Kyllä täytyy ihmetellä, miten tervettä porukkaa asustaa Ristijärvellä. Kellään ei ole tarvetta asioida terveyskeskuksessa lääkärin eikä muiden vastaanottoa pitävien juttusilla. Sattuneísta syistä olen jokusen kerran käynyt asioimassa kyseisessä talossa , ja millään kertaa ei ole ollut ristin sielua odottamassa odotushuoneessa vastaan otolle pääsyä. Hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Ja sitten toitotetaan ettei pääse hoitoon. tyhjä talo, ja hoitsut sun muut toimettomana kun ei ole tekemistä saati asiakkaita. Ja vasta tehty kallis uusi terveysasema. Ei ehki ainuttakaan koronapiikin hakijaa näkynyt. Joten lopetetaanpa turha napina hoitoon pääsyn vaikeudesta. Ja siten uusi Sotekin täysin turha rahan meno.
Tervettä porukkaa Ristijärvellä
Anonyymi
101362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vaitiolovelvollisuus ei toimi tuossa talossa :(
Siksi asioin muualla.
Siis onko totta, ettei vaitiolo velvollisuutta noudateta Ristijärven Teekoossa!??
Uskaltaako sinne ylipäätänsä mennä tutkittavaksi?? Jos näin on? Miksi asiaa ei ole ilmoitettu eteenpäin ??
Yleensä kun sinne soittaa niin laittavat suoraan kajaaniin
Luulis olevan tylsää jos ei vaivauduta yhtään miettiin ihmisten vaivoja. Onko ne jo itsekin dementoituneita ja siitä syystä laitetaan suoraan Kajaaniin etteivät jää osaamattomuudesta kiinni.
Myö ollaan niin vanhoja ettei jakseta sairastui,siis polilla ei näy kettään
Jos siellä ei käy nuorempaa asiakaskuntaa vaan vanhempia verenpainettaan mittauttamassa niin kyllähän se taito ruostuu. Luulisi turhauttavan kun koulut on pitänyt käydä. Vai johtaako taloa joku dementoitunut sairaanhoitaja ja apuna kylän muijia hoiva-avustajina kuuntelemassa asiakkaiden juoruja ja nyökyttelemässä mukana.
Kylläpä taas lähti laukalle...
Lähehhä mummo iltapäivätorkuille kohta syyvään velliä, sitten katotaan telkkaria, jospa sieltä tulisi jottai suomen kielistä. Sitten myö laitetaan yöpaita päälle ja vaihetaan paksummat imut yötä varten. Otetaan vielä palasta ja katotaan telkkaria.
Jospa huomenna ehtisi käymään ulkona jalottelemassa (istumassa).
Veisuuvestivaalit tulooooo, peäseekö Onnelan asukkaat ohjelmie kahtomaan.
Ihan lapsitähti Leif Lindemanni tulee ja vie mummojen sydämet, siinä sitä olisi muisteltavaa seuraavaan kesään asti.
Voisihan se kunta maksaa laitosvierailun vanhoille jotka pitäneet aikoinaan kunnan pystyssä. Ei oisi kunnanjohtajaa ja muita toplokkaita jos nuo sitkeet ihmiset eivät olisi pitäneet kunnan puolta.
Haiseeko siellä muuten kus ja pas kun monessa muussa paikassa tuntuu olevan ominaishajuna.
Ainakin jos Leiffi tulisi vilkuttelemaan silmiään niin eläkäe antako ulostusläekkeitä parrriin päevään. Vielä illan konsertti jäesi pitämättä kun hieno puku olisi oksennuksessa.
Eivät peäse, kahtovat teeveestä jotain lauantain humppaohjelmaa. Ajaa saman asian. Ja pittää mennä ajoissa nukkumaan muuten mennöö hoitajan rytmi sekasiiiiii.