Marin haluaa nollata Suomen talouden. Maa ajetaan jättivelkaantumiseen

Anonyymi

YLE paljastaa tuoreessa raportissaan, että pääministeri Sanna Marin kuuluu salaiseen Young Global Leaders eli YGL-ryhmään, Sen yksi tavoite on ajaa "Great reset" eli "suuri nollaus" kaikkien jäsenmaiden omiin talouksiin.
https://yle.fi/uutiset/3-11902107

YLE kuvailee Sanna Marinin jojtajakerhon ajamia tavoitteita näin:
"Ylen haastattelemat asiantuntijat arvioivat, että demokratian
kannalta voi olla ongelmallista, jos poliitikkojen jäsenyydestä
vaikutusvaltaisten ihmisten verkostossa ei kerrota riittävän
avoimesti. Äänestäjät eivät tiedä, mitä heidän valitsemansa
edustajat tekevät YGL:ssä."

Sanna Marin on ottanut kahdessa vuodessa 36 miljardia euroa uutta velkaa. Kaikessa velanotossa käytetään tekosyynä Reset-ryhmän yhteistä syypäätä, eli korona-pandemiaa.

On päivänselvää, että yksi keino jolla Suomi aiotaan "nollata", on ajaa maa erittäin raskaisiin velkoihin. Sellaisiin, että maa ei enää pysty nousemaan, ja ajautuu ulkopuolisten voimien ja kansainvälisten velkojien armoille.

25

753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sannalla on aina ollut liian pienet, ja littanat tissit. Imettäminen vei kaiken pulleuden rinnoista, jäljelle jöi tyhjät, roikkuvat patalaput.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on aina ollut liian pienet, ja littanat tissit. Imettäminen vei kaiken pulleuden rinnoista, jäljelle jöi tyhjät, roikkuvat patalaput.

        On muuten laihtunut raskauskilonsa, anorektikko melkeen nykyään. En pidä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannalla on aina ollut liian pienet, ja littanat tissit. Imettäminen vei kaiken pulleuden rinnoista, jäljelle jöi tyhjät, roikkuvat patalaput.

        Roikkuvat patalaput ovat karseita. Kokemusta on yhdestä.


    • Anonyymi

      valtion velkaa on noin 3 vuoden valtion tulo ja meno arvion verran, suurin osa tulot tällä hallitus kaudella josta koronan piikiin,

      • Anonyymi

        persurikolliset toimivat suomi24- ylläpitäjinä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        persurikolliset toimivat suomi24- ylläpitäjinä?

        Kuis nii?

        Mikä persuviha sinulla oikeen on? Jos arvostelee täysin holtitonta hallitustouhua on persu. Käsittääkseni ei siinä tarvitse olla persu, kuhan käyttää omia aivojaan. Jänmä, että sekin on vihersateenkaarivassu-suomessa kiellettyä ja persumaista. Kannattaisko ottaa se suvaitsevaisuuskortti pois sieltä perimmäisestä reiästä ja katsoa asioita edes vähän laajemmin.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Ne maat ketkä on eurossa niin ei tarvitse maksaa velkaa koskaan takaisin !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuis nii?

        Mikä persuviha sinulla oikeen on? Jos arvostelee täysin holtitonta hallitustouhua on persu. Käsittääkseni ei siinä tarvitse olla persu, kuhan käyttää omia aivojaan. Jänmä, että sekin on vihersateenkaarivassu-suomessa kiellettyä ja persumaista. Kannattaisko ottaa se suvaitsevaisuuskortti pois sieltä perimmäisestä reiästä ja katsoa asioita edes vähän laajemmin.

        Milloin aiot käyttää aivojasi ensimmäisen kerran?


    • Anonyymi

      Pahempia kuin Bond elokuvien rikollisjärjestöt. Yritykset pyörittää huippupolitikkoja ja tämä on muka demokratiaa.

    • Anonyymi

      Mutta eikö Great Reset ollut vain äärioikeistolaisten Putin-trollien salaliittoteoria?

      • Riittävän suuri osa kansalaisista on jo rokotettu ja saatu mukaan tähän kierteeseen niin tavoitteita voidaan jo alkaa paljastaa. Meitä rokottamattomia on enää 17%, niin pienellä väkimäärällä ei saada vallankumousta aikaiseksi.


    • Ilmankos juuri keskusta halusi antti rinteen pois pääministerin paikalta syksyllä 2019 juuri ennen koronakriisin alkua.

      Antin tilalle salaliittoon kuuluva sanna marin pääministeriksi. ALkaa tää kuvio nyt aueta.

      Itse äänestin antti rinnettä pääministeriksi eikä sannalla ole ainakaan minun mandaattia, luottamusta äänestäjältä virkansa hoitamiseen.

      • Anonyymi

        Sannan mandaatti on vain Sdpn piiripäälliköiden varassa. Rinne äänestettiin pääministeriksi.


    • Anonyymi

      Mistä lähtien 50-vuotias on ollut "young"?

    • Anonyymi

      No nyt on foliohattu kireällä. Tähän "salaiseen" ryhmään kuuluu 1400 jäsentä ympäri maailman. Siellä varmasti haudotaan tosi tosi salaisia suunnitelmia meidän kaikkien pään menoksi.

      • Anonyymi

        Uskon enemmän Siionin viisaiden pöytäkirjoihin. Niissä ainakin on selvä ja toteutusmahdollinen suunnitelma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon enemmän Siionin viisaiden pöytäkirjoihin. Niissä ainakin on selvä ja toteutusmahdollinen suunnitelma.

        Kyllä Ylen pirin nuuhkijat ovat ehdottoman totuuden asialla, vauhti antaa siivet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon enemmän Siionin viisaiden pöytäkirjoihin. Niissä ainakin on selvä ja toteutusmahdollinen suunnitelma.

        Onko hallitus nimennyt itsensä Siionin viisaiksi?


    • Anonyymi

      Paljastavinta lienee, että koko YGL ja "Great reset" -ilmiöiden olemassaolo leimattiin voliopipojen salaliittoteoriaksi niin kauan kuin se oli edes jotenkin uskottavasti mahdollista.

      Se herättää kysymyksen siitä, mitä muuta salaillaan viimeiseen asti?

      • Anonyymi

        Putinin Parkinsonin tauti!


      • Anonyymi

        Uusi maailmanjärjestys salataan viimeiseen asti kunnes se on loppusilausta vaille valmis. Tämä suuri nollaus on vain väline.


    • Anonyymi

      IMF ottanee Suomen hallintaansa. Tuo on vain ajan kysymys. Veropohja on rapautettu pysyvästi. Menot ylittävät tulot pysyvästi noususuhdanteissakin.

    • Anonyymi

      36 miljardia euroa lisävelkaa on nappikauppaa ja ilmaista rahaa, jota ei tarvitse maksaa takaisin ja josta ei makseta korkoa.
      Niillä rahoilla on saatu paljon uudistuksia mm. intersekventiaalisen feminismin kehityksessä. Vappusatanen jäi tosin saamatta, mutta kaikkea ei voida järjestää Sipilän hallituksen jälkeisenä aikakautena.

      Nyt tarvitaan soten lisäksi rahaa myös maatalouden hiilidioksidipäästöjen pinentämiseen, joka vaatii luonnollisesti maatalouden alasajoa ja maajussien sijoittamista julkisensektorin palvelukseen.
      Suomesta hallituksella on tarkoitus tehdä EU:n hiilinielu ja siihen ei kuulu peltojen keinolannoitus ja nautojen metaanipäästöt, vaan hiilineutraalisuus 15 vuotta ennen muuta EU:ta.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      136
      7177
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      4971
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4332
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3483
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2291
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      301
      1773
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      23
      1515
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1485
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1448
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe