Kekkosslovakian moraalisen alennustilan syvin hetki: Jussi Saukkonen!

Anonyymi

Kekkosen Suomessa eläminen oli loputonta häpeää päivästä toiseen. Uutisissa kerrottiin Viipurin olevan vanha venäläinen kaupunki ja isoisän kuolinpesästä löytynyttä suojeluskunta-asua ei saanut myydä vapaasti netissä, vaan se piti viedä salaa yön pimeydessä Pelastusarmeijan joulupataan. Jonkin sortin pelastusarmeijahan ne suojeluskunnatkin olivat rikkaille tilanomistajille ja muulle rahaeliitille 1918, vaikka tuppasivatkin olemaan vain kepuja VR:n koppalakkisten konduktöörien komennossa. Nykyään jos vielä jostain löytäisi aidon keväällä ja kesällä 1918 käytössä olleen suojeluskuntalaisen puseron. jossa olisi teloitetun punaisen veriroiskeita, niin siitähän maksettaisiin mammonaa keräilijöiden palstoilla!

Vanhoista, urheista suomalaisen kunnian puolustajista tuli yksi toisensa jälkeen takkinsa kääntäneitä. Tehtiin Canossan-matkoja samovaarien maahan anomaan poliittista armoa, ja monet kai juovuksissaan tekivät sen jopa polvillaan, jossain vaiheessa iltaa.

Kaikkein nöyryyttävin hetki ja moraalisen alennustilan syvin kaivonpohja saavutettiin kuitenkin vuonna 1955, jolloin ennakoiden Kekkosen nousua presidentiksi, isänmaallisen sotilaiden, opettajien, poliisien ja valtion rautatieden sekä muiden virkamiesten virkamiesten ikioman puolueen kokoomuksen johtoon nousi aiemmin TYÖVÄEN OPISTON johtajana työskennellyt, selvästi siis piilpkommunisti, Jussi Saukkonen!

Kokoomus, jonka piti edustaa kapitalistista suurpääomaa, häpesi silmät päästään ja naisosaston kahvipannumyssyjen virkkausosastokin järkyttyi niin, että tapaamisissa tavalliset lappuarpajaiset jäivät pitämättä. Suojeluskuntien rautasaappaalla työväkeä polkeneen rikkaiden riistopuolueen maine oli kerralla mennyttä ja monet puolueen uskolliset kannattajat, kuten Buntta Wahlroos, pättivät kasvattaa lapsistaan taistolaisia. Jossa he sentään onnistuivat ihan hyvin.

Kekkosen puolueen länsimaiselle maineelle aiheuttaman vahingon suuruutta kuvaa hyvin ja oikeastaan aivan täydellisesti se, että vasta Jan Vapaavuori palautti puolueen imagoksi väkivaltaisen ja ryöhkeästi heikompien päälle syljeksivän vihapuhujan ylimielisen ja ylivaltaan pyrkivän perusvireen.

Tunnelmia kokoomuksen kesätapaamisesta, jossa kokoomusnuoret iloitsevat tuoreen ja nuorekkaan res kapt Jan Vapaavuoren, puolueen Johtajan uniformussaan esiintyen, valinnasta kokoomuksen johtoon puolustamaan rohkeasti länsimaisia arvoja ja vapautta sekä länsimaille erityisen tärkeitä ihmisoikeuksia. Eritoten kokoomuksen Viipurin osaston evakkotoimikunnan jäsenet ovat aina asettaneet ihmisoikeudet kaiken edelle, poliittisista suuntauksista riippumatta, kuten ovat tehneet myös puolueen Iisraelin Pyhän Maan ystävien nuorekkaat Raino Westerholmin ystävät.

https://www.youtube.com/watch?v=YG7GgaOBEvY

Erityisesti videolla erottuu ilman ryynärin asua pelkissä sivareissa oleva riemuitseva Wille Rydman, joka ei voisi kuvitella maan voivan olla enää tuon kauniimpi.

0

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Upea peppuisella naisella

        Upea peppuisella naisella on upea peppu.
        Ikävä
        100
        6524
      2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

        Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
        Tornio ja Haaparanta
        31
        3900
      3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

        isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
        Tornio ja Haaparanta
        30
        3315
      4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

        https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
        Maailman menoa
        381
        1792
      5. Mihin se sysipska hävisi?

        Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
        Ikävä
        33
        1408
      6. Upea peppuisella miehellä

        Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
        Ikävä
        27
        1350
      7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

        Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
        Maailman menoa
        47
        1053
      8. Anteeksi kulta

        En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
        Ikävä
        11
        986
      9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

        Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
        Tv-sarjat
        11
        920
      10. Tykkään susta todella

        Paljon. Olet ihana ❤️
        Ikävä
        42
        889
      Aihe