Emätintä polttelee, jatkunut nyt ainakin lauantaista. Muutaman hormonia sisältävän kapselin kokeillut viikon sisään. Nämä määrätty siis limakalvojen kuivuuteen alkuvuodesta. Hiivalääkkeenkin testasin, puikon ja voidetta 2 päivää. Ei apua, niin lopetin. Ei lisääntynyttä valkovuotoa, ei pahaa hajuakaan..
Koittanut voidella ulkoisesti perusvoiteella ja bebanthenilla, jos olisi kuivuutta. Tuntuu, että hetken auttaa, mutta sitten polttelu alkaa.
Emättimen suulla näkyy molemmin puolin hiukan punaista, ehkä haavaumaa. Virtsaaminen ei kuitenkaan kirvele ollenkaan.
Kaksi viikkoa sitten harrastin uuden miehen kanssa seksiä, eikä hänellä tauteja pitäisi olla. Kondomi muuten, mutta harrastettiin suuseksiä ilman ja ennätti myös hetken käyttää elintään limakalvoillani. No, ei taida tämä polttelu helpottaa, niin kai tässä lääkäriä alettava varailemaan :/
Kuivat limakalvot, sukupuolitauti vai mikä?
Anonyymi
0
231
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1297676Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?937244Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit307170Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t66340Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736321Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115687Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465458Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa705313Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475180Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv194985