PAINUKAA SUOLLE - SIELLÄ VÄRIT HEHKUVAT

Anonyymi

Kävin viime sunnuntaina Vahteriston suolla pitkospuulenkillä.

32

1725

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koko suo hehkui värejä. Maaruskaa, punaisia lehtiä, jokainen korsikin oli värikäs. Lampareiden ympärillä kellanruskeasta punaruskean kautta tumman ruskeaa. Keltaistakin oli. Ehdin ottaa muutaman kuvan ennen kuin tihkusade voimistui ja kamera piti panna muovipussiin. Katsoin valmiiksi muutaman kuvauskohteen seuraavaa reissua varten.

      • Anonyymi

        Tiistaina paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Ajelin Vahteristoon. Lähdin innoissani pitkospuita kohti. Ällistys. Koko suoalue oli vaaleanharmaa. Ihan pientä vaihtelua valööreissa. Päässäni alkoi pyöriä levy, miten kuivuus voi vaikuttaa näin paljon. Suunnitelin ketjua tänne, jossa neuvon menemään suolle kostealla ilmalla.

        Vasta kun pääsin kotiin, pystyin taas ajattelemaan: aha värien näkemiseen vaikuttaminen on alkanut taas. Estetään punaisen ja/tai keltaisen näkeminen. Oliko syksy 2017 eka kerta. Olen kyllä kirjoitellut asiasta tällekin palstalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotipihalla näin kaikki värit, harmaus jäi suolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotipihalla näin kaikki värit, harmaus jäi suolle.

        Piruuttani päätin käydä suolla. No piruuttaan stalkkeritkin tekivät kaikenlaista.

        Olen vuosien aikana käynyt siellä monet kerrat ja nyt ihan äskettäin 2 kertaa.Hyvin helppo ajoreitti sinne. Mutta tänään en meinannutkaan osata. Jouduin ajelemaan ristiin rastiin.

        Kun parkkipaikalla nousin autosta, korvat sihistä ja vinkusa lähes sietämättömän voimakkaasti. Silti suuntasin pitkospuille. Haaleahko maisema, mutta värien vaihtelua oli. Vaaleahko vihreää ja vaaleaa ruskeaa ja hillan lehdet lähes tummanruskeita. -Tajusin hei, että punainen lähes puuttuu ja keltainenkin lähes vaalean ruskeaa. - Tarkistin kameralla. Tummanruskeat lehdet olivat punaisia, keltainen voimistui.Otin kuviakin.

        Onhan tässä kulunut 5 päivää, kyllähän ruska muuttuu. Lammikoiden lähellä oli kosteampaa tummanpunaisenruskeaa näkyi. - Otin kuvia Katsoin kotona, Kyllä niissä värit hehkuu. On punaista ja keltaista.

        Korviensihinä/vinkuna oli vaimentunut siedettäväksi Loppui vasta, kun meni autoon.
        Paluumatkalla värit voimistuivat hitaasti. Vasta loppumatkasta olivat normaaleja.

      • Anonyymi

        Suolta palattuani kahvittelin ja kirjoittelin. Stalkkerit taisivat suuttua jälkimmäisestä. Kun lähdin kirjastoon, huomasin heti ulkona, etten näe keltaista, vain vaaleanruskeaa vähän kellahtavaa. Vaahterat,joiden tiedän olevan voimakkaan punaisaia, olivat ruskeita. Jne-

        Kirjastossa tarkistin, että lehdessä näen kaikki värit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiistaina paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Ajelin Vahteristoon. Lähdin innoissani pitkospuita kohti. Ällistys. Koko suoalue oli vaaleanharmaa. Ihan pientä vaihtelua valööreissa. Päässäni alkoi pyöriä levy, miten kuivuus voi vaikuttaa näin paljon. Suunnitelin ketjua tänne, jossa neuvon menemään suolle kostealla ilmalla.

        Vasta kun pääsin kotiin, pystyin taas ajattelemaan: aha värien näkemiseen vaikuttaminen on alkanut taas. Estetään punaisen ja/tai keltaisen näkeminen. Oliko syksy 2017 eka kerta. Olen kyllä kirjoitellut asiasta tällekin palstalle.

        Oliko hanhia siellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko hanhia siellä?

        KÄVIN SIIS HATLAMMIN SUOLLA, en ole viitsinyt tehdä korjausta, kun arvelin, että kaikki ovat jo unohtaneet. Toisaalta suo kun suo. Tarkoitus oli kertoa esimerkkejä itseeni kohdistuvasta manipuloinnista.

    • Anonyymi

      TE, JOTKA ETTE OLE VAINON KOHTEENA, NAUTTIKAA RUSKASTA.
      (On tässä ehditty pari metsälenkkiä jo ehditty tuhota.)

      KYSYN: ketkä tämän minulle tekevät????. Hypnoosia ja ehdollistamista täällä taitaa monet, mutta entäs sirut?

    • Anonyymi

      Yks piletti Riihimäelle.

    • Anonyymi

      Syksyllä 2017 kun tämä alkoi,
      värien muuttuminen oli niin hidasta, että pystyin seuraamaan sitä.

      Lisäksi alueet, jolla toimi, alkoivat niin tarkkarajaisesti, että senkin huomasi.

      Kameran avulla pystyin tarkistamaan värit : alkuperäisiä vai muutettuja. Riitti. että katsoin etsimestä ja vähän zoomailin.

      Ihmetytti se, että vain kasvien värit muuttuivat, Liikennemerkit, autojen värit, jne eivät muuttuneet.

      • Anonyymi

        Ennen kuin tämä alkoi, minulle kirjoitettiin someen viesti. Siinä kerrottiin,että suuttuneen narsistin kosto tulee joskus niin pitkän ajan päästä, että uhri ei enää osaa yhdistään. Luvattiin, että minulle tulee nähtäväksi VARHAINEN RUSKA. (Tämä muistin varaisesti, en jaksa kaivella viestiä esiin.)

        Minä ihan hyvin muistin koska oli ollut varhainen ruska. 1989 luvulla suunnilleen, silloisen Ongelmajätelaitoksen tuulen alapuolisella puolella isohkolla alueella puut olivat yön aikana muuttuneet ruskeiksi tehtaan puolelta, takapuoli oli pysynyt vihreänä. Virallinen tiedonanto: kyseessä on varhainen ruska, ihan normaali luonnonilmiö.

        Työpaikalla kauhistelin/naureskelin. Käskettiin olla hiljaa:"se on kauhean vihainen," Jostakin syystä vuosien ajan aina ruskan alkaessa muistin tämän "varhaisen ruskan."

        Minulla varhainen ruska alkoi elokuussa niin, että kun ajelin Hirvijärvelle näin tien vieren koivuja ja peltoaikoitten vierellä kasvasvia koivuja niin, että olivat toiselta puolelta ruskeita, toinen puoli oli vihreä.

        Juu, myös moottorien viereisillä paikoilla oli ruskeavihreitä puita ja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, myös moottorien viereisillä paikoilla oli ruskeavihreitä puita ja

        Tätä luonnollisen ruskan ilmoitusta edelsi viikon sisällä ilmoitus, että on tapahtunut päästö. Sen takia vuoteen ei saa käyttää satoa puutarhasta, pelloilta, metsistä niin ja niin laajalta alueelta (neliökilometreissä). Ja muitakin ilmoituksia plus, että minulle kerrottiin.

        Olin siihen aikaan vielä hyvihyvin älykäs ja korkeamoraalinen. Että kun en voinut olla vingahtelematta niin minua kuului alkaa vainoamaan.

        MINKÄLAISTA PASKANRUSKEAA TÄNÄÄN NÄEN JA MISSÄ?Muiden nautiskelessa ruskan väreissä.

        Olen tehnyt tänään kaksi kävelyreissua. "Näytettiin, että kyllä on tarkkarajaisia alueita, joilla häirintä toimii, jne.

        Kerron vain yhden jutun. Olisi kiva tietää, miten sen tekivät. Tietyllä isohkolla alueella kaikki koivut olivat ihan tasaisen vihreitä. Ainoa moka, että niiden alla maassa oli vaaleanruskeita lehtiä.

    • Anonyymi

      ETTÄ KUN MUILLA ALKAA RUSKA-AIKA, MINULLA ALKAA RUSKEA AIKA,

      Ja mitä pahaa yli 30 v.sitten tein,. Jouduin kuulemaan asioita, jotka menivät yli sietokyvyn. Työpaikan kahvipöydässä kauhistelin, mitä olin kuullut. En kertonut, kuka oli kertonut, mutta arvasivat.

      Tämän jälkeen minulla sitten hyvin pitkäaikaisia vihamiehiä, vainoajia. Laitoksen johtaja, veljensä puolustusvoimista, vaimonsa, asiakkaani, jolta kuulin, laitoksen tyämiehet puolueensa kanssa.

      HIRVEÄ RIKOLLINEN OLEN.

    • Anonyymi

      KEIDEN REVIIRIÄ ON UHKOLAN KIOSKIN TAKAA LÄHTEVÄ METSÄTIE( alkupäässä rivitalo).
      Silloin kun nämä ruskajutut alkoivat ja muut värien näkemiseen ja näkökentän kaventamiseen vaikuttamiset alkoivat, tuo tien pätkä oli pahin alue. Siellä tehtiin niin voimakkaita muutoksia nopeasti, että vaikuttivat pökerryttävästi.

      Siellä stalkattiin muutenkin. Oli pusikosta eteen pomppaavia ja uhkailevia äijiä sun muuta.

      Ehdin tässä jonkun kerran käydä siellä kävelemässä suht.rauhassa, Ruskea aika on ollut nyt jo pari kertaa.

      Erkyläntien toisella puolella tai tiellä/kadulla, joka kulkee niiden takana, olen joutunut vihamielisyyksien kohteeksi. Tykkään tutustua ympäristöön. Ihan vaan sen takia kerran ajoin autolla siellä. Herätin huomiota, katsottiin. Päätin, että kävelen sen raitin läpi. Herätin todella huomiota, vihaisen oloisia miehiä ilmaantui. Kyllä äkkiä poistuin.

      Että ketäs nämä vihamieliset ovat??

      • Anonyymi

        korjaus: joka kulkee talojen takana

    • Anonyymi

      Olen ollut kohde jo lapsena. Sitten yliopistovaino, joka ei lopu koskaan. 1990-luvun lopulla lätkäistiin päälle gang stalking, jossa kyllä on vedetty koko ohjelma läpi. Myös elektromagneettisen häirinnän eri muotoja.

      MUTTA EN TIEDÄ YHTÄÄN VAINOTTUA, JOLLA OLISI TÄLLAISTA VÄRIENMUUTTELUKIUSAAMISTA.

      (Eläinrääkkäystä on yleensä vain siinä muodossa, että TI:n lemmikkieläintä voidaan vahingoittaa tai tappaa. - Minä olen joutunut todistamaan kauheat määrät.)

      • Anonyymi

        Justiinsa. On tullut vastareaktioita eläinrääkkäyksestä,
        -Minut sotkettiin tahallisesti Aulangon joutsenten kauheaan kohtaloon. - Tietenkin kirjoittelin Aulangon naamakirjaan. On poistettu. Ja suomi24:ään. Löytyy hakusanoilla aulangon joutsenet, aino ja janne. Kun näillä saa listan esiin, on useita ketjuja.

        Riihimäellä olivat keskuspuiston hanhet. 2-3 kirjoittamaani ketjua joku on kirjoittanut uudelleen, mutta löytyy alkuperäisiäkin.

        Sitten on omalla, siis taloyhtiön pihalla koettua.

        Viimeisin paljastukseni, lue linkistä

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17094979/mista-voi-tietaa-luetaanko-ajatuksiani

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeisin paljastukseni, lue linkistä

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17094979/mista-voi-tietaa-luetaanko-ajatuksiani

        Kannattaa lukea. Voi olla, ettei ÄO riitä eikä muita tarvittavia tietoja ole siihen, että oikeasti voisi ymmärtää. Lukekaa linkkeinä olevia ketjujakin. Ja vinkkinä olevan Tekniikan Maailman artikkeleita.

        Riihimäki on ihan kansainvälistä tasoa tässäkin asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa lukea. Voi olla, ettei ÄO riitä eikä muita tarvittavia tietoja ole siihen, että oikeasti voisi ymmärtää. Lukekaa linkkeinä olevia ketjujakin. Ja vinkkinä olevan Tekniikan Maailman artikkeleita.

        Riihimäki on ihan kansainvälistä tasoa tässäkin asiassa.

        Kun minäkään en ole insinööri, en "ymmärrä" kaikkea lukemaani, mutta näen, että mahdollista on.

