JUO RIITTÄVÄSTI, OIKEAAN AIKAAN

Juo mielellään huoneenlämpöistä vettä. Olisi hyvä juoda ensimmäiseksi aamulla huoneenlämpöistä vettä. Liian vähäinen vedenjuonti saattaa johtaa ummetukseen. Jos vatsa ei toimi kunnolla muista vesi!

Juo riittävästi pitääksesi ruoansulatusjärjestelmän liikkeellä, mutta vältä juomasta aterioiden yhteydessä. Aterian yhteydessä juominen saattaa esim. Ayurvedan mukaan heikentää ruoansulatusjärjestelmän kykyä polttaa ruokaa. Se myös laimentaa mahanesteitä, joita tarvitaan ruuan pilkkoutumiseen vatsalaukussa.

Riittääkö tavallinen ruoka?
Suoliston ja sen asukkaiden hyvinvoinnin kannalta tärkein asia on terveellinen kasvisvoittoinen ruoka. Se ei kuitenkaan aina riitä.
Ruoansulatuksen on toimittava optimaalisesti ja suolinukan on oltava terve, jotta pieniksi ravintomolekyyleiksi pilkotut ainesosat pääsevät imeytymään elimistöön.
Pelkkä terveellinen ruoka ei siis aina ole riittävä toimenpide, jos taustalla on ollut jo pitkään erilaisia suolisto-oireita.

Liian vähäinen nesteensaanti voi altistaa ensimmäisenä esim. munuaiskiville. Jos kärsit edes lievästä nestehukasta, mieliala ja henkinen suorituskyky voivat kärsiä. Jos virtsaa tulee vähän tai et ole virtsannut moneen tuntiin, viittaa se siihen, että juot liian vähän. Aikuinen saattaa tarvita vettä päivässä n. 2 litraa, pitää kylläkin huomioida yksilölliset tarpeet.
Kylmät juomat ja ruoat lämpimän aterian yhteydessä voivat aiheuttaa kramppeja, turvotusta ja yleistä epämukavuutta vatsan alueella.

On olemassa joukko katkeroina tunnettuja yrttejä, jotka kitkerän makunsa ansiosta panevat liikkeelle syljen, mahahapon ja sappinesteen erityksen.

Useimmat meistä saattavat välttää kitkeriä makuja, mutta itse asiassa niitä pitäisi pyrkiä käyttämään päivittäin. Kitkeryys stimuloi sylkirauhasia ja ruoansulatusentsyymejä luonnollisesti ja se helpottaa ruoansulatuksen normaalia toimintaa.

Kitkerän makuisia ruoka-aineita ovat mm. tummat lehtivihreät, oliivit ja vihanneksista punakaali ja muut Brassica-suvun kaalit ovat tyypillisesti karvaan makuisia. Brassica -sukuisten vihanneksia ovat mm. nauris, parsakaali ja lanttu.
Sitten on vielä ryhmä, jotka ovat polttavia maultaan, kuten inkivääri ja sen lähisukulainen galanga.
Kun niitä otetaan 20-30 minuuttia ennen ateriaa, ne stimuloivat mahahapon ja sappihappojen eritystä, lisäävät mahahapon happamuutta ja helpottavat ruoansulatusta.

VINKKI: Pilko tai raasta inkivääriä. Purista siihen hieman sitruunamehua ja lisää ripaus vuorisuolaa. Anna imeytyä hetki ja nauti n. 1 tl ennen ateriaa. Tätä voi tehdä valmiiksi päivän annoksen eli pari teelusikallista.)
Kitkerien ruokien, kuten oliivien syöminen ei ole meille luonnollista, vaan se on täytynyt opetella. Erinomaisia laihduttajille.

Ravintokuitu on hyödyllistä ihmisen terveyden kannalta.
Kuidun terveyttä edistävä vaikutus liittyy kolmeen seikkaan; ruoansulatusentsyymit eivät kykene pilkkomaan sitä, jolloin ravintokuitu laimentaa suolessa kulkevaa ruokamassaa. Osa ravintokuidusta kykenee muodostamaan viskooseja geelejä ja osa fermentoitumaan paksusuolessa.

Kuidut ovat kuin luonnon oma kuorintaharja ruoansulatusjärjestelmälle.
Kuituja voi saada kahdessa eri muodossa: liukoiset kuidut,joita saa mm. puurosta, palkokasveista ne muuttuvat geelimäiseksi sekoittuessaan veden kanssa. Tämä geeli peittää ruoansulatusjärjestelmän sisäpuolen ja tukee hyvä kolesteroliarvoja tai sydänterveyttä. Se tukee myös suolen toimintaa.
Liukenemattomat kuidut, joita on esimerkiksi siemenissä ja kuorissa, tekevät kylläiseksi ja auttavat tukemaan suolta toimimaan säännöllisesti.
Suositeltava kuitujen saanti aikuiselle on vähintään 25 -35g päivässä.

Siinä tohtorin muutamia vinkkejä, aihe josta riittäsi useammankin sivun verran asiaa.

8

116

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jaaha. Uimatieteen ylioppilas.

      • Anonyymi

        Itse en koskaan juo ennen puoltapäivää. Useimmiten aloitan siinä viiden kieppeillä.
        Aloitan oluella jos sitä on, muuten teen juomasekoituksia.
        Iltajuomaksi yhden tähden jallua ja siihen tosiaan puolet vettä. Pari kolme juomalasillista.
        Nukuttaa hyvin ja suoli roimii.


    • Anonyymi

      Hyvää asiaa meille kaikille.

    • Anonyymi

      Minä juon heti aamusta puoli litraa kiljua. Ummetuksesta en ole kärsinyt milloinkaan.

      Voisin sanoa, että melkeinpä päinvastoin.

      • Anonyymi

        Hanuritulppa on paras jos ollaan ekologisia. Jätehuolto kiittää ja jäteveden puhdistuslaitoksen kuormitus laskee. Tulpaksi käy esim tennispallo. Tennuspalloasentajana tiedän, että kun pallo viedään kädellä kyynärpäätä myöten syövereihin, niin siellä on ja pysyy. Suosittelen.


      • Anonyymi

        Et tosiaankaan Lestaahuutava, suusi eiole ummetuksessa, ja vain yhdestä asiasta paasaat, pysyy nielurisat auki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et tosiaankaan Lestaahuutava, suusi eiole ummetuksessa, ja vain yhdestä asiasta paasaat, pysyy nielurisat auki.

        Kapin saoin: "et varmaankaan saanut kansakoulua läpäistyä". Jäänyt hokemaan lestaa,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapin saoin: "et varmaankaan saanut kansakoulua läpäistyä". Jäänyt hokemaan lestaa,

        Kapi se osaa !


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    15. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      35
      483
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe