Ihmisiä manipuloidaan monin tavoin. Tästä ei koulussa opetettu. Siis siitä että myös valtamediaa voidaan käyttää ihmisten manipulointiin. Meille on opetettu että Suomessa kaikki on luotettavaa. Mutta hyvänä esimerkkinä nämä rokotteet. Niistä kieltäytymistä pyritään kaikin tavoin leimaamaan ja näin ihmiset pelkäävät olla ottamatta sitä. Tämä on ihan räikeää manipulointia mihin kaikki muukin propaganda pyrkii. Valtaosa niistä ketkä tätä manipuloivaa uutisointia tuottaa ei edes tiedä mitä he tekevät. Heille se on vain työtä. Samoin ne kaikki jotka tätä propagandaa levittävät eteenpäin kanssaihmisille ja siitä keskustelevat. Heidän yläpuolellaan olevat tahot tätä tietoa kuiskuttelevat. Älkää antako ihmiset pelolle valtaa.
Manipulointi ja pelko
27
86
Vastaukset
- Anonyymi
Totta ja surullista
- Anonyymi
Rokottamattomuus pyritään saamaan näyttämään ja kuulostamaan niin naurettavalta ja häpeälliseltä kuin suinkin mahdollista. Kaikki rokotteesta kieltäytyjät pyritään leimaamaan salaliittoteoreetikoiksi ja tiededenialisteiksi. Jos kieltäytyy yhdestä lääkkeestä ei pakolla kieltäydy kaikista. Ja mitäs sitten vaikka kieltäytyisikin kaikista? Ihan hullua tämä on. Sitten etsitään keinoja manipuloida myös omantunnon kautta. "Jos et ota rokotetta, mummos kuolee". Kun kouluissa opetetaan lähdekritiikkiä, niin pitäisi opettaa myös tätä manipulointimenetelmien havainnointia.
Miten kukaan voi uskoa tällaisen manipuloinnin taustalla olevan minkään hyväntahtoisen keijukaisen? - Anonyymi
Olkaa ilman rokotetta, älkää estäkää muita tekemästä ansiotyötään. Jos rokote passilla saadaan kaikki työpaikat avattua, voisitteko suoda heille ansiotulot. Voisi auttaa ymmärtämään toisten tarpeet, jos nostaa katseessa navastaan.
- Anonyymi
Sinutkin on manipuloitu kuvittelemaan tai sitten haluat uskoa satua, että rokotepassi muuttaa jotain. Jos rokote toimii, rokotepassi on turha koska kaikki rokotetu ovat suojattu rokotteella. Jos rokote ei toimi, kaikki ovat yhtä vaarassa, eikä rokotepassia tarvita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinutkin on manipuloitu kuvittelemaan tai sitten haluat uskoa satua, että rokotepassi muuttaa jotain. Jos rokote toimii, rokotepassi on turha koska kaikki rokotetu ovat suojattu rokotteella. Jos rokote ei toimi, kaikki ovat yhtä vaarassa, eikä rokotepassia tarvita.
Lisäisin tähän vielä, että jos rokote toimii osittain, niin rokotetut ovat paremmin suojassa, eikä rokotepassia tarvita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinutkin on manipuloitu kuvittelemaan tai sitten haluat uskoa satua, että rokotepassi muuttaa jotain. Jos rokote toimii, rokotepassi on turha koska kaikki rokotetu ovat suojattu rokotteella. Jos rokote ei toimi, kaikki ovat yhtä vaarassa, eikä rokotepassia tarvita.
On oikeastaan aika surullista jos meillä on niin yhteiskunnasta ja sosiaalisista suhteista vieraantuneita ihmisiä että heillä ei ole jotain sukulaista tai tuttua joka on sairastanut koronan tai jopa kuollut siihen. Senverran yleisestä taudista on kyse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On oikeastaan aika surullista jos meillä on niin yhteiskunnasta ja sosiaalisista suhteista vieraantuneita ihmisiä että heillä ei ole jotain sukulaista tai tuttua joka on sairastanut koronan tai jopa kuollut siihen. Senverran yleisestä taudista on kyse.
Ei ole.
Lopeta valehtelu alkuunsa. - Anonyymi
Rokotepassilla voidaan myös ylläpitää tautilukuja korkealla koska passi ei estä tartuntoja. Rokotepassi ei ole tae että sen haltuja ei levittäisi tautia. En ymmärrä kahtiajakamisen tarvetta. Sillä ei pandemia väisty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On oikeastaan aika surullista jos meillä on niin yhteiskunnasta ja sosiaalisista suhteista vieraantuneita ihmisiä että heillä ei ole jotain sukulaista tai tuttua joka on sairastanut koronan tai jopa kuollut siihen. Senverran yleisestä taudista on kyse.
Eipä sitä monet julista mikä tauti vaivaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole.
Lopeta valehtelu alkuunsa.Eihän kyse ole minun valehtelusta vaan niiden kaikkien tuntemieni ihmisten valehtelusta jos he eivät sinun mukaan ole sairastuneet vaikka niin väittävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotepassilla voidaan myös ylläpitää tautilukuja korkealla koska passi ei estä tartuntoja. Rokotepassi ei ole tae että sen haltuja ei levittäisi tautia. En ymmärrä kahtiajakamisen tarvetta. Sillä ei pandemia väisty.
Koronapassi on vähän kuin ajokortti. Se itsessään ei maagisesti tee mitään, mutta silti sen halitjat päätyy harvemmin sairaalaan.
- Anonyymi
Pelkoa leviää ja levitetään tällä hetkellä niin monesta suunnasta. On paljon ihmisiä joiden silmät ovat aukeamassa sille, että valtamedia ja poliitikot levittävät pelkoa ja että tälle pelolle ei ole syytä - koronatauti ei ole niin vaarallinen kuin väitetään, siihen on myös hoitokeinoja, piikki ei ole tarpeellinen. Moni alkaa ymmärtää myös, että piikki jonka piti suojata taudilta voikin olla vaarallinen, suorastaan terveysriski.
Kun miettii mistä kaikista suunnista pelkoa tulee, niin saattaa alkaa pelätä vielä enemmän. Kun miettii median ja viranomaisten harjoittaman manipuloinnin syitä - kuka hyötyy siitä?
Luottamus kanssaihmisiin yritetään pirstoa. Se on ehkä yksi pelottavimpia trendejä mitä voi havaita. Kaikille vakuutetaan, että läheinen on jonkinlainen "uhka" - ellei hän ole ottanut rokotetta, siis. Tai ellei käytä maskia.
Tämä on tietysti kaikki väärin. Pelottelu, tietojen vääristely ja mielipiteiden tarkoituksellinen ohjailu (manipulointi). Mutta milläs perustelet, kun keskustelu on kielletty.
On erittäin pelottavaa, kun kansalaisten mielipiteitä sensuroidaan keskustelupalstoilta ilman mitään järkevää syytä. Kenellä on motiivia poistella tavallisten ihmisten tavallisia viestejä joltain keskustelupalstalta (Hesari, muut valtamedian lehdet, THL.: kommenttipalsta jne. ) Mikä taho pitää niin tärkeänä - jopa vaarallisena - tavallisten ihmisten jutteluja, että palkkaa moderaattoreita poistelemaan "väärinä" pidettyjä mielipiteitä? Miksi meitä valvotaan ja paimennetaan nyt yhtäkkiä näin paljon?
Asiantuntijoita kuten lääkäreitä ja tutkijoita ei päästetä kertomaan näkemyksiään televisioon eikä yleisönosastoihin, jos heidän kantansa eroaa jossain kohtaa THL:n ja sen käskijän, WHO:n linjasta. Käytännössä näiden viranomaisten linja on yhtä kuin lääkeyhtiöiden linja, sillä lääkefirmat sekä koronapassia kehittelevä Bill Gatesin säätiö ovat WHO:n suurimmat rahoittajat. THL on sidoksissa WHO:hon. Demokraattisen maamme poliittinen ohjaus ei siis ulotu omaan terveysviranomaiseemme, THL:ään.
Kaikki tämä on pelottavaa.- Anonyymi
Edelliseen liittyen suosittelen katsomaan mm. seuraavia videoita:
Demokratia, Korona tilanne, Propaganda - Olli Tammilehto #42
https://www.youtube.com/watch?v=kNV3oXGIuBc
- videossa on yksityiskohtainen sisällysluettelo joten voi katsoa osissa, paljon perustietoa koronaplandemiasta, auttaa kokonaiskuvan muodostamisessa
Samuli Perälä | Suomalaiset - Vapaa kansa? Kaikki osat 1 - 3 yhdistettynä
https://tokentube.net/v/1453714703/Samuli-Perälä---Suomalaiset---Vapaa-kansa--Kaikki-osat-1---3-yhdistettynä
- Jos ja kun tarvitsee tsemppiä, Samulilla sitä on:)
Vapauden puolesta - LIVE 21.9 klo 18.00
https://www.youtube.com/watch?v=5JIVEUDobYM
- Keskustelemassa ja yleisön kysymyksiin vastaamassa Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmän Tamara Tuuminen, Rauli Mäkelä ja Nina Kristiina Honkanen sekä VTT-Aalto-yliopiston professori Paul Lillrank - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelliseen liittyen suosittelen katsomaan mm. seuraavia videoita:
Demokratia, Korona tilanne, Propaganda - Olli Tammilehto #42
https://www.youtube.com/watch?v=kNV3oXGIuBc
- videossa on yksityiskohtainen sisällysluettelo joten voi katsoa osissa, paljon perustietoa koronaplandemiasta, auttaa kokonaiskuvan muodostamisessa
Samuli Perälä | Suomalaiset - Vapaa kansa? Kaikki osat 1 - 3 yhdistettynä
https://tokentube.net/v/1453714703/Samuli-Perälä---Suomalaiset---Vapaa-kansa--Kaikki-osat-1---3-yhdistettynä
- Jos ja kun tarvitsee tsemppiä, Samulilla sitä on:)
Vapauden puolesta - LIVE 21.9 klo 18.00
https://www.youtube.com/watch?v=5JIVEUDobYM
- Keskustelemassa ja yleisön kysymyksiin vastaamassa Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmän Tamara Tuuminen, Rauli Mäkelä ja Nina Kristiina Honkanen sekä VTT-Aalto-yliopiston professori Paul LillrankSekä Mikko Kemppen kooste 18.9. koronapassimielenosoituksesta, sisältää myös FDA:n uutisen jonka mukaan on vahvistunut, että koronarokotteet aiheuttavat enemmän kuolemia kuin koronatauti:
https://tokentube.net/v/1453714703/Samuli-Perälä---Suomalaiset---Vapaa-kansa--Kaikki-osat-1---3-yhdistettynä
- Anonyymi
Ei tarvii ottaa rokotetta jos ei haluu. Saa sairastaa taudin ihan naturellina tai erakoitua loppuelämäkseen. Ei ole minulta pois, mutta mitä manipulointiin tulee niin suosittelen vierailua peilin ääreen.
- Anonyymi
https://koronarealistit.com/haagin-tuomioistuin-otti-kasittelyyn-israelin-hallinnon-pakkotoimet-ja-nurnbergin-saannoston-rikkomukset/
Haagin tuomioistuin otti vastaan haasteen Israelin hallinnon pakkotoimista ja Nürnbergin säännöstön rikkomuksista
Kuluvan maaliskuun alussa lakimiehistä, lääkäreistä ja kansalaisaktivisteista koostuva israelilainen järjestö Anshei Emet (Totuuden kansa) sekä A.Suchovolsky & Co lakiasiaintoimisto jättivät haasteen Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen Israelin hallinnon harjoittamasta pakkotoimista Pfizerin kokeellisen koronarokotteeseen liittyen sekä Nurnbergin säännöstön rikkomuksista. Haagin tuomioistuin ilmoittaa vastaanottaneensa haasteen 9.3.21 ja nyt odotellaan päätöstä oikeuskäsittelyyn ottamisesta.
----Israelin rokotuskampanjassa rikotaan Nurnbergin säännöstöjä etenkin siten, ettei rokotettaville ilmoitettu heti kampanjan alussa, että kyse on rokotuskokeilusta ja sitten pyydetty rokotettavilta suostumus kokeeseen osallistumisesta. Tekemällä sopimuksen Pfizerin kanssa Israelin pääministeri Benjamin ”Bibi” Netanjahu sai maahan rokotteet ”ohi jonon”. Vastalahjaksi osoittautui se, että Israelin kansa käytännössä pakkorokotettiin, koska vain rokotetut saavat Vihreän passin ja pääsevät nauttimaan täysistä kansalaisoikeuksista. Lisäksi rokotettujen henkilökohtaiset terveystiedot luvattiin toimittaa Pfizerille asianomaisilta kysymättä. Kaikki keskustelu koronataudin muista hoitomuodoista vaimennettiin pilkkaamalla ja maahan luotiin pelon ilmapiiri, jolla ohjattiin väestöä hyväksymään rokotus.
Nurnbergin säännöstöjen mukaan tarjottavan hoidon tulee estää kärsimystä ja ruumiillisia vammoja. Vastakohtana tälle hyvin monet rokotetuista ovat kuolleet tai saaneet pysyviä vaurioita. Näin on käynyt terveysministeriön oman ilmoituksen mukaan myös huomattavalle osalle Israelin sairaanhoidon ja armeijan henkilökunnasta sekä poliiseista. Tästä huolimatta Israelin hallinto ei ole käynnistänyt asiasta perusteellista tutkimusta. Säännöstöjen viidennen periaatteen mukaan kokeellista hoitoa ei tule antaa, jos on vaara aiheuttaa kuolema tai vammautuminen. Lisäksi todetaan, että hoitokokeilusta vastaavan tulee keskeyttää koe missä vaiheessa tahansa, jos on perusteltua syytä olettaa, että annetusta hoidosta seuraa vammoja, invaliditeettia tai kuolemia. Juuri näin on rokotuskampanjassa käynyt ja sitä jatketaan ongelmista huolimatta.
Rokotuksista kieltäytyviin kohdistetaan laittomia painostustoimia kuten palkattomia pakkolomautuksia, työttömyyskorvauksien epäämisiä ja sosiaalista painetta kieltämällä täysivaltainen osallistuminen yhteiskuntaan vapaa-aikana. Rokotuspainetta luodaan värväämällä julkisuuden henkilöitä roolimalleiksi, tehokkaalla propagandalla sekä suostuttelemalla ihmisiä rokotuksiin rahapalkkioilla ja alennuskupongeilla. - Anonyymi
Se on niin, että kun liikaa manipuloidaan, niin sen teho alkaa hiipumaan ja totuus voittaa.
- Anonyymi
Totuus tulee aina viimein esiin, mutta monille se on jo silloin myöhäistä.
- Anonyymi
Öisin jumala puhuu
Se sanoo aina huhuu - Anonyymi
Ihmiset juoksevat kaduilla yksin sosiaalisessa mediassa?
- Anonyymi
Mikasalminen uskoo yhteiskuntiin. Sillä on ihan merkki rottinkirinnassaan.
- Anonyymi
Niin teemmekin.
Olemme siitä erittäin ylpeitä.
Mediatalo - Anonyymi
Rokottamattomuus vaikuttaa myös muihin, sillä se pitää viruksen kiertämässä enemmän, kuin jos kaikki sellaiset olisi rokotettu, joilla ei ole siihen terveydellistä estettä. Tämän vuoksi se ei ole vain sinuun itseesi vaikuttava päätös, joten siksi sinua yritetään valistaa, eikä katsota vain vierestä, kun sinä ymmärtämättömyyttäsi aiheutat itsesi lisäksi haittaa myös muille.
En käsitä, miten rokottamattomuutta kannattavat jatkuvasti sulkevat silmänsä, kun joku perustelee heidän argumenttinsa puutteellisisiksi tai vääriksi. Rokottamattomat jaksavat edelleen ihmetellä, kuinka rokotus ei suojaa 100%:sti, vaikka tällaista ei ole edes väitetty. Kyse on todennäköisyyksistä ja riskien pienentämisestä, kuten lähes kaikessa muussakin terveyteen liittyvässä asiassa. Mikään ei ole 100%:nen suoja miltään.
Kaikki teidän ihmetyksenne aiheet on kyllä selitetty, mutta miksi te ette kuuntele?
Muistakaa myös, että kriittisyys lähtee itsekriittisyydestä. Se ei ole kunnollista kriittisyyttä, jos on kriittinen vain sitä kohtaan, mitä vastaan sattuu olemaan. Jos avoimin mielin kunnolla tutustuisitte niihin perusteluihin, miksi rokotteen hyödyt ylittävät haitat, niin huomaisitte, että ihan loogisia ne ovat. Haitat ovat niin paljon epätodennäköisempiä kuin viruksen aiheuttamat haitat. - Anonyymi
Arvokkaat ihmiset ymmärtänevät ettei digitalisaaminen, jota tulvii joka tuutista, pelasta.
- Anonyymi
Ikävä kyllä pelko on se millä ihmistä ohjataan, eikä rakkaus.
Kirkkokin käyttää pelkoa aseena.
Hallitus käyttää pelkoa ohjatakseen meitä.
Virkamiehet luulee olevansa isoja kihoja ja käyttävät pelkoa ohjatakseen meitä.
Jopa sinä yksityinen henkilö käytät pelkoa jotta saisit itsellesi paremman tuloksen.
Pelko vai rakkaus?- Anonyymi
Mediakin käyttää pelkoa. Kymppiuutisissa nyt oli ainakin loppukevennys millä ihmisille saatiin parempi mieli, mutta aivoihin vaikutetaan uutisissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mediakin käyttää pelkoa. Kymppiuutisissa nyt oli ainakin loppukevennys millä ihmisille saatiin parempi mieli, mutta aivoihin vaikutetaan uutisissa.
Ja sitten loppukevennys https://youtu.be/2W4C_5RVenU
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005047558- 2302640
- 262571
- 1601907
- 1141768
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31479Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01367- 761183
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621158IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41155