Armagedon livenä, ellei
tajua ennen viikon puoliväliä hyppiä
katsomosta pois
13. 4. SEISKA KYMMENEN VUOTTA - ONNITTELUT SEISKA -LEHDELLE
http://www.seiska.fi/.Juorulehtenä tunnettu Seiska mainostaa usealla taholla saavuttamaansa kymmentä vuottaan. Internetissäkin on kilpailuja, joissa saa pyörittää onnenpyörää ja kun osuu seiskaan niin palkinto odottaa. Sitä peliä tosin on helpotettu sen verran, että kuka tahansa milloin tahansa osallistuu niin aina osuu seiskaan. Toista on, kun vaikeutetaan hieman peliä. Aivan mahdoton juoru lehteen nyt tarjottiin. Se ei voi mitenkään olla totta. Mutta SEHÄN ON TOTTA:
Seiskan juhlaviikolla täällä on tarkoitus kertoa, miten minä ja taas minä moneen kertaan olen osunut seiskaan, joissa yksikin osuminen on lähes mahdotonta: Osuin seiskaan jo en vain Seiskanne syntymävuonna 1992 vaan jo 30 vuotta sitten. Silloin jo näytin Paholaiselle, miten se puolestaan iskee kuutoseen ennätyksekseni jääneellä tuloksellani 60.00 (mikä oli parempi tulos kuin Hannu Siitosen tulos vastaavana 17-vuoden ikäisenä!).
Sitten näytin kaapin paikkaa vuosillekin, tulin palkituksi Tykkimäen huvipuiston 2000.000. vieraana.
Kahden kirjanakin painetun tutkimukseni mukaisesti etenivät VUOSIVIIKOT eli SEISKAT! Kun syksystä 1993 alkanut SEISKA osui juutalaisvuodenvaihteeseen 1. 10. 2000 tulikin paluu alkuun, tuhatkertaa nopeampi vuosiviikko, SEISKA! Nämä kaikki Suomessa vain minun etukäteen sanomanani tai ainakin ylivoimaisesti ennen muiden sanomisia, alkaen Jeltsinin pompottamisella Tukholmaa myöten 1992 kertoessani jo silloin etukäteen, että YKSI VUOSI alussa niin Paholaisen aika alkaa. Tietenkin pitää juhlia myös KYMMENTÄ VUOTTA niinkuin SEISKA. Mutta jo 30 vuotta sitten osoitin SEISKAA. Narrihan aloittaa SEISKAN NIINKUIN UUNO, lepopäivällä:
Täyskäänös takaisin päin ja tuhatkertaisella nopeudella alkaen 1. 10. 2000. Paholainen siis piti ensimmäisen päivän, vuoden syksystä 2000 syksyyn 2001 lepopäivää, ja sen oikea lepopäivä, syksystä 2007 eteenpäin onkin taas niinkuin Herralle sopii ei vuosi vaan tuhat, VUOTEEN 3007 saakka. Kiitos Seiskasta! Kymmenen vuotta olen kirjoittanutkin, että kun päivä Herralle on kuin tuhat vuotta niin narrille se on kuin vuosi. Kun sen narrin SEISKA, VIIKKO alkaa niinkuin Satan näkyykin 11. 9. 2001, niin johan se itse hölmönä kuutosena paljasti kaikki mitä on tulossa: SEISKA! SEITSEMÄN PÄIVÄÄ. Viimeisenä päivänä se sidotaan ja laitetaan vankeuteen tuhanneksi vuodeksi.
Minä muuten olen syntynyt päivälleen 10 vuotta myöhemmin kuin se ihana Suomen suosituin ja SEISKA -lehden mainosmiehenne Vesku Loiri.
20 vuotta myöhemmin kuin maailman suosituin mies, Elvis Presley.
Ja Suomi-neidossa asun tarkalleen peilikuvassa arkkipiispa Jukka Paarman Turun tuomiokirkoon nähden. SEISKA oli silläkin 700 vuotta 2000 jKr., vaikka viimeistä tuomiotaan 7000 vuotta alusta se julistaa. Meillä Lappeenrannassa vasta oltiin puolimatkassa eli juhlittiin 350 vuotta. Maan puoliväliin, Helsingistä Utsjoelle voittekin kuvitella halkaisijan tai peilin, koska tarkalleen eri suuntiin kuljetaan tyhmät ja viisaat Paarmalla ja minulle selät vastakkain.
Mitä vielä? Puolivälissä tuhatvuosista SEISKAA oli juutalaisten Exodus Egyptistä. Minun johdollani tästä maasta lähdetään, kun puolivälissä SEISKAA vuosina ollaan menossa eli noin vuoden 2004 alussa. HYVÄ SEISKA! Se on Jumalan tarkka luku ja yhtä pienempikin on Saatanan tarkka. Kuka näitä kaikkia SEISKAN OSUMIANI edes muistaa!
Vaikka tiedättekin, että minä SEISKOINENI olen oikeassa, pitäisi teidän MAAILMAN SUURIMMAN UUTISEN maan päälle täältä alhaalta netistä nostaessanne osata edes hieman pilkata siihen suuntaan, että arkkipiispa Jukka Paarma ja toinen huuliveikko, Erkki Tuomioja voivat sanoa: SEISKA on huono lehti, tehkää KUUTONEN!
Mutta jos tämä juttu ei lehteenne sovi niin teillä voi jo ollakin kuutonen vaikka SEISKAN nimellä. Joka tapauksessa täältä täydellisen seiskan arvoisen http://go.to/veijonen/,Seurakuntalainen-lehden toimituksesta onnittelut sinne Seiska -lehdelle! Harri Veijonen, 13. 4. 2002.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitään en ymmärtäny mut kai se oli hienosti sanottu... ;)
En oikein jaksanut lukea tuota ja siitä osasta mitä luin en tajunnut mitään.
Eli mikä oli tuon postituksen pointti ? Voisiko joku kertoa muutamalla ytimekkäällä lausella sen ?
Mitähän tämä nyt sitten mahtoi olla/tarkoittaa???