Vasemmistohallitus estää veronkiertoa.

Anonyymi

Eli toimii päinvastoin kuin edellinen oikeistohallitus.

Kyseessähän on uusi arvonnousuvero, jonka tarkoitus on estää Suomessa kertyneiden myyntivoittojen verovapaa siirtäminen Suomesta vaikkapa laittamalla rahat vakuutuskuoreen ja nostamalla ne vasta sitten, kun on muutettu virallisesti asumaan ulkomaille.
Arvonnousuverolla varmistetaan, että omaisuuden myyntivoittoja voidaan verottaa siellä, missä asuessa ne ovat kertyneet. Lisäksi arvonnousuvero estää verovälttelyä järjestelyillä, joissa kirjat siirretään verokeitaaseen ennen omaisuuden myyntiä tai lahjoitusta.

Eli suomeksi se tarkoittaa sitä, että maamme eliitin laajasti harrastama veronkierto muuttuu huomattavasti vaikeammaksi. Eli LOISTAVAA toimintaa taas vasemmistohallitukselta.

31

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kommunistithan on kyllä kieroja ja kateellisia polvesta polveen ja tämänkin tarkoitus on päästä toisten lompakolle nauttimaan ilman vaivannäköä. Myös matut täytyy elättää, eli siivellä.

      • Anonyymi

        Eli et ymmärtänyt sanaakaan avauksesta, mutta mussuttaa vaan pitää.
        Löytyykö persuista ainuttakaan sen verran älykästä kommentoijaa, joka pystyisi ottamaan asiallisesti kantaa? Siis ilman "kommareita ja punikkeja". Minä en ainakaan ole yhtäkään vielä havainnut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole persu ,mutta en ole löytänyt yhtään älykästä kommentoijaa vihervasemmistosta.Vihervasemmisto on todellakin jatkuvasti muiden lompakolla, eivät anarkistit ym. suvakit ole koskaan rehellistä työtä tehneet ovat aina eläneet muiden siivellä.Nytten pilasivat sitten koululaitoksenkin omilla "koululutusohjelmillaan". Se että elokapinat käyvät koulussa aivopesemässä lapsia omiin valheisiinsa.

        No eihän oikeistolainen typeryys tosiaan rajoitu pelkkiin persuihin, kuten hyvin osoitit.
        Yrittäisit edes olla jotain muuta kuin pelkkä aivoton oikeistotrolli samoine jankutuksineen.

        Eikös Sipilä ja Persut leikanneet koulutuksesta, älä väitä ettet ole persu, koska valeuutisoit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eihän oikeistolainen typeryys tosiaan rajoitu pelkkiin persuihin, kuten hyvin osoitit.
        Yrittäisit edes olla jotain muuta kuin pelkkä aivoton oikeistotrolli samoine jankutuksineen.

        Ei ne pysty, ei ole eväitä.

    • Anonyymi

      Kokoomus on jo luvannut, että tämä huippurikkaiden verovälttelyä estävä laki kumotaan heti, jos he pääsevät valtaan. Ja leikkaavat sosiaaliturvasta.

      Tuo jo paljastaa sen, ettei kokoomus ole palkkatyöläisen vaan maamme rikkaimman 5% etuja ajava puolue.

      • Anonyymi

        Kyllä kommunistit on sitten kieroja ja kateellisia. Aina ollaan muka oikeudenmukaisia, mutta pääajatus on vain itse kukkona tunkiolla oleminen ja hanakasti käydään toisten hankkimiin omaisuuksiin kiinni. Kateus, kierous ja katkeruus niitä kohtaan jotka heidätkin elättää ja aina toisten taskuilla.

        Rikoshyöty takavarikoidaan ja käytetään vanhustenhoitoon ja Puolustusvoimien palkanmaksuun. Niin se vaan menee.

      • Anonyymi

        On heille vaikeaa, kun veronkiertoa yritetään hillitä, Suomella menisi todella hyvin, jos veronkiertäjät saataisiin kuriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On heille vaikeaa, kun veronkiertoa yritetään hillitä, Suomella menisi todella hyvin, jos veronkiertäjät saataisiin kuriin.

        Ainakin paremmin kuin menee nyt. Kyllä merkittäviä summia rahaa valuu ulos maasta ja kansainvälisten sijoittajien hyppysiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kommunistit on sitten kieroja ja kateellisia. Aina ollaan muka oikeudenmukaisia, mutta pääajatus on vain itse kukkona tunkiolla oleminen ja hanakasti käydään toisten hankkimiin omaisuuksiin kiinni. Kateus, kierous ja katkeruus niitä kohtaan jotka heidätkin elättää ja aina toisten taskuilla.

        Suomessa on ihan oikeakin kommunistipuolue, mutta eihän vajakkioikeistolainen ymmärrä mitään oikeasta elämästä. Iskä on opettanut, että kaikki vasemmistopuolueet ovat kommunisteja.

        Jos luet historiaa, niin huomaat, että kommunistipuolueen suurin vihollinen oli SDP, joka ei kepun kanssa päästäneet kommunisteja koskaan hallitukseen.

        Persut on nykyajan oikeistokommunistipuolue.

        Misä sariakuvasa opetetaa n histroriaa ?

        kysy oikeistolainen 45 v

    • Anonyymi

      Estää veronkiertoa? Ylläpitää sitä, ei estä peittelemällä ammattilliittojen osinkojen verottomuutta. Liitot eivät ole tänä päivänä yleishyödyllisiä, mikä on verottomuuden perusta. Marttakerhot on aivan eri asia kuin laittomia lakkoja järjestävät liitot. Mitä yleishyödyllistä on pysäyttää junaliikenne tai metroliikenne laittoman lakon avulla?

      Osingoista pitää maksaa vero. Kaikkien ja samalla kaavalla. Kojamon osinkojen piilottelu veroparatiisimaisesti ei ole oikein muita osingonsaajia kohtaan. Vuokratulojen epäkohta kattaa myös poskettomat asumistuet, jotka ovat pois Kelan, siis kansan kassasta. Kysymys on sadoista miljoonista, jopa miljardeista euroista. Sosiaalituissa pitää olla joku tolkku. Ei kaikkea voi kustantaa sotun luukulta. Sosiaalipummien ei kuulu saada kaikkea valtion varoista. Asunto kalliilta alueelta, uudet kännykät, televisiokanavat ja tietokoneet, jossain on raja.

      Palkalla pitää tulla toimeen tarkoittaa käytännössä sitä, että veroja pitää laskea, että käteen jää jotain enemmän, millä maksaa kuluja, ettei tarttee mennä sossun luukulle. Palkasta käteen jäävä raha pitää olla houkuttelevampaa kuin sosiaalituilla eläminen.

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007832756.html

      Exit-vero on moraalista poseeraamista. Asiantuntijat eivät sitä suositelleet hyvin pienen tuoton ja käytännön ongelmallisuuden takia. Exit-veron tuotot ovat hyttysen ininää verrattuna ammattiliittojen paratiisiosinkoihin.

      • Anonyymi

        Ja miten persut ja kokoomuslaiset estäisivät veroparatiiseihin varallisuutensa kikkailevat? Vastausta ei vaan kuulu.
        Persujen ja kokoomuslaisten palkkamalli on huuhaata, heidän toive on että palkat sanellaan yksipuolisesti. Se taas aiheuttaa reaaliansioiden laskun. Työkyvyttömät sairaat joutuisivat sossun luukulta soppajonoon. Palkkaveroja laskemalla muka rahaa jäisi enempi käyttöön, yrityksetkö maksaisi palkkaverotuksesta jäävän eron? EI taatusti maksa!
        No arvonlisäveroa nostamalla saisi verotuloja, hinnat nousee ja kansa köyhtyy entistä enempi ja ostovoima katoaa. Kertokaa nyt mistä teidän mallilla valtio saa verotuloja ilman että kansa ei köyhtyis enempää?

      • Anonyymi

        Ei tässä aleta puolustusvoimia, pelastustointa ja poliisia eikä koululaitosta sen takia lakkauttamaan, että sinun työnantajasi ei maksa sinulle tarpeeksi palkkaa etkä uskalla liittyä liittoon ja vaatia kunnollista palkkaa.

        Maastamuuttovero on hyvä alku tyhjäntoimittajien rahojen ottamiseksi parempaan käyttöön. Monelle aurinkorannoilla juopottelevalle pari kuukautta selvinpäin tekee ihan hyvää ja säästää hoitokuluja täällä Suomessa, kun tännehän sieltä kuitenkin tullaan sitä maksaansa hoidattamaan.

        Kyllä oikeiston trollaukset ovat typeriä, ja miksi niitä pitää syytää juuri vasemmistoliiton palstalle? Pieni puolue ja tätä palstaa ei juuri kukaan lue. Kyseessä on selvästi henkilökohtainen missio. Mistä katkeruus on saanutkin alkunsa, niin sen helliminen tuolla tavoin kertoo, että se on kyllä huolella itseansaittua katkeruutta.

    • Anonyymi

      Ammattiliitoilla 270 miljoonaa veroa maksamatta, jos lasketaan 30%:n osinkovero 900 miljoonasta. Veronkiertoa. Harmaata taloutta. Paratiisiosinkoja.

      • Anonyymi

        Täysin oikeiston laatimien lakien mukaan toimittu. Eikö laki saakaan koskea kaikkia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin oikeiston laatimien lakien mukaan toimittu. Eikö laki saakaan koskea kaikkia?

        Verojen ja kaikkien muidenkin vastuiden välttely on oikeiston ikimuistoinen etuoikeus.

        Työnantajien pitäisi saada sähköpiiskan käyttöoikeus, se on listalla seuraavana kunhan paikallinen sopiminen on saatu läpi.

    • Anonyymi

      Eli Sipiläkin joutuu maksamaan, vaikka piilottelee vakuutuskuorissaan.😁.

      • Anonyymi

        Toivottavasti. Eliitin veronkierto pitää saada kuriin.

    • Anonyymi

      Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen ei sulata kokoomuksen raivostumista valmisteilla olevaan maastapoistumisveroon.Honkonen muistuttaa facebook-päivityksessään, että jatkossa myös ”palmun alle” muuttavat suomalaiset maksaisivat Suomessa asumisen aikana kertyneistä sijoitusvoitosta verot Suomeen.– Mielestäni ei ole aivan oikeudenmukaista, että muiden suomalaisten kiltisti maksamat verot voi välttää siirtämällä kirjat ulkomaille ennen sijoitusten realisointia. Kokoomuslaiset ovat raivostuneet asiasta. Petteri Orpo antoi heti vaalilupauksen, että kokoomus kaataa veron valtaan päästessään, Honkonen kirjoittaa.Poliittisen ristiriidan taustalla ovat Honkosen mukaan erot paitsi kannattajakunnassa, myös ideologiassa.

      – Kuten keskustan entinen puheenjohtaja Juha Sipilä on sanonut, verot pitää maksaa sinne missä tulos syntyy. Tai kuten keskustan perustaja Santeri Alkio totesi, kannatamme elinkeinon vapautta, emme keinottelun vapautta. Keskellä asiat on totuttu näkemään eri tavalla kuin oikealla.

      Voiko enää paremmin todeta:kannatamme elinkeinon vapautta, emme KEINOTTELUN VAPAUTTA.

      • Anonyymi

        Onko Keskusta palaamassa sittenkin keskustaksi? Olen äänestänyt Vasemmistoa siksi, että se on nykyisin siellä, missä Keskusta oli silloin, kun tätä maata rakennettiin ja kehitettiin. Kannata voimakasta ja laajaa pienomistusta ja maailmassa, jossa työ yhä vain vähenee automaation myötä, se on entistä tärkeämpi asia pitämään yhteiskunnan pystyssä ja ihmiset kyvykkäinä tarvittaessa myös puolustamaan tätä maata. Palkkatason pitäisi olla kautta linjan sellainen, että ihmiset pystyisivät säästämään siitä pesämunia ja hankkimaan omistusta.

        Käsittääkseni tämän päivän Vasemmistollakaan ei ole mitään tuota vastaan, sillä marxismin dogmat on vaihdettu laajempaan vasemmistolaiseen ajatteluun, jossa keskiössä on ihminen ja hänen turvanaan oleva yhteiskunta, ei enää sokea oppi, jossa ihminen eli huonosti toimivaa yhteiskuntaa varten.

        Ei Marx silti roskiin jouda. Kuten aina on ollut, Marx on edelleen tänäkin päivänä oikein osuva kapitalismin kriitikko. Häntä on syytä kuunnella, jos aikoo säilyttää kapitalismin. Vain typerys ja kapitalisti eivät ota opikseen virheistään.

        Minulle se oikea Keskusta on se keskikokoisen maatilan omistajan puolue, joka hieman nuhjuisissa tavallisissa vaatteisaan joka kesä käy maatalousnäyttelyssä syömässä hernerokan armeijan kenttäkeittiöstä ja jolle verojen ja vastuiden hoitaminen on kunnia-asia.

        En tiedä, oliko isäni tosiaan viimeinen sitä lajia. Rintamamies oli. Veteraanien kokoontumisessa, jollaisiin viimein vanhoilla päivillään suostui menemään, kaverinsa tuli kiittämään ehkä hengestään, mutta ainakin jalastaan. Oli astunut miinan päälle kentässä ja sen aikaisissa iskuri sytytti kun nosti jalkansa pois. Oli seisonut siinä paikallaan kun isä oli kaivanut miinan esille ja saivat niin, että iskuri ei lyönyt.

        Kun katseli, kuinka eduskuntaryhmien johtajat rivissä kieltäytyivät progression kiristämisestä koronakulujen maksamiseksi, kokoomuksen ja kd:n limanuljaskat etunenässä, tunsin syvää inhoa. Tuolla mitättömien inisevien surkiaisten pckasakillako tämä maa aiotaan pitää itsenäisenä tai edes jotenkin asuttavana? Ja sitten seuraavaksi siellä kuorossa jeesustellaan, että kun velat jää lapsille... niinhän ne jää kun munattomista isistä ei ole maksamaan edes omia menojaan!

        Sipilän ja Saarikon keskusta on oikeistolaisinta keskustaa ikinä. Pienviljelijöiden etua he eivät ole koskaan ajaneet ja siksi keskustan kannatus laskeekin koko ajan. Lähtijöiden suunta näyttää vaan olevan kohti kokoomusta/persuja ja sehän vaan huonontaa heidän tilannettaan.

        Sen takia Honkosen puheenvuoro ihmetyttikin ja tuntui niin raikkaalle, aivan kuin alkiolaisuus olisi heräämässä takaisin henkiin.

        Rintamalinjojen molemmin puolin on aina järkeviäkin ihmisiä. Tuomioja totesi, että vaikka kaupungistumiskehitys oli suorastaan välttämätön, siitä maksettu inhimillinen hinta oli liian korkea ja se olisi pitänyt hoitaa hallitummin. Olen aina pitänyt Erkkiä viisaana miehenä ja hyvänä ihmisenä ja tuo lausunto vain vahvisti käsitystäni.

        Nyt meillä on samankaltainen tilanne, paljon paljon pienemmäss mittakaavassa turpeen energiakäytön alasajon suhteen. Hallituksen asenne asiaan on aivan oikea. Käsittääkseni se on paljolti Liin ja Marinin ansiosta, vaikka ei Ohisalokaan mikään sellainen viherhirmu ole kuin vastustajat hänestä maalaavat. Obama teki merkittäviä virheitä ajaessaan alas hiilikaivosteollisuutta ja se nosti Trumpin valtaan.

        Sitä vain olen miettinyt, että vaikka menneisyyden virheistä on opittu asennetasolla, niin käytännössä asian hoitaminen hyvin ei ole helppoa. Hallitus aivan oikein tavoittelee turpeen muun käytön jatkamista ja haluaa myös säilyttää option, että tiukan paikan tullen energiakäyttöön voidaan siirtyä takaisin jos huoltotilanne sitä vaatii. Miten nuo sitten saa onnistumaan käytännössä... en kadehdi hallitusta, kun se joutuu etsimään ratkaisuja näihin ei aivan yksinkertaisiin kysymyskiin.

        Valtitut taloudelliset keinot vaikuttavat hyvin oikeilta, mutta pitäisikö suunnata myös tutkimusresursseja ja kenties pyrkiä Kekkosen saunaratklaisujen tapaisesti sitomaan yksityisiä toimijoita kehitystyöhön epävirallisia teitä? Näyttää vain sille, että nykyään sekä poliitikot että liike-elämä ovat eri maata, eikä tuollainen välitön yhteistyö enää onnistu, sitä kai pidettäiisiin jopa moraalittomana.

        Yrittäjät ovat kuitenkin haasteiden edessä. Jollei koneita voi käyttää johonkin muuhun, ne hävitetään pois, eikä niitä hätätilan tullen äkkiä saada uusia. Osaaminenkin katoaa, mikä Suomessa on tapahtunut monilla aloille taloudellisen integraation imiessä aiemmin erittäin laadukasta ja maailmalla arvostettua, tosin kallista, tuotantoamme halpamaihin (kuten nähtiin hengityssuojainten osalta).

        Savolaisena ajattelen, että rakenteiden ja tekniikan tulisi olla monitavoitteista. Silloin se pienin muutoksin soveltuu muuttuviin tilanteisiin. Siinä ratkaisutavassa on haasteensa, monikäyttöinen harvoin on optimaalista kulloiseenkin yksittäiseen tehtävään, joten pidemmän päälle se helposti aiheuttaa tehottomuutta ja tuotannollista tappiota. Tästä voisi varmaankin kehittää oman tieteenalansa, sillä vastaavanlaisia haasteita voi nousta esille muillakin aloilla. Mutta uusian tieteenalojen perustaminen on kai mahdotonta kun rahat ovat niin totaalisen lopussa, että niitä riittää enää vain suurituloisimmille tyhjäntoimittamiseen.

        Mielenkiintoista vaan joskus pohtia näitä.

    • Anonyymi

      Veropohjaa kannattaakin laajentaa eliitin veronkiertoihin, koska se saattaa jopa pienentää rehellisten veronmaksajien veroja jatkossa.

    • Anonyymi

      Arvonnousuvero on askel oikeaan suuntaan, mutta täysin riittämätön estämään oikeistolaisen eliitin veronkiertoa.

    • Anonyymi

      Kokoomushan lirautti heti housuunsa asiasta. Kauheaa jos eliitti joutuu veroja maksamaan.

      • Anonyymi

        Kyllä Purraltakin varmaan hiukan tirahti. EK-mafian maskotti kun on.

    • Anonyymi

      Jälleen yksi syy lisää äänestää jatkossakin vasemmistopuoluetta!

      • Anonyymi

        Marinin toinen hallitus aloittaa vuonna 2023. Sen vahvistaa opposition paniikki jo nyt .. .hehehehehe

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. TV-lääkäri Pippa Laukka ottaa kantaa kauneusleikkaushuhuihin: "Parikymppisenä olisi ehkä..."

      Pippa Laukka on 51-vuotias ja hyvässä kunnossa. Huhuja Laukan kauneusleikkauksista ja hiuslisäkkeistä on kiirinyt. Laukalla on hyvä vastaus epäilyksii
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      5733
    2. Sofian uusi miesseuralainen

      Sofialla uusi miesseuralainen kun Stefan Isben kanssa Hangossa ja heppakisoissa, kukahan hän lienee?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      3614
    3. Hei Ohisalo, poliisi aloittaa yt-neuvottelut

      https://yle.fi/uutiset/3-12117065 Ns. poliisiministeriksi kutsuttavan sisäministerin vihreiden Ohisalon valtakaudella se nyt sitten tapahtui mitä kan
      Maailman menoa
      219
      2592
    4. Päätös epäasiallisesta käytöksestä

      otteita uusimmasta pöytäkirjasta: Judoliiton hallituksen tietoon saatetun ja useiden henkilöiden allekirjoittaman aineiston perusteella hallitus on to
      Judo
      60
      1646
    5. Minä vuonna kohtasit hänet ensimmäisen kerran?

      Oliko kohtaaminen duunissa vai siviilissä? Siinähän ne kysymykset tulivatkin. Olkaa siis hyvät ja vastatkaa. Ps. Rohkeimmat voivat kertoa pituutensa
      Ikävä
      87
      1356
    6. Kävikö Martina Tukholmassa ottamassa botoxia otsaansa

      Viimeisessä story kuvassa näkyy aika selvästi pistoskohdat ja kuhmut, ja leuka on ihan ropollinen, täynnä näppyjä. Kyllä on huono iho, sitäkö se viher
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1148
    7. Steffu köyhtyi 25 000e

      Sentään puolet vähemmän kuin Niko.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1022
    8. En minä sinua unohda

      Hyvää huomenta naiselle kauneimmalle! 💛
      Ikävä
      61
      952
    9. Anteeksi kaikki

      Anteeksi etten ollut veroisesi. Anteeksi että rakastuin. Anteeksi että yritin nähdä. Anteeksi että kirjoitin palstalle. Anteeksi että ajattelin sinua.
      Ikävä
      65
      917
    10. Onko teillä mitään ajatusta miten ajattelitte

      Edetä tai lähestyä ikävöimäänne ihmistä? Vai onko tämä kirjoittaminen se joka tyydyttää kaikki tarpeet? Ei aikomusta lähestyä mitenkään ?
      Ikävä
      67
      881
    Aihe