimessä tavoittelemisen arvoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollainen sairas asenne maamme heikoimpia kohtaan on kovin yleistä oikeistolaisille, joille se oma napa on kaikki kaikessa ja muiden kärsimys on elämän suola.
Vammaiset, takuueläkeläiset, työkyvyttömät, työttömät jne. joutavat heidän mielestään vaikka kadulle asumaan ja kerjäämään elantonsa, kunhan vaan se oma verotus on mahdollisimman pieni.
Onneksi elämme demokraattisessa hyvinvointivaltiossa, jossa pidetään huolta myös heikoimmista. Se ei tosiaan ole monessakaan maassa itsestään selvää, eikä missään nimessä tavoittelemisen arvoista.Niin sitä luultiin joskus ennenkin, että rahaa on jaossa vaikka kuinka paljon. Sitten tuli 1990-luvun lama, joka oli varmasti monelle hyvinkin opettavaista aikaa. Sananlasku, että raha ei kasva puussa, on vasemmistolaisille vieras käsite. Hyvinvointia luodaan työllä, ei velkarahalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollainen sairas asenne maamme heikoimpia kohtaan on kovin yleistä oikeistolaisille, joille se oma napa on kaikki kaikessa ja muiden kärsimys on elämän suola.
Vammaiset, takuueläkeläiset, työkyvyttömät, työttömät jne. joutavat heidän mielestään vaikka kadulle asumaan ja kerjäämään elantonsa, kunhan vaan se oma verotus on mahdollisimman pieni.
Onneksi elämme demokraattisessa hyvinvointivaltiossa, jossa pidetään huolta myös heikoimmista. Se ei tosiaan ole monessakaan maassa itsestään selvää, eikä missään nimessä tavoittelemisen arvoista.Kyllä se talous 1990-luvulla nousi kiitos Ahon ja Viinasen. Sitä vaan karsittiin ns. turha hyvinvointi pois. Elettiin vähän vaatimattomammin ja lamasta selvittiin. Nykyjärjestelmään , jossa rahaa jaetaan sinne/tänne Suomella ei ole varaa. Seuraavaa porvarihallitusta odotellessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Li onkin suorapuheinen ja rehellinen kansanedustaja, joka ei eliitin edustajia koskaan kumartele.
hyvä li!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se talous 1990-luvulla nousi kiitos Ahon ja Viinasen. Sitä vaan karsittiin ns. turha hyvinvointi pois. Elettiin vähän vaatimattomammin ja lamasta selvittiin. Nykyjärjestelmään , jossa rahaa jaetaan sinne/tänne Suomella ei ole varaa. Seuraavaa porvarihallitusta odotellessa.
PersKokkare-hallitus oli juuri sellainen ja se muistetaankin karmaisevana esimerkkinä kansan kyykytyksestään. Kikyjä, aktiivimalleja, palkattomia työpäiviä jne.
EI KIITOS KOSKAAN ENÄÄ PORVARIHALLITUSTA!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun ja monen muunkin mielestä koko hyvinvointijärjestelmä voitaisiin ajaa alas. Saataisiin myös verotus laskemaan.. He jotka käyttävät palveluita joutuisivat myöskin maksamaan niistä. Hyvin yksinkertaista. Näin toimitaan myös suuressa osassa maailmaa.
Kehitysmaissa toimitaan noin
- Anonyymi
Hah, hah. hah.
Ammattiliitot kiertävät veroja, kun nostavat osinkoja verotta. MOT selvitti, että liittojen verottomat nostot oli 10 vuodessa 900 miljoonaa euroa. 30%:n osinkovero tarkoittaa, että rästejä on 270 miljoonaa.
Exit vero on keimailua. Tuottoarvio on 0-25 miljoonaa. Haitat hyötyjä suuremmat.
Jokainen veronkorotus heikentää yritysten kilpailukykyä tavalla tai toisella. Se taas lisää työttömyyttä. Se taas lisää tuloeroja.
Paras tulos saavutetaan, jos palkkoja ja tuloveroja alennettaisiin niin, että netto pysyy samana. Silloin ostovoima kasvaa, kun tuotteet halpenee. Samalla netolla saa enemmän. Yritysten kilpailukyky paranee. mikä tietää työpaikkoja. Se tietää tuloerojen pienenemistä ja hyvinvointia. Niin se vaan on ideologiasta huolimatta ja nimenomaan. Verot on perseestä ja velaksi ei voi elää. Sen tietää erkkikin.- Anonyymi
Kyllä olet oikeassa, mutta ongelma on siinä, että Vihervassareita ei kiinnosta mitä heille jää itselleen käteen. Eli he maksaisivat mielellään veroja, vaikka luulisi, että jokaisen oma lompakko on lähimpänä sydäntä. Poislukien tietysti ammattiliittojen verovapaus, joka on Vihervassareiden erityissuojeluksessa.
- Anonyymi
Kyllä AY-liike maksaa liiketoiminnasta veroa ihan tavalliseen tapaan, ja vain ay-liikkeen saamat osinkotulot ovat verottomia. Tämä johtuu yleishyödyllisestä statuksesta, joka on myös työnantajajärjestöillä.
Viime eduskuntavaalien alla SDP ja Vasemmistoliitto ehdottivat sekä ay-liikkeen että työnantajajärjestöjen verottamista, mutta se ei käynyt Persuille, Kokoomukselle eikä EK:lle.
Eli sinunkin kannattaisi tutustua aiheeseen enenkuin osoittat typeryyttäsi ym. valheita kirjoitellen.
- Anonyymi
veronkierto on (K)ok.
porvarin elinehto- Anonyymi
Sipilä sanoi 8.9-2012 ykkösaamussa: "Veroparatiisit ovat suurimpia uhkia hyvinvointivaltiolle, harmaan talouden ohella. Ne voidaan kitkeä pois olemalla hyväksymättä niitä".
Mitä onkaan herralle tapahtunut tuon jälkeen. On ollut vakuutuskuoria, veroparatiiseja, panamakeissiä, katumislakia, hallintarekisteriä jne.. Noin ne kaikki välttelyt ja kiertelyt poistuivat häneltäkin.... olemalla hyväksymättä niitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilä sanoi 8.9-2012 ykkösaamussa: "Veroparatiisit ovat suurimpia uhkia hyvinvointivaltiolle, harmaan talouden ohella. Ne voidaan kitkeä pois olemalla hyväksymättä niitä".
Mitä onkaan herralle tapahtunut tuon jälkeen. On ollut vakuutuskuoria, veroparatiiseja, panamakeissiä, katumislakia, hallintarekisteriä jne.. Noin ne kaikki välttelyt ja kiertelyt poistuivat häneltäkin.... olemalla hyväksymättä niitä.Sipilän hallituksen leikkaukset meni etupäässä työpaikkojen luomiseen ja kestävyysvajeen paikkaamiseen, jonka tulokset ovat alkaneet pikkuhiljaa näkyä. Vasuhallituksen leikkaukset ja kiristykset ovat taas kohdistuneet kansaa kyykyttävään ja kurjistavaan ahdistukseen. Valtava velanotto valuu ulkomaille ja kaikenmaailman turhuuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilän hallituksen leikkaukset meni etupäässä työpaikkojen luomiseen ja kestävyysvajeen paikkaamiseen, jonka tulokset ovat alkaneet pikkuhiljaa näkyä. Vasuhallituksen leikkaukset ja kiristykset ovat taas kohdistuneet kansaa kyykyttävään ja kurjistavaan ahdistukseen. Valtava velanotto valuu ulkomaille ja kaikenmaailman turhuuteen.
Sipilän hallituksen saavutus oli se, että vain maamme rikkain 10% nosti tulojaan ja kaikkien muiden pieneni. Työllisyyskin nousi vain sen verran, mitä tilastoja muuttamalla ja työkyvyttömien sieltä poistolla saatiin aikaiseksi. Käytännössä siis pelkkää valhetta.
Vasemmistohallituksen toimien ansiosta työllisyys on noussut jo paremmaksi kuin kymmeniin vuosiin ja hallituskausi on vasta puolessa välissä. On siinä kansankurjistaja-porvareilla ihmettelemistä.
- Anonyymi
Oppositio vapisee paniikissa koska hallitus tekee juuri niitä asioita kun lupasikin. Ja veronkierron estäminen on yksi niistä. Kokoomuslainen eliitti vinkuukin jo kuin teurassiat, koska kohta hekin joutuvat maksamaan veroja samojen sääntöjen mukaan kuin muutkin palkansaajat ... vihdoinkin ...
- Anonyymi
Oikeistolaiset vaahtovat nyt velan kasvusta vaikka ovat itse olleet sitä eniten ottamassa hallituskausinaan. Populistista skeidaa siis!
- Anonyymi
Veronkierron estäminen on isänmaallista toimintaa!
- Anonyymi
Nykyinen Vasemmistohallitus onkin isänmaallisin hallitus koskaan!
- Anonyymi
Estäähän se muiden veronkiertoa, mutta ei omaa veronkiertoa.
- Anonyymi
Väitätkö siis, että vasemmistolaisille on muista poikeavat lait? Tuollaista voi väittää vaan umpityhmä oikeistotrolli.
- Anonyymi
PersKokkaret sallisivat eliitille kaikki mahdolliset veronkierrot.
- Anonyymi
Siitä onkin Sipilän hallitus varoittavana esimerkkinä, sillä silloin vain maamme rikkain 10% nosti tulojaan ja kaikkien muiden pieneni.
- Anonyymi
Lisää vaan veronkiertoa estäviä lakeja voimaan nyt, kun siihen on mahdollisuus. Oikeistohallitukset kun eivät tule niitä koskaan laatimaan.
- Anonyymi
Edellinen oikeistohallitushan oli vapauttamassa kaikki veroparatiisitilejä käyttäneet "katuvat" veronkiertäjät armahduslailla. Eli vapauttamassa kaverinsa veronkierrosta!! Juuri noin toimii oikeistolainen hyväveliverkosto eli suomalainen MAFIA.
- Anonyymi
Nykyinen vasemmistohallitus on paras hallitus palkkatyöläiselle!
- Anonyymi
Paras koko kansalle. Osa vaan ei tajua sitä!
- Anonyymi
Vasemmisto ajaa aina oikeita asioita hallituksessa, kuten mainittu lakikin osoittaa.
- Anonyymi
Marin-2 hallitusta odotellessa.
- Anonyymi
Sipilän verokuorijärjestelyt eivät varmaan kestä päivänvaloa. Miksi lööppilehdistö ei reagoi?
- Anonyymi
Maksettu media ei noki omistajiaan.
- Anonyymi
Vihdoinkin tekoja eikä pelkkiä puheita!
- Anonyymi
Vasemmistohallitus haluaa, pystyy ja parantaa yhteiskuntaamme.
- Anonyymi
Veronkierto on aina ollut rikkaan eliitin lempilaji.
- Anonyymi
Ja Kokoomuksen suojeluksessa aina silloin kun ovat olleet hallituksessa.
- Anonyymi
Näin sitä pitääkin toimia. Veronkiertäjät aisoihin ja pahimmat tuomiolle.
- Anonyymi
Kerrankin meillä on hallitus, joka toimii kansan parhaaksi.
Vasemmistoliiton toimet koituvat vain tavallisen työntekijän
tappioiksi, kuten esim. pienen palkkatulon takia moni on halunnut
parantaa eläkkeelle jäämisen taloudellista turvaa eläkkeelle jäämisen
jälkeen vakuutus-säästö-sijoituksilla. Vasemmistoliiton vouhotuksien
takia esim. nämä ennen verovapaita olleet laitettiin pääomatulona
verolle v. 2020 jälkeen. Ikävää toimintaa , kun vielä nämähaluaisivat
pääomatulot progressiiviseksi nämä kun vakuutusyhtiö maksaa
yhtenä vuonna kerralla, jolloin vero veisi kohtuuttoman osan.
Vasemmistoliiton toimet oikeasti eivät tee kuin vahinkoa kuin tavallisille
ihmisille, jotka ei tiedä miten miten veroja voi kiertää, kun ei ole
veroasiantuntija. Jos tämä Neuvostoliitton ideologista kommunismi-
marksilaista ihannoivaa , missä kaikki on yhteiskunnan omistuksessa
ja mitään pääomatuloja ei saisi olla kenelläkään.
Vasemmistoliiton iMarx-deologiaan kuuluu tietenkin, että minkäänlaista
omistamista ei saisi olla, (Asunto, maa, osakkeet, rahastot yms.) ,
että työläinen pysyisi orjamaisena työläisena kuten Neuvostoliitossa.- Anonyymi
Kylläpä wanna-be-kokoomuslainen on ahdistunut veronkierron suitsimisesta. Kannattaisi vaan tyytyä rehellisiin keinoihin rikastua, eikä lähteä rikkaan eliitin linjoille tässäkään asiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä wanna-be-kokoomuslainen on ahdistunut veronkierron suitsimisesta. Kannattaisi vaan tyytyä rehellisiin keinoihin rikastua, eikä lähteä rikkaan eliitin linjoille tässäkään asiassa.
Kommunistit ne vaan jaksaa ja jaksaa huonoista kannatusluvuista huolimatta kiekua jostain eliitistä. Painus töihin ja miettis ihan omilla aivoilla miten ,sais kartutettua varojaan, niin ei tarvis jostain proletariaatin diktatuurista haaveilla. Pitäskö kovalla työllä hankittu omaisuus jollekin laiskamato punikille syöttää?

Wanna-be-kokoomuslainen se vaan jaksaa ruikuttaa persujen naurettavan huonoa asemaa suomalaisten keskuudessa. No rasismilla ja työläisvastaisuudella ei ole ennenkään valtaan päästy, eikä päästä jatkossakaan. Kansan onneksi.

Proletariaatin diktatuuriako haaveilet? PS on kansan keskuudessa kolmen suurimman puolueen joukossa. Kyllä kansa tietää. Turha väittää muuta. Ei kannata haaveilla menneen ajan neuvostoliitosta, vaikka onhan siinä kärsimyksistä huolimatta näin rajan takaa katsottuna oma nostalgiansa.

Mutta gallupissahan persut ovat vasta kakkosena jopa opposition luusereiden joukossa! Eli TODELLA kaukana siitä vallasta, joka esimerkiksi Vasemmistoliitolla on.
Ottaa varmaan persua pahasti kupoliin, kun ei voi kun mussuttaa persujen "suuruudesta" ja neuvostoliiton kommareista ... hahahahahahahahahah - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta gallupissahan persut ovat vasta kakkosena jopa opposition luusereiden joukossa! Eli TODELLA kaukana siitä vallasta, joka esimerkiksi Vasemmistoliitolla on.
Ottaa varmaan persua pahasti kupoliin, kun ei voi kun mussuttaa persujen "suuruudesta" ja neuvostoliiton kommareista ... hahahahahahahahahahKyllä se ilo on kokonaan perussuomalaisten ison puolueen puolella. 70 luvun Taistoslaisten mallin mukaan menevä vasliitto on luulevinaan että vain heidän sosialistinen mallinsa on oikea ja vain he ovat oikeassa. PS: kannatus kertoo todella hyvin mitä työväki ja muut suurimpina kansanryhminä edustavat. Epäisänmaalliset kommarit kitisee ja öyhöttää jälleen saadulla hallituspaikalla, mutta ilon aika ja totuus tulee ja on tullut jo eteen. Pinpuolueen kutistuminen kommunistien loistonpäivistä ja punaparaatin ihailemisesta on historiaa, samoin kuin vasliittokin tuhopoliitikkoineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se ilo on kokonaan perussuomalaisten ison puolueen puolella. 70 luvun Taistoslaisten mallin mukaan menevä vasliitto on luulevinaan että vain heidän sosialistinen mallinsa on oikea ja vain he ovat oikeassa. PS: kannatus kertoo todella hyvin mitä työväki ja muut suurimpina kansanryhminä edustavat. Epäisänmaalliset kommarit kitisee ja öyhöttää jälleen saadulla hallituspaikalla, mutta ilon aika ja totuus tulee ja on tullut jo eteen. Pinpuolueen kutistuminen kommunistien loistonpäivistä ja punaparaatin ihailemisesta on historiaa, samoin kuin vasliittokin tuhopoliitikkoineen.
Mutta kaikesta huolimatta persut ovat vasta kakkosena jopa opposition luusereiden joukossa!
Eli TODELLA kaukana siitä vallasta, joka esimerkiksi Vasemmistoliitolla nyt on.
Ottaa varmaan persua pahasti kupoliin, kun ei voi kun mussuttaa persujen "suuruudesta" ja neuvostoliiton kommareista ... hahahahahahahahahah - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kaikesta huolimatta persut ovat vasta kakkosena jopa opposition luusereiden joukossa!
Eli TODELLA kaukana siitä vallasta, joka esimerkiksi Vasemmistoliitolla nyt on.
Ottaa varmaan persua pahasti kupoliin, kun ei voi kun mussuttaa persujen "suuruudesta" ja neuvostoliiton kommareista ... hahahahahahahahahahMutta persujen katkeruus on hyvin hupaisaa seurattavaa ...
- Anonyymi
Edellinen PersKokkare-oikeistohallitus oli vapauttamassa kaikki veroparatiisitilejä käyttäneet "katuvat" veronkiertäjät armahduslailla. Eli vapauttamassa kaverinsa veronkierrosta!!
Juuri noin toimii oikeistolainen hyväveliverkosto eli suomalainen MAFIA.- Anonyymi
Tyypillistä kommunistin ulinaa jostain peräkammarista. Mariinin vaskeppana hallituksen aika käy vähiin ja oikeistoenemmistö pitää huolen ettei tuommoiset kansakunnan riistäjät pääse enää valtaan ja kepukin löytää paikkansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyypillistä kommunistin ulinaa jostain peräkammarista. Mariinin vaskeppana hallituksen aika käy vähiin ja oikeistoenemmistö pitää huolen ettei tuommoiset kansakunnan riistäjät pääse enää valtaan ja kepukin löytää paikkansa.
Kyllähän se vasliittokin yrittää kaikenmaailman konsteilla läpi haaveitaan, mutta apupuolueena vain köyhäin kurjistajina palvoo ilmasto Stalinia, ja kurjuus lisääntyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se vasliittokin yrittää kaikenmaailman konsteilla läpi haaveitaan, mutta apupuolueena vain köyhäin kurjistajina palvoo ilmasto Stalinia, ja kurjuus lisääntyy.
Onneksi 93% suomalaisista ei luota kommunistiseen manifestiin. Proletariaatin diktatuurin haaveilijat elävät väärää vuosisataa. Heidän höyryjunansa on jo ruostuneena siperian takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi 93% suomalaisista ei luota kommunistiseen manifestiin. Proletariaatin diktatuurin haaveilijat elävät väärää vuosisataa. Heidän höyryjunansa on jo ruostuneena siperian takana.
Persuthan ne näyttää olevan ainoa puolue, jolla on suuria vaikeuksia hyväksyä suomalainen demokratia. Syynä taitaa olla tietoisuus siitä, ettei yksikään muu puolue ole valmis persujen kanssa hallitusvastuuseen, koska persujen riitely- /rasismikulttuuri on niin syvällä persujen sisimmässä.
Nykyinen talous-/työllisyystilanne puoltaa kovasti nykyhallituspuolueitten jatkavan myös v. 2023. Ja se onkin kansan kannalta se paras vaihtoehto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuthan ne näyttää olevan ainoa puolue, jolla on suuria vaikeuksia hyväksyä suomalainen demokratia. Syynä taitaa olla tietoisuus siitä, ettei yksikään muu puolue ole valmis persujen kanssa hallitusvastuuseen, koska persujen riitely- /rasismikulttuuri on niin syvällä persujen sisimmässä.
Nykyinen talous-/työllisyystilanne puoltaa kovasti nykyhallituspuolueitten jatkavan myös v. 2023. Ja se onkin kansan kannalta se paras vaihtoehto.Juuri näin minäkin asian näen.
- Anonyymi
Veronkierron estäminen jos mikä on isänmaallista toimintaa! Hienoa työtä Vasemmistohallitukselta.
- Anonyymi
Eliitin rikastajat vapisee jo .. heheheh
- Anonyymi
Kokoomuksen kannattajat vaikeroivat jo kuin maksetut itkijämummot, koska joutuvat kohta maksamaan veroja kuten muutkin veronmaksajat.
- Anonyymi
Vielä on keinoja joilla rahaeliitti velvollisuutensa kiertää ...
- Anonyymi
Kokkareilla on lompakko sydämen paikalla, joten turha luulo että veronkierto koskaan loppuisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokkareilla on lompakko sydämen paikalla, joten turha luulo että veronkierto koskaan loppuisi.
Ja persuilla on taas muuten vaan musta sydän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja persuilla on taas muuten vaan musta sydän.
Millainen terrorismin hyväksyvällä olisikaan?
- Anonyymi
Selkärankainen hallitus tekee sen minkä lupaa. Kuten estää nyt veronkiertoa lakimuutoksilla. Näin se pitää toimia!
- Anonyymi
Mitä mieltä mahtaa persut olla ko. laista? Onko OK vai "kommunistista" touhua?
- Anonyymi
Ovat tietysti samaa mieltä Kokoomuksen kanssa, kuten aina.
- Anonyymi
Älä kysy äärioikeistoääliöiltä noin vaikeita .. hehehehehehe
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä kysy äärioikeistoääliöiltä noin vaikeita .. hehehehehehe
Minä taas äärikommunisti vasemmistolainen olen sitä mieltä, että meillä pitäisi ottaa 99% vero käyttöön kaikilta jotka tekee liikaa töitä ja yrittäjät myös, jotka puurtaa työajan ulkopuolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä taas äärikommunisti vasemmistolainen olen sitä mieltä, että meillä pitäisi ottaa 99% vero käyttöön kaikilta jotka tekee liikaa töitä ja yrittäjät myös, jotka puurtaa työajan ulkopuolella.
Etkö parempaan provoon pystynyt? Melko onnetonta osaamista ... heheheheh
- Anonyymi
Ilman muuta veroja lisää, jotta työtön voisi saada 1500 euron kansalaispalkan. Kyllä se on sairaudeksi luokiteltava jos ei työmaistu ja porvarit maksajaksi, näin tasa arvo patantuisi.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä, että joka on työssä ollut yli 10 vuotta, niin pitäisi olla jo oma talous kunnossa ja veroja pitäisi korottaa, jotta työttömät ja pakolaiset saisivat rahaa tarpeeksi. Vasemmisto voittoon ja oikeisto töihin.
- Anonyymi
Kunpa saataisiinkin porvarit maksamaan veronsa, niin meidän pienipalkkaisten tuloverotusta voitaisiin laskea! Mutta eihän se käy oikeistolle, että köyhimmät eläisivät palkallaan. Joku roti se sentään pitää olla demokratiassakin.
- Anonyymi
Oppositio on jatkuvasti moittinut hallitusta veronkierron estämisestä. Miksi?
- Anonyymi
Laiskojen elättäminen on kolhoosin himoitsijoiden päätarkoitus. Tyhjät tynnyrit (vasemmistol.ja vihr.) kolisevat eniten , miten saadaan helppoa rahaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laiskojen elättäminen on kolhoosin himoitsijoiden päätarkoitus. Tyhjät tynnyrit (vasemmistol.ja vihr.) kolisevat eniten , miten saadaan helppoa rahaa.
Oppositiopuolueiden kannattajat vinkuvat jo kuin siat, koska joutuvat jatkossa maksamaan jopa veroja .. hehehehehe
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oppositiopuolueiden kannattajat vinkuvat jo kuin siat, koska joutuvat jatkossa maksamaan jopa veroja .. hehehehehe
Ja kommunistit höpöttävät katkerana, vaikka ikänsä toisten taskuilla on eletty, mutta lisää lisää ruplia taskuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kommunistit höpöttävät katkerana, vaikka ikänsä toisten taskuilla on eletty, mutta lisää lisää ruplia taskuun.
Missä maassa se persupoju luulee oikein asuvansa?
- Anonyymi
No persu taitaa näköjään jo ihannemaansa kielen. Hienoa!
- Anonyymi
Hallituksen ko. lakialoite on askel oikeaan suuntaan mutta täysin riittämätön.
- Anonyymi
Mikäpä muu puolue veronkierron estämistä ajaisi kuin Vasemmistoliitto?
- Anonyymi
No ehkäpä SKP ... ja varauksin myös SDP
- Anonyymi
Rehellisten veronmaksajien puolue: Vasemmistoliitto
- Anonyymi
Verojen maksu on yhteiskunnan toimintojen varmistamista. Eli iloinen asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verojen maksu on yhteiskunnan toimintojen varmistamista. Eli iloinen asia.
Ääreistäjäkommunistit ovat valmiita elämään toisten rahoilla, itse tekemättä mitään. Onneksi PS on olemassa vasemmistokommunistien haitaksi, sillä muuten ihmiset eivät ymmärtäisi, mikä on heidän tarkoituksensa. PS on ehdottoman paras puolue tavallisille suomalaisille.

Ei tuo valhe vaan muutu todeksi, vaikka kuinka sitä täällä toistelet. Osoitat vaan typeryyttäsi "kommunisti" kirjoitteluillasi.
PS oli hallituksessa, joka kurjisti kaikkia palkkatyöläisiä, työttömiä, sairaita, opiskelijoita, eläkeläisiä ja ainoat jotka nostivat varallisuuttaan oli maamme rikkain 10%. Sellaista oli PS "osaaminen".
Vasemmistohallitus on jo nostanut työllisyyden ja talouden ennätyslukemiin. Ja samalla hoitanut koronatoimia parhaiten kaikkiin muihin maihin verrattuna. Onneksi hallituskautta on vielä puolet jäljellä, joten paljon pystytään vielä korjaamaan mm. edellisen hallituksen virheitä.
Maamme asioita on siis hoidettu esimerkillisen hyvin ja siksi kaikkien kannattaakin muistaa se, mitkä puolueet ovat nyt vallassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuo valhe vaan muutu todeksi, vaikka kuinka sitä täällä toistelet. Osoitat vaan typeryyttäsi "kommunisti" kirjoitteluillasi.
PS oli hallituksessa, joka kurjisti kaikkia palkkatyöläisiä, työttömiä, sairaita, opiskelijoita, eläkeläisiä ja ainoat jotka nostivat varallisuuttaan oli maamme rikkain 10%. Sellaista oli PS "osaaminen".
Vasemmistohallitus on jo nostanut työllisyyden ja talouden ennätyslukemiin. Ja samalla hoitanut koronatoimia parhaiten kaikkiin muihin maihin verrattuna. Onneksi hallituskautta on vielä puolet jäljellä, joten paljon pystytään vielä korjaamaan mm. edellisen hallituksen virheitä.
Maamme asioita on siis hoidettu esimerkillisen hyvin ja siksi kaikkien kannattaakin muistaa se, mitkä puolueet ovat nyt vallassa.Juuri näin on asia!
- Anonyymi
Vasemmistohallitus on taas oikealla asialla!
- Anonyymi
Höpö höpö! Työläiset ja pienituloiset ovat menettäneet kommunistien toimesta yhä enemmän palkastaan nouseviin hintoihin. Ilmastouskonnon profeettojahan on eniten vihreissä ja vas.liiton kommunisteissa. Nämä kansan kurjistajat ovat vaaraksi suomelle ja suomalaisille.

Miten SKP on voinut kurjistaa pienituloisia persuja, kun SKP ei ole edes eduskunnassa?
Taitaa joka puolella kommunisteja näkevä äärioikeistopelle olla taas pihalla kuin lumiukko.
- Anonyymi
Veronkiertäjien puolueita (kok, ps, kd) ei pidä äänestää Aluevaaleissakaan, vaan anna äänesi VASEMMISTOLLE (Vasemmistoliitto, SDP).
- Anonyymi
Kunpa tosiaan saataisiinkin kaikki porvarit maksamaan veronsa, niin meidän pienipalkkaisten tuloverotusta voitaisiin laskea!
- Anonyymi
Veronkierto on "herrojen" harrastus, jota katsotaan liikaakin läpi sormien. Kunnon rangaistukset ja valvonta vaan päälle, niin loppuu porvariluikurien keinottelu!
- Anonyymi
Juuri näin pitääkin tehdä!
- Anonyymi
Loistava avaus taas Vasemmistohallitukselta.
- Anonyymi
Lisää vaan veronkiertoa estäviä lakeja voimaan. Kansan etuhan se on!
- Anonyymi
Rehellinen kansanosa on hallituksen linjoilla tässäkin asiassa!
- Anonyymi
Yritystuetkin ovat suurimmaksi osaksi veronkiertoa!
- Anonyymi
Ja kansa maksaa...
- Anonyymi
Veronmaksu on iloinen asia, jonka vain rehellinen ihminen tajuaa!
- Anonyymi
Oikeistolla on tuon tajuamisessa kovia vaikeuksia.
- Anonyymi
Äänestä siis rehellisesti veronsa maksavaa vasemmiston ehdokasta aluevaaleissakin. Niin minäkin teen!
- Anonyymi
Ääni lähti jo Vasemmiston ehdokkaalle. Ja kyllä tuli hyvä mieli. Suosittelen.
- Anonyymi
Veroparatiiseja käyttävät veronkiertäjät ovatkin pelkkiä ahneita paskiaisia. Niiltä pitäisikin ottaa Suomen kansalaisuus pois.
- Anonyymi
Juurikin niin. Muuttakoon pois jos ei yhteiskuntamme kelpaa kuin riistämiseen.
- Anonyymi
Lisää vaan resursseja veronkiertäjien paljastamiseen.
- Anonyymi
Varoja siihen voidaan ottaa vaikka yritystukia leikkaamalla. Tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
- Anonyymi
Äänestä sinäkin rehellisesti veronsa Suomeen maksavaa Vasemmistoliiton ehdokasta. Niin minäkin tein!
- Anonyymi
On hienoa huomata, että Vasemmistohallitus tekee ihan konkreettisia toimia veronkiertäjiä vastaan. Jatkakaa vaan samaa oikeudenmukaista linjaa!
- Anonyymi
Veronkierto on väärin, mutta vasemmistoliiton kommunistit haluaa verojen nousua. Veronkorotuksia vaatii puolue, jonka kannattajista suurin osa elää työläisten verorahoilla. Näistä osa on varsinaisia siivellä eläjiä ja elävät siis toisten kustannuksella. Muistakaa aina, ettei vaskommareita kannata ikinä äänestää.
- Anonyymi
Veronkorotuksia tehdään vaan tarpeesta, joita luo esimerkiksi rokottamattomien aiheuttamat terveydenhuollon kustannukset.
Ottaisit sinäkin ensin rokotteet ja menisit töihin, niin olisit edes hiukan uskottavampi noissa äärioikeisto-trollauksisssasi!
- Anonyymi
PersKokkre-hallitushan yritti lisätä rikkaille veronkiertomahdollisuuksia!
- Anonyymi
Taisi kaatua nekin perustuslakiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisi kaatua nekin perustuslakiin.
Kuten silloinen sote-yritelmäkin, joka olisi tullut suomalaisille TODELLA kalliiksi "pörriäisten" juhlien maksajiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten silloinen sote-yritelmäkin, joka olisi tullut suomalaisille TODELLA kalliiksi "pörriäisten" juhlien maksajiksi.
Puhuu luuseri, joka on katkera ja elää tuilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuu luuseri, joka on katkera ja elää tuilla.
Enhän minä mikään persu sentään ole ... hyh hyh
- Anonyymi
Onneksi lainsäädäntövalta on nyt Vasemmistolla!
- Anonyymi
Aivan totta! Nyt pitää toimia tässäkin asiassa kun on mahdollisuus.
- Anonyymi
No ei todellakaan ole. Vasemmisto on vähemmistö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei todellakaan ole. Vasemmisto on vähemmistö.
No tarkennetaan hiukan, eli lainsäädäntövalta on nyt Vasemmistohallituksella.
- Anonyymi
Rehelliset duunarit maksavat veronsa, mutta ahneet oikeistolaiset luikurit eivät.
- Anonyymi
Eiköhän kuule toveri ole todellisuudessa niin että, oikeisto enemmistö on se veronmaksaja. Vasemmistoliitto on etupäässä yhteiskunnan armoilla eläviä, osa laiskuuttaan ja osa opiskelijoita. Kumma kommunistinen kateus esim. yrittäjiä kohtaan on silmiin pistävää. Ymmärrän miksi aikoinaankin ihailitta itä sosialismia? Sitten on komuille hyvä, kun työkansa tienaisi puna eliitille ja saisitte kaviaarinne toisten raatamana.

Työpaikoissa joissa itse olen ollut töissä, on pääsääntöisesti kannatettu Vasemmistoliittoa. Ja en tunne ainuttakaan vasemmistolaista, joka olisi kateellinen yrittäjille. Eli mihinköhän nuo päätelmäsi oikein perustuvat?
Sinulla taitaa olla vaan kova halu mollata meitä työläisiä ja työväenpuoletta jostain syystä.
Koittaisit miehistyä ja lopettaa tuollainen typerä valehtelu, sillä ei se sinun oloasi eikä tilannettasi paranna, päinvastoin.
- Anonyymi
Vasemmistolaiset maksavat mielellään veronsa, sillä miten muuten yhteiskunnan toimintoja ylläpidettäisiin?
- Anonyymi
Niin varmaan! Mene sinäkin töihin tai ala yrittäjäksi ja maksa verosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin varmaan! Mene sinäkin töihin tai ala yrittäjäksi ja maksa verosi.
Ei kuulu vasemmistolaiset duunarin kannattajakuntaan, kuten skdl aikoina. Ennen sentään työmiestä puolustitte, mutta nyt palkkapussin pohja paistaa jo alkukuusta, kun rahat hupenee ilmastojumalallenne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kuulu vasemmistolaiset duunarin kannattajakuntaan, kuten skdl aikoina. Ennen sentään työmiestä puolustitte, mutta nyt palkkapussin pohja paistaa jo alkukuusta, kun rahat hupenee ilmastojumalallenne.
Lopeta se juopottelu ja mene töihin, niin kyllä sinne alkaa varmasti rahaa kertymään. Kokemusta nimittäin on.
- Anonyymi
Veroparatiiseja käyttävät ovat parasiitteja ja yhteiskuntamme loisia!
- Anonyymi
kokoomuslaisuus altistaa moneen pahaan...
- Anonyymi
Marin-2 hallitus ehtii varmasti paremmin perehtymään veronkierron estämiseen, kun korona saadaan vihdoin kuriin.
- Anonyymi
Ensi kevään vaalit tulevatkin olemaan vasemmiston voittokulkua!
- Anonyymi
Aivan. Ko. laki on oikeansuuntainen, mutta täysin riittämätön hillitsemään ahneiden oikeistolaisten veronkiertotapoja.
- Anonyymi
Ylikansalliset yritykset ovat kuitenkin niitä suurimpia veronkiertäjiä!
- Anonyymi
Tiukemmat lait vaan käyttöön.
- Anonyymi
Hienoa että kerrankin hallitus toimii niin kuin on luvannut.
- Anonyymi
Tämä hallitus onkin harvinaista herkkua kansalle.
- Anonyymi
Veroja kiertävä rikas eliittimme on maamme oligarkkeja, jotka tuhoavat toiminnallaan hyvinvointivaltiomme.
- Anonyymi
Heitä kutsutaan Suomessa vapaamuurareiksi.
- Anonyymi
Progression kasvattaminen verotuksessa olisi myös aiheellista.
- Anonyymi
Aivan. Suurituloisimpien verotusta voi kasvattaa ilman, että se vaikuttaa heidän elämäänsä mitenkään.
- Anonyymi
Ja pienituloisten verotusta on syytäkin laskea.
- Anonyymi
Ja varallisuusvero olisi syytä palauttaa käyttöön.
- Anonyymi
Myös ökyveneet tulisi ottaa verotuksen piiriin.
- Anonyymi
Veronmaksu on iloinen asia rehellisille kansalaisille!
- Anonyymi
Siksi se onkin niin vaikeaa rikkaalle eliitille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi se onkin niin vaikeaa rikkaalle eliitille.
Orpopirun kannattajille siis ...
- Anonyymi
"Voi taivas mitä lakiesityksiä sieltä vielä tulee.." voivottelee jo moni kokoomuslainen veronkiertäjä. Kiitos Vasemmistohallituksen.
- Anonyymi
Veronkiertäjät vapisevat jo pelosta, sillä Marin-2 hallitus alkaa olla jo vaaleja vailla vallassa.
- Anonyymi
Hienoa toimintaa Vasemmistohallitukselta.
- Anonyymi
Oikeistoa kirveltää aina veronmaksu ... mutta meitä rehellisiä ihmisiä ei .. kummallista
- Anonyymi
Oikeistolainen "mulle, kaikki ja heti" - porukka ei veroja paljoa maksele.
- Anonyymi
Veronmaksu on iloinen asia!
- Anonyymi
Maailman parhaan maan kulmakivi; iloiset veronmaksajat!
- Anonyymi
Kaikkien veronkiertäjien kauhu: Vasemmistoliitto
- Anonyymi
Vasemmistoliitto estää veronkiertoa nopeammin kuin veronkiertäjä vaihtaa pelosta tahriutuneita kalsareitaan.
- Anonyymi
Vasemmistoliitto pistää veronkiertäjän vastuuseen nopeammin kuin veronkiertäjä huomaa hyväveliverkostonsa varoituksen.
- Anonyymi
Vasemmistohallitus ei Suomen oligarkkeja kumartele.
- Anonyymi
Siis kuten edellinen PersKokkare-hallitus teki ... hyh hyh
- Anonyymi
Ei halunnut/pystynyt oikeistolainen PersKokkare-hallitus suitsia hyvävelikavereidensa veronkiertoja vaan siihenkin hommaan tarvittiin Vasemmistohallitus. Sillä lailla!
- Anonyymi
Ei korppi korpin silmää noki.
- Anonyymi
Vapaamuurarikerholaiset tukevat toisiaan myös veronkiertoasioissa.
Muuttakaa Pohjois-Koreaan. Siellä on ollut vasemmistohallitus jo 70 vuotta.
- Anonyymi
Kolmannen luokan Pasi-trolli on taas väärässä. P-Koreassa on käytössä kommunistinen diktatuuri, joka alistaa kansan orjan asemaan. Eli vähän samaa, mitä EK-mafia yrittää täällä saada aikaan työelämässä.
>>Maailman parhaan maan kulmakivi; iloiset veronmaksajat!>>
Maailman paskin maa ja kansa. Olen iloinen jokaisesta venäläisen sotilaan tappamasta suomalaisesta.- Anonyymi
No se on ihan sinun oma häpeäsi ja/tai sairautesi.
- Anonyymi
Veronkierto kuriin. Hyvä VAS
Työläisten paratiisissa lakkoillaan. Hyvä VAS
- Anonyymi
Työtaisteluoikeus on työntekijöiden ammatillisesta yhdistymis- ja järjestäytymisvapaudesta johdettava perusoikeus (Suomen perustuslaki 13 §). Lakko on keskeinen työtaistelumuoto. Se on kollektiivinen työtaistelutoimi, jossa henkilöjoukko seisauttaa työnteon väliaikaisesti.
Lakolla pyritään tietyn tarkoituksen toteuttamiseen painostuksen tai uhan avulla, ja se liittyy ainakin välillisesti palvelussuhteeseen.
Hyvä VAS ja demokratia! Anonyymi kirjoitti:
Työtaisteluoikeus on työntekijöiden ammatillisesta yhdistymis- ja järjestäytymisvapaudesta johdettava perusoikeus (Suomen perustuslaki 13 §). Lakko on keskeinen työtaistelumuoto. Se on kollektiivinen työtaistelutoimi, jossa henkilöjoukko seisauttaa työnteon väliaikaisesti.
Lakolla pyritään tietyn tarkoituksen toteuttamiseen painostuksen tai uhan avulla, ja se liittyy ainakin välillisesti palvelussuhteeseen.
Hyvä VAS ja demokratia!Hallitus ottaa mallia Pohjois-Koreasta ja yrittää estää sairaanhoitajien lakot.
Hyvä VAS ja demokratia!
😄😄😄😄😄- Anonyymi
PasiToivonen3 kirjoitti:
Hallitus ottaa mallia Pohjois-Koreasta ja yrittää estää sairaanhoitajien lakot.
Hyvä VAS ja demokratia!
😄😄😄😄😄Eli et taaskaan ymmärtänyt sanaakaan kirjoituksestani, vaan lähdit äärioikeistolaiseen pzkan heittoon. No kokeile uudestaan, jospa tällä kertaa onnistuisit:
Työtaisteluoikeus on työntekijöiden ammatillisesta yhdistymis- ja järjestäytymisvapaudesta johdettava perusoikeus (Suomen perustuslaki 13 §). Lakko on keskeinen työtaistelumuoto. Se on kollektiivinen työtaistelutoimi, jossa henkilöjoukko seisauttaa työnteon väliaikaisesti.
Lakolla pyritään tietyn tarkoituksen toteuttamiseen painostuksen tai uhan avulla, ja se liittyy ainakin välillisesti palvelussuhteeseen.
Hyvä VAS ja demokratia!
- Anonyymi
Veronkierto on sallittua, sitä varten on olemassa veronkierto teollisuus., nimeltään verosuunnittelu, se kuuluu vain hyväosaisille. On vielä hallintarekisteri joka suojelee nimeltä. Vielä veroparatiisit. Sinne vie diktaattorit ja mafian rahansa, jotka kuuluu NWO:n kannattajiin.
- Anonyymi
Kokoomus ja EK-mafiosot olivat ko. lakia vastaan. Tietysti!
- Anonyymi
Veronkiertoon pitää puuttua kaikilla mahdollisilla keinoilla. Se on koko kansan etu.
- Anonyymi
Onneksi Vasemmistohallitus on tuon asian tajunnut.
- Anonyymi
Ja ryhtynyt toimenpiteisiin veronkierron estämiseksi. Hyvää työtä siis Vasemmistohallitukselta.
Toivottavasti irtisanoutuvat hoitajat ymmärtävät lähteä Yhdysvaltoihin. Siellä saavat oikeudenmukaista palkkaa ja verotus on kohtuullista.
Amerikkalaisen henki arvokkaampi kuin suomalaisen.
😄😄😄😄😄- Anonyymi
Äärioikeistolaisilla on kieroutunut asenne suomalaisia kohtaan.
- Anonyymi
Näin se vaan menee.
- Anonyymi
Kolminkertainen hurraa huuto Vasemmistohallitukselle ...
- Anonyymi
Hurraa ... hurraa ... hurraa ...
- Anonyymi
Eikös se Sipilä venkoillut joidenkin vakuutuskuorien kanssa veroja välttääkseen?
- Anonyymi
Kuten niin monet muutkin oikeistojohtajat!
- Anonyymi
Halla-aho venkoilee Putinin kanssa käsikynkkää.
- Anonyymi
Purralla ja Putinilla on yhteiset ajatukset Venäjän tulevaisuudesta.
- Anonyymi
Veronkierto on oikeistolaisen eliitin harrastus.
- Anonyymi
Kokoomuslaiset ovat yleisesti veronkiertäjiä.
- Anonyymi
Kunnon kansalainen maksaa veronsa mukisematta, mutta mitä rikkaampi, sitä varmemmin veronkiertäjä.
- Anonyymi
Kokoomuslaisuus on useimmille veronkiertäjille yhteinen ominaisuus.
- Anonyymi
Onko ns ”veronkierto” laitonta. Mikäli laki sallii verosuunnittelun ja ”veronkierron”, niin kaikkihan toimivat lain mukaan. Hyväntekeväisyys on erikseen.
- Anonyymi
Aivan. Ja juuri siksi Vasemmistohallitus onkin laatimassa ko. lakia. Vain veronkiertoon positiivisesti suhtautuvat KOK ja PS ovat ko. lakia vastaan, mutta häviävät kansan onneksi äänestyksessä hallituspuolueille.
- Anonyymi
Laki etenee pian eduskunnan käsittelyyn. Hienoa työtä Vasemmistohallitukselta.
- Anonyymi
Läpihuutojuttunahan sitä ei hyväksytä, sillä "oma lehmä ojassa" olevat oppositiopuolueet yrittävät kaikkensa sen kaatamiseen. Mutta turhaan .. hehehehh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Läpihuutojuttunahan sitä ei hyväksytä, sillä "oma lehmä ojassa" olevat oppositiopuolueet yrittävät kaikkensa sen kaatamiseen. Mutta turhaan .. hehehehh
Hallituksella on enemmistö eduskunnassa, joten kaikki on hyvin!
- Anonyymi
Jos oikeistolaiset kiertää veroja, niin useat vassarit elävät jokatapauksessa oikestolaisten rahoilla eli hakevat rahansa Kelasta. Enpä siis ihmettele yhtään, että ne joilla on tuloja yrittäisi ns. suunnitella verotustaan.
- Anonyymi
Vasemmistolaiset duunarit elättävät sinutkin veroja maksamalla, joten "ihmettelysi" on silkkaa oikeistolaista työläisvihaa!
- Anonyymi
Näin toimii vain kansaa rakastava ja kansan rakastama Vasemmistohallitus!
- Anonyymi
Verotuksen progressiota tulisi lisätä.
- Anonyymi
Miljonäärivero on hyvä ajatus!
- Anonyymi
EK-mafian miljonäärejä rakastavat oikeistolaiset itkevät jo katkerina, jos veroparatiiseja käyttävät miljonääritkin joutuisivat verolle ...
- Anonyymi
Oikeisto verottaakin aina mieluummin pienituloisia kuin miljonäärejä.
- Anonyymi
Hallitus on tässäkin asiassa oikeassa.
- Anonyymi
Kuten aina.
- Anonyymi
Oikeisto vaatii hallitukselta tuloveron alennusta, mutta ei veronkierron estämistä. Niin tyypillistä!
- Anonyymi
Ammattiliitot nostavat osingot verottomina. Se on veronkiertoa. Varsinainen veroparatiisi. Ei oikeutusta.
Osingoilla lahjotaan puolueita, etteivät ne muuttaisi lakia verottomista osingoista.
Osingoilla rahoitetaan laittomia lakkoja, joilla hankaloitetaan ihmisten elämää ja yhteiskunnan toimintaa. Ei yleishyödyllistä toimintaa.
Veroparatiisin oravanpyörä. Läpinäkyvä häpeä. Valuvika pitää korjata.- Anonyymi
Myös työnantajien liitot nostavat osinkonsa verottomina. Se vasta onkin veronkiertoa ja varsinkin kun veroparatiisien käyttö on oikeistolaisille pääoman omistajille enemmän tapa kuin poikkeus.
- Anonyymi
Verojen korotus lisää Suomessa tutkitusti tuloeroja. Totuus. Siitä seuraa, että verojen alennus pienentää tuloeroja. Haluatko lisätä tuloeroja vai pienentää niitä?
Veronalennukset kuuluvat kaikille.
Tuleveron alentaminen vastaa vaikutuksiltaan suurta palkankorotusta. Ei se brutto, vaan netto ja ostovoima, mitä rahalla saa.
Suurituloiset maksavat järkyttävän paljon veroja jo nyt. Niillä kustannetaan monen köyhän sosiaaliturva. Siitä pitäisi olla iloinen, eikä haukkua antajaa.
Oletko ajatellut, että suurten tulojen kadehtiminen on synti. Synti.
Yritykset työllistävät kestävästi, Julkinen työpaikka rahoitetaan yrityksen maksamilla veroilla ja yrityksissä työssä käyvien maksamilla veroilla.
Työtön on kulu.- Anonyymi
Vain suurituloisilla on varaa veronkiertoon ja sen maksulliseen suunnitteluun!
- Anonyymi
Ei veronkierron estäminen ja siitä kirjoittaminen ole syntiä. Sitä paitsi vain uskovat voivat olla syntisiä.
- Anonyymi
Tuokin päätös edesauttaa kansaamme enemmän kuin oikeistolainen PersKokkare-hallitus pystyi koko hallitusaikanaan.
- Anonyymi
KOK ja PS rakastaa maamme rikasta ja veroja kiertävää eliittiä.
- Anonyymi
Maamme rikas eliitti vapisee jo ja eliitin rikastajat (KOK PS) yrittävät kaikkensa lain kumoamiseksi. Mutta turhaan.
- Anonyymi
Hallitus jyrää ja oppositio vinkuu ... heheheh
- Anonyymi
Hallituksella on lainlaadintavalta. Ja hyvä niin.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808