Tytöt voivat huonosti - kuuluuko ikään

Jos minulta olisi kysytty 13-15 vuotiaana, onko minun paha olla ja ahdistaako, olisin vastannut kyllä. Olihan se häkellyttävää aikaa. Vartalo muuttui, pojat kiinnosti, tuijotti rumaa nenäänsä, sääriänsä, peffaansa peilistä ja näki toisen tytön olevan itseä kauniimpi. Mietti olenko liian lihava tai tarpeeksi kiva. Koulussakin piti pärjätä ja kotona auttaa töissä. Oli ihan normaali koti, ettei ahdistus siitä johtunut.
Se kaikki kuului siihen ikään. Oletko samaa mieltä?
Nyt se on laitettu koronan syyksi. Ja ylipäätään alettu vatuloimaan kuinka nuoret tytöt voivat huonosti. Onko tässä miestutkijat asialla? Luulisi että kaikki naiset tietävät että teini-ikään kuuluu mielialavaihtelut ahdistuksesta tietenkin iloonkin.
Seksuaalista ahdistelua ei ollut niin nuorena, eikä ainakaan vanhemmilta miehiltä, mitä nyt naapurin pojat ujosti silmää vinkkasi.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nyt on 2021. Pandemiat ym. Älkää aina verratko siihen mitä oli 50 vuotta sitten.

Äänestä

Vanhoillaämmilläontapanapohtiajatonkianuorempienasioitamitenpitäisiolla
kunsilloinkunminäolinnuorieivaanollutsellaistakuinnytherranjumalasentään
eitietenkäänolesamanlaistaettekätevoitietäämitänykynuoritunteeetteole
asiantuntijoita kääntykää tutkimaan mieluummin itseänne rehellisesti.

Äänestä

Ihana kirjoitustapa. Kuopukseni kirjoitti satuja, runoja isän- j a äitienpäiväkortteihin yhteen putkeen ilman sananvälejä. Nostalgiaa. Hyvin sain selvän. Olen säästänyt niitä keinustuolissa luettavaksi. Opettaja koulussa ohjasi oikean tavan.
Vastauksiin. Kirjoitin vain omasta pahasta ja ahdistavasta nuoruuden olosta. Olen luullut etten olo ainutlaatuinen ja että se kuului asiaan silloin yli 50 v sitten ja nyt.
Oli lämmin suhde isään ja kerran sanoin hänelle: Isä nyt on niin paha olla että tulen hulluksi. Isä: Et sinä hulluksi tule kun meidän suvussa ei ole hulluja.
Hyvä jos muut ovat talsineet nuuoruuden yli vakaina ja järkevinä. Ja olkoon sitten nykyisten nuorten ahdistus koronan syytä. Kun kuuntelin uutisista, tuntui että tekemällä tehty juttu itsestäänselvyydestä.

Äänestä

Ei tarvitse kuin finni naamassa, niin jo se tuntuu hirveältä.
Koulussa on tuossa iässä kiusottelua, pojat koittavat tyttöjen tisujen kokoa, mahtuuko kämmeneen, ja muuta sellaista.

Äänestä

Tunnetuin "ahdistuja" lienee Suomessa eräs Manna Sarin?
Lähtee kesken töiden lätkimään,,koska ahdistuu kinaamisesta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos minulta olisi kysytty 13-15 vuotiaana, onko minun paha olla ja ahdistaako, olisin vastannut kyllä. Olihan se häkellyttävää aikaa. Vartalo muuttui, pojat kiinnosti, tuijotti rumaa nenäänsä, sääriänsä, peffaansa peilistä ja näki toisen tytön olevan itseä kauniimpi. Mietti olenko liian lihava tai tarpeeksi kiva. Koulussakin piti pärjätä ja kotona auttaa töissä. Oli ihan normaali koti, ettei ahdistus siitä johtunut.
Se kaikki kuului siihen ikään. Oletko samaa mieltä?
Nyt se on laitettu koronan syyksi. Ja ylipäätään alettu vatuloimaan kuinka nuoret tytöt voivat huonosti. Onko tässä miestutkijat asialla? Luulisi että kaikki naiset tietävät että teini-ikään kuuluu mielialavaihtelut ahdistuksesta tietenkin iloonkin.
Seksuaalista ahdistelua ei ollut niin nuorena, eikä ainakaan vanhemmilta miehiltä, mitä nyt naapurin pojat ujosti silmää vinkkasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu