Persut pitää Venäjän vaaleja onnistuneina

Persujen Euroopan Unionissa oleva LePenin neuvonantaja pitää Venäjän vaaleja erinomaisiksi. Siis persujen venäjämielisen EU-ryhmän edustaja ja puolue näin ilmaisevat. Persut siis ovat samaa mieltä, että Venäjän vaalit on demokratian työtä.

Lainaus: "
Yksi Venäjän median ahkerasti hyödyntämä ”ulkomaalainen tarkkailija” on Ranskan äärioikeistoa edustavan Marine Le Penin poliittisena neuvonantajana tunnetuksi tullut Emmanuel Leroy. Venäjän duuman äänenkannattaja Parlamentskaja gazeta kertoo Leroyn olevan hyvin vaikuttunut Venäjän vaalijärjestelyistä.

– Olen varma, että Venäjän demokratialla ei ole mitään syytä punastella, Leroy sanoi lehden mukaan.

Leroy kertoo olevansa jo kolmatta kertaa tarkkailemassa äänestyksiä Venäjällä. Tällä kertaa häneen on tehnyt vaikutuksen myös Venäjän tapa huolehtia koronaturvallisuudesta.

– Haluan onnitella järjestäjiä, sillä näissä vaaleissa noudatetaan kaikkia terveysturvallisuuden vaatimuksia, hän sanoi.

https://www.is.fi/uutiset/
6169
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Persut toimii LePenin kanssa samassa EU-ryhmässä, joten persut näköjään ihannoivat Venäjän demokratiasta.

2Äänestä
  • Persuja venäjämielisempää puoluetta ei ole suomessa vielä koskaan ollut. SKP on persuihin verrattuna kova porvaripuolue.

    2Äänestä

  • LePen eikä se toinenkaan ei ole persu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    LePen eikä se toinenkaan ei ole persu

    Samaa äärioikeistolaisuutta edustatte kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa äärioikeistolaisuutta edustatte kaikki.

    Persut ei ole äärioikeistolaisia vaan saunapuhtaita persuja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ei ole äärioikeistolaisia vaan saunapuhtaita persuja

    Äärioikeistolaisuus ei lähde persusta vaikka kuinka saunoisi.

    Äänestä

Eipä ole ainakaan toistaiseksi näkynyt mitään lausuntoja Perussuomalaisilta aihetta koskien.

Tämä on sitä palstahäirikkö antipersun normaalia, kun persut kumminkin alkaa heiti kaikki taas, eikä koskaan persut kuitenkaan koskaan . . . . itkua.

Äänestä
  • Mutta persut toimii LePenin kanssa samassa unionin ryhmässä, joten se lienee persujen kuin näkemys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta persut toimii LePenin kanssa samassa unionin ryhmässä, joten se lienee persujen kuin näkemys.

    Onko jonkilainen "ryhmän" nimissä esitetty kannanotto asiaan. Jos ei, eikä perussuomalaiset ole sellaista omasta puolestaan esittäneet - mitenkäs ajattelisit, niin sellainen toiminta on vaikeata . . . . . mutta koeta.

    Äänestä

  • AdDicte kirjoitti:

    Ai persut siis vastustavat samassa venäjämielisessä ryhmässä olevien sisarpuolueidensa kantoja? On sen verran kiihkeää porukkaa tuossa ryhmässä, ettei taida siellä poikkiteloin asettuminen olla edes vaihtoehto.

    Ai niinkö siinä sanottiinkin. Koeta nyt hyvä antipersu jo skarpata, äläkä astu rajojesi yli, älyn sellaisten.

    Äänestä

  • AdDicte kirjoitti:

    Ai niinkö siinä sanottiinkin. Koeta nyt hyvä antipersu jo skarpata, äläkä astu rajojesi yli, älyn sellaisten.

    Eihän teistä perkeleistä ota selvää edes ruotsidemokraatit. Äläkä puhu mitään älystä, koska olet osoittanut jo rykimisilläsi, ettei sinulla sellaista ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän teistä perkeleistä ota selvää edes ruotsidemokraatit. Äläkä puhu mitään älystä, koska olet osoittanut jo rykimisilläsi, ettei sinulla sellaista ole.

    "Teistä perkeleistä" ?

    Äänestä

persut antavat kaikki varansa demareille ???

Äänestä

Persujen unionin kaveri LePen kehuu Venäjää ja persut on tässä ryhmässä.
Persujen venäjämielisyys on selviö.

1Äänestä
  • persut ajaa suomen venäjän karhun syliin.

    Äänestä

Suvakki ciuccuaa kun Yhtenäinen Venäjä voittaa vaalit.
😇😆😆☺️☺️😊😊😉

Äänestä
  • Totta kai yhtenäinen venäjä voittaa. Juuri sellainen
    näytelmähän on menossa.
    Siinä ei olekaan se pointti.

    Haluaisiko nykyPS voittaa samoilla keinoilla
    kuin yhtenäinen venäjä?
    Nimittäin muilla keinoilla nykyPS ei enää
    juurikaan mitään voita.
    Mihin ollaan luisumassa myös Suomessa?
    Onko PS sen luisumisen lippulaiva?
    Onko mitenkään demokraattisessa Suomessa
    mahdollista se, että äänestäjät voisivat sallia
    sen luisumisen?
    Miten Venäjä eroaa Suomesta?

    Persuilla on mahdoton tehtävä, jos yrittävät
    vaientaa keskustelun persujen
    selvästä venäjämielisyydestä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta kai yhtenäinen venäjä voittaa. Juuri sellainen

    Persut vielä vahvistivat puoluekokouksessaan Venäjä-suhteitaan valitsemalla desantti Luukkasen puoluesihteeriksi. Yleneeköhän pian pääsihteeriksi asti NKP:n malliin?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut vielä vahvistivat puoluekokouksessaan Venäjä-suhteitaan valitsemalla desantti Luukkasen puoluesihteeriksi. Yleneeköhän pian pääsihteeriksi asti NKP:n malliin?

    Venäjä-tuntija on eri asia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta kai yhtenäinen venäjä voittaa. Juuri sellainen
    näytelmähän on menossa.
    Siinä ei olekaan se pointti.

    Haluaisiko nykyPS voittaa samoilla keinoilla
    kuin yhtenäinen venäjä?
    Nimittäin muilla keinoilla nykyPS ei enää
    juurikaan mitään voita.
    Mihin ollaan luisumassa myös Suomessa?
    Onko PS sen luisumisen lippulaiva?
    Onko mitenkään demokraattisessa Suomessa
    mahdollista se, että äänestäjät voisivat sallia
    sen luisumisen?
    Miten Venäjä eroaa Suomesta?

    Persuilla on mahdoton tehtävä, jos yrittävät
    vaientaa keskustelun persujen
    selvästä venäjämielisyydestä.

    Olen venäjämielinen persu ja ylpeä siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä-tuntija on eri asia

    Voihan sitä tietysti niinkin sanoa. PS-puolue vain näyttää ulkoapäin joutuneen henkilövalinnoissaan limboon. Puolue hehkuttaa saaneensa suuren vaalivoiton, mutta antaa entiselle puoluesihteerille kuitenkin epäluottamuksen, koska ainakin joidenkin persukannattajien kommenteissa on ollut havaittavissa tyytymättömyyttä Grönroosiin. Suorapuheisimmat ovat jopa sanoneet, että oli puolueelta virhelinjaus lähteä matupolitiikalla kuntavaaleihin ja ajatellen normaaleja kuntavaaliteemoja niin erikoinen valintahan se oli. Jäihän puolue kuitenkin kauas gallupien ennustamista luvuista vaikka paikkamääräisesti kasvua tuli edellisiin kuntavaaleihin verrattuna. Silti puolueen kuntateemat jäivät kovin heppoisiksi ja pakkohan sen on näkyä tuloksessa.

    Linjaus tuskin kuitenkaan oli puoluesihteerin vallassaoleva asia, joten hän näyttää ulkopuolelta katsottuna joutuneen vain syntipukin rooliin. Siksi Venäjä-asiantuntija Luukkasen valinta näyttää varsin johdonmukaiselta siinä valossa, kuinka puolue on asettunut unionissa ryhmään, jonka ajama politiikka edistää lähinnä Venäjän intressejä EU:n sijaan. Ruotsidemokraateilta saitte siitä jo paljonpuhuvan kritiikin, koska näinollen pohjoismaiset oikeistopopulistipuolueet eivät seiso samassa rivissä.

    https://www.verkkouutiset.fi/ruotsidemokraatit-ryopyttaa-perussuomalaisia-hs-olen-pettynyt/#d2691234

    Äänestä

Heittelivät nämä pari palstahäirikköä noita
Hapaveden ja Lieksan palstoja esiin, kävinpä vilkaisemassa.
Kyllähän tuo hölmöys on molemmissa noilla palstoilla tunnustettavissa.
Ihan kuin täälläkin, öykkäri ja pitkiä sepusteluja kirjoitteleva hömötiainen. Samaa häiriköintiä se on täälläkin.

Äänestä

Eihän persujen omassa puoluekokouksessakaan pidetyt sähköiset vaalit menneet ihan heittämällä läpi.

Äänestä
  • Noin 600 ääntä katosi mystisesti ps puoluekokouksessa, eli vaalit varastettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin 600 ääntä katosi mystisesti ps puoluekokouksessa, eli vaalit varastettiin.

    Kysy PUtkikselta niistä äänistä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysy PUtkikselta niistä äänistä

    En luota Venäjän vaalien rehellisyyteen. Toki idiootti Putlerin puolue tulee ykköseksi mutta kaulaa seuraavaan säädellään pienemmäksi jos halutaan päästä lähemmäksi Gallup - lukuja. Näyttää siistimmältä. Ihan PS-PUOLUEEN Kannattajana tiedän ja ennen kaikkea myönnän, että Venäjä ei ole demokratia eikä maassa oppositio saa toimia vapaasti.

    Ikävä todeta että tässä tilanteessa ainoa mahdollisuus tukea oppositiota on teknisesti äänestää ex-kommunisteja koska minkään muun opposition ei anneta toimia ajetaan maanpakoon tai myrkytetään

    Äänestä

mitäs mieltä putin on suomen tiedotusvälineiden linjasta ? tuleeko nootti ?
lopetetaanko kaupankäynti ?

Äänestä

Persujen Venäjä persujen mielestä demokratiallinen. Persut ja Kreml.

Äänestä
  • Persut ihailevat venäjän vaalijärjestelmää. Tahtoisivat samanlaisen meiningin myös suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ihailevat venäjän vaalijärjestelmää. Tahtoisivat samanlaisen meiningin myös suomeen.

    Vappusatanen?

    Äänestä

Hörhö on palannut palstoille.

Äänestä

Kaipaako persut Venäjän kaltaista vaalitoimintaa hyvänä ?

Äänestä
  • Kannattaisiko hiukan paneutua tuohon trollaamiseen, ettei tule ihan naurettavia kommentteja enempää kuin jo nyt tehtailet hädissäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaisiko hiukan paneutua tuohon trollaamiseen, ettei tule ihan naurettavia kommentteja enempää kuin jo nyt tehtailet hädissäsi.

    Persupuolueessa käytiin jo puheenjohtajavaalitkin venäläisittäin.
    Hyvin ovat Kremlin opit menneet persuille perille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaisiko hiukan paneutua tuohon trollaamiseen, ettei tule ihan naurettavia kommentteja enempää kuin jo nyt tehtailet hädissäsi.

    Oliko paha kysymys, koska lähdit siirtelemään maalitolppia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko paha kysymys, koska lähdit siirtelemään maalitolppia?

    Edes Vasemmistoliitto ei kuulu EU;ssa venäjämieliseen ryhmään, mutta persut kuuluvat. Kertoo persujen arvomaailmasta kaiken.

    Äänestä

  • Persut vaaliopissa Venäjästä.

    Äänestä

LePenin, ja Salvinin ryhmästä kuului myös hyväksyntää, kun vihreätmiehet valtasivat Krimin, ja alue siirrettiin näytösvaaleilla Venäjän hallintaan.
Teuvo ja Laura ovat osanneet olla viisaasti hiljaa. Onhan heidän äänestäjissä veteraani taustaisia runsaasti.
Tosin Teuvo kerkesi möläyttää jossain vaiheessa kehuvat lausunnot NL:n lehdistön vapauksista, meidän mediaamme verraten.
Yhteistyö tuntuu pelaavan itään päin ryhmällä kritiikittä. Muutenhan ei sitä rahaakaan sieltä tulisi.

Äänestä
  • Persut ovat suorastaan onnesta sykkyrässä venäjän vaalituloksen johdosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ovat suorastaan onnesta sykkyrässä venäjän vaalituloksen johdosta.

    Jos Putler olisi pudonnnut pelistä, niin siihen olisi tyssännyt ruplarahoituskin.

    Äänestä

Vai on Riikka niin mennyt sanomaan - Tuskinpa, vasurina ite olet onnesta ymmyrkäisenä että oppositio eli "Paikalliset Persut" eivät pääse valtaan!

Äänestä
  • Paikalliset persut eivät uskalla valtuustossa suutaan avata. Wätykset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paikalliset persut eivät uskalla valtuustossa suutaan avata. Wätykset.

    Mis valtuustos? Siellä ei kuule taida valtuustoissa olla todellista oppositiota.

    Etkö muka tiedä että vasemmistolaisuuteen kuuluu että on vain yksi totuus ja toisinajattelijat vangitaan, myrkytetään tai muulla tavoin eliminoidaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mis valtuustos? Siellä ei kuule taida valtuustoissa olla todellista oppositiota.

    Etkö muka tiedä että vasemmistolaisuuteen kuuluu että on vain yksi totuus ja toisinajattelijat vangitaan, myrkytetään tai muulla tavoin eliminoidaan!

    Älähän projisoi äärioikeistolaisia tapoja.

    Äänestä

Riikka: Venäjän tie on myös Suomen tie.

Äänestä

Juurihan täällä kerrottiin persujen kuuluvan ryhmään joka on Putinin taskussa.
Miten siihen vasemmistolaisuuden voi yhdistää.
Vasemmisto/vihreät ovat tuominneet Venäjän rikolliset toimet, eivätkä kuulu mihinkään yhteistyöporukoihin Venäjän kanssa, niinkuin persut tekee.

Äänestä
  • Eipä olisi uskonut, että suomessa on aikanaan puolue - persut - joka on venäjämielisempi kuin SKP koskaan.

    Äänestä

  • Miksi persut hyväksyy Venäjän vaalit ja pitää niitä hyvin järjestettyinä. Tätä mieltä on mm. persujen Eu kumppani LePen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi persut hyväksyy Venäjän vaalit ja pitää niitä hyvin järjestettyinä. Tätä mieltä on mm. persujen Eu kumppani LePen.

    Persut ottaa oppia itänaapurin vaaleista. Persujen ainoa keino päästä hallitukseen;)
    https://yle.fi/uutiset/3-12106945

    Äänestä

Persun on Kremlin edun puolue.

Äänestä
  • Venäjän vaalijärjestelmää testattiin jo persujen viimeisimmässä puoluekokouksessa?
    Noin 600 äänen katoaminen ei tuntunut häiritsevän persuja lainkaan. Putinin opit ovat menneet persulassa hyvin perille.

    Äänestä

Persut on Kremlin vaalipiirin puolue.

Äänestä
  • Persuilla on jo putinistien tapakulttuuri. Enää tarvitaan persujen viimeinen ponnistus: Itäraja pois!

    Äänestä

Miksi persut on epäisänmaallinen puolue ?

Äänestä
  • Pian persujen logoon otetaan sirppi ja vasara?

    Äänestä

Miksi persut ihannoi Venäjää?

Äänestä
  • Siellä on kuri ja järjestys. Tosin pyssyjen avulla mutta sen parempi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellä on kuri ja järjestys. Tosin pyssyjen avulla mutta sen parempi.

    Miksi persut kuuluvat EU:ssa venäjämieliseen ryhmään, jota jopa SKP kummeksuu??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi persut kuuluvat EU:ssa venäjämieliseen ryhmään, jota jopa SKP kummeksuu??

    Miksi Sinä olet niin Venäjä-kiimassa, että Bäckmanin Johan haluaa halata sua!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Persujen Euroopan Unionissa oleva LePenin neuvonantaja pitää Venäjän vaaleja erinomaisiksi. Siis persujen venäjämielisen EU-ryhmän edustaja ja puolue näin ilmaisevat. Persut siis ovat samaa mieltä, että Venäjän vaalit on demokratian työtä.

Lainaus: "
Yksi Venäjän median ahkerasti hyödyntämä ”ulkomaalainen tarkkailija” on Ranskan äärioikeistoa edustavan Marine Le Penin poliittisena neuvonantajana tunnetuksi tullut Emmanuel Leroy. Venäjän duuman äänenkannattaja Parlamentskaja gazeta kertoo Leroyn olevan hyvin vaikuttunut Venäjän vaalijärjestelyistä.

– Olen varma, että Venäjän demokratialla ei ole mitään syytä punastella, Leroy sanoi lehden mukaan.

Leroy kertoo olevansa jo kolmatta kertaa tarkkailemassa äänestyksiä Venäjällä. Tällä kertaa häneen on tehnyt vaikutuksen myös Venäjän tapa huolehtia koronaturvallisuudesta.

– Haluan onnitella järjestäjiä, sillä näissä vaaleissa noudatetaan kaikkia terveysturvallisuuden vaatimuksia, hän sanoi.

https://www.is.fi/uutiset/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu