Onko SAK tullut tiensä päähän ? Kuka tarvitsee järjestöä joka on jo tehtävänsä tehnyt ?
Mielestäni SAK on kulkenut tiensä päähän. Työntekijöiden edut on saavutettu, 2-3 % tulee palkankorotusta joka vuosi, reaaliansiot joidenkin mukaan kasvavat, kaikki hyvin. Mihin tarvitaan suuria johtjia.
Itse en maksa liiton maksuja, olen vain kassan jäsen. Ei pelkät kovat puheet ja sitten lopulta nöyristely työnantajapuolen vaatimusten edessä saa minua maksamaan. Iso osa suomalaisista maksaa kyllä liittojen maksut, tekee varmaan hyvää tunnetasolla. Mutta epäilen tunteen aitoutta koska he tietävät mitä palkkaa heidän etujensa ajajat kuittaavat. Liitoilla kalliit loma-asunnot joka tunturin kupeessa ja kukahan nekin maksaa.
Kyllähän Ihalainen oli aika topakkana esiintyessään tv:ssä Seppo Riskin kanssa. Kovasti oltiin tehty yhdessä töitä vuosien saatossa ja viety asiaa eteenpäin yhteistuumin.
Nyt vaan oli niin ettei Lauri enää suostunut ottamaan vastaan Sepon sanoja ja otsa oli kurtussa ja taispa siinä työläisten puolustaja jotain poikkipulistakin mennä lausumaan.
Miksi? No aivan turhaan, se pari % tuli taas, mutta kyllä pääoma nöyryytti lopulta Lauria.
Nöyryytys kyllä sattui minuukin, vaikka en hänen palkkaansa maksakkaan siinä määrässä kuin moni.
Työntekijöitä saa kohdella miten vaan, ei tehdä työsopimuksia, työvuorolistoja tehdään viikoksi kerrallaan joskus pariksikin päiväksi eteenpäin jne. jne. Esim. sairaanhoitajia pompotettiin miten sattuu vusikausia ja nyt ei edes kuolujen aloituspaikat täyty, on alalta arvostus mennyt. Kukaan ei puutu, työvoimatoimistossa asia tiedetään mutta ei puututa. Ylemmällä taholla yritetään puuttua mutta ei tehdä mitään.
Käskijänä taitaa olla tuotannolliset ja taloudelliset syyt jotka nykyään määräävät kaiken. Hallitus syytää rahaa työllistämishankkeisiin ja sitä tehdessään se tietää että saman verran mitä ihmisiä saadaan töihin pannaan porukkaa kävelemään hyvinkin löysin syin, mutta siihen ei puututa.Miksi?
Ei ole keinoja. Sitä varten on kyllä ihmiset töissä, mutta kun ei haluta oikeasti nostaa haloota. Jos mennään lakkoon niin tulisi omistajapuolelle takkiin satojatuhansia per päivä. Outoa että kestää noin paljon tulla takkiin. Nythän ollaan yhteisellä asialla:), heh heh.
Kaikki tapahtuu hitaasti, sen voi katsoa lähihistoriasta, hitaasti mutta kun aina mennään samaan suuntaan niin saadaan jotin aikaiseksi. Sääli työläistä. No 2-3 % tulee kuitenkin !
Ehkä olen väärässä, jos syy siihen että töyläisten edut riisutaan ei olekkaan SAK:n vaan sen toisen osapuolen. Niinpä niin, on syy kenen tahansa niin voittaja ei ole ollut töyläinen, heidän edustajansa ja heidän puolesta puhujat ovat tehneet työnsä huonosti.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Työntekijöiden edut on saavutettu, 2-3 % tulee palkankorotusta joka vuosi, reaaliansiot joidenkin mukaan kasvavat, kaikki hyvin."
Tai sitten hyvät neuvottelutaidot...
Rakennuskohde on pääkaupunkiseudulla, ison urakoitsijan, vaikkapa YKSITYISEN, KUNNAN TAI VALTION työkohteena.
Mies X on kotoisin paikkakunnalta X, pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Hän on töissä rakennusalan alihankkijalla, joka on myöskin pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.
Töitä tehdään reippaasti kunnes ”päästään” ANSIOSIDONNAISELLE, silloin tapahtuu jotakin, työt vähenevät ja mies x irtisanotaan, MUTTA NYT SE TAPAHTUU
Mies X jää edelleen töihin, mutta nyt ilman VEROKIRJAA, ANSIOSIDONNAISELLA TYÖTTÖMYYSTURVALLA, eli PIMEESTI 500 päivän ajaksi, jolloin kas kummaa mies X pääsee jälleen VEROKIRJALLA TÖIHIN.
TOTUUS ON ARMOTON
Tämä tulee halvemmaksi työntekijälle, sekä työnantajalle, myöskin liitoille, sillä eiväthän liitot , eikä kassat maksa kuin murto-osan ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta.
Muistaakseni se meni jotenkin näin:
valtiokonttori 50 prosenttia
työnantajat 45 prosenttia
liitot(kassat)VAIN 5 prosenttia
Eli valtavat rahat pyörivät automaattisesti kassojen/liittojen tileillä KORKOA KASVAMASSA, niinkauan kuin työttömyys pysyy korkealla,
SDP ja SAK VIIS VEISAA TYÖTTÖMYYDEN ALENTAMISESTA