    • Anonyymi

      Tätä ruskavärien ja muutenkin värien muuntelua on tehty myös Aulangolla. Ei ollut vielä ruska-aika, kun menin käymään. Mennessäni näköalatasanteelle ehdin puskien lomasta nähdä hienot värit maisemassa: nyt kuvia. Kun pääsin tasanteelle, näin siellä iloisen vastakkain kuhertelevan pari. Ja heidän takanaan koko avaran maiseman tasaisen harmaan vihreänä. - Olisin voinut ottaa kuvia, mutta en viitsinyt.

      Mikä porukka käyttää tätä vastakkain kuhertelevaa paria. Lyhyt nainen katselee autuaana pitkää miestä kasvoihin.- Olen juuri äskettäin myös riksussa nähnyt ensin parkkipaikalla ja sitten samat sen punaisen selfietynnyrin luona Jalosen puistossa.
      Ja nainen pystyi muuttamaan muraalin punaiset kukat silmissäni lähes harmaan ruskeiksi.

      • Anonyymi

        Kuhertelevasta parista sen verran, että miehen kuului kääntää päätä ja seurailla minua huomiota herättävästi

    • Anonyymi

      Ei tullut minulle ruskeaa ruska-aikaa. Sikäli taas kerran hyödytti ottaa asia esille palstalla.

      Tuli keltainen ruska.

      • Anonyymi

        Itse asiassa voimakasta keltaista oli liikaa, Se peitti muiden värien vaihtelun, Ja se rasitti silmiä esim.ajomatkoilla.
        Kerran tuli keltaisen reunustamalta ajomatkalta lähikauppaan. Hieroin silmiäni ja valitin niiden rasittuneen tekokeltaisesta ruskasta. Kassahenkilö toisteli: ruska, ruska, se nyt ei ole mittä, toista ovat kevään vihreydet, ETTÄ ONKO SUUNNITELMA TUHOTA KEVÄÄN VIHREYS???

    • Anonyymi

      Paineli suolle toissapäivänä. Luultavasti näin värit suunnilleen oikein. Oli vihreitä ruohomättäitä, pitkospuiden lähistöllä hillojen lehdet punertavina, lampia ympäröivät keltaiset kortteet vai mitä ne ovat.
      Ensin oli kivaa, kun luulin olevani yksin. Sitten huomasin miehen ja koiran seisovan kauempana. Luulin, että halusi vain pitää välimatkaa. Just niin, mutta minun kyttäämisen takia. Kun pitkospuut loppuivat, sitten jo ilmestyi lähelle. - Oli nopeasti ja sujuvasti reagoiva. Minä kun suon laidastakin kuvia, aina pysähtyi kyttäämään.

      Ja kyllä jiilauta kyttäsi parkkipaikalle asti, Otin kuvan autonsa rekkarista. Itse oli pitkä, tumma tukka oli ajeltu ohimoilta pois. Sen näköisen olen nähnyt häärivän keskustan halpojen parturien vahtina.

      Että lisätienestiä minun stalkkaamisesta vai.

      • Anonyymi

        Ei siis Vahteriston suolle, vaan sinne ent.varuskunnan taakse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis Vahteriston suolle, vaan sinne ent.varuskunnan taakse.

        Päivän päätteksi käväisin Käräjäkoskella. Vesi ihan matalalla, ei juuri virtaillut. Ehdin just kuntopolun kävellä ja kääntyä sillalta, kun rupesin kuulemaan, että muitakin tullut. Kun lähestyin parkkipaikkaa, siellä kiireesti mentiin auton sisälle. Ehdin kurkata ikkunasta. Etninen nainen oli, puoleen selkään kiharaa mustaa tukkaa paksulti. . En ottanut rekkarista kuvaa, vaikka olinkin suht. varma.

        Kolmas kerta toden sanoo, kuulemma.

    • Anonyymi

      siis:
      "VARHAINEN RUSKA" oli 30 vuotta sitten selitys, kun koivut ruskistuivat laitoksen puolelta elokuussa.

      Ennen kuin ruskan värien muuttaminen alkoi, minulle tuliviesti, jossa kerrottiin, että suuttuneen narsistin kosto tulee joskus niin pitkän ajan jpäästä, ettei uhri osaa enää yhdsistää, - Minä osasin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1341
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe