Hyvin menee

Hallituksen tiedotuslinjaa kopioiden laitoin otsikkoon päinvastaisen viestin, mitä tilanne oikeasti on:
https://www.iltalehti.fi/talous/a/b7e6fac7-74a3-457c-8260-2d7bbb741250

"Pakarisen 13 kohdan listaus sanalla sanoen karmea. Se sisältää mm. seuraavanlaiset havainnot: Suomen talous ei ole kasvanut 14 vuoteen, työikäinen väestö on vähentynyt jo 10 vuotta, julkinen talous pyörii velkarahalla, nuoret joutuvat maksajiksi ja korkojen nousu on todellinen uhka hitaan talouskasvun Suomessa."

”Talouden iso kuva ei ole päättäjillä eli hallituksella riittävän hyvin hallussa”

Kun seuraa hallituksen tiedotustilaisuuksia, niistä kuitenkin saa kuvan, että meillä menee aivan hienosti. Kaikki hymyilevät ja kehuvat Suomen saavutuksia. Ottavat mm. kunnian koronatilanteesta, vaikka kaikki tilannetta seuranneet tietävät, että Suomen hyvä koronatilanne on seurausta suomalaisten käyttäytymisestä, ei siitä, mitä hallitus tai ministeriöt ovat tehneet.

Puolisentoista vuotta kun vielä jaksetaan, niin päästään viimeistään tästä hallituksesta eroon. YRITETÄÄN KESTÄÄ! TSEMPPIÄ! 2. huhtikuuta 2023 on ilon ja onnen päivä! Toivottavasti saadaan silloin Suomen kahden puolueen hallitus ja asioita viimein parempaan järjestykseen.
360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Velkaa otetaan hirveästi, työttömyys paljon korkeampi kuin ennen koronaa, pitkäaikaistyöttömyys kasvussa, sosiaalikulut jyrkässä nousussa jne jne mutta pirun hyvin menee. Talouden kasvu on taas hetken hurmaa, tyhjien seinien rakentamista mutta tyhmät sopulit uskovat oman taloutensa jatkuvaan kasvuun ja ottavat julmettuja lainoja. Mitään rakenteellisia muutoksia ei saada aikaan eikä oikeaa tuottavaa talouskasvua ja sitä oikeasti rahaa tuovaa vientiä.

Äänestä
  • Edellinen kommentti sopii hyvin kuvaamaan myös Vesilahden kunnan tämänhetkistä tilannetta. Suuret on suunnitelmat , mutta näkyvää ei vaan tule. Turvat kiinni silloin jos toteutus on 0 ja puheet suuret.

    Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-12112166

"Andersson ja Ohisalo eivät määrittele Suomea nuukaksi maaksi"

"– On täysin epärealistista ajatella, että tilanteessa, jossa keskimääräinen velkaantumisaste on yli 90 prosenttia, pystyttäisiin lähitulevaisuudessa tai ollenkaan palaamaan 60 prosentin tasoon."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hallituksen tiedotuslinjaa kopioiden laitoin otsikkoon päinvastaisen viestin, mitä tilanne oikeasti on:
https://www.iltalehti.fi/talous/a/b7e6fac7-74a3-457c-8260-2d7bbb741250

"Pakarisen 13 kohdan listaus sanalla sanoen karmea. Se sisältää mm. seuraavanlaiset havainnot: Suomen talous ei ole kasvanut 14 vuoteen, työikäinen väestö on vähentynyt jo 10 vuotta, julkinen talous pyörii velkarahalla, nuoret joutuvat maksajiksi ja korkojen nousu on todellinen uhka hitaan talouskasvun Suomessa."

”Talouden iso kuva ei ole päättäjillä eli hallituksella riittävän hyvin hallussa”

Kun seuraa hallituksen tiedotustilaisuuksia, niistä kuitenkin saa kuvan, että meillä menee aivan hienosti. Kaikki hymyilevät ja kehuvat Suomen saavutuksia. Ottavat mm. kunnian koronatilanteesta, vaikka kaikki tilannetta seuranneet tietävät, että Suomen hyvä koronatilanne on seurausta suomalaisten käyttäytymisestä, ei siitä, mitä hallitus tai ministeriöt ovat tehneet.

Puolisentoista vuotta kun vielä jaksetaan, niin päästään viimeistään tästä hallituksesta eroon. YRITETÄÄN KESTÄÄ! TSEMPPIÄ! 2. huhtikuuta 2023 on ilon ja onnen päivä! Toivottavasti saadaan silloin Suomen kahden puolueen hallitus ja asioita viimein parempaan järjestykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu