Tuulivoiman kiemuroita, piisaa isältä pojalle

Anonyymi

Kaupunginjohto ja muut vehtaamisen mestarit. Missä piileskelee totuus? Pyhäjärvellä ovat maan-ja metsänomistajat varmaan valistettu verovaaran varjoista? Helppoa rahaa ei ole, ei. " T uulivoimayhtiöt saattavat ehdottaa maanomistajille houkuttelevan kuuloista tarjousta, jossa sähkölinjojen alle jäävän maan lunastuskorvaus maksetaan 50 prosentilla korotettuna. Tarjouksen ehtona on, että maanomistaja ottaa itse vastuulleen puiden poistamisen lunastettavalta alueelta ja tekee niin sanotun ennakkohaltuunottosopimuksen. Maanomistaja luopuu samalla valitusoikeudestaan."

MT: Houkutteleva lunastustarjous johti isoon verotappioon
Ilkka Luukkonen | 23.09.2021 | 13:12

Tuulivoimayhtiöt ovat ehdottaneet maanomistajille ennakkohaltuunottoa, jossa veroseuraamukset voivat olla merkittävät.
https://www.verkkouutiset.fi/mt-houkutteleva-lunastustarjous-johti-isoon-verotappioon/#5486ef24
"MT on tutustunut tapaukseen, jossa maapohjan arvo on 240 euroa ja puuston arvo 6 800 euroa. Lisäksi lopulliseen arvoon on lisätty niin sanottu odotusarvo 680 euroa, joka on arvioitu arvonnousu. Ennakkohaltuunottosopimuksen, jossa maanomistaja myy puut itse, jälkeen maanomistajalle on jäänyt käteen 5 737,60 euroa. Jos hän olisi päätynyt lunastukseen, jossa puusto poistetaan ja myydään lunastuksen jälkeen, maanomistajalle olisi jäänyt käteen 7 256,80 euroa."

264

3414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvät rahat sai maanomistaja silti! Onneksi olkoon. Tuulivoimasta hyötyä sekä maanomistajille että kunnalle! Ja lisäksi puhdasta energiaa!

      nimim. WinWinWin

      • Anonyymi

        tuulivoiman rakentamisesta saatavat rahat lämmittävät saman verran, kun kuset pakkasessa housuus lämmitelläksi. se on siinä, hyöty valuu reisille.

      • Anonyymi

        höpö, höpö,,ei ole puhdasta energiaa.
        kunhan myllyt ja siirtolinjat eivät tule omalle takapihalle, niin antaa mennä vaan.

    • Anonyymi

      Montako promillea on tontin osuus 7 miljoonan väkkäräinvestoinnista?

      Näitä promilleja hehkutetaan voittona ja suurena pelastuksena!?

      Grynderit nauraa nostaessaan maljaa Tavastialla Suomessa käydesssään.

    • Anonyymi

      Yleinen yhteenveto ketjuille; Ei ole kummoinen suomi24 -365 päivystäjän ulosanti, hokee joko karjusta tai pudokkaasta tai mielensairaudesta. Uutuutena länkyttää numeroita, joista ei ymmärrä yhtään enempää kuin piktäaikaissta ongelmavakiohokemistaan.
      Joten, kirjoittaessaan hän tunnustaa, että on itse kaikkea mainittuja kohdannut, kokeillut ja elää mielensä omistuisessa kaikupohjassa, kun ajatus lähtee kiertyy tänne...kaikuu hänen onttoudessaan. Nyt sait kaipaamaasi huomiota monen rivin verran, riittääkö se tälle aamupäivälle?
      vai

      • Anonyymi

        Tuo törkeää nimitellä henkilöä HKsiniseksi! Pikkuisen asiallisuutta näihin kirjoitteluihin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo törkeää nimitellä henkilöä HKsiniseksi! Pikkuisen asiallisuutta näihin kirjoitteluihin!

        Sitä saa mitä tilaa.lukaseppa klo07.34 ennenkuin puhut mitään.Jos pilkkaa ihmisiä vuosia niin voi varautua että takaisinkin tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä saa mitä tilaa.lukaseppa klo07.34 ennenkuin puhut mitään.Jos pilkkaa ihmisiä vuosia niin voi varautua että takaisinkin tulee.

        Meinaatko, että silmä silmästä hammas hampaasta. Sinulla on aika alhainen varustelu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko, että silmä silmästä hammas hampaasta. Sinulla on aika alhainen varustelu.

        Eikö tällä HKsinisellä sitten ole alhainen varustelu kun haukkuu oikein nimillä henlilöitä jotka eivät ole tänne kirjoitelleet sanaakaan.Henkilöllisyys on paljastunut joka "kirjoituksessa! Kyllä se moraali on HK;lla täysin hukassa!!

    • Anonyymi

      Elenian voimalinjakonsultin papereihin ei nimeä kannata laittaa, vaan katsoa peli loppuun asti. Elenian lupaama 10% bonus on pieni raha sen rinnalla, että kohtapuolin, on mahdollisuus saada vuotuinen korvaus johtoalueen takia menetetystä maan tuotosta sekä mahdollisesti oma osuus sähkön siirtomaksuista tms. Laki on muuttumassa, joten jarrua pohjaan ja kaikki asianosaiset kaupungintalolle torstaina 4.11. klo 13:00 porukalla kahvittelemaan Elenian piikkiin

      • Anonyymi

        Puhuri Oy lupaa pakkolunastushintaan 40% lisän.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuulivoimapuistot eivät ole kaunistuksia, ja siirtolinjat ovat viimeinen mauttomuus, kauhistus ja rumistus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoimapuistot eivät ole kaunistuksia, ja siirtolinjat ovat viimeinen mauttomuus, kauhistus ja rumistus.

        Pyhäjärven kaupunginvaltuutetut, puolustakaa nyt niitä maanomistajia, kuntalaisia, jotka eivät kertakaikkiaan näe oikeudenmukaisuuden toteutuvan tuullipuistopäätksissä.
        Meillä kuntalaisilla ei ole sisäpiirin tietoa , mitä virkamiehillä on, ja nyt ollaan tuomassa kiireellä pakkolunastuslinjoja kunnan alueelle, vaikka lakia lunastuskorvauksista valmistellaan kohtuullisemmaksi maanomistajille.
        Vi****ttaa paikallisten tuulihurmaantuneiden epätoivoinen käsityskyky ja perustelu talouden kannalta, muka tuulitulot parantavat kunnan syöpäläisten aiheuttamant rahanmenot.
        Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee (lue mikä tuulella tulee, se syömällä kuluu)
        EI ei ja ei. kaupungin arvostettu hallinto ajaa täydellä höyryllä päin betoniseinää, silmät sidottuina tuulivoimalan välkkeeseen päin --
        Hävettää seurata "tekemisen tynkää" tuulivoiman hurmiossa.

      • Anonyymi

        Kerro toki enemmän, kun tunnet ajojahdattavasi lähemmin. Kunhan otat vastuun, ilmeisesti oletat olevasi rehellinen mies(?) niin kerro samalla itsestäsi samat asiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyhäjärven kaupunginvaltuutetut, puolustakaa nyt niitä maanomistajia, kuntalaisia, jotka eivät kertakaikkiaan näe oikeudenmukaisuuden toteutuvan tuullipuistopäätksissä.
        Meillä kuntalaisilla ei ole sisäpiirin tietoa , mitä virkamiehillä on, ja nyt ollaan tuomassa kiireellä pakkolunastuslinjoja kunnan alueelle, vaikka lakia lunastuskorvauksista valmistellaan kohtuullisemmaksi maanomistajille.
        Vi****ttaa paikallisten tuulihurmaantuneiden epätoivoinen käsityskyky ja perustelu talouden kannalta, muka tuulitulot parantavat kunnan syöpäläisten aiheuttamant rahanmenot.
        Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee (lue mikä tuulella tulee, se syömällä kuluu)
        EI ei ja ei. kaupungin arvostettu hallinto ajaa täydellä höyryllä päin betoniseinää, silmät sidottuina tuulivoimalan välkkeeseen päin --
        Hävettää seurata "tekemisen tynkää" tuulivoiman hurmiossa.

        Afrikka on sarvikuonojen maa. Touhu tuoksahtaa vahvasti pissille.Otatko vappusatasen kerran 10% bonuksella vai joka vuosi....

    • Anonyymi

      Tuhat myllyä niin kiinyeistöverotulo kattaisi selännemaksun vuodessa nippanappa. Siinä sitä suhteellisuutta kannattaako seitsemän voimalan tuloja paljon hehkutella!?

      • Anonyymi

        En tiedä kiinyeistöveroista? Kerro lisää oi matematiikan Nero?

      • Anonyymi

        Tarkoitatko että jos jonkin tulolähteen tulot ei kata KOKO sotekuluja, niin sitä tulolähdettä ei kannata hyödyntää ollenkaan? Onkohan minkään muun kunnan palstalla näin tyhmiä mielipiteitä?

        On. Persuja on muuallakin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko että jos jonkin tulolähteen tulot ei kata KOKO sotekuluja, niin sitä tulolähdettä ei kannata hyödyntää ollenkaan? Onkohan minkään muun kunnan palstalla näin tyhmiä mielipiteitä?

        No okei. 700 tuulivoimalaa tuottaisi kiinteistöveroina kunnan kassaan nykyisellä kiinteistöveroprosentilla laskettuna saman verran kuin nyt kaikki kunnan verotulot?!

        Ei paljo kannata kymmenen voimalan tuulipuiston myönteisistä tulovaikutuksista kunnan asukaslukuun paljo hehkutella.

        Nyt kaavailluilla tuulimyllyillä saavutetaan sama verotulo kuin Haapajärvellä on verotuloja kaikista sen yrityksistä yhteensä, Tiivineen Hasoineen päivineen!

    • Anonyymi

      Ruotasille tuleva voimalinja on suunniteltu tällättävän metsäautotien ja hirviukkojen kodan päälle Kaakkurin suunnalla. Kaikki tietää, että puuta ei saa varastoida sähkölinjan alle mutta jostain syystä voimalinja pitää vängälle rakentaa sen suunnan ainoan metsäautotien päälle, vaikka lääniä olisi vaikka kuinka molempiin suuntiin. Mitä kumileimasimia ja puupäitä siellä teknisessä lautakunnassa ja asian valmistelijoissa oikein on ollut kun eivät ole asiaa huomanneet. Kerran jos toisenkin joku auto tai konemies siellä vielä kärventää itsensä valokaaressa. Hommaako lautakunta vainajan arkulle seppeleen ?

      • Anonyymi

        Muorilinja vedetään Kärsämäen ainoan sikalan päälle?

      • Anonyymi

        Tuulimyllyhumppa on perse edellä puuhun menoa.
        Siirtolinjoja vedellään sinne tänne. Vuokraa ei makseta maanomistajille haitasta.
        Omistusoikeuden ylitse kävellään härskisti ilmastohumpan kiimassa.

      • Anonyymi

        Kuulapääkö ne viivat onkin vedellyt kunnantalolla Elenian asiamiehenä. Ettei vaan olisi menossa oma etu kuntalaisten edelle

    • Anonyymi

      Huomauttaisi, että edellisen lautakunnan puheenjohtaja oli eläkkeelle jäänyt työsuojeluvaltuutettu. Varmasti nuo turvallisuusasiat ovat olleet sydämmenasia ja ihme olisi jos jotain olisi jäänyt huomaamatta. Jos on, niin virheet varmasti korjataan kun asiat on vasta viivoja kartalla

      • Anonyymi

        Valokaaritien voisi sitten noilla ansioilla nimetä pj:n tieksi

    • Anonyymi

      Pyhiksen poliittisen miesvoittoisen pj.tahon aivoihin levinnyt tuulihurmoksessa vaarallista lapamatomaista vetelyyttä, ja nyt siihen on yhtynyt virkaisännistä leviävää Linguatula-kielimatotartuntaa.
      Nykyisin se on muuntautunut hallinnon hämärissä vastavuoroiseksi, kaksineuvoiseksi kielimatotartunnaksi.
      Ja mitä se Linguatula-kielimatotartunta on? Se on kv-tuontina lobbareiden ja vastaanottavaisilla 90% ylimielistä ja rajattua tiedottamista, ei vastata kun kysytään, ohittaa silmäkulman varjoon papereita, mutta levittää valkeita valheita selityksin ja kysymyksin, ei sitten anneta millään kokonaiskuvaa kuinka "pieni, suuri tai huomiotava herättävä" - raiskattu maa paikkakuntamme on, kun mm yksityismetsänomistajien ja päättäjien kosiotanssia toteutetaan maastossa.

      Ei varmaan ole kj murovertauksin puhuvalla eduksi tiedonjako.? On tyrmistyttävää, miksi Tikkalanmäen tietotoimisto ei halua laittaa julkista tiedotetta karttoineen talouksiin, avoimesti, mihin ovat sijoittumassa kunnassa tuulivoimapuistoja ja siirtoverkkoja??
      Pyhäjärvisiä kisutetaan samoilla askelmerkeillä "tumpelotuulien" alamaisiksi. Tavat ovat samaa, kuin historiasta muistamme, kun kokemuksesta kerskaten toimivat tehden toista ja tieddottaen toista.

      • Anonyymi

        Erittäin ajankohtainen asia; suunnitelmat paikkakunnan valtaamiseksi tuulivoimalla ja siirtolinjoilla ovat varmasti työpöydilllä , olleet jo pitkään?

        Ylen juttujen kautta on ollut haituva näkymä, siihen, miten alueella rakennetaan tuulivoimaa.
        Ja se on kuulkaas Phj kohdalla sen tason pommitusta, että kuinka rutosti siirtolinjoja pitääkin vrakentaa, että sähköä siirretään`?

        Totuutta julki, mieluummin ns. heti eilen, kuin vasta kusihousussa huomenna...täpläisyys tuulimyllyjen osalta on kuin ruttotauti. leviää ja leviää...

      • Anonyymi

        mikä ongelma ja mihin putosi? Oletko tehnyt katoamisilmoituksen? Onko sinulla tarkistettu kytkennät aivojesi ja kiveksiesi välillä?

    • Anonyymi

      Pyhäjärven metsistä puuta korjaavat ja kuljettavat taitavat olla pääosin ulkopaikkakuntalaisia, joten kunnallispoliittisesti asialla ei ole kovin suurta painoarvoa kun paikkakunnalla asuu lähinnä eläkeläisiä, hulluja ja juoppoja.

      Tuottavaa työtä tekevälle kansanosalle valokaari on sen sijaa vakava turvallisuusuhka, minkä vuoksi asiaan pitäisi suhtaua vakavasti ja tehdyt suunnitteluvirheet korjata jo ajatuksenasteella. Tukesin mukaan vakavia ilmajohdoista tai maakaapeleista aiheutuneita tapaturmia on tapahtunut 2000-luvulla yli 40. Suuri osa onnettomuuksista on sattunut työ- ja nostokoneiden kuljettajille:
      https://www.op-media.fi/tyohyvinvointi/turvaetaisyydet-pelastavat-henkia--valokaaret-ovat-vakava-uhka/

    • Anonyymi

      Miten vaikuttaisi Pyhäjärven tuulihumppakiimaan jos myllyistä saatavat nimelliset kiinteistöverot otettaisiinkin huomioon valtionosuuksissa!?!
      Muut kiinteistöverotulot otetaan huomioon. Siinä sitä sitte kouraistaan tyhjee!

      • Anonyymi

        Miten otetaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten otetaan?

        "kiinteistövero ydinvoimalaitosten osalta"

    • Anonyymi

      Kuntien kantokykyluokituksissa on tuulivoimaloiden kiinteistövero jätetty huomiotta ilmeisesti on aikojen alussa haettu tällä yllytystä ja kiinnostuksen lisäämistä. Mutta jos se palautetaan niin vieläkö kiinnostaisi tuulivoimahumppa?

    • Anonyymi

      Tuulivoimapuistot tulisi suunnitella valtakunnallisesti päälinjojen varsille eikä kunnittaisen päätöksenteon ja kaavoituksen mukaan pelkän kiinteistöverotuoton sokaisemina. Siinä se ei vihreys paina yhtään.

      • Anonyymi

        Minusta tuulivoimapuistot pitää rakentaa tuulisille paikoille!

    • Anonyymi

      Tuulimyllyt on suunniteltu valtakunnallisten siirtoverkkojen sijainnin mukaan.

      • Anonyymi

        milläs tuon todistat, puhut kuin tuuli huulias heiluttelisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        milläs tuon todistat, puhut kuin tuuli huulias heiluttelisi.

        Hah mitä tuntuu, kun teit itse hölmöksi. Taas

        Tuulivoimalat sijoitetaan kantaverkon läheisyyteen. MOT

    • Anonyymi

      Pitkin nelostien vartta tulisi myllyt ripotella 100 m välein. Ei tarvihteisi metsien hiilinieluja tuhota vihreän sähkön toivossa. Siinä olisi ison tien varressa helppo operoida betonin ajot, nosturit ja kaapeloinnit. Lisäksi siinä on välkettä jahumputusta ennestään!

      • Anonyymi

        Kantaverkkojen läheisyys ratkaisee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kantaverkkojen läheisyys ratkaisee.

        lobbarit on vissiin tuonut sulle konjakkia muutaman kerran, oot niin syvälle nielaissut tuulivoiman kutsun. ookko saanut matkalipun thaimaaseen, kun oot noin mairea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lobbarit on vissiin tuonut sulle konjakkia muutaman kerran, oot niin syvälle nielaissut tuulivoiman kutsun. ookko saanut matkalipun thaimaaseen, kun oot noin mairea.

        Todista, missä on yksikin voimala kaukana siirtolinjoista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todista, missä on yksikin voimala kaukana siirtolinjoista?

        eihän ne tulekkaan "kauas", ei tietenkään. sinne rakennetaan komiat johtopylväät ja siirtosähkö rallattaa jos on suotuisat tuulet. jos ei niin siinäpä myllyt ja muute viritykset tököttävät ihmisten ja eläinten vaivoina...

      • Anonyymi

        mitä tuo 2017 tarkoittaa ja liittyykö se tähän keskusteluun millään tavalla?

    • Anonyymi

      Hölmö pyyntö. Uskotko hyppysähkön olemassaoloon?

      • Anonyymi

        Onko viikon päästä hyppysähkölinjaan liittyvä tilaisuus Haapajärvellä/Pyhäjärvellä Elenian järjestämänä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko viikon päästä hyppysähkölinjaan liittyvä tilaisuus Haapajärvellä/Pyhäjärvellä Elenian järjestämänä?

        jep, haapajärven ja pyhäjärven välillä tehdäänIHMETTÄ sanoisko maailmanennästystä, kun tuulisähkön esitetään hyppäävän pumppuvoimalaan niin haavikkaiden kuin pyhäjärvisten maiden yli.

    • Anonyymi

      Elenian kiireen ymmärtää. 40 kilometrin linjan rakentaminen tulisi selvästi kallliimmaksi jos siitä joutuisi maksamaan haitan mukaisen korvauksen maanomistajille. Ihmetyttää vain, että miksi nykyistä linjaa ei voi hyödyntää tehokkaammin. Laki korvauksista on pika-pikaa muuttumassa ja kaikki demareista oikealle ovat oikeudenmaukaisuuden puolella
      https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_107 2021 22.7.aspx
      https://sdp.fi/fi/blog/piirainen-peraa-tasapuolisuutta-tuulivoimaloiden-maapohjien-rasitteisiin/

      • Anonyymi

        ELENIA kiirehtii juurikin tuon lakiuudistuksen hoputtamana sopimaan siirtolinjoilleen pilkkahinnalla pakolla maita.
        Demarit ovat erittäin hyvällä asialla, kun vaativat pakkolunastuslakiin muutoksia, siten, että maanomistajia kohdellaan koko suomessa tasapuolisesti.

        Kyllä on meiningi härskiä, pilkkahinnalla pakkolunastetaan maanomistajilta siirtolinjan toteuttamiseksi maat. Tuulivoimaloiden alle /vaikutuspiiriin jäävien hehtaarien korvaus on jo nyt 40% enemmän ..ja vuokraa maksetaan joka vuosi...Siirtolinjojen vuoksi pakkolunastusuhan alla oleville n 100e kerran.
        Onko niin kuin tasapuolinen kohtelu, EI.
        Siinäpä pystyttäkää myllyjä mihin haluatte, mutta siirtolinjat haukkaavat johtovyyhtiin tuulivoimasähköä jopa vihaavien silmien edessä, tavallisten ihmisten määräämisoikeuden pakkolunastamalla.

    • Anonyymi

      Tuulivoima voi aiheuttaa naapureiden ja kyläläisten kesken pahaa mieltä ja katkeruutta. Vaikka olisi ollut kuinka sopuisaa sukupolvien ajan.

      Esim. Jos yksi kyläläinen saa vuosittaiset tulot myllyn siipien mylykytysestä ja naapurit saa rasitteet ja metsän menetykset linjoista ja vielä välke ja humputus yltää pihamaalle. Kyllä siinä on vaikeeta sopuisallakin väellä.

      • Anonyymi

        Ethän sinä ole lähelläkään myllyjä. Kadehdit siis niitä, jotka saavat hyötyä. Olet tunnetusti ihmisenä pieni. 0=0

    • Anonyymi

      Etenkin kun päättäjät vielä vähättelee 50 km päästä vaikutuksia.

    • Anonyymi

      Elenian linjan valmistelutyö on tehty niin hutiloiden, että siitä on helppo valittaa. Esimerkkinä Parkkiman suunta ja varsinkin Kaakkurin suunnan krematoriometsäautotie, jossa helposti kärventyy 3000 asteen valokaaressa

      • Anonyymi

        Sinunkin koronarokote mangeetit räjähtelevät linjojen lähellä.

      • Anonyymi

        ja mehän valitamme, koska me välitämme kauaskantoisien peruuttamattomien pakkolunastusten vaikutuksista, ja haluamme tasapuolisuutta asioissa, mitä ja milloin on kellekin hyväksi.
        me valitamme, koska välitämme muistakin kuin vain vallan ja vilungin veljestöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinunkin koronarokote mangeetit räjähtelevät linjojen lähellä.

        Ota lääkkeesi ja opi erottamaan todellinen epätodellisesta.

        Hölmöä on maitaan ilmaiseksi linjayhtiölle lahjoittaa ja ketään suunnittelun puutteiden vuoksi tapattaa.

    • Anonyymi

      Hölmöä on maitaan ilmaiseksi linjayhtiölle lahjoittaa ja ketään suunnittelun puutteiden vuoksi tapattaa. Teknisen lautakunnan kommunisteilla on ollut käsi syvällä maanomistajan taskussa.

    • Anonyymi

      Valtio tulee tarvitsemaan tuloja moninkertaisesti lisää kun koronan ja sannan laskut lankeaa maksettavaksi.
      Siihen on yksi keino vähentää valtion avuista kuntien tuulivoimaloiden maksamat kiinteistöverotulot.
      Etenkin kun kunnilta vielä siirtyy menoista 60-70% maakuntien vastuulle.

      Siinä sitä sitten tuulen tuvilla lämmitellään?

      • Anonyymi

        Asia on sinun keksimäsi.

    • Anonyymi

      Tuota asiaa kannattaa edistää jos haluaa kotiseudun pysyvän raiskaamatta. Vinkkiä vaan ministeriön suuntaan.

    • Anonyymi

      Täällä käytävää keskustelua seurataan suurella mielenkiinnolla monella taholla eripuolilla Suomesa. Teknisen lautakunnan & kumpp. toiminta vaikuttaa ihan Maalaiskomedialta

      • Anonyymi

        Näyttää siltä,että sinulla on aina aamuisin vaikea herätä,Silloin on tämä nälvimisaika.Mitä tarkoitat näillä kirjoituksillasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää siltä,että sinulla on aina aamuisin vaikea herätä,Silloin on tämä nälvimisaika.Mitä tarkoitat näillä kirjoituksillasi

        kertoo monestakin seniilin vaivasta, lue lähemmin terveysvaivoistasi ...sinä klo 9.27
        aamuäreys on eturauhasvaivaisen persoonan tapa saada ureaa liikkeelle päästään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää siltä,että sinulla on aina aamuisin vaikea herätä,Silloin on tämä nälvimisaika.Mitä tarkoitat näillä kirjoituksillasi

        Antaahan rakentaa sähkölinjoja ja tuulimyllyjä, saahan nuo maanomistajat ruhtinaallisen korvauksen, perintö maitahan ne suurelta osin, vai pitäisi valtuuston vielä sekaantua tuohon, ei missään tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kertoo monestakin seniilin vaivasta, lue lähemmin terveysvaivoistasi ...sinä klo 9.27
        aamuäreys on eturauhasvaivaisen persoonan tapa saada ureaa liikkeelle päästään.

        En ole hullu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole hullu.

        Olet, jos meiltä muilta kirjoittajilta kysyttään. ja vaikkei kysyttäs, niin kysymättäkin on tieto, että kaikki pyhäjärviset ovat samaa mieltä, että olet hullu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaahan rakentaa sähkölinjoja ja tuulimyllyjä, saahan nuo maanomistajat ruhtinaallisen korvauksen, perintö maitahan ne suurelta osin, vai pitäisi valtuuston vielä sekaantua tuohon, ei missään tapauksessa.

        Kommunistille tiedoksi, että ongelma ovat nuo siirtolinjojen alle jäävät maat, jotka viedään käytännössä ilmaiseksi. Elenialla on kiire kahmia maata, koska 40 kilometrin linjan rakentaminen tulisi selvästi kallliimmaksi jos siitä joutuisi maksamaan haitan mukaisen korvauksen maanomistajille. Laki korvauksista on pika-pikaa muuttumassa ja kaikki demareista oikealle ovat oikeudenmaukaisuuden puolella
        https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_107 2021 22.7.aspx
        https://sdp.fi/fi/blog/piirainen-peraa-tasapuolisuutta-tuulivoimaloiden-maapohjien-rasitteisiin/

      • Anonyymi

        Eihän tuossa klo10.44 puhuttu mitään tippumisesta.Mitä sinä seinähullu oikein sekoilet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaahan rakentaa sähkölinjoja ja tuulimyllyjä, saahan nuo maanomistajat ruhtinaallisen korvauksen, perintö maitahan ne suurelta osin, vai pitäisi valtuuston vielä sekaantua tuohon, ei missään tapauksessa.

        Näyttää siltä, että tuuli huuliasi heiluttaa.
        Maanomistajana tiedän todellisuuden. Siirtolinjoja viedään pakolla maiden omistajista
        piittamatta. Sopimuspapereita on lähetelty allekirjoitettavaksi.
        En laita nimeäni näihin papereihin.
        Näyttää olevan Elenialla hirmuinen kiire, miksi???

      • Anonyymi

        Tipuit

        Laki on muuttumassa ja jonkin ajan päästä joutuisivat maksamaa maasta aiheuttamansa haitan ja maan todellisen arvon mukaan. Siksi on kiire kun maata saa rohmuttua käytännössä ilmaiseksi

      • Anonyymi

        Kuka tippui ja mistä vuonna 2017?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tippui ja mistä vuonna 2017?

        Tikapuilta tippui vuonna 2017 varmaan,joku hortodoksi.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Mitä noista joutomaista mitään korvauksia tarvitse maksaa, sähkön siirtomaksut vaan nousee, ei hyvä ajatellen sähkön käyttäjiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä noista joutomaista mitään korvauksia tarvitse maksaa, sähkön siirtomaksut vaan nousee, ei hyvä ajatellen sähkön käyttäjiä.

        Haista sinä parin viikon ajan hiostamasi housunperusuukses.
        Kyllä maanomistajan kuuluu saada yhtälainen ja tasavertainen korvasus siirtolinjojen alle jäävistä maista, siinä missä niin kauniiden tuulivoimapuistojenkin maanomistajien.
        Milloinka kaupunki laittaa kunnan alueen tuulipuistot ja siirtolinjaukset kartan kera kuntalaisten näkyville.`Ennen kuin ne ovat jo pystyyn paskannettua hyötyköyhää sähköä yskimässä.

        Entä saako sikalan omistaja korvausta sinun peittämästä läävästä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haista sinä parin viikon ajan hiostamasi housunperusuukses.
        Kyllä maanomistajan kuuluu saada yhtälainen ja tasavertainen korvasus siirtolinjojen alle jäävistä maista, siinä missä niin kauniiden tuulivoimapuistojenkin maanomistajien.
        Milloinka kaupunki laittaa kunnan alueen tuulipuistot ja siirtolinjaukset kartan kera kuntalaisten näkyville.`Ennen kuin ne ovat jo pystyyn paskannettua hyötyköyhää sähköä yskimässä.

        Ne löytyvät jo. Ei maakaapeli juuri vie pinta-alaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne löytyvät jo. Ei maakaapeli juuri vie pinta-alaa.

        én usko valehtelijoiden klubin kunniapuheenjohtajaa.

    • Anonyymi

      Paljaaksi parturoitavan siirtolinjan leveys on kyllä 46 m ja hehtaarikorvaus 200€ kun kun metsämaan keskihinta on yli 2000 € hehtaarilla Pyhäjärvellä. Kyseessä on siis törkeä rosvous. Ei uskoisi, että eletään 2000-luvulla

      • Anonyymi

        Ei risukoista kannata maksaa mitään, eikä tuo kosketa köyhiä. Ei ne ennen maksanut mitään kun sähköjä torppiin tuotiin, oltiin hyvillään, kun saatiin sähköä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei risukoista kannata maksaa mitään, eikä tuo kosketa köyhiä. Ei ne ennen maksanut mitään kun sähköjä torppiin tuotiin, oltiin hyvillään, kun saatiin sähköä.

        omaisuuden siirto köyhiltä, se on tämän tuulivoimahurmoksen tarkoitus, Kenen laulua laulat, sen rikastumista edistätä.
        Ilmastohumppaa soittavat lahjoittanevat johtaville tahoille , minä en anna metriäkään, Mutta karua on pakkolunastuslain turvin, tämän nykyisin VIELÄ, elenian rynniessä saamaan sopimuksia maaseudun ihmisiltä..

        kravatti liituraitarosvot liikkuvat pyhäjärven maita katsellen, ja vievät kuslämpimäislllä hölmöiltä sen viimeisenkin,.ja mitä tulee yhteisöverona kuntaan, sen suojatyöpaikan liituraitaset ahmivat kuukaudessa, parissa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mihin sopii pyhäjärven metsiin ja rannoille tuhat tuulimyllyä?
      Paljonko jää hiilinielumetsää tässä tuulihumpan rytkeessä linjojen ja tuhannen kuution perustusmöykyn alle?

      Tuhat olisi sellainen määrä ettävoisi jo vuosittaisen sotelaskun maksaa.

      Seitsemän voimalan tuulivoimapuiston kiinteistöverotuloja ei paljo kannata hehkutella niinkuin viimeksi valtuustossa tekivät.

    • Anonyymi

      Tuulivoimapuistojen sijoittelu ympäri Pyhäjärveä on erittäin huonosti harkittua valtuustolta. Siirtolinjojen pakkolunastus -kysysmys on TAIDETTU unohtaa täysin kaupungin virkamiesten ja luottamushenkilöiden hurmoksessa- Päätöksenteko on aikuisten pää pussissa raakaa leikkiä " tuulivoimapuisto sinne, tuonne, vielä tuonnekin"---
      Helvetin TUNARIT

      "Tuulivoimapuistojen yhdistäminen sähköverkkoon voi muodostua ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi

      Kunnissa on syntymässä iso ongelma tuulivoimapuistojen voimajohdoista. Tuulipuistohankkeita on vireillä monessa kunnassa niin useita, että sähkölinjat haukkaisivat leijonanosan kuntien maisemasta. Kunnissa on toivottu tuulivoimayhtiöiltä yhteistyötä – tuloksetta.
      ---
      Maanomistajat kärsijöinä

      Johtolinjojen rakentaminen koskettaa myös isoa joukkoa maanomistajia. Kristiinankaupungissa tilanne saattaa olla vielä vaikeampi kuin monessa muussa kunnassa, sillä siellä maanomistajia on tyypillisesti pienelläkin alueella useita. Maapalstat ovat kapeita. Siksi johtolinjojen rakentaminen voi karkeasti arvioiden koskettaa jopa useita tuhansia maanomistajia. Tilanne ei heilläkään ole helppo.

      – Jos käy niin huono onni ja tuuri, että se palsta on pitkittäin johtolinjaa, niin sulle ei jää yhtään mitään. Pitää ymmärtää maanomistajia kyllä tässäkin, että sehän on todella ikävä asia, jos niin kävisi, toteaa tekninen johtaja Joakim Ingves.

      Kunta voi toki puhaltaa pelin poikki, koska se istuu kaavoituksen vallankahvassa. Kunta on kuitenkin vaikeassa raossa, sillä tuulipuistot toisivat mukanaan roppakaupalla kaivattuja työpaikkoja."-Yle

      • Anonyymi

        Julkista hallintoamme, niin virkamies, kuin luotatmushallintoamme, kuvaa suora yksoikoinen viiva, mikä tulee ajatteluun, suoraa aivosähkökäyrää---
        Poissa ovat yksilöt, persoonat, jotka puhuvat ääneen kokouksissa kuntalaisten heille kertomia ja tuomia asioita, puuttuvat ns. nyansseihin valmistelun vajavaisuudesta, vaikuttavuusarvioinnin unohtamisesta / unohdetuista asioista tuuliivoiman aiheuttamasta siirtoverkkojen ja kaiken muun sekamelskan tulemisesta maaseud´tumaisen kaupungin rajoja merkkaamaan?
        Missä ovatkaan ne päättäjät, jotka edustavat kuntalaisia, heidän äänestäjiä, työnkautta kunnan veronmaksajia, nyt eläviä ja ennen muuta , tulevia sukupolviamme?

        Sanon suoraan, valtuusto on päästänyt prkleen irti.

        Tuulen tuoma kaupunginjohtaja istutti kuntalaiset sytyttämäänsä nuotioon, valtuusto, johtoryhmä, tytäryhtiöt jne seurasivat tollon koppina mukana, ihan vaan oman persuuksensa pelastaakseen.

    • Anonyymi

      Täällä on esitetty että myllyt nelostien kahtapuolen niin paljo että kiima helpottaa! Siinä on käytännöllistä istuttaa tuhannen kuution betonimunat maan uumeniin, nosturilla helppo pääsy ja linjat tien penkkaan.
      Näin saatte myllynne luontoa raiskaamatta. Työpaikkoja tosin ei paljo tule eikä kiinteistöveroakaan merkittävästi kuin vasta yli sadan voimalan rivistöstä.

      • Anonyymi

        Ehdotuksessa on järkeä. Saisivat nämä valtuuston tuulivoimaloiden kauneuden nähdä autoillessaan matkalla nostamaan kokouspalkkioita, rakkaus sykkii tuulipuistpjen hurmaa, joten näkyville vaan myllyt, jotta niitä voi s syleillä ja sydämen kyllyydestä ihastella.

        Miten lienee tunteen paloa suojata kauneutta , kuntalaisten kannalta, kaunista luontoa siirtolinjoilta tuulivoimaloiden ohella?

    • Anonyymi

      Helppous on ollut päällimmäisenä ajatuksena kuin voimalinjoja on piirrelty metsäautotien varteen. Seurauksista ja vaaroista viis. Suunnittelijan ja rakentajan vastuu loppuu kun perävalot häipyvät mutkan taa. Onnettomuuden sattuessa syytetään uhria kun ymmärtämättömyyttään meni liian lähelle linjaa

    • Anonyymi

      Hölmö on joka noin suunnittelee mutta umpitollo joka asian hyväksyy ja vahvistaa. Sieltä otetaan mnne helpoimmalla rakentaa ja myös halvalla saadaan ajattelee Elenia.

    • Anonyymi

      Miksi voimalinjaa ei rakenneta lentokentän reunaan. Vähemmän siellä työkoneita ja puuautoja liikkuu kuin metsäautoteillä, eikä metsääkään tarvitsisi haaskata

    • Anonyymi

      Siikalatvalla sudet vaarana. Niin ne ovat pian kohta Pyhäjärvelläkin, tuulimyllyt ajavat petoeläimet saaliseläimineen pakosalle, pois luonnosta ja yliäänisistä haitoista.

      "Kansanedustaja kehottaa kuntia julistamaan susihätätiloja
      Ilkka Ahtokivi | 30.10.2021 | 14:57

      Ylimääräisiä susia pitäisi päästä nopeasti ampumaan pois, katsoo Mikko Kärnä.

      Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) kehottaa Suomen kuntia julistamaan susihätätilan alueilleen, mikäli sudet aiheuttavat kuntien alueilla ongelmia.

      – Susihätätilan julistaminen on symbolinen teko, jolla kunta voi osoittaa, että ”valtion koirat” aiheuttavat sen alueella liikaa ongelmia. Tämä on signaali myös poistolupia myöntävän viranomaisen suuntaan."https://www.verkkouutiset.fi/kansanedustaja-kehottaa-kuntia-julistamaan-susihatatiloja/#5486ef24

      • Anonyymi

        TUULIKAARRON TUULIVOIMAPUISTOHANKE

        Piipsan Tuulivoima Oy suunnittelee Tuulikaarron tuulivoimapuistoa Siikalatvan ja Kärsämäen kuntiin, kuntarajan ja valtatien 4 molemmille puolille.

        Puhuri Oy on tehnyt yleiskaavojen laadinnasta aloitteen Siikalatvan ja Kärsämäen kunnille. Siikalatvan kunnanhallitus on hyväksynyt aloitteen 18.05.2020 § 95 ja päättänyt yleiskaavoituksen käynnistämisestä.

        Yleiskaava on tullut vireille Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksillä 15.2.2021 § 46 ja § 47.

        Tuulikaarron tuulivoimapuiston hankealue muodostuu yhteensä neljästä eri osayleiskaava-alueesta, joista kaksi on Siikalatvan ja kaksi Kärsämäen kunnan puolella. Kaava-alueille suunnitellaan enintään noin 53 uuden tuulivoimalan rakentamista. Voimalat toteutetaan enintään 300 metriä korkeina. Tuulivoimaloista sijoittuu alustavasti 34 Siikalatvan kunnan ja 19 Kärsämäen kunnan alueelle. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu yhteisenä Siikalatvan ja Kärsämäen kunnille ja se koskee hankkeen jokaista neljää osayleiskaava-aluetta.

    • Anonyymi

      Tuulivoima on jees, kunhan voimalinjoihin liittyvät työturvallisuusriskit ja maan lunastukseen liittyvät epäoikeudenmukaisuudet saadaan kuntoon. Muuten tie on takuulla kivikkoinen ja nousee lopulta pystyyn. Elenian kannattaa muistaa vanha viisaus, että ahneella on paskainen loppua. Ei nimiä konsultin papereihin ja aikalisää kehiin. Lopussa kiitos seisoo ja lopputulos on useimmille sopiva. Verotuloa niista voimalinja-alueistakin on lähitulevaisuudessa luvassa kun uusi laki on piakkoin voimassa.

      • Anonyymi

        Mitä sinun tippuminen 2017 tähän liittyy?

    • Anonyymi

      VI henrikki lähtö telineisiin mars

    • Anonyymi

      Parin-kolmen tuulimyllyn vuokratuloilla elään jatkossa ihan mukavasti mutta puoli-ilmaiseksi en suostu maitani Elenialle lahjoittamaan, vaan pistää hanttiin kunnes laki muuttuu ja ehdot ovat kohtuulliset. Aika on todellakin rahaa molemmille osapuolille Hanttiin panemisella en sahaa omaa oksaa kun myllyt ovat toisessa kunnassa. Pyhäjärven suuntaan en aio pyllistää kuin korkeintaan aamutoimien yhteydessä.

      • Anonyymi

        Mitä sinun maasi eil kynsiesi alla oleva muta tähän kuuluu?

    • Anonyymi

      Ei yksityiskohtia henkisesti tai muuten vain köyhälle.
      Jos on maata oikeassa paikassa, niin sen päällä olevasta tuulesta maksetaan kohtuuttomankin hyvin. Voimalinjayhtiöiden kolonialismiin en sen sijaan aio taipua kun korvausta on tulossa lain muututtua ihan eri määrä mitä torstaina valtuustosalissa kahvia tarjoilevat juoksupojat voivat luvata.

    • Anonyymi

      Jukupliut sentään, sanon minä Heinolan Observer!

      • Anonyymi

        Pyöriikö puolukka minulla vastapäivää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyöriikö puolukka minulla vastapäivää?

        Sinulla pyörii järki vastapäivää!!

    • Anonyymi

      Länget kaulaan Elenian voimavirtakoijareille tämän viikon torstaina valtuustosalissa. Ne kahvit tulevat todella kalliiksi jos sipaisee nimen juoksupojan paperiin.

      • Anonyymi

        Sanoo lähes 80 vee pudokas ja lähtee ulos ulvomaan...

      • Anonyymi

        ei tule nimiä sopimuksiin, pitää olla paksu tukko euroja ennenkuin lupa heltiää. vaikka ei se raha niinkään, vaan vastalauseena kunnan isien salaisista ketkuloinnesta...ei metriäkään irtoa pakkokeinoillakaan, hanttiin kyllä laitetaan.

    • Anonyymi

      Toisia pakotetaan myymään maata alehintaan kunnan ja luottamushenkilöiden keplottelemana. Se ei ole oikein ja sotii oikeusvaltion periaatteita vastaan. Elenia on jopa niin selkärangaton, että on ulkoistanut likaisen työn konsultille, ettei oma pesä likaannu ja joudu vastuuseen.

      • Anonyymi

        ilmeisesti tikkalanmäeltä on annettu ymmärtää, että paikalliset ovat niiin tyhmiä ja lapsenuskoisia, että tällä saa toteuttaa tuulivoimaan liittyen elenia yhtiö mitä on bisneksille parasta,,
        ehei kossinreuhakeherrat, ei enää tartte tulla kukkoilemaan , ensin toimitte maanomistajien selän takana, nyt ollaan sitte naamakkain..tästä etiäpäin
        Kyll vaan olen sitä mieltä, että solkkuämpärillinen sianpaskaa on oikea vastaus elenian edustajalle.

    • Anonyymi

      Pääläri Eki joutui myllyn siipeen ja on pyörinyt siellä jo 6 kk yötä päivää putkeen

    • Anonyymi

      Alkajaisiksi konsultille ja kumppaneille voisi syöttää ämpärillisen kissanpaskaa ja jälkiruokana 10% extraa

    • Anonyymi

      Elenia on laillistettu rosvo ja lainmuutoksen edellä järjestettävä näytelmä on kaikessa härskiydessään ja piittaamattomuudessaan täysin käsittämätön. Onneksi tieto liikkuu ja totuus tihkuu pintaan vääjäämättä. Jalkaa jarrulle ja kapuloita rattaisiin. Ei ole mitään hävittävää, ainoastaan voitettavaa rahassa ja ihmishengissäkin mitattuna

    • Anonyymi

      Hölmöt eivät ymmärrä, että tuulivoimalan säteily räjäyttää koronarokotteen magneetit.

    • Anonyymi

      Turha kenenkään on maitaan alennuksella Elenialle luovuttaa ja ketään ahneen ja piittaamattoman voimalinjasuunnittelun takia valokaarella tapattaa. Elenian maksama räksyttäjä koittaa reivata asiallista keskustelua sivuraiteiteille. Lieneekö evp-kumileimasin lautakunnan jäsen tai joku muu vastaava puusilmäpuupää

    • Anonyymi

      Pyhäjärveltä lähtee postia valtioneuvostolle. Julkisella hallinnollamme ei ole hampaita paikallisten puolesta, ei vaikka hammaslääkäri on johtohahmo.
      Heppu on tainnut repiä ihmisiltä viisaudenhampaat pois, ja hampaan mukana revittiin oikeudenmukainen kohtelu jokaiselle ja perusoikeudet: MEIDÄN OIKEUTEMME SAADA TIETÄÄ minkälaiseksi johtoviidakoksi tuulivoimapuistot ja siirtolinjojen karttapiirokset ryvettävät kunnan.

      • Anonyymi

        Se valtioneuvosta tullee teidän kahden vaatimuksesta vaihtamaan luottamusmiehiä valtuustoon! Näin luulen, ymmärrätkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se valtioneuvosta tullee teidän kahden vaatimuksesta vaihtamaan luottamusmiehiä valtuustoon! Näin luulen, ymmärrätkö?

        Vertaa Kittilä.

    • Anonyymi

      Vähän on jäänyt epäselväksi, miksi täydentävän voimalinjan pitää kaartaa Junttiselän takaa Ruotaselle, eikä nyt jo olemassaolevaa reittiä pitkin perille saakka. Järven voi kyllä alittaa merikaapelilla jos ilmalangat haittaavat.

      • Anonyymi

        tuossahan on ideaa.

    • Anonyymi

      Suomen suurimmat sähköverkkoyhtiöt Caruna ja Elenia ovat Standard & Poorsin tarkkailussa merkinnällä merkittävästi heikentyneet näkymät.

      • Anonyymi

        Fakta:

        Luvitetut puistot:

        Murtomäki (YIT), 15 myllyä

        Vuohtomäki (Puhuri), 8 myllyä

        Kaavoitus on käynnissä:

        Hautakangas (Infinergies Finland Oy), 30 myllyä

        Itämäki (Neoen Renewables Oy), 20 myllyä

    • Anonyymi

      Hyvä, että asiat on saatu liikkeelle ja verotulojakin on luvassa jollakin aikataululla. Se on kumminkin epäselvää, että liittyykö Junttiselän kiertävä voimalinjasuunnitelma noihin tuulipuistoihin ollenkaan vai onko kyseessä jokin muu homma? Tänään kai niitä Elenian maarovoja on ollut käymässä ja juottamassa kahvia valtuustosalissa uteliaille

      • Anonyymi

        Siihen yhdistetään pohjoispuolen ja liittoperän propelipäät

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pitää rakentaa nopeasti ja halvalla. Siksi nykyistä reittiä ei voi hyödyntää perille saakka Kettuperälle Pyhäjärvellä

    • Anonyymi

      Oliko linjamiehillä paksuja rahanippuja ja pitkä jono sopimuspaperien allekirjoittajia valtuustosalissa?

      • Anonyymi

        vihaisia ja sanoisko yhteistyöhaluttomia.

    • Anonyymi

      Elenian asiamiehet vai alkuasukkaat?

      • Anonyymi

        maanomistajat.

    • Anonyymi

      Eikä ihme. Harvoin on noin härskiä maanryöstöä yritetty juuri lainmuutoksen edellä. Luulisi, että evp-teknisen lautakunnan kommunisti kumileimasimiakien niskaa kuumottaisi, vai riittääkö älliä edes asioiden ymmärtämiseen?

      • Anonyymi

        Mitä tarkoitusta varten sitä uutta linjaa ollaan tekemässä? Minulle ei ole asia selvinnyt,
        vaikka olen kysellyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoitusta varten sitä uutta linjaa ollaan tekemässä? Minulle ei ole asia selvinnyt,
        vaikka olen kysellyt.

        Nopeampi ja halvempi rakentaa kuin nykyisen linjan tarkempi hyödyntäminen taisi olla Elenian perustelu ensimmäisessä kuulutuksessa. Rosvon kun ei tarvitse maksaa niin tietysti se porsastelee kuten parhaaksi näkee. Outoa touhua ja vielä oudompaa on ollut paikallisten puupäittein siunaus asialle edellisellä valtuustokaudella. Nykyisen linjan tarkempi hyödyntäminen luulisi olevan ainakin paikallisten etu kun linja kulkee kaukana kaikesta

        Niinpä niin, kun saadaan linja tehtyä, niin kohta siinä on toinen rinnalla.
        Näin on käynyt muuallakin.
        Varmasti päästäisiin pienemmällä haitalla, jos vanhaa linjaa käytettäisiin.
        Näyttää uusi linja kulkevan lähes pihapiireissä joissain kohdin.

    • Anonyymi

      Saatanan tunarit!!! Toivotaan, ettei välähdä liian myöhään....ihan konkreettisesti

    • Anonyymi

      Keitä lautakunnan/toimen jäseniä on vanhan/uuden voimalinjan vaikutuspiirissä ja ovatko asianosaisina jäävänneet itsensä kun asiaa on valmisteltu ja päätöksiä tehty?

      • Anonyymi

        Nyt on muuten 2021 ja kohta 2022. Silloin on laki uus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on muuten 2021 ja kohta 2022. Silloin on laki uus.

        Miten laki muuttuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten laki muuttuu

        Pakolla rosvotulle maalle maksetaan oikeudenmukainen korvaus maan tuottoarvon perusteella, eikä vain jaella naurettavia roposia. Siksi jarrua ja kapuloita Elenian rattaisiin, etteivät vie maita ilmaiseksi. Muutenkin koko uuden linjan tarpeellisuus pitäisi ottaa kriittisen tarkastelun alle ja hyödyntää mieluummin nykyistä voimalinjaa. Ei kaikkeen tosiaankaan tarvitse suostua, mittä Elenia ehdottaa, saati hyväksyä. Uusi linja on suunnittelun puutteiden takia todella vaarallinen metsässä koneilla ja etenkin puuautoilla liikkuville. Painakaa asiasta päättäneiden nimet mieleen, että lesket ja orvot saavat hakea aikanaan oikeutta ja korvauksia oikeilta tahoilta

    • Anonyymi

      Miksi kunta vahvisti voimaloitten kiinteistöveron 3,1% eli piti ennallaan?

      Nyt se olisi tuottanut kunnan kassaan hunajaa kun olisitte hoksanneet sen vaikka vain kaksinkertaistaa!?

      Olisi kaikkien kuntalaisten, kuntien ja riistomaiden etu ajaa yhteisrintamassa oikean tasoiset korvaukset voimaloiden haitoista ja luonnon hävityksestä vihreässä kiimassa.

      • Anonyymi

        Sen vuoksi kun 3,1% on laissa määrätty maksimi kiinteistöverolle! Ei minkään muun takia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen vuoksi kun 3,1% on laissa määrätty maksimi kiinteistöverolle! Ei minkään muun takia!

        Paskat laille, ei täällä pyhiksessä oo ennenkään lakia noudatettu, jos kyseessä on oma nahka ja "pelastautuminen"

      • Anonyymi

        Erehdyit vuosiluvussa .Eikös se oikeudenkäynti missä kepupäällikkö tuomittiin tahallisesta virkavirheestä ollut v.2018

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erehdyit vuosiluvussa .Eikös se oikeudenkäynti missä kepupäällikkö tuomittiin tahallisesta virkavirheestä ollut v.2018

        Olet joko erehtynyt pahasti tai et ymmärrä asiaa (veikkaan viimeistä)! Tuomio ei tullut virkavirheestä eikä varsinkaan tahallisesta! Seuraavaksi laitat varmaan sen, jota täällä viljelet alinomaan, vaikka se ei ole mikään tuomio!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet joko erehtynyt pahasti tai et ymmärrä asiaa (veikkaan viimeistä)! Tuomio ei tullut virkavirheestä eikä varsinkaan tahallisesta! Seuraavaksi laitat varmaan sen, jota täällä viljelet alinomaan, vaikka se ei ole mikään tuomio!

        Syyttäjän syyteluonnoksen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen vuoksi kun 3,1% on laissa määrätty maksimi kiinteistöverolle! Ei minkään muun takia!

        Niin siksipä kysyin. Miksi sitä valtuusto vahvistaa JOS laki määrää!?!
        Laki on vesi ja höyryvoiman aikakaudelta. Nyt kun syyttömien luontoarvot raiskataan ilmaiseksi olisi siinä laissa päivitettävää kymmeneksi prosentiksi.

        Luulen kyllä että jos halua on kunta tuonkin veron voi määritellä.

        Mieti sitä. Voisi vahvistaa pienempänäkin, joten valtuuston pitää tehdä päätös.

        Meinaat, että kunta voisi ohittaa lainsäädännön?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet joko erehtynyt pahasti tai et ymmärrä asiaa (veikkaan viimeistä)! Tuomio ei tullut virkavirheestä eikä varsinkaan tahallisesta! Seuraavaksi laitat varmaan sen, jota täällä viljelet alinomaan, vaikka se ei ole mikään tuomio!

        "Tikanmäki otti häneltä(Titalta)pois työtehtävien hoitamiseen tarvittavat välineet.Häneltä vietiin tietokone ja työpaikan avaimet. Oikeus katsoi että Tikanmäki toimi tahallisesti" "Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi valtuuston puheenjohtajan Jukka Emil Tikanmäen(kesk)Virkaaseman väärin käyttäytymisestä 50päiväsakon rangaistukseen" Kaleva17.3 2018

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin siksipä kysyin. Miksi sitä valtuusto vahvistaa JOS laki määrää!?!
        Laki on vesi ja höyryvoiman aikakaudelta. Nyt kun syyttömien luontoarvot raiskataan ilmaiseksi olisi siinä laissa päivitettävää kymmeneksi prosentiksi.

        Luulen kyllä että jos halua on kunta tuonkin veron voi määritellä.

        Kukaan ei kyseenalaista eikä kukaan kysy miten saisi tuulivoimagryndereiltä enemmän tuottoja, korvauksia, veroja, maksuja ja hyvitystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tikanmäki otti häneltä(Titalta)pois työtehtävien hoitamiseen tarvittavat välineet.Häneltä vietiin tietokone ja työpaikan avaimet. Oikeus katsoi että Tikanmäki toimi tahallisesti" "Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi valtuuston puheenjohtajan Jukka Emil Tikanmäen(kesk)Virkaaseman väärin käyttäytymisestä 50päiväsakon rangaistukseen" Kaleva17.3 2018

        Ainahan toimitaan tahallisesti, tällä kertaa ihan syystä! Sellaista tuomiota ei olekaan kuin ”tahallinen”!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tikanmäki otti häneltä(Titalta)pois työtehtävien hoitamiseen tarvittavat välineet.Häneltä vietiin tietokone ja työpaikan avaimet. Oikeus katsoi että Tikanmäki toimi tahallisesti" "Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi valtuuston puheenjohtajan Jukka Emil Tikanmäen(kesk)Virkaaseman väärin käyttäytymisestä 50päiväsakon rangaistukseen" Kaleva17.3 2018

        Hyvä, että laitetiin ojennukseen. Sen ovat äänestäjät jo kahteen kertaan vahvistaneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, että laitetiin ojennukseen. Sen ovat äänestäjät jo kahteen kertaan vahvistaneet.

        Jukan ojentamista varmaankin tarkoitit;? Häneltähän on äänimäärät tippuneet kaikissa vaaleissa. Ennen ääniharava nyt sijalla4

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jukan ojentamista varmaankin tarkoitit;? Häneltähän on äänimäärät tippuneet kaikissa vaaleissa. Ennen ääniharava nyt sijalla4

        Paljonko sinä sait ääniä viime vaaleissa? Kumpaa luotetaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko sinä sait ääniä viime vaaleissa? Kumpaa luotetaan?

        En ole ollut edes ehdokkaana kuten et sinäkään,Sinua ei edes toista kertaa hyväksytty kepun ehdokkaaksi .Yksi kerta riitti heille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole ollut edes ehdokkaana kuten et sinäkään,Sinua ei edes toista kertaa hyväksytty kepun ehdokkaaksi .Yksi kerta riitti heille

        Et enää päässyt ehdolle! 2017

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei kyseenalaista eikä kukaan kysy miten saisi tuulivoimagryndereiltä enemmän tuottoja, korvauksia, veroja, maksuja ja hyvitystä.

        Valtuusto olisi voinut pudottaa voimaloiden kiinteistöveron väliaikaisesti nollaan.

        Sillä saisi vetovoimaa tuulivoimala sijoittumiselle. Muuten ne menee naapuripitäjiin ja meillä loppuu sähkö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet joko erehtynyt pahasti tai et ymmärrä asiaa (veikkaan viimeistä)! Tuomio ei tullut virkavirheestä eikä varsinkaan tahallisesta! Seuraavaksi laitat varmaan sen, jota täällä viljelet alinomaan, vaikka se ei ole mikään tuomio!

        Joo. Käräjäoikeuden papereissa lukee tuomio virkarikoksesta (09:57). Se jäi aikakirjoihin.
        Jos siis ymmärrät. Lienetkö vieläkään päässyt yli termistä "Palkaton virkavapaa" ja sen myöntämisperusteista?

    • Anonyymi

      Valtakunnallinen ohje on, että uudet voimalinjat rakennetaan entisten yhteyteen. Miksi ohjeesta pitää poiketa välillä Parkkima-Kettuperä?

      • Anonyymi

        Eikö tämä pudokas ole entinen? Miksi linjojen pitäisi mennä hänen luokseen?

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys. Miksi? Olen yrittänyt selvittää asiaa, mutta vastauksia ei saa.
        Miksi ulkomaisessa omistuksessa oleva Elenia saa vapaasti mellastaa paikkakunnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kysymys. Miksi? Olen yrittänyt selvittää asiaa, mutta vastauksia ei saa.
        Miksi ulkomaisessa omistuksessa oleva Elenia saa vapaasti mellastaa paikkakunnalla.

        Elenialta ei ole luvassa ainakaan verotuloja, niin miksi tosiaan pitää nöyristellä ja alistua vuokralaisen mielivaltaan. Kyllä piuhaa mahtuu nykyisellekin reitille

    • Anonyymi

      Miten linjanvetäjät suhtautuivat kun alkuasukasvillit eivät ymmärtäneet omaan parastaan ja kirjoittaneet nimiä papereihin kahvista kiitollisina?

      • Anonyymi

        Minä erosin Kepusta ja ostin Lada 2107 auton!Enkä äänestä Mäkitikan Jukkaa.

    • Anonyymi

      Vieläkään ei ole tullut vastausta uuden linjauksen tarpeellisuudesta. Kai ne edellisessä teknisessä lautakunnassa istuneet ovat olleet selvillä, mistä ovat päättäneet, vai onko vai sokeasti toteltu kun Tampeereelta on oltu yhteydessä

      • Anonyymi

        Jokaisen, joka kokee Elenian aikomukset (tuulivoimahullujen ensin vuollessa rahaa) , ja muiden maanomistajien jäädessä mopen osaan, pitää nähdä vaivaa, laittaa sähköpostilla kantansa Elenian siirtolinja-asiaa työstäville.
        Ja miksei myös niiden, joiden maat eivät ole suorassa pakkolunastusriskissä, niin heidänkin, jos on massiivisten lisälinjojen rakentamista vastaan. Tai haluaa ilmaista mielipiteensä paikkakuntaa ryminällä tolskaavaan sähköverkkojen , niiden uusien rakentamisen olevan peruuttamatonta . Lähtökohdiltaan siihen ovat olleet vaikuttamassa kunnan kaavapäätökset, ja ylikiihkeä tuulivoimahömppä.
        o l l i. i i k k a n e n ( ät) m a a n m i t t a u s l a i t o s . f i

    • Anonyymi

      Hyvä, että tieto liikkuu. Suuri salamyhkäisyys on ollut luonteenomaista valmistelulle ja jatkovaiheille. Kutsukirje tilaisuuteen tuli myöhässä, eikä vähintään 2 viikkoa etukäteen kuten hyviin hallintotapoihin kuuluu. Lisäksi tilaisuus järjestettiin keskellä päivää, mitä tarkoittaa sitä, että työssä oleva kansanosa rajattiin käytännössä pois tilaisuudesta, eikä etäyhteysjärjestelyistä ollut tietoakaan. Puhdasta teatteria ja vittuilua koko revohka

    • Anonyymi

      Osaako numerologi 2017 tai joku muu täydellisyys kertoa, miten tehdään kunnallisaloite valokaarivoimalinjan varrella olevien metsäautoteiden nimeämisestä evp-teknisen lautakunnuan jäsenten mukaan ? Valtakunnallisista etujärjestöistä nimikkotien takana olisivat ainakin Teollisuusliitto (=metsä- ja kuljetusalan työntekijät), Koneyrittäjät & Metsäalan kuljetusyrittäjät (=työnanatajat), MTK (metsänomistajat) sekä Metsäteollisuus & sahateollisuuus ry (korjuu- ja kuljetuspalveluiden ostajat). Työturvallisuusasioiden maallikkona on täysin terveen järjen vastaista, että Pyhäjärven kaltaisessa harvaanasutussa perslävessä voimalinja pitää ihan kuin kiusalla sjoittaa kalliilla rakennettujen teiden varten työtätekevien ansaksi, koska linjan rakentaminen on siten Elenialle nopeaa ja edullista

    • Anonyymi

      Valokaari-Martti proletariaatin soihdunkantaja kaamoksen keskellä.

    • Anonyymi

      Puolukatkin kärventyvät linjan alla.

      • Anonyymi

        Älä viisastele. Tiesitko, että linjan kummallakin puolen on sadan metrin suoja-alue mihin ei saa mennä mm. metsätöitä alueella ei saa tehdä. Maanomistajille tätä tietää suuria menetyksiä.

    • Anonyymi

      Martti., älä ohjaa keskustelua sivuraiteelle. Puolukka paljasti, että olet kommunisti

    • Anonyymi

      Missä lehdessä oli se ilmoitus Elenian tarjoamasta iltapäiväkahviseurasta valtuustosalissa? Pyhäkkäässä ei ainakaan ollut ilmoitusta. Nimikkoteissä on ideaa - kannatan. Hyvää mainosta kaupungin omintakeisesta osaamisesta. Sääli, että komediaa rahoitetaan veronmaksajien pussista.

      • Anonyymi

        Tuosta ei ota Erkkikään selvää. Elenian nimikkotie?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta ei ota Erkkikään selvää. Elenian nimikkotie?

        Kiitos. Ei muuta. Kun älyä on lusikalla annettu ei voi kauhalla ammentaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta ei ota Erkkikään selvää. Elenian nimikkotie?

        Eikä Heekki varsinkaan.

    • Anonyymi

      Teknisen lautakunnan edellinen pj oli entinen työsuojeluvaltuutettu ja nykyinen kaivoksen työsuojeluvaltuutettu on kaupunginhallituksen pj. Silti pöytään on nuijittu Elemian toiveidenmukainen linjasuunnitelma, minkä vaaranpaikat on selvästi havaittavissa jos vähääkään käyttää aikaan reittiin tutustumiseen ja ymmärtää edes perusasiat työturvallisuusoppaiden asiasisällöstä sähkölinjojen osalta:
      https://tukes.fi/sahko/sahkotyot-ja-urakointi/sahkotyoturvallisuus/turvallisuus-sahkojohtojen-laheisyydessa

      • Anonyymi

        Voiko muuta odottaa? Elenia on ottanut yhteyttä kaupungintalon tekniseen, ja toimistossa "asiantuntijaneuvoja " on huulet muikeana piirrrellyt viivoja insinöörien eteen, tuosta ja tuosta voi reippaasti pakkolunastaa hölmöiltä maanomistajilta maita.

        Näin voi olettaa homman saaneen nykyisen linjauksen, ja Elenia iskee kuin tauti ojennettuun.

        Vihaan tätä kunnan palkollisten osaamattomuutta ja suoranaista röyhkeyttä.

        Tuulivoimaloiden ripottelu ylt ympäri Pyhäjärveä on samaa osaamattomien tollojen toimenkuvaa, ja valtuusto vielä siunailee kaavoja...jotka tekevät HAAVOJA

        Olisi kunnioittanut äänestäjiä niin voisit olla päättämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko muuta odottaa? Elenia on ottanut yhteyttä kaupungintalon tekniseen, ja toimistossa "asiantuntijaneuvoja " on huulet muikeana piirrrellyt viivoja insinöörien eteen, tuosta ja tuosta voi reippaasti pakkolunastaa hölmöiltä maanomistajilta maita.

        Näin voi olettaa homman saaneen nykyisen linjauksen, ja Elenia iskee kuin tauti ojennettuun.

        Vihaan tätä kunnan palkollisten osaamattomuutta ja suoranaista röyhkeyttä.

        Tuulivoimaloiden ripottelu ylt ympäri Pyhäjärveä on samaa osaamattomien tollojen toimenkuvaa, ja valtuusto vielä siunailee kaavoja...jotka tekevät HAAVOJA

        Aivan kuin mentäisiin perse edellä puuhun.
        Ilmastohumpan aikaansaama hurma. Veroecut kassaan kilahtaa ja maailmanlopulta
        pelastutaan.
        Kahden viikon pyhiinvaellus ilmastokokoukseen antaa uskolle vahvistusta.

    • Anonyymi

      Ei siitä haavoja synnyt kuin korkeitaan sieluun jos sellainen on tallella ja syyllisille tunnontuskia. Onnettomuuksissa sähkövirta aiheuttaa vammoja kehon läpi kulkevan virran lämmittäessä kudoksia ja vaikuttamalla kehon sähköisiin toimintoihin, erityisesti sydämessä ja aivoissa. Sähkövirran aiheuttamat lihaskouristukset voivat aiheuttaa kaatumisen ja vammautumisen. Sähköiskuun liittyvä valokaari voi aiheuttaa kohtalokkaita palovammoja.

      • Anonyymi

        Milloin sinulle tämä tapahtui?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin sinulle tämä tapahtui?

        Älä nauru joudun Oulun seudulla hyppyvoltin uhriksi. Loikkasi kilometrin päästä kimppuun.

      • Anonyymi

        Vetäkää vaikkaa ne Elenian tuulentupien siirtolinjat kaivokseen.Kankkulankaivos

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin sinulle tämä tapahtui?

        Opi paskaläjä erottamaan aikamuodot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nauru joudun Oulun seudulla hyppyvoltin uhriksi. Loikkasi kilometrin päästä kimppuun.

        Tekstistä huomaa volttien tekeen tehtävänsä kirjoittajan pipotelineessä

    • Anonyymi

      Osaataanko siellä nimenpyörittäjän kylässä tehdä mitään oikein. Jatkakaa samaan malliin niin päädytte ominkäsin hirteen yksi toisensa perään...tai ettehän te solmuakaan osaa tehdä, vaan rekan keulaan ajelette reppanat

      • Anonyymi

        hyvä kysymys, suoraan sanottuna, täällä hallinossa osaavat tehdä raskaita virheitä ja mikä hämmästyttävää, osaavat syyttää siitä aina muita, kuin mitä itse asioiden päällä istuneet ja päättäneet sekä palkan edestä "asiantuntijoina" hommat sotkeneet.

        Pyhäjärvellä vastuusta luikertelevat limaiset selitttelijät.

      • Anonyymi

        Pyllymäki on tämä turhapaikka Suomen kartalla.

    • Anonyymi

      heh heh Valittajan maille ei tule myllyä eikä korvauksia.... Tunnetaan ihmisenä joka on valmis maksmaan satasen, että naapuri kärsisi viidenkympin vahingon.

      • Anonyymi

        Ei ihme, että tippui!

      • Anonyymi

        Ja hitot, älä vässytä haisevilla hampaillas. et välitä muusta kuin kk-palkan verran osastasi, minä sentään välitän tulevaisuudesta,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihme, että tippui!

        2 edellistä oli saman hk sinisen sepustuksia klo17.21 ja 17,22.Kepu ei toista kautta valtuutettuna hänelle suonut tuon tyhmyyden vuoksi.Siitä tuo katkeruus,

    • Anonyymi

      Pikkutakki nostaa älykkyysosamäärää mutta ei sekään mahdottomiin pysty.

    • Anonyymi

      Pyhäjärvisistä ei ole tuottavaan työhön ja siksi työturvallisuuteen ei päättäjien ja Elenian juoksupoikien kannata kiinnittää huomiota. Pyhäjärvinen unelma on päästä lapsilisiltä eläkkeelle ja turvaan työltä. Työtä tekevät ovat aina tulleet naapurikunnista nyt ja tulevaisuudessakin.

      • Anonyymi

        Lähes 80-vuotias horiseva Muori!

    • Anonyymi

      Heh, heh. Noin se taitaa olla. T: ex-paikkakunnalla asunut

    • Anonyymi

      Kun seuraa Pyhäjärvellä käytävää viestittelyä, niin uskoo helposti, että paikkakunnalla asuu lähinnä mielenvikaisia. tyhmiä ja humalaisia. Monelta taitaa löytyä nuo kaikki luonteenpiirteet ja ominaisuudet

      • Anonyymi

        Hulllukin jo huomaa, että luottamusta saaneilla ei ole ollutkaan mitään, millä voisivat näyttää olevansa neroja, ei liioin poliitikan, hyvinvoinnin tai asukanluvun kasvattamiseen . päinvastaista 99%.
        Tälle vaalikaudella valitut, nimeltä kutsutut , edustavat osaamisensa perusteella tyyppeinä niitä, joita "kaikenvara varastossa" pidetään alimalla tasolla , tai peräti rojuläjien alla. Nooh kun äänestäjät ovat tyhmiä, omia kengän kärkiään tuijottavia, he ottavat kaikenvara varastosta sen, minkä muistaa vanhastaan.
        Ei sekään liene huonoa, kierrätys on muotia, mutta se ei yllä valtuuston kokoonpanoon, kuin hipaisten. Uudemmat sotketaan nopeasti samaan tahtiin tamppaamiseen.
        Ka kun tyhmyys tiivistyy yksien päihin, ja näitä päitä ympäröi kuntalaista koostuva idioottitukijain lauma,, niin he /nämä PÄÄLLIKÖT kokevat olevansa ylintä a viisautta ja osaamista, vaikka todistettu on, monen kymmenen vuoden mittaan, heillä ei vaan mitään eväitä.
        Joskus oli, ehkä, en väitä oletan.
        Seura tekee kaltaisekseen, joten pitää kääntää vastuukysymys 1-10 tukihenkilöön, joiden merkittävä tausta rooli on tulkita lakia ja sääntöjä ajaa omaa etua ja avata heille edukkaita ovia.
        . Ja kuntukihenkilöiden pitäisi keskittää tietotaitonsa auttamaan päätöksentekijöitä tekemään kestäviä ja hyödyllisiä päätöksiä, ratkaisuja, jotka ovat kuntaamme ja kuntalaisia varten. Eikä suinkaan mieleisen elintilan ja aseman vahvistamista, ja yksien valtaa pönkittäviä.
        Valta ja vastuu, luottamushenkilön, ns. kansanpalvelijan oetus ja kasvatus on jossain vaiheessa luiskahtanut väärään sarjaan, pöhöttämiseen ja kulisipelien kautta kaikki hallintaan- pöyhkeyden puolesta.

    • Anonyymi

      Tuulivoimala tuottaa kiinteistöveroa vain perustuksen ja ulkokuoren arvon mukaan. Lisäksi tuulivoimapuisto - määritelmää ei tunne koko kiinteistöverolaki.

      Siksi tuotto voimalaa kohti jää alle 25.000€/v ja sekin alenee vuosittain.

      Vähät on keinot verotulojen lisäämiseen jos tuon tasoista tuloa hehkutetaan 45 miljoonan menojen kattamisessa.

      Tuhat tuulivoimalaa ympäri järveä tai mieluummin kahta puolen nelostietä ja vuosittaisesta sotelaskusta puuttuisi enää 3 miljoonaa.

    • Anonyymi

      Tuo tuhat voimalaa onnistuisi nelostien varrelle; sehän olisi voimala 80 metrin välein molemmin puolin. Se olisi hieno vihreän sähkön käytävä, joka olisi Pyhäjärven nähtävyys ja portti pohjoiseen 👍

    • Anonyymi

      Tuo määrä metsiin ripottelemalla tuhoaisi linjoineen koko paikkakunnan metsätalouden.

      • Anonyymi

        Tätähän tässä tuulivouhotuksessa on pelkona ja lähes varmana, loppua ei näy tuullivoimapuistojen halaumisessa.
        Pyhäjärvi tulee saamaan kautta kunnan hämähäkinverkot sähkösiirtolinjoista ja tuulivoimaloista.
        Koneeet ja kokemattomat päättäjät ja virkamiehet, te olette ristilukkeja, hämähäkkejä, näillä haminoilla teette meidän kaikkien elämästä valtaa käyttäen mahdotonta?
        Eläminen on pystykuoleman odottamista, ja siltä se tunnettaa jo monilla mittareilla , eikä vähiten Tikkalanmäen suunnalta tulevana.
        Tuulivoimalat voi suoraan sanoen katsoa alleviivaavan kuntapoliitikan ja talouden taitamattomuudet.
        Tuulipuistoja a,b, c, d, f jne haalitaan niiden kauneuden vuoksi, jotta saadaan aikalisää, poliitikan patsastelijoille peliaikaa.
        Pyhäjärviset, miksi nän? Ei osata eikä anneta niiden henkilöiden, jotka oikeasti laittaisivat asioita jaloilleen, olla mukana hallinnon ytimessä? Kun on ajatusta ja ideaa rohkeasti antaa pöydälle, niin tylppäotsaiset pillastuvat.
        Uuden ajan ajattelijat, heidänlaisensa haukutaan ja piinataan hengettömiksi, jos suinkin on mahdollista.
        ovat kuntalaisille vahva todiste

        Totta, kaupungin kaikki poliittiset puheejohtajuudet on annettu suosiolla miehille. Ei siinä sinänsä ole mittän, mutta nyt on, kun katsoo, minkälaisia henkilöitä on puolueista laitettu pitämään rivit ryhdissä.
        Toisin sanoen, puheenjohtajat edustavat lähinnä toteutuneiden vahinkojen unohdusta peräpeilissä ja tulevaisuuden suhteen vitsikästä näköalattomuutta.
        nooh ei kait siinä ole kuin yksi pj, joka voi pyristellä porukoissa johtamaan virkamiehiä ja lautakuntien kautta hallintoa oikeille asialinjoille. mutta muut..voi voi , nämä valkioriviläiset, joilla omat lapaset ovat jo aikaa sitten pudonneet myös kotona lattialle.

    • Anonyymi

      Tyhmästi päättäneet on helppo aikanaan muiluttaa syysillassa voimalinjan alle jos tie kulkee rinnalla. Hiilikuituvapa kumileimasimen käteen ja linjan alle. Kumihan ei johda sähköä, joten mitään vaaraa ei pitäisi olla, vaan reipashenkistä liikuntaa horiseville vanhuksille.

    • Anonyymi

      Nuo ongenvapahommat ovat arkea heille, jotka koneilla metsissä töitä tekevät tai puuta autolla kuljettavat. Kuolemanlankojen sijoittelussa kannattaa käyttää siis järkeä, eikä ajatella pelkästään mikä on Elenialle edullisinta

    • Anonyymi

      "vaikka todistettu on, monen kymmenen vuoden mittaan, heillä ei vaan mitään eväitä"!

      Olithan Laimi itsekin mukana, ilman eväitäkö?

    • Anonyymi

      Monen vuosikymmenen perusteella ja jopa hyvien tiliöityjen vaalikausien mittaan, mahtilupauksineen niin tykätyillä, huh huh ?
      Pulipuli, sinne meni..ja järven pinta on taas rasvatyyni.

    • Anonyymi

      Aina on toivoa, että silmät avautuvat ja virheet korjataan, ettei siitä tule vallitseva käytäntö linjasuunnittelussa.

      • Anonyymi

        Siitähän juuri on kyse, silmien ja ymmärryksen avautumisesta.
        Kun tajutaan suunnitelmien olevan pielessä, ja toteutuessaan sellaisinaan, niiden aiheuttavan maanomistajille ja luontoarvoille peruuttamatonta, suunnitelma pitää hylätä.'

        "Maanmiehen tietolaarissa" käytettiin vastaavanlaisissa maankäyttöjutuissa esimerkkinä "jonkun kysymää "vitsiä; " Tietämätön innokas rakentelija kysyy, voinko rakentaa tieni, aittani, no vaikka tuulimyllyni , naapurin maalle, kun omalleni se ei oikein sovi ja jos ne tekisin, tonttimaani menisi piloille..". jotain tähän tapaan

    • Anonyymi

      Elenian ohjeet ja toiveet, ei ole välttämättä sama kuin terve järki ja kuntalaisten etu. Linjakonsultti on koijannut apinaa ihan kunnolla ja toiveissa on, että artisti maksaa. Onneksi vaalit ovat neljän vuoden välein, ettei kaikki vedätykset mene läpi SKDL:n myötävaikuttamana.

    • Anonyymi

      Pudokas ei saa korvauksia tulimyllyistä. Nyt itketää. heh heh

      • Anonyymi

        Ei ole ihme, että äänestäjät heittivät hänet pihalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole ihme, että äänestäjät heittivät hänet pihalle.

        Kaksi edellistä"kirjoitusta " oli HK sinisen aikaansaannoksia.Hän ei osaa muuta kuin muutaman sanan!Häntä ei Kepu enää hyväksynyt valtuustoehdokkaaksi Yksi kausi riitti heille,Ei osannut mitään.Siitä tuo katkeruus muita kohtaan.

    • Anonyymi

      Kysy venäjäksi. Kommunistit osaa sitä paremmin

      • Anonyymi

        Pudokas on pudokas. Hän tietää itsekin, että äänestäjät heittivät hänet pihalle. Sen jälkeen omatkin toteisivat hänen olevan yhteistyökyvötön eikä päästänyt häntä kunnanhallitukseen.

        Luulisi kelhuttavan.

        Oletko ollut ehdolla numerolla 37?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pudokas on pudokas. Hän tietää itsekin, että äänestäjät heittivät hänet pihalle. Sen jälkeen omatkin toteisivat hänen olevan yhteistyökyvötön eikä päästänyt häntä kunnanhallitukseen.

        Luulisi kelhuttavan.

        Kyllähän sinua HK sininen kelhuttaa eniten kun sinua ei edes hyväksytty toista kertaa Kepun ehdokkaaksi .Pöpi mikä pöpi,Riitelit kaikkien kanssa.Olet tunnettu riitapukari Olet kuuleman mukaan heittänyt jopa ulos henkilön vaalituvalta Henkilö oli vesiselvä lisäksi Olitko sinä tuolloin vesiselvänä??????

      • Anonyymi

        Elätkö sinä HK sininen vielä vuotta2017 ? Näin jälkeenjäänytkö olet?

    • Anonyymi

      Tuulivoima tuo kuulemma turisteja. Nyt alkaa olla aika varautua katsomaan Pyhäjärven päättäjien aikaansaannosta kautta kunnan, järven läheisyydessä ja sen ympäristössä - laajalla alueella.

      Voi kyllä olla, että tuuliturismi ei muutenkaan kartuta kenenkään kassaa, sEleniaa ja öljy-yhtiötä lukuunottamatta.
      Mutta tuulituristit, tulkaa silti, idioseenin aikakauden realistuma on pysäyttävää nähtävää.
      Älkää ajako ojaan tai kolaria.

      Minun ja monen muun mielestä Äiti Maan päältä ei löydy sellaista paikkaa, joka olisi sopiva teollisuusluokan tuulivoimaloille. Teollisia tuulivoimaloita vastustaessani olen NOTME (Not On This Mother Earth).

      Olen ihminen, joka uskoo sellaisiin energiamuotoihin, joilla on minimaalisen pienet haittavaikutukset ympäristöön: luontoon, eläimiin ja ihmisiin. Uskon tulevaisuuteen, joka perustuu totuuteen – siellä ei ole sijaa valheille tai korruptiolle. Minua tai ketään muutakaan elävää olentoa ei tule altistaa tuulivoimaloiden aiheuttamille haitoille.

      Olen ihminen, joka uskoo, että YK:n Ihmisoikeuksien julistus merkitsee muutakin kuin sanoja paperilla.

      • Anonyymi

        Ihmisoikeuksia ovat:

        Oikeus poliittiseen valintaan.
        Oikeus ilmaisiin yhdistyksiin.
        Oikeus mielipiteen ja sananvapauteen.
        Oikeus ilmaista ja nauttia omasta kulttuuristaan.
        Oikeus olla vapaa mielivaltaisista pidätyksistä.
        Oikeus tyydyttävään elintasoon, terveydenhuoltoon, asuinolosuhteisiin ja ruokaan.
        Oikeus vapauteen.

        Pettääkö tuuli pakkasilla;
        .ja toteaan yksiselitteisesti ; pettää.

        Tämä petos ei rajoitu pelkästään pakkaspäiviin. Se menee läpi koko tuulivoimaklusterin ; tekninen petos, taloudellinen petos, ympäristöllinen petos , jne..

        Ilolla on tervehdittävä Hesarin ainutlaatuista juttua ; ainoa mikä tälläistä ´ iki-änkyrää´ sapettaa, on se, että nämä tekniset ia lahjomattamat faktat ovat olleet yleisessä tiedossa jo vuosia mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

        Ei se tuulivoima tuota tukiaisikaan tyynellä. Varmaan ovat realistit tämänkin osanneet huomioida, eikä ketään taaskaan petetty.

        Tuulivoiman tarpeellisuus sähköntuotantomuotona on miinus merkkinen kokonaisuus. Tuulivoiman rakentaminen todettujen haittojen takia on vahingollinen Suomessa niin ihmisille kuin eläimillekin.

        Minäkin voin ilmoittautua siihen ääripäähän, jos ei peräti äärimmäiseen-.

        Tosin pienin rajauksin, eli tuulienergia on hyväksyttävääkin jos otetaan ihmisten terveys huomioon. Mutta jos valintatilanne on tuulivoimaa tai ydinvoimaa, niin silloin olen ehdoitta jälkimmäisen kannalla syystä, että tuuli ei voi koskaan kilpailla atomien kanssa kun tarvitaan perusvoimaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisoikeuksia ovat:

        Oikeus poliittiseen valintaan.
        Oikeus ilmaisiin yhdistyksiin.
        Oikeus mielipiteen ja sananvapauteen.
        Oikeus ilmaista ja nauttia omasta kulttuuristaan.
        Oikeus olla vapaa mielivaltaisista pidätyksistä.
        Oikeus tyydyttävään elintasoon, terveydenhuoltoon, asuinolosuhteisiin ja ruokaan.
        Oikeus vapauteen.

        Oikeus asua hullujen huoneessa.

    • Anonyymi

      Jokainen puolustakoon isänmaataan sen mukaan miten paljon omistaa maata isänmaastaan!Jokainen maanomistaja hoitakoon metsänsä ilman yhteiskunnan avustuksiamsiis ei metsänomistuksessa sosialismin aatteita!Metsänomistajille ei kelpaa sosialismi myyntivoitoissa(verotus on kylläkin oikein kapitalismissa)niin ei sosialismia myöskään materian tuotossa,josta kasvaa myntivoitto!

      • Anonyymi

        Vihreiden tuleva pätkä-ympäristöministeri lausui aamun tv1 haastattelussa, että luonnon monimuotoisuuden kato pitää pysäyttää, ja siksi metsiä, maita ja mantuja tullaan suojelemaan .
        no samaan hengenvetoon pitää Emma Karilta ja vihreiltä kysyä, mitä helvettiä näitä tuulihärveleitä ja sähkönsiirtolinjoja sitten pitää suositelle kunnille, joiden perusinfraa ko. turhakkeet tulevat raiskamaan ..
        nimenomaan maaseutumaisten kuntien, kuten Pyhäjärvi, luulisi ymmärtävän /Tikkalanmäeltä käsin) että tuulivoimapuistot ovat häkyttäviä huutomerkkejä mm. luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi?
        Toivottavaa on, että virkamiehemme perehtyvät muuhunkin kuin "lobbarien lupauksiin" ja päättäjät, teidät on äänestetty puolustamaan ja luomaan elinkelpoisuutta kunnan alueelle. Eikä sitä, suoraan sanoen, tuulivoimapuistojen ripotteluilla syntyne.
        Toisin sanoen, kunnan (meidän) metsät ja maat ovat joko yksityisiä tai yhteisöjen omistamia.
        Näiden karttapaikkojen päällä ei ole oikeutta pelata "Pyhäjärven Tähteä", ei etupiiri pyhäjärvisten "edun nimissäkään", koska tuulivoima ja siirtolinjat eivät ole, eivätkä tule olemaan "kaikkien pyhäjärvisten ilon aihe"

    • Anonyymi

      On täällä idioottimaisia juttuja! Vai että tuulivoima tuo turismia paikkakunnalle! Missähän noin on väitetty? Tuulivoima tuo kiinteistöverotuottoa paikkakunnalle! Onko ymmärretty lause vähän väärin? Ymmärrättekö?

      • Anonyymi

        Etelä-Suomalaisten mielestä näin on, tulee tuulivoimaloiden kauneutta pällistelemään valtaisat turistilaumat.
        Pyhiksessä maireat lobbaritoimitsijat ja lahjusten jakajat antavat ruusuisia tulevaisuudenkuvauksia käsin ja kuvin, sanoin ja sovelluksin.
        Taidat itsekkin uskoa "tuulen mukaan ajelehtiviin tuloutusunelmiin"? klo 9.34

        Eli tuulentuvat ovat enemmän kuin perusteettomasti syöttämällä annettua höttömannaa-eldoradoa. .

        MIKSI tähän on tultu?
        No, kun maanlainen toiminta täyttyy vedellä, eikä sen tiimoilta olevat huomiset pidä "uusiolupaukset" toteudu ikunaan, niin meidän kunnan tyhmille, yhteisiä asioita hoitaville tuli tilauksesta kannettua maanpäällinen paratiisi tuulesta , mutta joka on, kuten aika isältä pojalle todistaa, ihan epätoivoisen epäuskottaavaa toiveajattelua.

      • Anonyymi

        Tuottoa joo! Kunnan 50 miljoonan euron kattamiseen tarvitaan tuloja. Mutta muista että yhden voimalan kiinteistöverotuotto alle 25 tuhatta/ vuosi. Paljonko tuleemenojen katetta seitsemästä luonnon raiskaus myllystä?
        Saman verran tulisi verotuloja kun kymmenen paikallista osaajaa pääsisi töihin.

        Sillä olisi suuremmat vaikutukset hyvin vointiin!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etelä-Suomalaisten mielestä näin on, tulee tuulivoimaloiden kauneutta pällistelemään valtaisat turistilaumat.
        Pyhiksessä maireat lobbaritoimitsijat ja lahjusten jakajat antavat ruusuisia tulevaisuudenkuvauksia käsin ja kuvin, sanoin ja sovelluksin.
        Taidat itsekkin uskoa "tuulen mukaan ajelehtiviin tuloutusunelmiin"? klo 9.34

        Eli tuulentuvat ovat enemmän kuin perusteettomasti syöttämällä annettua höttömannaa-eldoradoa. .

        MIKSI tähän on tultu?
        No, kun maanlainen toiminta täyttyy vedellä, eikä sen tiimoilta olevat huomiset pidä "uusiolupaukset" toteudu ikunaan, niin meidän kunnan tyhmille, yhteisiä asioita hoitaville tuli tilauksesta kannettua maanpäällinen paratiisi tuulesta , mutta joka on, kuten aika isältä pojalle todistaa, ihan epätoivoisen epäuskottaavaa toiveajattelua.

        Ainoastaan mielipuoli kirjoituksissaan puhuu turisteista.

    • Anonyymi

      Tuulivoima on yksi tulevaisuuden energiamuodoista. Toimintaa sitä silmällä pitäen.

      • Anonyymi

        Mut ku ei ole minun mailla en saa korvauksia... kiellettävä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut ku ei ole minun mailla en saa korvauksia... kiellettävä...

        aktiivinen olet, se on myönnettä 2017 pudokashokija. Mietippä omalle kohdallesi ?
        klo 11.57, klo 11.58, klo 12.05. klo 12.09

        Ihmisessä täytyy olla jotain vinoutunutta tai kahnausta itsensä kanssa, jos täytyy kiusata muita.

        Kukaan ei kiusaa vain siksi, että on ajattelematon.

        Kiusaaminen vaatii suunnitelmallisuutta, sosiaalisia taitoja ja ilkeyttä.
        Hän tietää, mitä tekee

        Kiusaaja on ilkeä tahallaan. Hän huomaa, että kiusatulle tulee paha mieli, mutta ei välitä. Hän jatkaa, koska kiusaamisesta saa ihailua ja vallan tunteen. Hän voi nauttia siitäkin, että muut pelkäävät häntä.

        Missään tapauksessa hän ei aina ole tyhmä reppana, joka kiusaa ajattelemattomuuttaan. Satuttavan herjan keksiminen tai ilkeilyn lataaminen nettiin vie aikaa. Siinä ehtii jo ajatella, miltä herjan kohteesta tuntuu.

        Siinä onkin kiusaajan heikko kohta: hän on huono eläytymään toisen osaan. Hän on heikko, sillä vahvan ihmisen ei tarvitse nostaa itsetuntoaan toisten kustannuksella."-
        ----
        Sinä olet tarkoitushakuisesti ilkeä ja haluat ihalua.

        lisää faktaa käytöksestäsi;

        Kiusaaja on sosiaalisesti taitava. Hän osaa valita uhrin, joka soveltuu kiusattavaksi. Hän ei mene räkyttämään isolle jätkälle, joka pistäisi häntä saman tien turpiin.

        Hän osaa myös iskeä asioihin, jotka satuttavat uhria kaikkein pahiten. Eihän kiusaaminen toimi, jos haukkuu jonninjoutavuuksista.

        Kiusaaminen on tuntunut pahalta aina, mutta sosiaalinen media on tehnyt siitä totaalista sodankäyntiä. Netin kautta kiusaaja saa häväistyksi toisen ihmisen puolen maailman silmissä. Ihminen kestää kipuakin paremmin kuin häpäisyä.

        Hyvin tunnistat oman tapasi toimia. Ei ihme, että äänestäjät loppuivat.

        Hyvä kirjoitus sinulta,On mietitty onko tuon hepun Kepu palkannut tänn sotkemaan ketjuja tai toinen vaihtoehto tuo mitä mainitsit eli on luonteeltaan ilkeä Ihailua hään ei saa vaan päinvastoin vihaa.Muutama on hänen takiaan jo eronnut Keskustapuolueesta, X kapiainen ei ole sopeutunut siviilielämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lisää faktaa käytöksestäsi;

        Kiusaaja on sosiaalisesti taitava. Hän osaa valita uhrin, joka soveltuu kiusattavaksi. Hän ei mene räkyttämään isolle jätkälle, joka pistäisi häntä saman tien turpiin.

        Hän osaa myös iskeä asioihin, jotka satuttavat uhria kaikkein pahiten. Eihän kiusaaminen toimi, jos haukkuu jonninjoutavuuksista.

        Kiusaaminen on tuntunut pahalta aina, mutta sosiaalinen media on tehnyt siitä totaalista sodankäyntiä. Netin kautta kiusaaja saa häväistyksi toisen ihmisen puolen maailman silmissä. Ihminen kestää kipuakin paremmin kuin häpäisyä.

        faktaa; Kiusaajasta sen sijaan voi tulla menestyjä, koska hän on usein älykäs ja pidetty. Hän vain joutuu elämään sen tiedon kanssa, että hänessä on vikaa: ihminen ei saa olla ilkeä!
        -----------------------------
        On varmaan hyvä tietää kaikkien sinusta se, että sinussa on VIKAA, nettikyttääjänä toistuvasti maalittaessasi kiusaat tarkoituksella!

        Sinusta itsestäsi tuntunee kiusaamisella , että olet oma minäsi jja silleen suureltakin urholta? Toki sinä saat kiksejä näistäkin vastineista, sehän on selvä, Olet s24- huomioitu, toisin viisauden lisäksi mielenhäiriöinen moisen käytöksen kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus sinulta,On mietitty onko tuon hepun Kepu palkannut tänn sotkemaan ketjuja tai toinen vaihtoehto tuo mitä mainitsit eli on luonteeltaan ilkeä Ihailua hään ei saa vaan päinvastoin vihaa.Muutama on hänen takiaan jo eronnut Keskustapuolueesta, X kapiainen ei ole sopeutunut siviilielämään.

        Miksi haukut ja kiusaat ihmistä, jolla ei ole mitään osuutta asiaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi haukut ja kiusaat ihmistä, jolla ei ole mitään osuutta asiaan?

        Kepu valehtelee aina! Miksi sinä sitten haukut naishenkilöä päivittäin ? Täytyyhän siihen syy olla.Varsinkin kun tuo pilkkasi kohde ei edes näillä sivustoilla käy :Hän itse on näin kertonut.Kun asia etenee niin sinunkin nimi tulee olemaan lehdissä! Olet harrastanut vainoamista oikein etu ja sukunimellä jo neljä vuotta.Vainojesi kohde EI ole julkisuuden henkilö.Mistä muuten tiedät kenestä kirjoitin jos tiedät ettei kyseisellä henkilöllä ole osuutta asiaan=????????? Xkapiaisiahan Pyhäjärvellå toista kymmentä.

        Johan tuo ois aika panna vastuuseen herjakirjoituksistaan.Vainoaminenhan tuli rikospiiriin jokin vuosi sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu valehtelee aina! Miksi sinä sitten haukut naishenkilöä päivittäin ? Täytyyhän siihen syy olla.Varsinkin kun tuo pilkkasi kohde ei edes näillä sivustoilla käy :Hän itse on näin kertonut.Kun asia etenee niin sinunkin nimi tulee olemaan lehdissä! Olet harrastanut vainoamista oikein etu ja sukunimellä jo neljä vuotta.Vainojesi kohde EI ole julkisuuden henkilö.Mistä muuten tiedät kenestä kirjoitin jos tiedät ettei kyseisellä henkilöllä ole osuutta asiaan=????????? Xkapiaisiahan Pyhäjärvellå toista kymmentä.

        Ota lääkkeesi ja mieti miksi sinuun ei luoteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut ku ei ole minun mailla en saa korvauksia... kiellettävä...

        HÖH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut ku ei ole minun mailla en saa korvauksia... kiellettävä...

        Saat vihreää ja edullista energiaa niin kuin me muutkin. Se on tärkeintä.

      • Anonyymi

        Kyllä tuulivoima on perse edellä puuhun menoa.
        Vetyvoimaa se olla pitää. Puhdasta.

    • Anonyymi

      Ok. Lopetetaan tämä ns. vihakirjoittelu. Edellytyksenä on kaikinpuolinen sulku.

      • Anonyymi

        Hyvä ehdotus.Jospa sivusto siistiytyy edes hieman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä ehdotus.Jospa sivusto siistiytyy edes hieman.

        Omalta osaltani pidän linja niin kauan kuin kaikki muutkin pysyvät asiassa eli ei henkilöihin käyvää....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omalta osaltani pidän linja niin kauan kuin kaikki muutkin pysyvät asiassa eli ei henkilöihin käyvää....

        LOISTAVAA; nyt on JÄRKI herännyt= kannatan myös .
        Kansalaiskeskustelua ilman toistoja ja herjaamisia.

        klo 14.25 ; Ok. Lopetetaan tämä ns. vihakirjoittelu. Edellytyksenä on kaikinpuolinen sulku.
        klo 15,27 Hyvä ehdotus.Jospa sivusto siistiytyy edes hieman.
        klo 15.36Omalta osaltani pidän linja niin kauan kuin kaikki muutkin pysyvät asiassa eli ei henkilöihin käyvää....

    • Anonyymi

      Miksi ne jotka tuulivoiman sijoittelusta eniten kärsii saa vähiten!?

    • Anonyymi

      Olisi hyvä, että Pyhäjärvellä säilyisi edes ne metsätalouden työpaikat kun kaivos loppuu, eikä sen alan hommia kohtuuttomasti vaarannettaisi ajattelemattomalla suunnittelulla. Ei täällä ole kohta yhtään tulevaisuuteen uskovia työkykyisiä ja lisääntymishaluisia ihmisiä, ellei ole työpaikkoja. Puuta käyttäviin tehtaisiin on investoitu ja lisää investointeja on rakenteilla, joista poikii työtä ja hyvinvointia myös tänne auringonlaskun alueille.

    • Anonyymi

      Puulla parempiin päiviin. Ei asetella kuolemanlankoja teiden suuntaisesti teiden ja kulku-urien varteen.

    • Anonyymi

      Varmimmin verotuloja kertyy työtä tekemällä ja ikärakenne pysyy kunnossa kun kaikki nuoret ja lisääntymiskykyiset eivät muuta työn perässä muualle.

    • Anonyymi

      Nyyh en saa korvauksi myllyistä. Kyllä kateus kaivertaa nyt.

    • Anonyymi

      14 000 € vuodessa on tulossa mutta ei se poissulje, eikö täällä käytävässä keskustelussa voitaisi nostaa esille valmistelun ilmiselviä epäkohtia. Kukaan ei ole seppä syntyissään ja suurinta viisautta on huomata tekemänsä virheet ja korjata ne asiallisella tavalla.

      • Anonyymi

        Huono palkkaisessa työssä olet, mutta tässä on kyse tuulivoimalla korvauksista mitä et saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono palkkaisessa työssä olet, mutta tässä on kyse tuulivoimalla korvauksista mitä et saa.

        Huonopalkkainen kirjoitetaan yhteen aivan kuten pienipalkkainen. Tuulivoimakorvauksia saa pinta-alan mukaan kun maat ovat tuulivoimapuiston alueella. Lisää rahaa tulee kun tuulivoimala on tilan alueella.

    • Anonyymi

      ...kun tuulen huminan lisäksi myy puuta vuodessa 1000 - 2000 kiintoa, niin riittää ymmärrystä myös noihin varastopaikka-asioihin sekä metsäparannustöihin ja korjuu- ja kuljetuslogistiikan käytännönoperaatioihinkin

      • Anonyymi

        heh heh keksi parempi tarina.

    • Anonyymi

      Ei tarvitse keksiä tarinoita. Tuulitulo ei ole realisoitunut mutta puukauppa tulee käytyä aktiivisesti. että Teslaan saa ostettua sähköä menovedeksi

    Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      6020
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2110
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1942
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1113
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      997
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      987
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe