Ei enää TET-nuoria meille - tässä syy

Anonyymi

Olen töissä nuoria houkuttelevalla alalla mielenkiintoisessa yrityksessä ja tämä on saanut kaikki kumminkaimat ja heidän sukulaisensa, sekä ystävänsä lapset tiedustelemaan TET-paikkaa minulta. Nuoret ovat kasi- ja ysiluokkalaisia ja ainakin (vanhempien kirjoittaman / muotoileman) meilin mukaan aina reippaita ja innokkaita tekemään mitä vain tehtäviä. Ottaisimme mielellämme ihan jokaisen näistä nuorista viikoksi – pariksi työelämään tutustumaan, JOS asia olisi oikeasti näin.

Nyt ne kollegat, jotka ovat näitä TET-nuoria päässeet vuosien varrella ohjaamaan ovat pikkuhiljaa yksi toisensa jälkeen kieltäytyneet enää ottamasta yhtään omalle kontolleen ja ”pooli” on tyhjä. Syynä se, että nämä ”reippaat ja innokkaat” odottavat tulevansa tekemään vain ja pelkästään mielenkiintoisia ja ”oikeita töitä” – siis niitä töitä, joihin on hankittu >5 vuoden korkeakoulutus ja yläastetaidot eivät edes alustavasti riitä. Ne alemmat toimistotyöt, joilla itsekin olen aloittanut, eivät kelpaa ja pettymys on suuri, kun nuoret ovat nähneet mitä töitä on tarjolla; tämä siinäkin tapauksessa, että ennakkoon on hyvin selvästi kerrottu kirjallisesti mitä TET-harjoittelu sisältää ja silti tämä paikka on haluttu ottaa vastaan.

Ottaisitko sinä omien töidesi lisäksi samaan huoneeseen löysänä istuvan, kännykkäänsä näpelöivän ja puhumattomana mököttävän teinin - joka ei ole edes omasi-, joka tekee annetut työtehtävät vähän sinnepäin (yleensä korjaat nekin tekemiset teinin lähdettyä, esim. kuitteja ei osata lajitella päivämääräjärjestykseen oikein kululaskuja varten) ja tarvitsee koko ajan ohjeita ja kannustusta? Entä teinin, jonka viet joka päivä työpaikkaruokalaan puoleksi tunniksi lounaalle ja yrität oikein ystävällisesti saada hänestä jotain keskustelua ulos, siis muutakin kuin ”joo”, ”ei”, ”emmätiiä”? Minä en enää ota.

11

1180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri tuollaista se on. Koko TET-jakso olisi viisainta poistaa opetusohjelmasta ja sen sijaan pitäisi antaa ihan oikeaa kouluopetusta koulussa esimerkiksi äidinkielessä, jonka osaaminen on ällistyttävän puutteellista jopa lukiolaisilla.

    • Anonyymi

      TET:issä kuuluu esitellä mitä töitä on tarjolla minkäkin koulutuksen kautta työpaikoilla. Ei TET:iläiset ole mitään ilmaisia lapsiorjia, vaikka kaikista alle 30 vuotiasta nuorista yleisesti ajatellaankin nykyään niin ja käytetään hyväksi. Sinä puhut teineistä, jotka on alaikäisiä nuoria, etkä kaikista nuorista.

      Sitä paitsi, saat syyttää ihan itseäsi jos otat hyvä veli verkoston mukaisesti hemmoteltuja kermap*rseitä töihin, jotka on tottuneet siihen kun kaikki käy noin helposti eikä itse tarvitse hakea.
      Siitä huolimatta, tuon ikäiset LAPSET ei ole siellä mielyttämässä sinua tai orjatyöläisiä. Vaan sinun täytyisi olla niin ammattilainen, että osaat esitellä ja näyttää alas, että he tietävät kiinnostaako lähteä opiskelemaan vai ei. Luulisi, että sen verran oppisi jollain 5 vuoden korkeakoulutuksella millä lie. Ei näemmä paljoa tietoa tai perusäly sillä tullut opittua kun alaikäisten alaan tutustuminen on sinusta, että saat ilmasta lapsityövoimaa.

      Onko nyt voittaja olo kun voit syyttää lapsia omista epäonnistumistasi?

      • Anonyymi

        Ai että työpaikalle pitäisi ottaa veteliä, mutisevia koululaisia viihtymään, vaikka kaikilla on ennestäänkin töitä yllin kyllin. Meillä ei ole aikaa alkaa opettaa vastahakoista nuorta työelämän tavoille ja aikuisten ihmisten kanssa olemiseen.

        Jos tet-jakson tarkoitus on esitellä nuorille erilaisia aloja ja ammatteja, niin miten se voi toteutua yhdessä työelämän kohteessa?


      • Anonyymi

        juurikin noin kuten sanot. TET on juurikin sitä tutustumista johonkin nuorta kiinnostavaan työhön/ammattiin. Ei siitä 1pv-2 vko TET tutustumisesta makseta yleensä palkkaakaan. Ei tehdä työsopimustakaan.
        Jotain pieniä hommia voi teettää, mutta ilmaistyötä ei. Jos yrittäjä on sillä filosofialla matkassa että nyt nuori saa painaa mulle ahkerasti hommia ollaan väärinpäin liikkeellä.
        Ihan höpöä väittää että lapset vaatisivat itsellensä hienoa yliopistotason tekemistä TET päivillänsä. Monet ovat jopa jännityksestä sekaisin ja vatsa kuralla. Jos teinin lajittelemat kuitit ovat sekaisin luulisi opastajan miettivän omaa huonoa briiffaustansa. 100 % menee opastajan piikkiin. Sen olen huomannut että moni ns. ammattilainen on surkean onneton työn teon opastamisessa. Siitä ei tule mitään.


      • Anonyymi

        Eipäs puhuta ilmaisesta lapsityövoimasta!
        Meille ei kuitenkaan haluta yhtään kuoreensa käpertyvää koululaista, jolta ei saa sanaa suusta ja jolle on juuttunut kännykkä käteen ja lippis päähän. Hiukan kiinnostusta alaa kohtaan sentään toivoisin ja pientä yritystä kokeilla edes jotain työtä ohjeiden mukaan, kun koko talo on koululaiselle esitelty ja tarjotaan ilmaiset ateriat. Hyviäkin kokemuksia on.

        Työpaikka ei saa mitään noista koululaisista, hyväntekeväisyyttä tämä on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipäs puhuta ilmaisesta lapsityövoimasta!
        Meille ei kuitenkaan haluta yhtään kuoreensa käpertyvää koululaista, jolta ei saa sanaa suusta ja jolle on juuttunut kännykkä käteen ja lippis päähän. Hiukan kiinnostusta alaa kohtaan sentään toivoisin ja pientä yritystä kokeilla edes jotain työtä ohjeiden mukaan, kun koko talo on koululaiselle esitelty ja tarjotaan ilmaiset ateriat. Hyviäkin kokemuksia on.

        Työpaikka ei saa mitään noista koululaisista, hyväntekeväisyyttä tämä on.

        juu. Ei ole sinun juttusi ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipäs puhuta ilmaisesta lapsityövoimasta!
        Meille ei kuitenkaan haluta yhtään kuoreensa käpertyvää koululaista, jolta ei saa sanaa suusta ja jolle on juuttunut kännykkä käteen ja lippis päähän. Hiukan kiinnostusta alaa kohtaan sentään toivoisin ja pientä yritystä kokeilla edes jotain työtä ohjeiden mukaan, kun koko talo on koululaiselle esitelty ja tarjotaan ilmaiset ateriat. Hyviäkin kokemuksia on.

        Työpaikka ei saa mitään noista koululaisista, hyväntekeväisyyttä tämä on.

        Tekisitkö itse työtä sillä palkalla, että sinulle annetaan ilmaiset ateriat?
        Kai pomosi tietää tämän niin ei tarvitse sinulle mitään palkkaa maksaa, että opettelet uuden taidon vain tätä työnantajaa varten ja vain ateria palkalla.
        Kerrta tuollainen toiminta on reilua niinsinulel sitten varmasti käy sama sopimus etkä valita, että olisit orjatyövoimaa vaan kiitollinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekisitkö itse työtä sillä palkalla, että sinulle annetaan ilmaiset ateriat?
        Kai pomosi tietää tämän niin ei tarvitse sinulle mitään palkkaa maksaa, että opettelet uuden taidon vain tätä työnantajaa varten ja vain ateria palkalla.
        Kerrta tuollainen toiminta on reilua niinsinulel sitten varmasti käy sama sopimus etkä valita, että olisit orjatyövoimaa vaan kiitollinen.

        Tet-jakso kuuluu koulunkäyntiin. Se on osa peruskoulua. Koulun eteen tehdään töitä, myös tet-jaksolla. Se tulee kaikki oppilaan omaksi opiksi. Palkkaa ei makseta koulunkäynnistä muutenkaan.

        Ansiotyö on eri asia, siitä maksetaan palkka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tet-jakso kuuluu koulunkäyntiin. Se on osa peruskoulua. Koulun eteen tehdään töitä, myös tet-jaksolla. Se tulee kaikki oppilaan omaksi opiksi. Palkkaa ei makseta koulunkäynnistä muutenkaan.

        Ansiotyö on eri asia, siitä maksetaan palkka.

        TET jaksolla kuuluu oppia ja silloin se kuuluu koulunkäyntiin, mutta silloin siihen kuuluu myös ateriat koulutuspaikan puolesta tai koulun järjestämänä sekä, että heitä opetetaan ja he oppivat. Selkeästi etenkään tuota opetusta ei tapahtunut.


    • Anonyymi

      Nykyään lähes joka paikassa töissä on vittumaista ja stressaavaa ja kiire, että ei kukaan jaksa opastaa koululaisia. Ei opasteta kyllä alalle työsopimuksellakaan tulevaa yhtään. Itse pitää yrittää opetella, jos pää edes kestää sitä mulkoilua ja selkään puukottamista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe