Kouvostoliitossa on tyhjilleen jäänyt vuonna 1988 rakennettu palvelutalo kiinteistö,
kiinteistö on politiikkojen mukaan elinkaarensa päässä ja on purettava. Tosiasiassa
kiinteistö on aivan hyväkuntoinen, sisältäen ison laitoskeittiön, ruokasalit ja vessoilla
varustettuja huoneistoja muutaman kymmentä, eli edellytykset hotellille. Sijainti
kulttuuritalon naapurissa ja osana "ns. museokorttelia" eli edellytykset lisätä myös
sen vetovoimaa. Purun kustannuksiksi arvioitu noin yksi miljoona euroa.
Samaan aikaan suunnitellaan kaupungin toimesta Matkakeskukseen (kilometrin päähän) hotellia ja kulttuuritilaa 10 miljoonalla eurolla. Kaupungin talous on jo
muutoinkin kuralla ja velkamäärä melkoinen mutta silti suunnitellaan vain uutta
menoreikää eikä kyetä näkemään metsää puilta että hyödynnettäisiin jo olemassa
olevaa.
Kun korona näyttää hellittävän tulee läheiselle KymiRingille tapahtumia jotka varmasti täyttäisi muutosrakennetun hotellin ja loisi muutoinkin uutta nostetta
Kouvolatalon käyttöön ja elämää museokortteliinkin ilman että miljoonat eurot ja
korotettu veroprosentti olisi veronmaksajien riesana.
Mutta politiikot ovat erimielisiä kun ei itse tarvi maksaa voi sitä syytää rahaa
järjettömiin hankkeisiin.
Kuinka politiikot voi sössiä kiinteistöjen hallinnassa.
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005167733- 2312682
- 262581
- 1611940
- 1141788
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?51502Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21376- 761203
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621178IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41155