Kertooko Ilmestyskirja oikeasti lopun ajoista?
No ei. Ilmestyskirja ei kerro oikeasti lopun ajoista. Esimerkkinä Ilmestyskirjan Luvut 17 ja 18, ne eivät kerro lopun ajoista.
Ilmestyskirka on kirjoitettu noin 95jKr. eikä sen kuulijakunta/lukijat olleet 2000-luvun kristityt vaan 100-luvulla eläneet ihmiset. Ymmärtääksemme Ilmestyskirjaa meidän on ymmärrettävä mitä tuon ajan ihmiset ajattelivat. No katsotaan.
Jae 17 puhuu Babylonista. Mikä Babylon on?
Vanhan testamentin mukaan Babylon oli se kaupunki, joka tuhosi Israelin kansan ja sen kaupungin. Naista kutsutaan jakeessa 17 Babyloniksi eli nainen on se kaupunki.
Nainen oli myös rikas:
Johanneksen ilmestys 17:4-6
4. Nainen oli pukeutunut purppuraan ja helakanpunaan ja koristautunut kullalla, jalokivillä ja helmillä. Kädessään hänellä oli kultainen malja, joka oli täynnä iljetyksiä ja hänen haureutensa saastaisuutta. 5. Hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, johon sisältyy salaisuus: ”Suuri Babylon, maan porttojen ja iljetysten äiti.” 6. Minä näin naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä, ja hänet nähdessäni minä ihmettelin suuresti.
Samoin oli Rooma oli rikas ja vauras.
Tuo nainen istui seitsemän vuoren päällä:
Johanneksen ilmestys 17:9
9 Tässä tarvitaan ymmärrystä ja viisautta: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu. Ne ovat myös seitsemän kuningasta.
Mikä kaupunki oli rakennettu seitsemän kukkulan päälle?
Rooma
Johanneksen ilmestys 17:18
Nainen, jonka näit, on se suuri kaupunki, joka hallitsee maan kuninkaita.”
Ihan niin kuin Roomakin.
Ja mikä valta vainosi Jumalaan uskovia?
Johanneksen ilmestys 17:6
Minä näin naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä, ja hänet nähdessäni minä ihmettelin suuresti.
Kyse on jälleen Roomasta!!!
Ja vielä varmistukseksi Ilmestyskirja sanoo, että:
Johanneksen ilmestys 17:18
Nainen, jonka näit, ON se suuri kaupunki, joka HALLITSEE maan kuninkaita.
Hallitsee eli aikamuotona on preesens, hallitsee juuri nyt, 100-luvulla jKr., ei 2000-luvulla eikä sen jälkeenkään.
Kyseessä on siis Rooman kaupunki ja valtakunta. Näin siis Raamattu selittää itseään.
Samoista kertoo myös luku 13.
Lisäksi luku 13 kertoo pedon merkistä. Keisari Nero oli ensimmäinen Rooman keisari, joka teloitti kristittyjä. Aiemmin jo sanottiin, että peto vainosi kristittyjä. Keisari Nero on hepreankielisten numeroiden perusteella laskettuna 666.
Entä puhuuko Ilmestyskirja samaa sanomaa kuin saman Raamatun Jeesus?
Kyllä ja ei. Varsinkin EI!
Ilmestyskirja puhuu monilla tavoin Jeesuksen hyvää sanoma vastaan. Se on oikeastaan täysin Jeesuksen sanoman vastainen. Se ei voi olla Jeesuksen ilmestys ihmiskunnalle.
Jeesus vastusti väkivaltaa ja puhui rakkauden puolesta. Ilmestyskirja puhuu väkivallan tekojen tekemisestä ja tuhoamisesta.
Jeesus puhui omaisuuden keräämistä vastaan. Hän kehotti tavoittelemaan mieluummin Jumalan valtakuntaa ja lahjoittamaan omaisuutensa pois. Ilmestyskirja lupaa uskovaisille suuria rikkauksia, kultaa jalokiviä yms.
Jeesus kehotti olemaan nöyrä ja toisten palvelija. Hän torui opetuslapsia, jotka olivat vallan perässä ja halusivat arvostusta vallan rappusissa. Hän korosti kaikkien palvelemista laupiaan samarialaisen tapaan. Ilmestyskirja laittaa kristityt hallitsemaan ja tuomaroimaan toisia.
Rooman vallan aikaan vauraat ja arvoasteikon yläpäässä olevat eivät olleet nöyriä, eivät kunnioittaneet muita kuin toisia rikkaita tai ylimysluokan jäseniä. He keräsivät rikkauksia. Roomalaiset tuhosivat kristittyjä väkivaltaisilla tavoilla. Ilmestyskirjan ihannlimat asiat olivat HEIDÄN ihanteitaan, eivät Jeesuksen. Jeesuksen maailmassa vain sellaiset pääsivät taivasten valtakuntaan, jotka auttoivat vähäosaisia, olivat nöyriä toisten palvelijoita ja rakastivat lähimmäisiään, eivätkä tehneet väkivallan tekoja. Ilmestyskirja on ylivallasta ja toisten hallitsemisesta sekä rikkauksista, jotka näiden harjoittajat perivät.
Kysymys kuuluukin: onko Ilmestyskirja yhteneväinen Jeesuksen sanoman kanssa? Onko se Jeesuksen Ilmestys? Ilmestyskirjan kirjoittaja kyllä hyväksyy Jeesuksen ja hänen ajatusmaailmansa mutta ajaa itse ROOMALAISTA ideologiaa. Onko tämä kirja täten Jeesuksen todistuksen mukainen? Vai ajaako se Neron, 666 pedon merkin, asiaa? Ilmestyskirjan mukaan kristittyjen pitäisi hallita muita ja käyttää väkivaltaa asemansa saavuttamiseen. Poissa olollaan loistaa nöyryys.
Ajatuksia? Kommentteja? Purkauksia?
Entäpäs se Ilmestyskirja ja 666?
14
247
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikuttaa kirjalta, jonka ei edes pitäisi olla Raamatussa. Johannes, joka sen kirjoitti, ei ole sama Johannes, joka oli Jeesuksen opetuslapsi. Tämä kukalie-johannes ei kirjoitteli omiaan.
Jeesuksen mukaan taivasten valtakunta tulisi sen sukupolven aikana, joka oli elossa samaan aikaan Jeesuksen eläessä. Ilmestyskirja kertoo lopun tulevan hyvin pian. Kumpikaan näistä ei pitänyt paikkaansa. Olisi aika keksiä uudet raamatunkirjat, jotka kertovat totuuden tai muokata nykyisistä sellaisia, jotka esittävät asiat niin kuin ne todellisuudessa olivat. - Anonyymi
Laskehan mikä luku tulee latinan kielisestä sanasta Vicarius filii dei.
Vicarius filii dei on Latinaa ja tarkoittaa Jumalan pojan sijaista. Nimeä on käytetty yhtenä Paavin arvonimistä. Aikaisin lähde tämän nimen käytöstä on vuosilta 752-774 jKr. dokumentista Donation of Constantine. Wikipediaeli Jumalan Pojan viransianen- Anonyymi
Eipä tarvitse lähteä keksimään selityksiä pedon luvulle mistään Raamatun ulkopuolelta kun Raamattu itse kertoo luvun olevan Rooman valtakunnan hallitsijan nimi.
- Anonyymi
Näinhän se on. Ilmestyskirjaa pitää osata lukea oikein. Sitä ei Pyhä Henkikään pysty korjaamaan jos lukija itsepintaisesti pitää kiinni typologioista, jota eivät pidä paikkaansa ja joilla ei ole mitään teologista kestävää pohjaa. On ymmärrettävä kirjankirjoittajan maailmaa ja tiedettävä hänen kohderyhmänsä. Raamattu on vahvasti kulttuurisidonnainen teos.
- Anonyymi
Hellarit eivät ymmärrä Raamatun tutkimuksesta vaan uskovat toisten keksimiin selityksiin.
- Anonyymi
Maailmassa aika-ajot on sen sijalla.
- Anonyymi
Kenelle on, kenelle ei.
- Anonyymi
Mielenkiintoinen aloitus. Noin 70% Ilmestyskirjasta on vanhaa tuttua suoraan Vanhasta testamentista. Siksi myös Vanha testamentti avaa Ilmestyskirjan ymmärrystä. Sieltä tulee paljon selityksiä Ilmestyskirjan eri termeille ja kielikuville. Jos ei Vanha testamentti kiinnosta, eikä sitä ymmärrä, voi sitten keksiä kaikenlaisia huurupäisiä selityksiä Ilmestyskirjan teksteille.
Eli todentotta, on ymmärrettävä kirjoittajan ajatusmaailma tajutakseen, mitä hän on halunnut sanoa. Esimerkiksi meri ja vedet kuvaavat Vanhassa testamentissa ihmisjoukkoja ja kansoja.
Mutta onko Ilmestyskirjalla kaksoismerkityksiä useammassa ajassa? Jos on niin missä kohtaa Ilmestyskirjassa lukee niin?- Anonyymi
"Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. "
Ja tämäkään ei ole Ilmestyskirjasta MUTTA vastaa kysymykseen onko profetioissa useamman ajan tapahtumiin yhtäläisyyksiä:
" Niin kuin kävi NOOAN PÄIVINÄ, niin on käyvä silloinkin, KUN IHMISEN POIKA TULEE . Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ...."
Kova Jässikkä - Anonyymi
Eli Ilmestyskirjassakin kerrotaan Jeesuksen tulemisesta, jolloin ihmiskunta vastaa ihmiskuntaa, joka eli Nooan aikana eli historiayhteys on siinä nähtävissä Matteuksen evankeliumin kautta Ilmestyskirjan Jeesuksen paluuseen, josta Matteuksen evankeliumissa itse Jeesus kertoo opetuslapsilleen omasta paluustaan..... Ja hyvin Nooan aikalaisten kuvaus vastaa nykyajan ihmisten kuvausta. Täydellisen yhteensopivasti vai lähes täydellisesti? Sen voi kukin arvioida ymmärryksensä mukaan.
Kova Jässikkä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli Ilmestyskirjassakin kerrotaan Jeesuksen tulemisesta, jolloin ihmiskunta vastaa ihmiskuntaa, joka eli Nooan aikana eli historiayhteys on siinä nähtävissä Matteuksen evankeliumin kautta Ilmestyskirjan Jeesuksen paluuseen, josta Matteuksen evankeliumissa itse Jeesus kertoo opetuslapsilleen omasta paluustaan..... Ja hyvin Nooan aikalaisten kuvaus vastaa nykyajan ihmisten kuvausta. Täydellisen yhteensopivasti vai lähes täydellisesti? Sen voi kukin arvioida ymmärryksensä mukaan.
Kova JässikkäNo, Ilmestyskirjassa ei kuitenkaan sanota noin.
Kaiken kaikkiaan melko turha kirja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, Ilmestyskirjassa ei kuitenkaan sanota noin.
Kaiken kaikkiaan melko turha kirja?Ilm. 1:3 "Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!"
Ilm. 22:18 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;"
Ilm. 22:19 "ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu."
Jumalan sana on totta.
- Anonyymi
Se oli jo se tempaus, olemme jo kaikki nyt helvetissä, uskokaa pois.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110954
- 525230
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452443- 302143
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131711Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421554Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301241Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351176Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892