ettei mitään ole ollut enää moneen vuoteen. Kärsimys ei tee ihmistä paremmaksi. Kun rikkinäisyys liittyy moneen ihmiselämän osa-alueeseen, se aiheuttaa paljon vaurioita. Siksi läsnäolevuus on tuntunut mahdottomalta ja mikään muu ei voi enää korjata tilanetta kuin se, että elämään tulee ihan uusi ihminen. Ihan uudet kasvot eivät muistuta niistä vuosista joista monet olisit heti valmis antamaan pois, jos ce vain olisi mahdollista. Jaksaminen kaikkeen tiedottamiseen on ollut vähissä kauan. Se on tuntunut siltä, kuin sinua olisi revitty moneen suuntaan, etkä olisi voinut etkä saanut olla oma itsesi. Koska sinulta itseltäsi ei koskaan kysytty mitä pidät tärkeänä elämässä. Kaikki olisi ollut helposti kerrottavissa ja silloin elämä olisi ollut aivan toisenlaista ja olisi säästytty paljolta murheelta. Koskaan ei pyydetty apua, koska itse osataan hoitaa asioita, mutta se mahdollisuus vietiin seitsemän vuotta sitten. Silloin sinut pudotettiin alas ja vielä alemmaksi, kaikkien niiden vuosien aikana tapahtuneen "toiminnan" aikana, johon osallistui aivan liian paljon ihmisiä. Nyt tarvitaan työn lisäksi hiljasuutta, sitä kauan odotettua hiljaisuutta, jotta stressi ja ahdistus loppuisivat.
Tosiasia on se
Anonyymi
550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei ole mitään sanottavaa niille ihmisille, jotka olivat mukana aiheuttamassa kärsimystä, ei ole ketään jonka kanssa voisi olla edes kaveri.
Ihan samaa mieltä.
Eipä niin, kirjoitan kirjan ja puran siihen patoumat
Minä kirjoitan kans kirjan kärsimyksistäni ja niitä on paljon!!
höpö höpö. ei jaksanu ees lukee raKKAANI