Liika eläkeläisiä valtion talous romahtaa, kertoo Tanska.
Loivat itselleen hyvinvoinnin. Keksinet sääntöjä, joita kukaan tervejärkinen ulkomailla koskaan tunnustanut. Alkoivat vaatia itselleen kovia elämän vaatimuksia. Ja vain itselleen. Nyt kun kukkivat runsaina joukkona, niin yhtäkkiä on järjestelmä romahtaa. Tais mennä ylitse, eläkeläisten maailman kuva, joka on epärealistinen.
Lapsia vapautettiin synnyttämästä.
Raha tärkein - on opetus. Opiskella ja tehdä töitä, eikä muuta.
Vapaat suhteet sallittuja. Isoisä ei itsekään kieltäydy nuoresta pillusta, sitä varten ravataan Espanjaan.
Pitäisikö nuorten röyvätä eläkeläisrosvoilla liikavaroja itselleen?
Esimerkiksi kotiäidit saisivat kuukausipalkkaa.
Ja muuten.
Voisi ryövätä, koska tuskin kyseiset eläkeläiset koskaan tulevat jakamaan mitään.
Edessä ulkomaalaista työvoimaa Afrikasta, Filippiineiltä sosiaalialoille.
Sekä maahanmuuttaja vaimoiksi Suomeen synnyttämään suomalaisia maahan.
Jotkut eläkeläiset 60 ovat viimeisen päälle natseja.
Kieltävät lapsia paitsi synnyttämästä, niin myös valitsemasta puoliso ulkomailta.
Mieluummin lapsettomaksi jää, ellei itse hoitaa...
Taitavat eläkeläiset mädäntyä itsekseen kotona kotirobotti vieressä patterit loppu.
Tai läheteään heitä Afrikkaan globaaliseen pakkotyöhön lasten kasvattamikseksi, kun Afrikassa on nimenomaan puutetta eläkeläisistä.
Sitten se Christian Hirn keskiikää ylittänyt tuomari, joka huvin vuoksi ruotsalaista vapatuta sairastaen päättää ketä hän erottaa ja ketä vie lasten suojeluun loppuun elämäksi.
Hirnille ihan samaa, vaikka perhe loppuu eikä koskaan palaudu.
Suoranaisesti Hirn on syyllinen Suomen väestötilastoihin.
Valtion moraalitonta paskaa joka tapauksessa.
Valkonaamoilla ei järkeä koskaan ollut. Nyt pulpahtaa eläkeläisongelma heillä.
Ei, synnytys ei ole työ. Lapsilta kielletty kaikki. Kytät syynä.
Eläkeläisiä lähetetään Afrikkaan
Anonyymi
1
176
Vastaukset 1
- Anonyymi
Otappas nyt ne lääkkeesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 158764
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25760Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.100730Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93677Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22592
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks35524On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78470- 39455
- 57445
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.75437Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9429Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
- 54408
- 40407