Miten Matti Vanhaseen kohdistunut kohu on vaikuttanut minuun ajatellen presidentinvaaleja?
Itse olin ennen kohua epävarma ketä äänestän. Vaihto ehtoja oli kaksi joko Niinistö tai Vanhanen. Olin ehkä hieman kallistunut Niinistön suuntaan.
Kohun jälkeen oli selvää, että äänestän Vanhasta. Jos nuin rauhallisesti pystyy toimimaan ja suhtautumaan asiaan, voi sanoa että kelpaa minulle hyvin presidentiksi. Toisaalta kohu aiheutti minussa sen että Niinistöä en nyt välttämättä äänestä edes toisella kierroksella, jos hän sinne pääsee Halosta vastaan.
Ihmeellisesti muuttuvat asetelmat.
PS. kannatus luvuista päätellen saman ovat tehneet muutkin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.