Bush ja Karpela neuvottelivat Irakin sotakoaliitioon

liittymisestä. Tuleva ulkoministeri Karpela istui neljä tuntia presidentti Bushin pikkuveljen Jeb Bushin vieressä ja neuvotteli Suomen tuesta Bushin Irak-operaatiolle. Samalla tarkennettiin Suomen liittymisaikataulua Natoon.
Republikaanit kaavailevat Jeb Bushista USAn seuraavaa presidenttiä veljensä ja isänsä seuraajaksi.
Kepun visioissa Jeb Bushin aikakauden koittaessa Karpela olisi silloin päämisteri ja Suomi Naton jäsen. Vanhanenhan antoi viikonlopun puheissaan tukensa Suomen tulevalle natojäsenyydelle.
Presidentti Vanhanen ja pääministeri Karpela Suomen johdossa on kepun märkä uni.
Vain katkerat Anneli Jäätteenmäki ja Esko Aho voivat pilata nämä unelmat. Jäätteenmäen leirissä kaavaillaan vuotoa Ylen uutistoimitukselle Karpelan ja Jeb Bushin salaisista keskusteluista paavin virkaanastujaisissa. Pitäkää televionne auki.
3184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kokoomuksen ohi presidenttikiimassaan. Taitaa tulla Vanhaselle yhtä kova pettymys kuin Esko Aholle aikoinaan. Eiköhän elinkeinoelämä yhdessä jenkkisuurlähetystön kanssa hoida Matillekin stressiloman Harwardiin. Tanja voi lähteä mukaan, kyllä jenkeissä riipputissiselle alusvaatemallille aina duunia löytyy.

Äänestä
  • presidenttiehdokkaan palkkaa.

    Äänestä

Vanhanen viime päivinä nuollut. Aivan Esko Ahon ja EVAN malliin. Liekö rahoitusta kaivannut.
Eikö Pohjanmaan rännikauppiaat enään luota kepulaisiin ravihevosiin. Vai ovatko huomanneet tilanteen toivottomaksi. Niin menee Ori-Vanhanenkin laukalle viimeisellä kierroksella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anneli paljastaa jälleen kirjoitti:

liittymisestä. Tuleva ulkoministeri Karpela istui neljä tuntia presidentti Bushin pikkuveljen Jeb Bushin vieressä ja neuvotteli Suomen tuesta Bushin Irak-operaatiolle. Samalla tarkennettiin Suomen liittymisaikataulua Natoon.
Republikaanit kaavailevat Jeb Bushista USAn seuraavaa presidenttiä veljensä ja isänsä seuraajaksi.
Kepun visioissa Jeb Bushin aikakauden koittaessa Karpela olisi silloin päämisteri ja Suomi Naton jäsen. Vanhanenhan antoi viikonlopun puheissaan tukensa Suomen tulevalle natojäsenyydelle.
Presidentti Vanhanen ja pääministeri Karpela Suomen johdossa on kepun märkä uni.
Vain katkerat Anneli Jäätteenmäki ja Esko Aho voivat pilata nämä unelmat. Jäätteenmäen leirissä kaavaillaan vuotoa Ylen uutistoimitukselle Karpelan ja Jeb Bushin salaisista keskusteluista paavin virkaanastujaisissa. Pitäkää televionne auki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu